PENTU NIRSOILEE

MOI!

Mitä tehdä, kun 3 kk pentukissani nirsoilee? Se on laiha luikku, eikä mikään muu tunnu kelpaavan kuin SEITI. Vähän se syö Royal Caninin Baby cat -raksuja. Kaikkea olen yrittänyt: keitettyä kanaa, raakaa naudansuikaletta, keitettyä kalkkunanjauhelihaa, kissanruokaa, olen jopa kokannut sille ruuan kanasta, seitistä ja kaurasta. Mutta ei! Kananmunakeltuaista tykkää lipittää, sekä kermaviiliä, mutta niitä en joka päivä anna. Tuntuu että kissa kuihtuu kokoon kun ei syö. Vai annanko vaan seitiä? Yksipuolinen ravinto koituu pian turmioksi. Pirskatti on seuraavana ostoslistalla.

AUTTAKAA hyvät ihmiset!
17969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

älä anna seitiä.
kalaa on hyvä syöttää noin kerran viikossa, mutta liika kalan syönti aiheuttaa mm. keltarasvatautia!!

oletko koittanut liottaa raksuja?
meillä pentu ei oikein tykännyt raksuista, mutta liottamalla alkoivat uppoamaan. pikkuhiljaa lisäsin joukkoon, sitten myöhemmin kuivia raksuja ja oppi niin niitä syömään.

pirskattia on pennulle joka tapauksessa hyvä antaa.

kyllä penikka täytyy jollakin konstilla saada syömään.

anna pieniä annoksia kerrallaan ja huoneenlämpöisenä. eläinkaupoista löytyy montaa sorttia terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. ei auta kuin kokeilla ja tarjota sitkeästi aina uudelleen.

jos ruoka ei ala maistumaan, yhteys eläinlääkäriin.

Äänestä

Lihasuikaleita? Pilko pieniksi, jauhelihaa..?

Äänestä

entäs kanasuikaleet (pieniksi pilkottuina) ja kalkkunan jauheliha (miksei naudankin?) ihan raakana? salmonellavaaraa ei tietääkseni pitäisi olla suomalaisen lihan ollessa kyseessä ja kun kissan suolisto on niin lyhytkin.

Äänestä

sitä vielä, että kananmunankeltuainenhan on erinomaista ravintoa kissalle eikä siitä tietääkseni oo mitään haittaa vaikka sitä antais useinkin. sen tarjoaman energian pystyy kisumisu hyödyntämään erittäin hyvin.

Äänestä
  • katille suikaleita ja sydäntä ja vaikka sun vallan mitä. raakana kalkkunaa en ole uskaltanut antaa. keltuaisia kisu on kyllä vedellytkin, ja kermaviiliä vähän. äsken taas tarjosin naudan kulmapaistia - vanhemman (ja kaikkiruokaisen) kissan suuhun upposi sekin. Ehkä sorrun illalla taas antamaan seitiä. Yhdeltä nettisivulta (http://www.ipsitilla.fi/Ruokinta/ravitsemus.htm) luin, että kalaa voi antaa vaikka joka päivä.

    On se kumma kun toinen kissa lihoo ja sille kelpaa KAIKKI liiankin hyvin, ja toinen on sellanen rääpäle joka peittää vaan kaikki (siis tassulla olevinaan).

    Mitä mieltä muut ovat kalan syöttämisestä?

    Tässä vielä lista, mikä ei kelpaa:

    - kana (ehdoton ei jopa syöppökissalleni)
    - kana-seiti-kaura -mössö
    - nauta raakana
    - keitetty kalkkunajauheliha (vähän näykkii mutta säälittävän vähän)
    - sydän
    - eläinkaupan märkäruoka

    kissalle kelpaa:
    - kissanmaito
    - kermaviili
    - seiti
    - kananmunankeltuainen¨
    - raksut (jossain määrin)

    Kokeilematta on siis possu (enkä aitä halua antaa), rakaa kalkkuna, raaka naudanjauheliha. Nyt on hyvät neuvot kalliit.

    Meidän toisesta kissasta on tullut ihan hullu ruuan perään, kun pikkukisulle aina yritetään mättää ruokaa naamariin ja väkisinkin iso kissa saa maistiaisia. Nyt se etsii ruokaa joka paikasta ja jopa kerjää! Ennen oli tottunut siihen että ruoka tuli tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan. =)

    Äänestä

  • antanut kirjoitti:

    katille suikaleita ja sydäntä ja vaikka sun vallan mitä. raakana kalkkunaa en ole uskaltanut antaa. keltuaisia kisu on kyllä vedellytkin, ja kermaviiliä vähän. äsken taas tarjosin naudan kulmapaistia - vanhemman (ja kaikkiruokaisen) kissan suuhun upposi sekin. Ehkä sorrun illalla taas antamaan seitiä. Yhdeltä nettisivulta (http://www.ipsitilla.fi/Ruokinta/ravitsemus.htm) luin, että kalaa voi antaa vaikka joka päivä.

    Onko seiti siis rasvainen kala????

    antaa joka päivä, jos jaat sen yhden viikkoo annoksen jokaiselle päivälle..

    tätä konstia kannattaa kokeilla kissalle, jos se kala kerran kelpaa, eli sekoittaa muun ruuan joukkoon mauksi kalaa, josko sitten uppoaisi pikkuhiljaa muukin ruoka.. :)

    eipä kai se seiti kovin rasvaista ole..?

    Äänestä

  • antanut kirjoitti:

    katille suikaleita ja sydäntä ja vaikka sun vallan mitä. raakana kalkkunaa en ole uskaltanut antaa. keltuaisia kisu on kyllä vedellytkin, ja kermaviiliä vähän. äsken taas tarjosin naudan kulmapaistia - vanhemman (ja kaikkiruokaisen) kissan suuhun upposi sekin. Ehkä sorrun illalla taas antamaan seitiä. Yhdeltä nettisivulta (http://www.ipsitilla.fi/Ruokinta/ravitsemus.htm) luin, että kalaa voi antaa vaikka joka päivä.

    On se kumma kun toinen kissa lihoo ja sille kelpaa KAIKKI liiankin hyvin, ja toinen on sellanen rääpäle joka peittää vaan kaikki (siis tassulla olevinaan).

    Mitä mieltä muut ovat kalan syöttämisestä?

    Tässä vielä lista, mikä ei kelpaa:

    - kana (ehdoton ei jopa syöppökissalleni)
    - kana-seiti-kaura -mössö
    - nauta raakana
    - keitetty kalkkunajauheliha (vähän näykkii mutta säälittävän vähän)
    - sydän
    - eläinkaupan märkäruoka

    kissalle kelpaa:
    - kissanmaito
    - kermaviili
    - seiti
    - kananmunankeltuainen¨
    - raksut (jossain määrin)

    Kokeilematta on siis possu (enkä aitä halua antaa), rakaa kalkkuna, raaka naudanjauheliha. Nyt on hyvät neuvot kalliit.

    Meidän toisesta kissasta on tullut ihan hullu ruuan perään, kun pikkukisulle aina yritetään mättää ruokaa naamariin ja väkisinkin iso kissa saa maistiaisia. Nyt se etsii ruokaa joka paikasta ja jopa kerjää! Ennen oli tottunut siihen että ruoka tuli tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan. =)

    possua! miksi et haluaisi antaa sitä..?

    meillä syödään kalkkuna yhtälailla raakana, kuin muitakin heltakkaita. ja yhtälailla siitä raa'asta kananmunasta saa salmonellan, jos on saadakseen, kuin lihastakin.. ;)

    salmonellahan ei kissaa kiusaa. vai oliko syy joku muu?

    kokeile myös riistaa, lammasta je hevosta, jos suinkin mahdollista.

    kaupan pakastealtaasta saa saksanhirveä, joka edukkainta "riistaa" kelpaa meillä nirsoille.. katso, ettei ole valmiiksi suolattua!

    kalaa ei missään nimessä liian usein!
    kermaviiliäkään ei kannata liialti tarjoilla.

    jätä ruoka tarjolle pitemmäksi aikaa, kissa voi palata myöhemmin syömään, tunti pari tai vaikka yön yli, kun et heti anna periksi ja tarjoile fisuherkkua. tuore liha ei siihen heti pilaannu.
    "paksukainen" tietysti kannattaa pitää pois kupilta :)

    meillä yksi kisu on sellainen, että käy ihmettelemässä, että mitä koitetaan taas tarjota, saattaa jopa peitellä, mutta palaa myöhemmin pupeltamaan.

    katso myös, että kisi saa syödä rauhassa, ettei toinen häiritse.

    tarjoile lihapala lattialta tai kädestä ensinalkuun.
    meillä ei pidetä lainkaan lautasista, vaan voidaan kupin vieressä molista ja olla syömättä, kunnes kipataan lattialle.. :)

    lautasen kannattaa olla iso ja matala, ei siis mitään kuppia..

    liota raksut esim. seitin nesteessä tai sekoita seitiä vähän joukkoon.

    anna pirskattia.

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    Olen kyllä kokeillut niin että tarjoilen lihaa lattialta ja kädestä ja vaikka mistä. yöksikin olen jättänyt mutta niin vaan aamulla on kuivaneet lihanpalat kupissa.

    Possusta olen lukenut että sitä ei saisi kissalle antaa. Syytä en tarkalleen tiedä.

    Kohta tässä ei ole varaa enää omiin ruokiin ja pakkanen on täynnä "ei kelpaa" -ruokia =)...

    Pitää kai vaan sinnikkäästi yrittää. Kyllä se kissa syö jos on tarpeeksi nälkä, eikö????

    Äänestä

  • neuvoista kirjoitti:

    huoletta syöttää.

    virtsakivikissoilla kannattaa ehkä rajoittaa possun syömistä.

    possu on varmasti parempi vaihtoehto, kuin ei lihaa lainkaan. kanahan se taitaa hiiren jälkeen olla kissalle sopivinta.. :)

    Äänestä

Herätä kissan saalistusvietti leikittämällä.

Meillä ainakin tulee nälkä pallopelien jälkeen. Tietysti voit heitellä myös naksuja, kissa nappaa ja syö.

Yksi kikka on viedä ruokaa jonnnekin muualle kuin ruoka paikalle. Kissa luulee saavansa saaliin, kun löytää sapuskaa yllättävistä paikoista. Sohvapöydän alta, makkarista. Tätä voi koittaa myös juoma-astioissa.

Äänestä

Käsittääkseni seitä voi antaa kissalle kypsänä useamminkin kuin kerran viikossa? On vähärasvaista (n. 1 %), liiankin vähärasvaista, jos ei muuta syö.

Äänestä
  • anta useamminkin, jos jakaa kerta-annoksen pienemmäksi..

    Äänestä

  • voi.. kirjoitti:

    anta useamminkin, jos jakaa kerta-annoksen pienemmäksi..

    Meillä oli vaikeuksia saada pentu aikoinaan syömään.Sekoitin jauhelihaa kermaviiliin ja jo alkoi maistumaan.Kokeile myös ruokakermaan sekoitettuna.Meillä ainakin kaikenlaiset kermat ja jopa soijamaito kelpaa.

    Äänestä

että kissa ois tappanut ittensä nälkään.. tarjoat ruokaa, jos ei kelpaa niin jätät siihen. et anna muuta. kyllä se syö kun nälkä tulee.. ihan totta ei ihminen voi eliää kissan armoilla..

tuntuuhan se raa'alta mutta toimii.. ei kissa tyhmä ole..

Äänestä

Mutta laitoin "kovan kovaa vastaan" eli otin kissan syliin ja syötin lusikalla, kuin pientä lasta... aluksi syötin kaiken ruoan, sitten annoin kissalle vain pari lusikallista, niin alkoi syödä itse loput ja nyt kissa syö jo itse kaikkea mitä kuppiin laittaa =)

Äänestä
  • Minäkin tein yks päivä silleen että saksilla leikkasin naudansuikaleista pikkupaloja ja syötin kädestä pentua. Heti jos lihanmuru tippui lattialle ei kelvannut, mutta kädestä söi. Hieman aikaavievää tuo touhu kyläkin =)! Mutta tärkeintä, että kissoilla on hyvä olla, se on minun motto. Joidenkin mielestä olen ehkä mennyt liiallisuuksiin, mutta minä niin rakastan sitä pikkukisua! Ymmärrät ilmeisesti minua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Apua! kirjoitti:

MOI!

Mitä tehdä, kun 3 kk pentukissani nirsoilee? Se on laiha luikku, eikä mikään muu tunnu kelpaavan kuin SEITI. Vähän se syö Royal Caninin Baby cat -raksuja. Kaikkea olen yrittänyt: keitettyä kanaa, raakaa naudansuikaletta, keitettyä kalkkunanjauhelihaa, kissanruokaa, olen jopa kokannut sille ruuan kanasta, seitistä ja kaurasta. Mutta ei! Kananmunakeltuaista tykkää lipittää, sekä kermaviiliä, mutta niitä en joka päivä anna. Tuntuu että kissa kuihtuu kokoon kun ei syö. Vai annanko vaan seitiä? Yksipuolinen ravinto koituu pian turmioksi. Pirskatti on seuraavana ostoslistalla.

AUTTAKAA hyvät ihmiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu