Pystyykö yh

Eli pidättäytymään seksistä? Ei seksiä/ei vauvoja?

Petipuuhien maistuessa puulta kannattaa pysähtyä miettimään missä vika. Yksi vaihtoehto on pidättäytyä hetki seksistä.

- Jos seksielämää vaivaa liika puutuminen, rutinoituminen tai samanlaisten kaavojen toistaminen, selibaatti voi toimia tilanteen pysäyttäjänä. Silloin puhalletaan peli poikki ja aktivoidutaan seksiin uudelleen, kliininen seksologi Leena Hattunen sanoo.

Selibaatin aikana on tärkeää puhua asioista, kerätä eroottista energiaa ja ladata akkuja uudelleen. Sen aikana on hyvä miettiä, mitä uutta tuoda heikolla liekillä palavaan seksielämään.

Suurin selibaattiin ajava ongelma on toisen osapuolen haluttomuus. Tällöin on hyvä pitää taukoa, antaa passiiviselle osapuolelle rauha ja mahdollisuus hoitaa ahdistuneisuutta ja sytyttää seksuaalinen halu uudelleen.

- Selibaatilla on myönteisiä vaikutuksia erityisesti silloin, kun ihmiset käyttävät ajan aktivoidakseen omaa seksuaalisuuttaan ja eroottisuuttaan ja oppivat tunnistamaan nautinnon lähteensä. Parhaimmillaan selibaatin jälkeen voi löytää uudenlaisen yhteyden myös kumppaniin, Hattunen kertoo.
Tulosta Postita
2790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Johan tässä kohta tulee 2 vuotta selibaattia täyteen eikä tunnu missään.

Äänestä

ihmettelen, että miksi moista kyselet? Uskotko tarvitsevasi tietoa tulevaisuudessa?

Yh on tietenkin selibaatin mestari, jollei sitten ole taipumusta yhdenillanjuttuihin ja jollei ole sitä nyxää löytänyt.
Meillä on sen verran kaukosuhde, ettei nytkään olla nähty pariin viikkoon. Siinä sitä on selibaattia riittävästi ja tavatessa ei kyllä paljon muuta ehdikään miettiä, kuin sitä seksiä. Että voipi se selibaatti saada "normaalin" suhteen muistuttamaan seksisuhdetta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tähän ollenkaan? kirjoitti:

Eli pidättäytymään seksistä? Ei seksiä/ei vauvoja?

Petipuuhien maistuessa puulta kannattaa pysähtyä miettimään missä vika. Yksi vaihtoehto on pidättäytyä hetki seksistä.

- Jos seksielämää vaivaa liika puutuminen, rutinoituminen tai samanlaisten kaavojen toistaminen, selibaatti voi toimia tilanteen pysäyttäjänä. Silloin puhalletaan peli poikki ja aktivoidutaan seksiin uudelleen, kliininen seksologi Leena Hattunen sanoo.

Selibaatin aikana on tärkeää puhua asioista, kerätä eroottista energiaa ja ladata akkuja uudelleen. Sen aikana on hyvä miettiä, mitä uutta tuoda heikolla liekillä palavaan seksielämään.

Suurin selibaattiin ajava ongelma on toisen osapuolen haluttomuus. Tällöin on hyvä pitää taukoa, antaa passiiviselle osapuolelle rauha ja mahdollisuus hoitaa ahdistuneisuutta ja sytyttää seksuaalinen halu uudelleen.

- Selibaatilla on myönteisiä vaikutuksia erityisesti silloin, kun ihmiset käyttävät ajan aktivoidakseen omaa seksuaalisuuttaan ja eroottisuuttaan ja oppivat tunnistamaan nautinnon lähteensä. Parhaimmillaan selibaatin jälkeen voi löytää uudenlaisen yhteyden myös kumppaniin, Hattunen kertoo.
Tulosta Postita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu