Hei!
Olen tässä jo jonkin aikaa seurannut biovanhemmat-palstan keskustelua ja ihmettelen ihmettelemistäni, miten hyvinkin järkeviltä (tekstin perusteella) vaikuttavilta ihmisiltä on lapset viety sosiaalitoimen toimesta.
Tahtoisinkin ulkopuolisena tietää, millaisin syihin oman / omien lastenne kohdalla on vedottu. Oletteko perusteista yksimielisiä?
Olen tässä jo jonkin aikaa seurannut biovanhemmat-palstan keskustelua ja ihmettelen ihmettelemistäni, miten hyvinkin järkeviltä (tekstin perusteella) vaikuttavilta ihmisiltä on lapset viety sosiaalitoimen toimesta.
Tahtoisinkin ulkopuolisena tietää, millaisin syihin oman / omien lastenne kohdalla on vedottu. Oletteko perusteista yksimielisiä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kukaan ei vastannut. Taitaa olla niin että lapset viedään vain juopoilta, eikä muita syitä olekaan. Selvinä hetkinä juopot huomaavat lasten kadonneen ja kirjoittelevat sitten tänne.
Minulta ei kylläkään ole viety lasta vaan olen antanut hänet huostaan. Eli syynä oli oma loppuun palaminen ja lapsen vaikeahoitoisuus. Hänellä on diagnoosina adhd ja käytöshäiriö.
Tänä päivänä meillä on asiat hyvin, lapsi on kylläkin edelleen huostassa. Mutta kuten olen monta kertaa sanonut, lapsi kuuluu minun jokapäiväiseen elämään ihan samalla tavalla asuu hän kotona tai muualla. Meillä on hyvin lämpimät välit lapsen kanssa ja samoin on hyvät välit ns. kasvattajien kanssa.
Kiitos viestistäsi. :)
Mikäli vielä saavut paikalle, voisitko kertoa tarkemmin, tarjosivatko ensin muita vaihtoehtoja, kun ilmoitit, ettet jaksa enää? Koetetaanko siis lapsen kotiin jäämistä tukea kaikin tavoin vai uskovatko sosiaalihuollon tädit (ja miksei myös sedät), jos vanhempi ilmoittaa, ettei enää pysty?
Kiinnostunut olen tästä kummityttöni takia. Pikkuneidin molemmat vanhemmat ovat vakavasti sairaita (lähinnä fyysisesti) ja ovat kyllä hyviä rakastavia vanhempia, mutta eteen saattaa tulla päivä, jolloin käytännössä yksinhuoltajana toimiva isä ei enää jaksa. Olisi mielenkiintoista tietää, tarjotaanko heille tällöin muita ratkaisuja kuin huostaanotto vai saako sijoituksen etenemään "vain" vanhemman toiveesta.
No tukitoimina on ollut hoitoa lastenpsykiatrian poliklinikalla, henkilökohtaisia avustajia koulussa ja vapaa-ajalla, aloitettu musiikkiterapiaa, lääkekokeiluja yms. Tukiperhettä en kyllä koskaan saanut, sitä olisin todella kaivannut ja tarvinnut. Minä sain jonkin verran ns. tukikeskusteluja.
Jos itse näin jälkikäteen tekisin yhteenvetoa ja mitä olisin halunnut toisin, olisi näin:
- tukiperhe ehdottomasti jo vuosia sitten
- psykiatrinen osastojakso myös vuosia sitten
- samaan hiileen puhaltava opettaja eli asioita ymmärtävä
- selkeästi minulle tietoa, minkälaisia vaihtoehtoja minulla voisi olla työelämän ja arkielämän tasapainottamiseen
- psykiatrisen hoidon helppo saaminen
- lääkekokeilujen aloittaminen paljon aikaisemmin
Tässä oli nyt pikaisesti muutamia asioita, mitä tuli mieleeni. Eikä tämä loppuun palaminen tapahtunut parissa vuodessa vaan oli monen vuoden prosessi eli liian pitkään koetin sinnitellä omilla voimilla.
tyypillisesti yksin taistelemaan lapselleen hoitoa ja apua hänen sairauteensa ja hänen avuntarpeeseensa. Esimerkiksi juuri adhd:n vuoksi tarvittava apu ja tuki koulumaailmassa.
Et varmastikaan ole yksi ja ainoa äiti Suomessa
tälläisessa hirvittävässä tilanteessa yhteiskunnassamme.
Ettei teidän perheenne kaltaiset "tapahtumat" olisi mahdollisia ,
uuteen lastensuojelulakiin kirjattava ja todella tarkasti esimerkiksi
riittävää ja asianmukaista eri alojen ammattilaisten apua on oltava joka ikisessä kunnassa tarjolla ja saatavilla välittömästi lapsen, nuoren "oireiden" ilmaannuttua,
sisältäen myös koulussa tapahtuvan tarvittavan avun ja tuen lapselle.
Toivottavasti tilanteeseen tulee muutos. Mutta olisihan voinut käydä niinkin, ettei minulle oltaisi "tarjottu" edes mahdollisuutta lapsen sijoitukseen vaan oltaisiin jätetty todella yksin. Ja onneksi minulla ja lapseni "arkikasvattajilla" on todella hyvät ja luottamukselliset välit keskenään.
Ja niin kauan kun lastenpsykiatrian tilanne on sellainen, että hoitoa ja tukea saa odottaa vuosikausia ja kuunnella "sössötyksiä", että ei ole hoitopaikkoja, lääkäreitä yms., saa lakeihin kirjoittaa mitä tahansa. Lait ja totuus ovat kaksi täysin eri asiaa.
paikkakunnistakin. Mutta lasten sairauden hoidon (psykiatrian esimerkiksi) ei kukaan tai mikään julkinen taho ole sanallakaan mitään julkisuuteen esille nostanut. Ihmetyttää.
Mutta aina, kun on lapsista kysymys ja heidän terveydenhuollostaan, niin ovatko vain heidän vanhempansa niitä ainoita tahoja yhteiskunnassa,
jotka ovat lasten puolia ja heille oikeuksia vaativia tahoja?
Ne vanhemmat,
jotka ovat monesti jo niin nujerettuja avunpyyntöineen
ja yhteiskunnankin taholta leimattuja,
väsyneitä ja voimattomia,
ettei heidän äänensä esimerkiksi enää kanna julkisuuteen ja eri medioihin asti.
Hoitotakuussa, sen laiminlyönneissä,
on puhuttu puuttuvista kuulolaitteista ja tekemättömistä lonkkaleikkauksista,
muttei sannallakaan tästä niin huutavasta pulasta lasten psykiatrisen hoitopaikkojen suhteen.
Tai edes siitäkään
ettei maassamme
ole riittävästi lapsille terveydenhuollon paikkoja,
missä lapsille, nuorille ammattilaisten taholta
tehtäisiin diagnooseja ja tarvittavaa hoitoa voitaisiin edes aloittaa.
terveydenhuoltoon liittyvistä puutteista. Ja vaikeneminen on erittäin tiukkaa hoidollisten huostaanottojen suhteen, joita tehdään nimenomaan puuttuvien hoitopaikkojen takia.
Kyllä se nimenomaan niin on, että lasten vanhemmat ovat ainoita, jotka yrittävät saada ääntään näissä asioissa kuuluviin, mutta median sensuuri on uskomatonta - samoin asiasta tietämättömien aikuisten vastustus. Joskus tuntuu, että lasten oikeuksista ei saisi puhua yhtään mitään, sellaiset haukkumiset saa nimenomaan täällä silmilleen.
Hoidollisia huostaanottoja on tehty viimeisen 10:n vuoden aikana eri puolilla Suomea uskomaton määrä. Tarkkoja lukuja ei saada koskaan selville, mutta vastustajien taholta lukua vähätellään mitä ilmeisimmin.
niitä ihmisiä, jotka eivät joko usko hoidollisia sijoituksia olevan olemassakaan, vähättelevät niiden määrää tai muuten yrittävät tehdä tyhjäksi vaatimukset ihmisarvoisen kohtelun saamisesta lapsille ja nuorille myös terveydenhuollon osalta.
Kyllä meidän kohdalla ainakin on ollut niin, että ainoa, joka on lapselle vaatinut hoitoa, olen minä. Ja siis todellakin vain minä, isästä ei ole ollut yhtään apua. Olen joutunut sellaisen helvetin käymään läpi, että lapsi on nyt edes tässä tilanteessa. Niin koulu kuin sairaalakin nostivat kätensä pystyyn ja vaatii todella paljon voimia vanhemmalta, että jaksaa lähteä taistelemaan näitä instituutteja vastaan.
Ja mikä henkinen tilanne on sitten vanhemmalla, jonka lapsi on hoidon takia sijoitettu? Minä itse olen onneksi sinut tämän asian kanssa, mutta tiedän, että moni jää todella yksin suremaan näitä asioita. Ei ole mahdollisuutta saada mitään tukea.
joka sairaalle (oli sairaus sitten mikä tahansa) lapselleen apua pyytää ja välillä epätoivoisestikin sitä jopa "kivien altakin" hakee.
Oikein itkettääkin se kaikki "hukkaan heitetty" energia (=lapsilta pois),
mitä lasten perheet joutuvat käyttämään
saadakseen lapsilleen
asiallista ja asianmukaista,
esimerkiksi,
terveydenhuoltoa!
Ja sitten vielä kehdataan viranomaisten (päiväkoti, koulu, terveydenhuolto, jopa sosiaaliviranomaiset)
taholta ihmetellä,
kun vanhemmat ovat uupuneita, väsyneitä, voimattomia ja vihaisiakin viranomaisten edessä!
Mutta mitäpä sitä ei oman lapsensa eteen vanhempana tekisi;
vaikka "päällään seisoisi"
tai viranomaisten pilkattavana, haukuttavana ja ihmeteltävänä olisi!
ASIATTOMUUS
on piilotettu
LASTENSUOJELUUN JA HUOSTAANOTTOIHIN
tekee siitä
"ei julkisudessa" ja "pysytään hiljaa"
olevan asian.
Kun lasten terveydenhuolto on osaksi
kanavoitu ja ohjattu (tietoisesti?)
lastensuojelun alle,
eihän sitä voi edes laskea kuuluvaksi
HOITOTAKUUN ALAISEN LAIN ALLE!
on vissiin sitten varattu niille lapsille, jotka eivät sitä hoitoa tarvitse. Ainakin minun lastani tutkittiin kaksi kuukautta psykiatrisella osastolla sosiaalityöntekijän aloitteesta, koska lapseni tuli huostaanottaa pois minulta.
Vaikka lapseni sai terveen lapsen lausunnon, hänet otettiiin huostaan siitä huolimatta. Voi olla sossulla kiintiöpaikkoja sijoitusta odottaville lapsille sairaaloissa, jotka menevät hoitoa tarvitsevien edelle.
Voi, minä olisin ottanut sen sossun kiintiöpaikan jo aikoja sitten!!! Eipä vaan meille koskaan sitä tarjottu ennen kuin löin itse nyrkin pöytään ja sanoin, että nyt riitti. Hoitopaikka meille ja heti!!!!!! En alistu enkä suostu kuuntelemaan enää mitään sössötyksiä puuttuvista hoitopaikoista. Ja kas, löytyipä se hoitopaikka.
Voihan se olla, että näillä asioilla on alueellisia eroja.
ja teen vaikka mitkä temput, jos katson sen auttavan lapseni tilannetta. Puolustan lastani kuin leijonaemo eikä mikään maailman mahti voi minulta tätä tunnetta ottaa pois. Mutta ei kaikilla ole voimia taistella ja puolustaa lastaan vuosikausia.
lapsensa vanhempina,
ovat menettäneet vanhemmuutensa
huostaanotossa vieraille ihmisille.
Ihan vain ja ainoastaan sen vuoksi
ettei yhteiskunta toimi eikä tee asioita
sen mukaisesti kuin eri hallinnon alojen (esimerkiksi sosiaali- ja koulutoimi, terveydenhuolto)
laeissa on säädetty ja määrätty!
Kaikilla vanhemmilla eivät voimat todellakaan riitä, eikä aina se uskokaan omaan itseensä ja oikeutukseensa lapsensa hoidon ja huollon suhteen.
Voimia Sinulle lastesi kanssa.
Kaikkien äitien ja isien olisi jokaisen suomalaisen lapsen vuoksi pidettävä yhtä.
Olisi vaadittava lainsäätäjiä toimimaan uuden lastensuojelulain aikaansaamiseksi sellaiseksi,
että kaikille lapsille taataan esimerkiksi
asiantuntevaa ja rittävää terveudenhuoltoa
sairaudessa kuin sairaudessa.
Ja varsinkin niissä tilanteissa
joissa sellaisen seikan, syyn tai epäilyn vuoksi
on joutunut lastensuojelun asiakkaaksi.
Niin ettei kenenkään tai yhdenkään vanhemman voimien uupuessa
heitä ja heidän lapsiaan
kohdeltaisi epäoikeudenmukaisesti, epäinhmillisesti
ja jopa laittomasti!
Syitä vieläkään, sosku ei ole kertonut. Tai oikeastaan puhuivat paskaa eli vuoden ajan tuli valvottua, tunnin välein herätyksiä, sitten keksivät etten ole tarpeeksi hyvä äidiksi kun univajetta oli. Alkoholia en käyttänyt ollenkaan, nytkin hyvin harvoin ja hyvin vähän.