Miksi minä?! - Niin monta kertaa olen tuota miettinyt.
Nuorempana koin kovan eristäytymisen(jota olen edelleen), luulen tieteväni syyn siihen mutta sillä ei ole enää mitään merkitystä.
Nyt kun ihmiset haluaisivat tutustua minuun, en enää osaa, en pysty vaikka kuinka yritänkin. Toisaalta tuntemani kaikki ihmiset ovat sellaisia, joihin en haluaisikaan tutustua, en halua joutua ''huonoihin piireihin'', ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei näytä onnistuvan. En ole ujo, mutta aivan helvetin hiljainen tuntemattomassa seurassa, koska ajatukseni pysähtyvät kun jotain puhuttavaa pitäisi keksiä. Pohjimmiltani kuitenkin olen mukava, hauska, puhelias, joskin hiukan kummallinen joskus.. Mitä nyt olen siskoltani kuullut.
Tuntuu pahalta katsoa miten toiset ihmiset nauravat porukoissa ja pälättävät minkä kerkiävät, kun itse vain lojun jossain nurkassa yksin. Mitä olenkaan elämästäni tehnyt, ja miten toiset ovatkaan minua muokanneet, vaikka enhän minä muita voi syyttää..
Vanhempanikaan eivät ole parasta mahdollista, eikä tämä ole mitään teinin höpinää joka ''vihaa'' vanhempiaan. En vihaa vanhempiani, mutta ikävä kyllä heidän kasvatuksessaan on liikaa vikaa. Väkivaltaa ja ymmärtämättömyyttä. Ei ihme, että toisella siskoistani on ongelmia alkoholin kanssa, toisella paha asennevamma, minä eristäytynyt ja ihme kun en itseäni vielä ole tappanut. Kuuluko vanhemman haukkua lastaan sairaaksi, ja pelotella että joutuu mielisairaalaan kuten isänsä joutui. Olen kuulemma sairas, minulla on kieroutuneet ajatukset ja vääränlainen maailmankuva. Huumorintajuni on sairasta, seksuaalisuuteni väärä, olen väkivaltainen, aikuistuin liian nopeasti. MITEN NIIN? Miten äitini voi sanoa tuollaista, vaikka ei edes tiedä ajatuksistani mitään.
Olen yksinäinen ja masentunut, kiellän sen kuitenkin ja yritän olla ajattelematta koko asiaa, jottei oloni olisi aivan kuollut. En jaksaisi tätä enään, mutta olen luvannut itselleni, että en voi itseäni tappaa. Minulla ei ole ollut moniin vuosiin minkäänlaista motivaatiota, ja koulu menee päin seiniä. Minulla ei ole tietoa mitä tulen aikuisena tekemään työkseni. En edes tiedä mihin hankkiudun peruskoulun jälkeen..
Inhoan ihmisten typeryyttä. Jokainen nuori haluaa vain leikkiä aikuista, kuka tässä maailmassa pystyy enää elämään hyvää elämää? On se niin hauskaa hyppiä sängystä toiseen 10 -vuotiaana ja juodaan kaikki rahat vaan. Ja aikuisetkin voisivat vähän miettiä minkälaisia ihmisiä ne tähän maailmaan tekee. Mutta kukapa tässä enää mistään välittäisi. Musta ei tule koskaan tuollaista ihmistä, ei ikinä. En tarkoita, että olisin joku ''mallikappale'' millainen ihmisen tulisi olla, en sitä tule koskaan olemaan koska olen näin tyhmä.
Olen kertakaikkiaan saanut tarpeekseni kaikesta. Ehkä mä todellakin kuulun sinne hullujenhuoneelle. Että ihan perkeleesti ottaa päähän tämmöinen. Mäkin Tulen koko elämäni asumaan täällä neljän seinän sisällä poistumatta, ja sen kun lisää vaan tulen hullummaksi. Tosin mun elämä ei tule olemaan kovin pitkä jos se tätä menoa jatkuu.
Että hyvää elämää vain teille muillekin.
Nuorempana koin kovan eristäytymisen(jota olen edelleen), luulen tieteväni syyn siihen mutta sillä ei ole enää mitään merkitystä.
Nyt kun ihmiset haluaisivat tutustua minuun, en enää osaa, en pysty vaikka kuinka yritänkin. Toisaalta tuntemani kaikki ihmiset ovat sellaisia, joihin en haluaisikaan tutustua, en halua joutua ''huonoihin piireihin'', ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei näytä onnistuvan. En ole ujo, mutta aivan helvetin hiljainen tuntemattomassa seurassa, koska ajatukseni pysähtyvät kun jotain puhuttavaa pitäisi keksiä. Pohjimmiltani kuitenkin olen mukava, hauska, puhelias, joskin hiukan kummallinen joskus.. Mitä nyt olen siskoltani kuullut.
Tuntuu pahalta katsoa miten toiset ihmiset nauravat porukoissa ja pälättävät minkä kerkiävät, kun itse vain lojun jossain nurkassa yksin. Mitä olenkaan elämästäni tehnyt, ja miten toiset ovatkaan minua muokanneet, vaikka enhän minä muita voi syyttää..
Vanhempanikaan eivät ole parasta mahdollista, eikä tämä ole mitään teinin höpinää joka ''vihaa'' vanhempiaan. En vihaa vanhempiani, mutta ikävä kyllä heidän kasvatuksessaan on liikaa vikaa. Väkivaltaa ja ymmärtämättömyyttä. Ei ihme, että toisella siskoistani on ongelmia alkoholin kanssa, toisella paha asennevamma, minä eristäytynyt ja ihme kun en itseäni vielä ole tappanut. Kuuluko vanhemman haukkua lastaan sairaaksi, ja pelotella että joutuu mielisairaalaan kuten isänsä joutui. Olen kuulemma sairas, minulla on kieroutuneet ajatukset ja vääränlainen maailmankuva. Huumorintajuni on sairasta, seksuaalisuuteni väärä, olen väkivaltainen, aikuistuin liian nopeasti. MITEN NIIN? Miten äitini voi sanoa tuollaista, vaikka ei edes tiedä ajatuksistani mitään.
Olen yksinäinen ja masentunut, kiellän sen kuitenkin ja yritän olla ajattelematta koko asiaa, jottei oloni olisi aivan kuollut. En jaksaisi tätä enään, mutta olen luvannut itselleni, että en voi itseäni tappaa. Minulla ei ole ollut moniin vuosiin minkäänlaista motivaatiota, ja koulu menee päin seiniä. Minulla ei ole tietoa mitä tulen aikuisena tekemään työkseni. En edes tiedä mihin hankkiudun peruskoulun jälkeen..
Inhoan ihmisten typeryyttä. Jokainen nuori haluaa vain leikkiä aikuista, kuka tässä maailmassa pystyy enää elämään hyvää elämää? On se niin hauskaa hyppiä sängystä toiseen 10 -vuotiaana ja juodaan kaikki rahat vaan. Ja aikuisetkin voisivat vähän miettiä minkälaisia ihmisiä ne tähän maailmaan tekee. Mutta kukapa tässä enää mistään välittäisi. Musta ei tule koskaan tuollaista ihmistä, ei ikinä. En tarkoita, että olisin joku ''mallikappale'' millainen ihmisen tulisi olla, en sitä tule koskaan olemaan koska olen näin tyhmä.
Olen kertakaikkiaan saanut tarpeekseni kaikesta. Ehkä mä todellakin kuulun sinne hullujenhuoneelle. Että ihan perkeleesti ottaa päähän tämmöinen. Mäkin Tulen koko elämäni asumaan täällä neljän seinän sisällä poistumatta, ja sen kun lisää vaan tulen hullummaksi. Tosin mun elämä ei tule olemaan kovin pitkä jos se tätä menoa jatkuu.
Että hyvää elämää vain teille muillekin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Noin taitava kirjoittajako hullujen huoneelle? Älä kuule höpsi! Sinulla on annettavaa maailmalle, meinaat vain unohtaa sen. Paikkasi tulee olemaan jossain ihan muualla kuin hullujen huoneella. Saatpa vielä nähdä. :)
Mulla on paljon samanlaisia tuntemuksia eli tiedän aika hyvin mistä puhut. Paska maailma.. ei mulla muuta.
Aivan kuin olisit kirjoittanut minusta tuossa alussa.
Ottaa päähän olla nykyään tällainen yksinäinen susi, oikeasti olen seurallinen ja puhelias.. En vain enää osaa/uskalla tutustua ihmisiin. Masentavaa. :/
minkä ikänen oot?
en tiedä lohduttaako tämä kirje vai pahentaako tilaasi. toivon että piristäisi päivääsi :))
minä olen optimistinen, kai suhteellisen suosittukin, tyttö 17wee.
mulla on ollu anoreksia. ollu muutaki lapsuuden traumoi.. oon selviytyny. :)
tätä on vaan niin hassua.. ajattelin taannoin justiin niiku sieki.. vajoin itsesääliin ja elämä oli paskaa. silti mulla oli hirveen levoton olo ja masennuksesta huolimatta urheilin hulluna ja laskin kaloreita päiväsä toiseen. tunnista toiseen. minuutista toiseen. ei sitä muuta miettinykkään. matikantunnilla "jos light jogurtissa on 83kcal niin mulla on varaa syödä loppupäivänä 200kalorin eestä.. elikkä se pitäis käyttää päivälliseen ettei äiti taas epäile.. toisallta voisin vetää illalla viel kunnon treenit.." hyppynaruilla hypin väh. joka 30.minuutti kunhan vain olin kotona. elin helvetin liekeissä.
en mä menestyjänä loppujen lopuks itteäni pidä. mut.. oon hirveen luonnonläheinen ja mielestäni meidän ihmisten olisi kunnioitettava elämää. onhan vääryyksiä maailmassa mutta se on kohdattava. nautitaan tästä hetkestä. mennään pihalle haistelemaan viimeisiä kesän hilkkuja jotka ovat koivupuiden takana kätköksissä. syksy tulee. kaunis ruska-aika. myrskyisät illat. nätti taivas. talvi. lumi. hiihto. raikas ilma. kevät. uuden elämän synty. vihreys. kesä. ah, mikä lämpö
Näinhän se menee, kyllä..
Mielestäni elämä ei siis ole täysin paskaa. En ajattele mitään ''vittu mä haluun kuolla''. En haluaisi kuolla, mutta toisaalta katsottuna elämä tuntuu niin turhalta, joten miksi siis elää. Tuntuu niin yhdentekevältä.
Teidän, että minusta välitetään. Vanhempani ja sisarukseni välittävät minusta, mutta heillä on oma elämänsä, ja minulla pitäisi olla omani. Toinen siskoistani on jo muutanut pois, ja toinen muuttaa luultavasti ihan kahden vuoden sisällä. Isäni myös asuu muualla. En voi jäädä äitini kanssa tänne kaksin. Kaikkein rakkain ihminen minulle on sisareni, joka siis vielä asuu kotona, hän on ainoa kaverini. Ja jos hän muuttaa pois, kenen kanssa menisin festareille, elokuviin, kaupunkiin ja kenelle voisin edes vähän puhua. Enkä voi siskossani ikuisesti roikkua :'( ..Ääh, taas itkettää..
Löydän elämästäni paljon hyviäkin asioita. Muusiikki on aina ollut voimavarani, kun kuuntelen sitä, en ala ajattelemaan sen syvällisemmin. Kun masennus taas palaa pinnalle, en musiikkia pysty kuuntelemaan lainkaan. Elokuvat ja televisio tuo elämääni hauskuutta ja ne korvaavat sosiaalisen kanssakäymisen. Netissäkään kyllä en oikeastaan puhu muille ihmisille, enemmän vain lueskelen. Toinen siskoistani on hyvin rakas minulle, hän pitää minut yleensä hyväntuulisena. Syksystä pidän yli kaiken, silloin masennus ei pääse melkein koskaan valloilleen ja tunnen useasti oloni jopa onnelliseksi. Kesä taas masentaa minua, en pidä valosta ja auringosta tai kuumuudesta. Talvi on siltä väliltä.
Vaikka nuo ovatkin aivan tavallisia pieniä asioita, niin niiden avulla olen kuitenkin jaksanut eteenpäin. Ymmärrän kuitenkin, että tietokone ja televisio ovat vääränlaisia asioita, ei niiden pitäisi hallita elämää niin paljon. Minun täytyisi löytää oikeasta elämästä jotakin samankaltaista. Jos netti ja tv vietäisiin pois, en tiedä miten pystyisin olemaan, ilman että masentuneisuus pääsisi valloilleen.
Mitä tuohon ihmisiin tutustumiseen tulee, niin onhan se näin yksinkertaisesti sanottu. En osaa vain puhua ihmisille, se voi olla joistakin aivan käsittämätöntä. Vaikka minulle annettaisiin lappu kouraan, jossa olisi sanat mitä minun jollekkin tuntemattomalle tulisi sanoa, niin en pystyisi kuitenkaan siihen.
Nössönä en ketään ihmistä pidä, se vaihe meni ohi jo kaikilla (toivottavasti) eskari-iässä. Kunnioitan jokaista ihmistä ja heidän erilaisuuttaan, enkä tykkää lajitella ihmisiä sen kummempiin lokeroihin.
En tiedä mitä vanhempani pelkäävät, ja miksi he noin ovat käyttäyteneet (käyttäytyvät edelleen). Meillä kuri on myös ollut löysää, saa tulla ja mennä milloin tahtoo.
Olisin toivonut vanhemmiltani jonkinmoista kovempaa kuria, sillä minusta tuntuu että olen tästä johtuen tullut tällaiseksi. Muistan katsoneeni jo 6 -vuotiaana verisiä K 18 -leffoja, josta en siis ole millään tavalla ylpeä, että näin tein. En koulussakaan koskaan ''mahtaillut'' mistään mitä tein. Pidin kaikki omana tietonani, joka myös osoittaa, että pidin näistä leffoista oikeasti, enkä siis mitenkään ylpeilläkseni katsonut niitä. Nyt sitten olen aivan turta tällaisille asioille. Lempileffoja ovat edelleen splatterit, joita moni muu ei edes pysty katsomaan raauden vuoksi.
Seksuaalisuuteni heräsi hyvin varhain. Ensimmäiset muistikuvat ajalta jolloin olin 7 -vuotias ja päässäni pyöri jo nuorten asiat. seitsemästä kymmeneen vuoteen saakka luulin olevani lesbo. Fantasioita lesboilusta pyöri kuvitelmissa, ja se oli jopa pelottavaa, en halunnut hyväksyä itseäni. Myöhemmin kuitenkin kuvioihin tuli myös pojat, bi olen ollut jo 10 - vuotiaasta.
Syy varhaiseen seksuaalisuuden alkamiseen oli varmasti netti ja tv. Televisiosta näin pornoa, ja netistä etsin lisää tietoa. Vanhempani eivät katsoneet yhtään missä sivuilla pyörin!
Olihan netissä hyvät puolensakkin, sain sieltä hyödyllistäkin tietoa, enkä vain ainoastaan seksiin liittyvää.
Kasvoin vanhemmaksi. Tiesin edelleen enemmän ''kielletyistä'' asioista kuin muut ikäiseni.
Muistan kun juttelin sähköposttse pedofiilien kanssa, ymmärsin heidän aikeensa, ja narutin heitä useasti. Sovin jopa tapaamisia paikkoihin, mihin minulla ei ollut aikomustakaan mennä. Sitten naureskelin heidän tyhmyyttään. Kuvitelkaapa jos en olisi vielä tiennyt mistään pedofiileistä, olisin varmasti joutunut jonkun hyväksikäyttämäksi.
Kun luen tätä tekstiä, en voi ymmärtää miten joku voi antaa lapsena toimia näin. Vanhempien tehtävä on asettaa selvät rajat typerien lapsien touhuille ja katsoa mitä he puuhaavat.
Nyt en voi kun vain ihmetellä, että miten olen pysynyt sutkoht järjissäni(vai olenko?!) tähän päivään saakka.
Äitikin sitten varmasti ihmettelee kun lapsista tulee hulluja.
Olen vajonnut jo niin syvälle paskaan, että en usko täältä rämpiväni enään ylös. Eikä kukaan edes auta, vaikka kuinka yritän huutaa apua. Ehkä pitäisi yrittää kovemmin. Tuntuu nyt kuitenkin siltä, että voimani alkavat olla lopuillaan, enkä enää jaksa.
Iältäni olen siis 13 -vuotias, kahden viikon päästä täytän 14.
Minulla on hyvin paljon samoja tuntemuksia kuin sinulla. Mutta toisaalta, en ota asioita yhtä vakavasti kuin sinä tunnut ottavan kun luin tekstiäsi, olet kuitenkin menemässä läpi kautta jolloin hormonit tai mitkä lie menevät ympäri ämpäri ja tunteet ovat pinnassa 24/7. Muistan hyvin kun olin sinun ikäisesi, maailma oli paska paikka, eikä elämänhalua suuremmin ollut. Ei, en tarkoita vähätellä sinua en, olen vain huono selittämään näitä asioita, anteeksi. Pidän itse asiassa ajatuksistasi.
Nykyään otan nämä tunteet hieman rauhallisemmin, en välitä onko minulla syytä elää vai ei, mitä väliä sillä on? Elän silti. Haluan kuitenkin yrittää tehdä tästä tilaisuudesta elää parhaan mahdollisen. Tulevaisuudessa on mikä vain mahdollista. Minulla ei pahemmin ole ihmisiä joille jutella, mutta olen tottunut siihen. Minullakin on sisko, jolle kerron joskus tunteistani, mutta hän asuu ulkomailla, joten netin kautta kirjoittelemme. Ja vanhemmat eivät ole huomanneet, tai eivät ole halunneet huomata, ettei minulla kaikki hyvin ole.
Jaksamisia sinulle. Ihmeitä tapahtuu, muista se.
Ku luin ton juttus ni tuli heti semmonen fiilis, että jos vaan voisin auttaa sua mitenkään.. Itellä on vähän samantyylisiä ajatuksia ja tuntemuksia. itekkään en itteeni oo tappamas, vaikka tuntuuki ettei mun olemassaololla oikeen väliä ees ole. Senpä takia mä varmaan ihmisiä pyrin parhaani mukaan auttamaan, ku itteeni en pysty. Joten.. minkäs ikänen henk. tässä on ny kyseessä ja mistä päin olet. jos saan uteliaaks ryhtyä.. :) olis ihan kiva vaihtaa ajatuksia jollain tapaa..jos se vaan sua jotenki auttas..
ajatustes perusteella vaikutat kyllä ikästäs vanhemmalta, täytyy myöntää. sitä ne paskat kokemukset teettää aina välillä.. =/ mutta tosiaan.. [email protected] sinne voit laittaa postia mulle jos kelpuutat ja haluat tämmösen hölömön immehisen ees jonkunlaiseks kaverikses. postin käyn tarkistamassa ihan päivittäin. ja jos sulta meseä löytyy ni voitas sitte s-postin kautta niitä osotteita vaihtaa. jakselemisia sulle :)
muakin elämä potkii päähän sen minkä kerkiää, mutta eiköhän sit joskus asiat oo paremmin niin määkin uskon sun kannalta kun tunnut olevan semmonen ulospäin suuntautuva tyyppi :)
ja kaikilla on nykyään jotai ongelmia eihän me ihmiset täydellisiä olla!
mut jaksamisia!!!!!!
Paras trolli ikinä! Ei 13-vuotiailta tullasta tekstii synny.