Onko ketään epätoivoisesti gradua tekevää, jonka kanssa voisi purkaa ahdistusta? Mä en saa nyt tehtyä viime open palautteen jälkeen rivin riviä saati muutoksia. En jaksa enää muuttaa, kääntää ja vääntää. Mua ahdistaa niin paljon, että en edes kykene ajattelemaan mitä sen eteen pitäisi tehdä. Sitä on nyt tehty jo puolitoista vuotta - ja kun yhden osion saa valmiiksi, taas hetken päästä on palattava siihen uudestaan. kohta lähteetkin on vanhoja. Miten saisin enää intoa valmistua. Ja se vielä, kun en tee tutkinnolla mitään, koska vihaan koko tutkintoa ja koulua. Koulutus on ollut täysin turhaa. Mutta en haluaisi näin loppusuoralla joka tapauksessa luovuttaa. Miten mä saisin tän piinan loppumaan?
GRADUAHDISTUS
Ainavaan...
72243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ota itelles joku palkinto odotteleen työn valmistusta. Mulla itellä se oli matka. Oli aivan mahtavaa sit vaan heittää aivot narikkaan ja levätä viikko.
Olen 2 vk. sitten aloittanut graduistunnot ja vielä ei ole riviäkään paperilla. Ahdistaa jo NYT ihan kamalasti - en osaa kuin lainata ja lainata, omaa ajatusta on niin hankala kuljettaa siinä välissä.. ja mulla on yksi toinenkin kurssi samaan aikaan, joka vie kaiken ajan. Sen pitäisi tukea gradua vaan viekin kaiken ajan siltä.. pitäisi jo nyt miettiä siihen kurssiin haastattelun toteuttaminen vaikka teoriaakaan ei ole vielä yhtään. Eli ajattele positiivisesti; olet jo pitkällä ja kun tekstiä on jo paperilla, sitä on helpompi muokata, kun proffalla on ylipäänsä jotain kommentoitavaa. Siis pää pystyyn, et ole ainoa gradun kanssa ahdistusta poteva :)
Joo, kuulostaa todellakin tutulta! Olen itse tehnyt tutkimustani viimeiset kaksi ja puoli vuotta (toki muutakin siinä ohessa) ja tuntuu, että vaikka olen aina aiemmin saanut tehtyä kaikki muut asiat hyvin ja aikataulussa, niin gradu tuntuu olevan jotenkin ylivoimainen prosessi. Lisäksi olen tässä loppuvaiheessa huomannut, että olen opiskellut 'väärää' alaa, enkä edes halua työllistyä oman alani työtehtäviin. Ehkä sekin on yksi syy, miksi gradu jumittaa, kun edessä on pelko tulevasta elämästä. Toinen syy on ohjaajani, joka on perfektionisti. Huhujen mukaan korjauksia tulee niin kauan kun niitä vaan pyytää, eli jossakin vaiheessa kannattaa ilmeisesti vaan kysyä, että joko gradu kelpaisi palautettavaksi. Itselläni tilanne on ajautunut siihen pisteeseen, etten pysty nauttimaan mistään vapaa-ajastani, koska gradun keskeneräisyys ahdistaa. Ainoa asia mikä työssäni motivoi, on se, että kun saan sen valmiiksi, voin miettiä jotain ihan muuta. Lisäksi tilannetta ei yhtään helpota se, että sukulaiset ahdistelevat päivittäin puhelimitse g:n etenemisestä ja äiti järkkäilee valmistujaisjuhlia (!) Mutta ihan mielettömästi tsemppiä sulle! Eiköhän mekin valmistuta kun vaan jaksetaan istua koneen ääressä. Huhut kertoo, että joku tyyppi meidän laitokselta on tehnyt g:tä 10 vuotta - ja sai sen viime vuonna valmiiksi.
Täällä on kanssa toinen, joka pähkäilee gradun kanssa. Toivottavasti oot jo päässyt ahdistuksen yli.
Itellä tuli kanssa totaalinen lannistuminen, kun olin kesän vääntänyt graduani, ja näytin proffalle. Tapaaminen kestikin sitten 3 tuntia, jonka jälkeen minun olisi pitänyt muuttaa milteipä kaikki aikaansaannoksessani, ja sekös vasta ahdisti.
Pidin totaalisen hermoloman, 4 viikkoon en tehnyt gradun eteen mitään. Sitten kokosin voimani uudelleen ja laitoin itselleni pieniä päivätavoitteita. Älä siis vaadi itseltäsi liikaa, pidä tauko ja sen jälkeen ala työn touhuun pienissä erissä. Kyllä se joskus valmistuu, vaikka tuskaista onkin. Harvalle tämä gradunteko mitään mieluisaa puuhaa on, joten tietynlainen ahdistus ja epävarmuuskin vain kuuluu asiaan.
Tsemppiä!
Hei!
Tuttuakin tutumpaa tuo ahdistuksen tunne, kun aiheena on gradu. Palautin työni ensimmäisen käsikirjoituksen proffalle noin viikko sitten ja toissapäivänä sain siitä (omasta mielestäni) todella masentavaa palautetta. Pari ehtoota menikin säälissä piehtaroidessa ja manatessa ohjaajaa mahdollisimman syvälle suohon. Kirosin itsenikin, samoin kirjoitustaitoni.
Kun eilen sain sitten vähän huutaa ja kiukutella, niin tänään on jo paljon parempi olo. Työhön tarttuminen pelottaa, mutta toisaalta parin päivän rauhoittuminen (?) on tuonut uusia ajatuksia takataskuun. Kyllä tämä tästä.
Tänään tulostin graduni kokonaisuudessaan, huomenna luen sen läpi ja merkkaan mielestäni typerät kohdat. Sen jälkeen vasta ryhdyn tutkiskelemaan ohjaajan harakanvarpaita. Jospa tämä keino helpottaisi muitakin kommenttikammoisia ja perfektionisteja? Että saa pitää ohjat (ainakin näennäisesti) omissa käsissään ja ottaa opettajan kommentit huomioon vasta, kun on itse tajunnut asioita.
YES, PURKKIIN SAIN TYÖN VIHDOIN JA VIIMEIN :)
Ja miljoonasti vielä:). Hienoa kuulla, että tuska vaihtui viimein onnistumisen euforiaan!
Itse taidan olla nyt juuri siinä tilanteessa, olit itse aloittaessasi ketjun. Geetä on nakutettu kasaan jo vajaat 90 sivua (mistä turhimpia pitää vielä leikellä poiskin), mutta olen aivan täysin epätoivoinen ja uupunut niiden parannusten suhteen, joita vielä pitäisi tehdä.
Suurin syy tähän lienee se, että olen tehnyt ja teen edelleen gradua työn ohessa, joten aikaa on mennyt paljon, kyllästytty on noin tuhat kertaa ja työn etanavauhti ahdistaa. Pakkohan se on myöntää, etten suosittelisi tätä työn ohessa väsäämistä kellekään. Vaikka harva kai sitä varsinaisesti suunnittelee...
Jotenkin kai myös kuvittelin etukäteen, että työ olisi suoraviivaisempaa tyyliin "kirjoitettu osa on valmis osa" mutta p**kat, niitähän tosiaan pitää vääntää ja kääntää aina uudelleen:/.
Ja ohjaaja on todellakin keskittynyt palautteissa ainoastaan virheisiin ja puutteisiin, joten se palaute ihan OIKEASTI on lähinnä masentanut.
Mutta eipä silti, pala palalta ja sissiasenteella täälläkin nikkaroidaan. Ei sitä kehtaa enää keskenkään jättää tässä vaiheessa!