Millä perustein sijoitettu?

Hei!

Olen tässä jo jonkin aikaa seurannut biovanhemmat-palstan keskustelua ja ihmettelen ihmettelemistäni, miten hyvinkin järkeviltä (tekstin perusteella) vaikuttavilta ihmisiltä on lapset viety sosiaalitoimen toimesta.

Tahtoisinkin ulkopuolisena tietää, millaisin syihin oman / omien lastenne kohdalla on vedottu. Oletteko perusteista yksimielisiä?
171308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kukaan ei vastannut. Taitaa olla niin että lapset viedään vain juopoilta, eikä muita syitä olekaan. Selvinä hetkinä juopot huomaavat lasten kadonneen ja kirjoittelevat sitten tänne.

Äänestä

Minulta ei kylläkään ole viety lasta vaan olen antanut hänet huostaan. Eli syynä oli oma loppuun palaminen ja lapsen vaikeahoitoisuus. Hänellä on diagnoosina adhd ja käytöshäiriö.

Tänä päivänä meillä on asiat hyvin, lapsi on kylläkin edelleen huostassa. Mutta kuten olen monta kertaa sanonut, lapsi kuuluu minun jokapäiväiseen elämään ihan samalla tavalla asuu hän kotona tai muualla. Meillä on hyvin lämpimät välit lapsen kanssa ja samoin on hyvät välit ns. kasvattajien kanssa.

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi. :)
    Mikäli vielä saavut paikalle, voisitko kertoa tarkemmin, tarjosivatko ensin muita vaihtoehtoja, kun ilmoitit, ettet jaksa enää? Koetetaanko siis lapsen kotiin jäämistä tukea kaikin tavoin vai uskovatko sosiaalihuollon tädit (ja miksei myös sedät), jos vanhempi ilmoittaa, ettei enää pysty?

    Kiinnostunut olen tästä kummityttöni takia. Pikkuneidin molemmat vanhemmat ovat vakavasti sairaita (lähinnä fyysisesti) ja ovat kyllä hyviä rakastavia vanhempia, mutta eteen saattaa tulla päivä, jolloin käytännössä yksinhuoltajana toimiva isä ei enää jaksa. Olisi mielenkiintoista tietää, tarjotaanko heille tällöin muita ratkaisuja kuin huostaanotto vai saako sijoituksen etenemään "vain" vanhemman toiveesta.

    Äänestä

  • Ulkopuolinen28 kirjoitti:

    Kiitos viestistäsi. :)

    No tukitoimina on ollut hoitoa lastenpsykiatrian poliklinikalla, henkilökohtaisia avustajia koulussa ja vapaa-ajalla, aloitettu musiikkiterapiaa, lääkekokeiluja yms. Tukiperhettä en kyllä koskaan saanut, sitä olisin todella kaivannut ja tarvinnut. Minä sain jonkin verran ns. tukikeskusteluja.

    Jos itse näin jälkikäteen tekisin yhteenvetoa ja mitä olisin halunnut toisin, olisi näin:

    - tukiperhe ehdottomasti jo vuosia sitten
    - psykiatrinen osastojakso myös vuosia sitten
    - samaan hiileen puhaltava opettaja eli asioita ymmärtävä
    - selkeästi minulle tietoa, minkälaisia vaihtoehtoja minulla voisi olla työelämän ja arkielämän tasapainottamiseen
    - psykiatrisen hoidon helppo saaminen
    - lääkekokeilujen aloittaminen paljon aikaisemmin

    Tässä oli nyt pikaisesti muutamia asioita, mitä tuli mieleeni. Eikä tämä loppuun palaminen tapahtunut parissa vuodessa vaan oli monen vuoden prosessi eli liian pitkään koetin sinnitellä omilla voimilla.

    Äänestä

  • Elina kirjoitti:

    tyypillisesti yksin taistelemaan lapselleen hoitoa ja apua hänen sairauteensa ja hänen avuntarpeeseensa. Esimerkiksi juuri adhd:n vuoksi tarvittava apu ja tuki koulumaailmassa.
    Et varmastikaan ole yksi ja ainoa äiti Suomessa
    tälläisessa hirvittävässä tilanteessa yhteiskunnassamme.

