Isännöitsijä ei

suostu korjauttamaan huutavaa moottoria mikä kuuluu häiritsevästi asuntooni. Muutkin sen ovat kuulleet kuin minä ja kylässä käyvät ystävänikin ihmettelevät miksi asunnossani on tuo meteli.

Isännöitsijä on kuulemma käynyt tutkimassa moottorin ja hänestä sille ei tarvitse tehdä mitään. Ei ole kuitenkaan käynyt minun luona kuuntelemassa kuinka lujaa se kuuluu asuntooni. Kun pyysin ystävällisesti isännöitsijää kutsumaan paikalle joitain asiantuntijoita hän sanoi, että ei tarvitse kun hän on itse insinööri ja se riittää. Sitten hän vielä sanoi, ettei hänen tarvitse enää tehdä mitään, sillä hänellä ei ole ongelmaa vaan minulla on ongelma.

Soitin kuluttajaasiamiehelle ja hän sanoi, että isännöitsijä on velvollinen korjauttamaan asian ja, että ääniongelmat kuuluu taloyhtiölle eikä asunnon omistajalle.

Sanoin isännöitsijälle sen ja siihen isännöitsijä totesi uudestaan tai ei todennut vaan HUUSI minulle, että vaikka olisi kuinka monta kuluttaja-asiamiestä sanomassa mitä vaan niin hän ei aio asiaa hoitaa koska ongelma on minun eikä hänen.

Onko asia todellakin näin?
2682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikähän moottori sinulla on siellä välikatolla jemmassa, ettei olis vaan Ferrarin V12:nen vuosimallia 1986?

Äänestä
  • kuulu sitten kummallisesti myös ystävillenikin joille en etukäteen tuosta moottoriäänestä edes ole valittanut. Kummallisesti he luonani ollessaan ovat sen ihan itse bonganneet. Mutta oiskohan se sitten tuo sinun ferrarisi? Mutta miksi ihmeessä sitä välikatolla piilottelet?? Myisit sen pois. Voisit saada siitä muutaman kympin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi vee kirjoitti:

suostu korjauttamaan huutavaa moottoria mikä kuuluu häiritsevästi asuntooni. Muutkin sen ovat kuulleet kuin minä ja kylässä käyvät ystävänikin ihmettelevät miksi asunnossani on tuo meteli.

Isännöitsijä on kuulemma käynyt tutkimassa moottorin ja hänestä sille ei tarvitse tehdä mitään. Ei ole kuitenkaan käynyt minun luona kuuntelemassa kuinka lujaa se kuuluu asuntooni. Kun pyysin ystävällisesti isännöitsijää kutsumaan paikalle joitain asiantuntijoita hän sanoi, että ei tarvitse kun hän on itse insinööri ja se riittää. Sitten hän vielä sanoi, ettei hänen tarvitse enää tehdä mitään, sillä hänellä ei ole ongelmaa vaan minulla on ongelma.

Soitin kuluttajaasiamiehelle ja hän sanoi, että isännöitsijä on velvollinen korjauttamaan asian ja, että ääniongelmat kuuluu taloyhtiölle eikä asunnon omistajalle.

Sanoin isännöitsijälle sen ja siihen isännöitsijä totesi uudestaan tai ei todennut vaan HUUSI minulle, että vaikka olisi kuinka monta kuluttaja-asiamiestä sanomassa mitä vaan niin hän ei aio asiaa hoitaa koska ongelma on minun eikä hänen.

Onko asia todellakin näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu