Jokainen on varmaan kuullut näitä lausahduksia, että suomalainen koululaitos on vuosisadan menestystarina.
Uskoo ken tahtoo
Koululaitoksen tarkoitus pitäisi olla teettää mahdollisiman paljon työkykyisiä ihmisiä työelämään. Tilastojen mukaan asia ei kuitenkaan näin ole. Porukka opiskelee lähemmäs 30 ikävuotta tekemätät juurikaan töitä. Puhutaan ns. ikiopiskelijoista.
Euroopan tasokkaimpien yliopistojen joukosta löytyy harvakseltaan suomalaisia yliopistoja. Ainoastaan Helsingin yliopisto ja Turun yliopisto mahtuvat Euroopan 100 parhaan yliopiston joukkoon. Esimerkkinä Ruotsissa vastaava luku on yhdeksän. Suomalaisten yliopsitojen tasosta kertoo paljon se, että Kuopion yliopistoa ei edes noteerattu koko listalle.
Erityisoppilaiden määrä on jatkuvassa kasvussa. Nykyinen luku on jopa 20% entisajan 6% sijaan. Siis toisin sanoen koko Suomen potentiaalista tuhlataan 20% hukkaan. Voidaan miettiä onko pienenllä Suomella tähän varaa?
Johtopäätös on, että koko koululaitos on täysin mätä, jonka oppeja ei kannata seurata. Kannattaa lintsata ja keskittyä johonkin itseä kiinnostaviin asioihin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Arvostus on tietenkin heikko verrattuna suureen maailmaan, niinkuin koko suomella ylipäätään.
Mutta opiskella silti kannattaa, se on yksilön kannalta paras vaihtoehto, koska ilman sitä ei välttämättä pääse tekemään itseä kiinnostavia asioita
Luepa HS:n pääkirjoitusta koululaitoksesta. Eri tason yliopistoissa opiskelee jo 6 ikäluokan verran ja 80% koulutetaan korkeakoulutasolle. Koululaitokslla on valtava volyymi ja PISA tutkimuksen mukaan meillä on vielä pienin opetuksen tuntimäärä OECD:n maista. Miten ihmeessä se olisi mahdollista ilman tason alentamista. Suomi on valinnut raskaan hallinnon ja verotuksen ja myös maksuttoman koulutuksen kaikille. Terveydenhoito ja opetus ovat hyviä työllistämään eikä poliittisilla päättäjillä ikinä riitä rahkeita rakenteiden muuttamiseen ja keventämiseen vaikka se toisikin lisää tehokkuutta.
Koululaitos on nykyisin curlingkoulu, putki jonka päästä tulvii aikanaan ja aikataulussa opetettuja ja oppineitakin. Opettajat ja vanhemmat harjaavat uran sileäksi ja aikaisemmat opintien kivikot ja ahtaumat on poistettu. Olemme kuitenkin tästä instituutiosta riippuvaisia ja tiemme valinneet. Koulu vähentää toisaalta työttömyyttä ja antaa ryhtiä elämälle vuosikausiksi. Silti koulun ja eläkkeeen väliin jää harmittava väliaika ainakin Saksassa. Siellähän on myös maksuton opiskelu, koululaitos tukehtumassa eikä ainoatakaan superyliopistoa. Berliinin Humboldt toi aikoinaan Nobeleja paljonkin. Muistettaneen, että Suomi haki mallia DDR:sta kouluumme.
Lintsaamisen sijaan kannattaisi opiskella koulun ulkopuolellakin. Koulun opetuksen varaan ei kannata jäädä kenenkään.