    Ettei teidän perheenne kaltaiset "tapahtumat" olisi mahdollisia ,
    uuteen lastensuojelulakiin kirjattava ja todella tarkasti esimerkiksi

    riittävää ja asianmukaista eri alojen ammattilaisten apua on oltava joka ikisessä kunnassa tarjolla ja saatavilla välittömästi lapsen, nuoren "oireiden" ilmaannuttua,
    sisältäen myös koulussa tapahtuvan tarvittavan avun ja tuen lapselle.

    Äänestä

  • taholta niin kirjoitti:

    Toivottavasti tilanteeseen tulee muutos. Mutta olisihan voinut käydä niinkin, ettei minulle oltaisi "tarjottu" edes mahdollisuutta lapsen sijoitukseen vaan oltaisiin jätetty todella yksin. Ja onneksi minulla ja lapseni "arkikasvattajilla" on todella hyvät ja luottamukselliset välit keskenään.

    Ja niin kauan kun lastenpsykiatrian tilanne on sellainen, että hoitoa ja tukea saa odottaa vuosikausia ja kuunnella "sössötyksiä", että ei ole hoitopaikkoja, lääkäreitä yms., saa lakeihin kirjoittaa mitä tahansa. Lait ja totuus ovat kaksi täysin eri asiaa.

    paikkakunnistakin. Mutta lasten sairauden hoidon (psykiatrian esimerkiksi) ei kukaan tai mikään julkinen taho ole sanallakaan mitään julkisuuteen esille nostanut. Ihmetyttää.

    Mutta aina, kun on lapsista kysymys ja heidän terveydenhuollostaan, niin ovatko vain heidän vanhempansa niitä ainoita tahoja yhteiskunnassa,
    jotka ovat lasten puolia ja heille oikeuksia vaativia tahoja?

    Ne vanhemmat,
    jotka ovat monesti jo niin nujerettuja avunpyyntöineen
    ja yhteiskunnankin taholta leimattuja,
    väsyneitä ja voimattomia,
    ettei heidän äänensä esimerkiksi enää kanna julkisuuteen ja eri medioihin asti.

    Hoitotakuussa, sen laiminlyönneissä,
    on puhuttu puuttuvista kuulolaitteista ja tekemättömistä lonkkaleikkauksista,
    muttei sannallakaan tästä niin huutavasta pulasta lasten psykiatrisen hoitopaikkojen suhteen.
    Tai edes siitäkään
    ettei maassamme
    ole riittävästi lapsille terveydenhuollon paikkoja,
    missä lapsille, nuorille ammattilaisten taholta
    tehtäisiin diagnooseja ja tarvittavaa hoitoa voitaisiin edes aloittaa.

    Äänestä

  • aikana riippuen kirjoitti:

    terveydenhuoltoon liittyvistä puutteista. Ja vaikeneminen on erittäin tiukkaa hoidollisten huostaanottojen suhteen, joita tehdään nimenomaan puuttuvien hoitopaikkojen takia.

    Kyllä se nimenomaan niin on, että lasten vanhemmat ovat ainoita, jotka yrittävät saada ääntään näissä asioissa kuuluviin, mutta median sensuuri on uskomatonta - samoin asiasta tietämättömien aikuisten vastustus. Joskus tuntuu, että lasten oikeuksista ei saisi puhua yhtään mitään, sellaiset haukkumiset saa nimenomaan täällä silmilleen.

    Hoidollisia huostaanottoja on tehty viimeisen 10:n vuoden aikana eri puolilla Suomea uskomaton määrä. Tarkkoja lukuja ei saada koskaan selville, mutta vastustajien taholta lukua vähätellään mitä ilmeisimmin.

    Äänestä

  • vaikenemista lasten kirjoitti:

    niitä ihmisiä, jotka eivät joko usko hoidollisia sijoituksia olevan olemassakaan, vähättelevät niiden määrää tai muuten yrittävät tehdä tyhjäksi vaatimukset ihmisarvoisen kohtelun saamisesta lapsille ja nuorille myös terveydenhuollon osalta.

    Äänestä

  • Vastustajilla tarkoitan kirjoitti:

    Kyllä meidän kohdalla ainakin on ollut niin, että ainoa, joka on lapselle vaatinut hoitoa, olen minä. Ja siis todellakin vain minä, isästä ei ole ollut yhtään apua. Olen joutunut sellaisen helvetin käymään läpi, että lapsi on nyt edes tässä tilanteessa. Niin koulu kuin sairaalakin nostivat kätensä pystyyn ja vaatii todella paljon voimia vanhemmalta, että jaksaa lähteä taistelemaan näitä instituutteja vastaan.

    Ja mikä henkinen tilanne on sitten vanhemmalla, jonka lapsi on hoidon takia sijoitettu? Minä itse olen onneksi sinut tämän asian kanssa, mutta tiedän, että moni jää todella yksin suremaan näitä asioita. Ei ole mahdollisuutta saada mitään tukea.

    joka sairaalle (oli sairaus sitten mikä tahansa) lapselleen apua pyytää ja välillä epätoivoisestikin sitä jopa "kivien altakin" hakee.

    Oikein itkettääkin se kaikki "hukkaan heitetty" energia (=lapsilta pois),
    mitä lasten perheet joutuvat käyttämään
    saadakseen lapsilleen
    asiallista ja asianmukaista,
    esimerkiksi,
    terveydenhuoltoa!
    Ja sitten vielä kehdataan viranomaisten (päiväkoti, koulu, terveydenhuolto, jopa sosiaaliviranomaiset)
    taholta ihmetellä,
    kun vanhemmat ovat uupuneita, väsyneitä, voimattomia ja vihaisiakin viranomaisten edessä!

    Mutta mitäpä sitä ei oman lapsensa eteen vanhempana tekisi;
    vaikka "päällään seisoisi"
    tai viranomaisten pilkattavana, haukuttavana ja ihmeteltävänä olisi!

    Äänestä

  • Vastustajilla tarkoitan kirjoitti:

    niitä ihmisiä, jotka eivät joko usko hoidollisia sijoituksia olevan olemassakaan, vähättelevät niiden määrää tai muuten yrittävät tehdä tyhjäksi vaatimukset ihmisarvoisen kohtelun saamisesta lapsille ja nuorille myös terveydenhuollon osalta.

    ASIATTOMUUS
    on piilotettu
    LASTENSUOJELUUN JA HUOSTAANOTTOIHIN
    tekee siitä
    "ei julkisudessa" ja "pysytään hiljaa"
    olevan asian.

    Kun lasten terveydenhuolto on osaksi
    kanavoitu ja ohjattu (tietoisesti?)
    lastensuojelun alle,
    eihän sitä voi edes laskea kuuluvaksi
    HOITOTAKUUN ALAISEN LAIN ALLE!

    Äänestä

  • aikana riippuen kirjoitti:

    paikkakunnistakin. Mutta lasten sairauden hoidon (psykiatrian esimerkiksi) ei kukaan tai mikään julkinen taho ole sanallakaan mitään julkisuuteen esille nostanut. Ihmetyttää.

    Mutta aina, kun on lapsista kysymys ja heidän terveydenhuollostaan, niin ovatko vain heidän vanhempansa niitä ainoita tahoja yhteiskunnassa,
    jotka ovat lasten puolia ja heille oikeuksia vaativia tahoja?

    Ne vanhemmat,
    jotka ovat monesti jo niin nujerettuja avunpyyntöineen
    ja yhteiskunnankin taholta leimattuja,
    väsyneitä ja voimattomia,
    ettei heidän äänensä esimerkiksi enää kanna julkisuuteen ja eri medioihin asti.

    Hoitotakuussa, sen laiminlyönneissä,
    on puhuttu puuttuvista kuulolaitteista ja tekemättömistä lonkkaleikkauksista,
    muttei sannallakaan tästä niin huutavasta pulasta lasten psykiatrisen hoitopaikkojen suhteen.
    Tai edes siitäkään
    ettei maassamme
    ole riittävästi lapsille terveydenhuollon paikkoja,
    missä lapsille, nuorille ammattilaisten taholta
    tehtäisiin diagnooseja ja tarvittavaa hoitoa voitaisiin edes aloittaa.

    on vissiin sitten varattu niille lapsille, jotka eivät sitä hoitoa tarvitse. Ainakin minun lastani tutkittiin kaksi kuukautta psykiatrisella osastolla sosiaalityöntekijän aloitteesta, koska lapseni tuli huostaanottaa pois minulta.
    Vaikka lapseni sai terveen lapsen lausunnon, hänet otettiiin huostaan siitä huolimatta. Voi olla sossulla kiintiöpaikkoja sijoitusta odottaville lapsille sairaaloissa, jotka menevät hoitoa tarvitsevien edelle.

    Äänestä

  • hoitopaikat kirjoitti:

    Voi, minä olisin ottanut sen sossun kiintiöpaikan jo aikoja sitten!!! Eipä vaan meille koskaan sitä tarjottu ennen kuin löin itse nyrkin pöytään ja sanoin, että nyt riitti. Hoitopaikka meille ja heti!!!!!! En alistu enkä suostu kuuntelemaan enää mitään sössötyksiä puuttuvista hoitopaikoista. Ja kas, löytyipä se hoitopaikka.

    Voihan se olla, että näillä asioilla on alueellisia eroja.

    Äänestä

  • ainoa taho kirjoitti:

    joka sairaalle (oli sairaus sitten mikä tahansa) lapselleen apua pyytää ja välillä epätoivoisestikin sitä jopa "kivien altakin" hakee.

    Oikein itkettääkin se kaikki "hukkaan heitetty" energia (=lapsilta pois),
    mitä lasten perheet joutuvat käyttämään
    saadakseen lapsilleen
    asiallista ja asianmukaista,
    esimerkiksi,
    terveydenhuoltoa!
    Ja sitten vielä kehdataan viranomaisten (päiväkoti, koulu, terveydenhuolto, jopa sosiaaliviranomaiset)
    taholta ihmetellä,
    kun vanhemmat ovat uupuneita, väsyneitä, voimattomia ja vihaisiakin viranomaisten edessä!

    Mutta mitäpä sitä ei oman lapsensa eteen vanhempana tekisi;
    vaikka "päällään seisoisi"
    tai viranomaisten pilkattavana, haukuttavana ja ihmeteltävänä olisi!

    ja teen vaikka mitkä temput, jos katson sen auttavan lapseni tilannetta. Puolustan lastani kuin leijonaemo eikä mikään maailman mahti voi minulta tätä tunnetta ottaa pois. Mutta ei kaikilla ole voimia taistella ja puolustaa lastaan vuosikausia.

    lapsensa vanhempina,
    ovat menettäneet vanhemmuutensa
    huostaanotossa vieraille ihmisille.
    Ihan vain ja ainoastaan sen vuoksi
    ettei yhteiskunta toimi eikä tee asioita
    sen mukaisesti kuin eri hallinnon alojen (esimerkiksi sosiaali- ja koulutoimi, terveydenhuolto)
    laeissa on säädetty ja määrätty!

    Kaikilla vanhemmilla eivät voimat todellakaan riitä, eikä aina se uskokaan omaan itseensä ja oikeutukseensa lapsensa hoidon ja huollon suhteen.

    Voimia Sinulle lastesi kanssa.

    Kaikkien äitien ja isien olisi jokaisen suomalaisen lapsen vuoksi pidettävä yhtä.
    Olisi vaadittava lainsäätäjiä toimimaan uuden lastensuojelulain aikaansaamiseksi sellaiseksi,
    että kaikille lapsille taataan esimerkiksi
    asiantuntevaa ja rittävää terveudenhuoltoa
    sairaudessa kuin sairaudessa.
    Ja varsinkin niissä tilanteissa
    joissa sellaisen seikan, syyn tai epäilyn vuoksi
    on joutunut lastensuojelun asiakkaaksi.
    Niin ettei kenenkään tai yhdenkään vanhemman voimien uupuessa
    heitä ja heidän lapsiaan
    kohdeltaisi epäoikeudenmukaisesti, epäinhmillisesti
    ja jopa laittomasti!

    Äänestä

Syitä vieläkään, sosku ei ole kertonut. Tai oikeastaan puhuivat paskaa eli vuoden ajan tuli valvottua, tunnin välein herätyksiä, sitten keksivät etten ole tarpeeksi hyvä äidiksi kun univajetta oli. Alkoholia en käyttänyt ollenkaan, nytkin hyvin harvoin ja hyvin vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ulkopuolinen28 kirjoitti:

Hei!

Olen tässä jo jonkin aikaa seurannut biovanhemmat-palstan keskustelua ja ihmettelen ihmettelemistäni, miten hyvinkin järkeviltä (tekstin perusteella) vaikuttavilta ihmisiltä on lapset viety sosiaalitoimen toimesta.

Tahtoisinkin ulkopuolisena tietää, millaisin syihin oman / omien lastenne kohdalla on vedottu. Oletteko perusteista yksimielisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu