esiintyminen

Miten paljo amk:ssa on tuommosta esiintymistä/esitelmän pitoa? Ja millä puolella eniten? Sos./terv...? Riippunee siitä miksi valmistuu...?
4791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sitä esiintymistä taitaa olla aika paljon AMK:ssa, alasta riippumatta. Kuitenkin suurimmassa osassa kursseja on niitä erilaisia projekteja joita joudut esittämään koko luokallesi(yleensä ryhmäsi kanssa). Ei kannata ottaa stressiä esiintymisistä tai varsinkaan valitse omaa alaansa esiintymisten määrän mukaan.

Äänestä

Ainaski terveysalalla on erilaisia tutoristuntoja, joissa kunkin vuorollaan tulee olla "pomo". Ja muutenkin n paljon ryhmätöitä, jossa jokaisen on tuotava oma ulosanti mukaan toimintaa.

Äänestä

On varmaan jonkun verran, esim. tehdään tiimitöitä ja ne esitetään muille samaan aikaan aloittaneille. Itse ensin jännitti, mutta kun opiskelukaveritkin tulevat tutuiksi ja tulee vähän rutiinia, se helpottaa. Nykyään korostetaan esiintymistä, ja sitä tarvitaan monessa ammatissa, esim. palavereissa. usein esiintymiset ovat pienemmälle ryhmälle, kuin koko luokalle.

Äänestä

ookke. no tuommoset ryhmähommat eivät niinkään pelota. yksisteen se on jänskintä. noooooh... tuli mitä tuli elämä ja koulu koulii.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siiliä kirjoitti:

Miten paljo amk:ssa on tuommosta esiintymistä/esitelmän pitoa? Ja millä puolella eniten? Sos./terv...? Riippunee siitä miksi valmistuu...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu