hullua?

suloisia lemmikkejä, eiei.. PERHEENJÄSENIÄ nämä dobermannit ovat siinä missä muutkin koirat.
itse aijon seuraavaksi koiraksi ottaa dobermannin.

rotu on kuitenkin kovin energinen, fiksu ja vaativa, ensimmäiseksi koiraksi sitä ei voi suositella.

kyllä dobermannin kanssa voi telmiä pelkäämättä, ne ovat uskollisia ja ystävällisiä omille perheenjäsenillensä ja suuri osa dobermanneista nykyään myös vieraille. :)

dobermannien maineen ovat pilanneet ihmiset, jotka eivät niitä hallitse ja jotka ottavat koiran vain "egonjatkeeksi". siitä ei koskaan hyvää seuraa.
myös elokuvat ja lehdet ovat tehneet pahaa koirien maineelle. mitään tappajakoiria ne eivät ole. toisinkuin monet kääpiökoirat..

dobermanni on maailman upein koirarotu, kunhan pääsee oikeisiin kokeneisiin käsiin. lisätietoa dobermanneista saat www.sdy.fi :)

..on hyvä lisä perheessäsi jos sen osaa kouluttaa siihen sopivaksi. Omien toopejeni kanssa uskallan temuta ihan täysin niin kuin muidenkin koirien kanssa ja niin uskaltavat myös vieraat, koiramme suorastaan rakastavat vieraita (lisä käsiä rapsuttamaan 8) ).. Kovin ovat sävyisiä ja ystävällisiä tyyppejä.
Eli oikein koulutettuna maailman ihanin koirarotu, väärin koulutettuna kaikkea muuta. "Äidin pikku Fifejä" niistä ei kuitenkaan tule kummassakaan tapauksessa..

Itselläni on 1v. dopperi tyttönen.

Otin dopperin ensimmäiseksi koirakseni, kokemusta muiden koirista löytyi kuitenkin ennalta sitäkin enemmän. Dobermannit oikein koulutettuina loistavia pakkauksia, huonosti koulutettuna(kuten muutkin koirat) ei niin loistavia.

Meidän tyttönen on nopeasti oppiva ja peruskoulutus on hyvin päässä ja uusia temppuja ja käskujä opetellaan koko ajan. Meillä tehtiin heti alusta alkaen selväksi kuka on pomo ja kuka ei, varmasti juuri tämän takia kaikki mennyt todella hyvin, eikä ole juuri vallankaappausyrityksiä meillä nähty.

Parempaa lenkki-, paini- ja touhailukaveria tuskin koskaan löydän. Dopperini on suloinen, ei lemmikki, vaan perheenjäsen.
Piikkikaulapantoja löytyy iso kasa, puremisen sijasta meillä suukotellaan.

Ja ei, kaikki dobermannien omistajat eivät ole erakkoja. Meillä käy vieraita siinä missä kenellä tahansa muullakin.
Yhtäkään vierasta ei ole vielä syöty.

Dobermannia en kyllä aloittelijalle suosittele. Nimenomaan ihmisen luonne täytyy olla kohdallaan ennen dobermannin hankkimista. Jos ei kykene pysymään johtajan kengissä jokaisena päivänä, ei tätä rotua kannata edes harkita.

Ja sitten vain pienenä sivuhuomautuksena ihmettelijälle: ilmeiseti et rodusta kovinkaan paljoa tiedä, kun tuo nimen kirjoittaminenkaan ei mennyt ihan nappiin. Ei pahalla, mutta paras lääke ennakkoluuloihin on asioista selvää ottaminen. =)

Dobermanni on oikein käsiteltynä ja koulutettuna aivan ihana, yhden ihmisen mutta myös perheelleen uskollinen koira. Kun minulle tuli ensimmäinen pitovaikeusdobermanni, jo puolen vuoden päästä olimme kuin paita ja peppu, vakka ja kansi! Tiesin, että mulla tulee aina olemaan dobermanni! Ja niin on käynytkin. Koiria on tullut ja mennyt vuosikymmenten aikana. Rotu on SAMA! - dobermanni.

Väärin käsiteltynä dobermannista tulee pelokas ja sen jälkeen vihainen koira, joka hyökkää puolustaakseen itseään. En kyllä kuitenkaan ymmärrä, miks dobbereita kutsutaan verikoiriksi jne. Ehkä historian vuoksi.

Parempaa ja rakastettavampaa koiraa et saa kuin dobermannista!! Minä ainakin tiedän, ketkä rakastavat minua kaikkein eniten. -Omat dobberit!! Muutama hauskoja esimerkkejä: kun mummolassa vierailessamme äitini antaa ruuat koirilleni, ne kaikki tulevat MINUA kiittämään. Toinen esim: Kun joku leikillään "löisi" minua, mun omat dobberit tarraavat hampaillaan mahdollisimman varovaisesti "lyöjän" kättä ja kysyvät silmillään lyöjää, ethän hyvä ihminen lyö minun omaa ihmistäni, ethän? Yks dobermanni narttuni tosin hyppää lyöjän syliin ja nuolee rauhoittaakseen lyöjän kasvoja, ja häntä piiskaa vimmatusti onnellisena kun lyöjä antaa periksi.

Mun isoisälläni on ollut dobermanni, samoin isälläni ja nyt mulla. Lyhyesti sanottuna: Dobermannit rules! ;-)

Sekä vieraat että tutut. Ainakin kaikki ne dobberit, jotka ovat tämän katon alla asustaneet, ovat olleet erittäin ihmisrakkaita ja sosiaalisia. Samoin kaikki ne dobberit, joihin olen tutustunut hankkiessani näitä omia dobbereita, eli niiden iskät ja äiskät.

Dobermannin kanssa telmiminenhän on mitä hauskinta puuhaa, miksi ihmeessä kuvittelet, ettei sen kanssa voisi telmiä pelkäämättä? -Tuleehan siinä tietysti joskus vahingossa mustelmia, kun minäkin meuhkasin 46 kiloa painavan ukkokoiran kanssa, ja oma paino on hätnäppää 60. Mutta eihän se todellakaan tahallaan satuta.

Dobberin maine hurjana petona lienee hyvin pitkälle Hollywoodin syytä. Elokuvissahan se aina, ainakin melkein sataprosenttisen aina on murhanhimoisen vahtikoiran roolissa. Käyttökoira kun on, niin senhän voi sellaiseen rooliin helposti opettaa. Ja käytetäänhän niitä väärinkin (lue =väärinopetettuna) vahtikoirana, varsinkin tuolla isossa maailmassa.

Doberman ei ehkä ole "koira siinä missä muutkin"; se on parhaiten onnistunut ihmisen jalostama käyttökoiran ja sisällä pidettävän "lemmikkikoiran" yhdistelmä. Ainutlaatuisen hyvä pakkaus!

Mun kaks toopee tossa just kellii mun 2-vuotiaan tyttäreni kanssa lattialla ja painii... Ne osaa jopa varoa pikkutyttöä, eivätkä pane pahakseen vaikka tyttö väliin "hiukan" ottaa korvasta kiinni...

Mä en antais mun tyttäreni mesoa yhdenkään lhasa apson kanssa tuolla tavalla! Tai mopsin tai muun pikkuräksyn! Dopsut on mahtvia koiria oikeissa käsissä. Ne tosin on ihan hirmu energisiä ja eivät missään nimessä sovellu laiskalle omistajalle. Muta jos jaksat sitoutua lenkittämään ja käymään koulutuksissa ja käyttämään tervettä maalaisjärkeä dobermannin kanssa, niin siittä saa upean luotettavan ja uskollisen kaverin! Niin ja kyllä niitä lapsia pitää niiden dopsujen kanssa valvoa. Ei yksikään koira siedä mielin määrin kiusaamista ja häiritsemistä. Lapsille on tehtävä selväksi, että koska koiran kanssa voi leikkiä. Lapsi oppii sen kyllä, sillä oppiihan se olemaan leikkimättä tulitikuillakin tai olemaan laittamatta sormiaan kuumalle liedelle!

Tohon en voi muuta oikeen sanoo kun on vissii tullu liikaa katottuu leffoja...=) kyl mä voin ainakin ihan hyvin painii koiran kans, niinku myös kaikki muutki mun tutut, pelkäämättä tod. et se söis... omfg...=)