Haluaisin koiran, mutta...

Istutapa vanhempasi pöydän ääreen ja pyydä selvitystä asiaan. Sano, että haluat kunnon syyn, miksi koiran hankinta ei ole mahdollista.

Arvelisin kuitenkin, että he pelkäävät, että koira jää alkuhuuman jälkeen pelkästään heidän hoidettavakseen. Usein nuoret haluavat koiran, lupaavat hoitaa sen itse (tietysti vanhempien avustuksella), mutta alkuhuuman jälkeen koiran hoito jääkin pelkästään vanhempien ja yleensä äidin vastuulle. Koirasta irtoaa karvaa, eli myös siivoamista tulee lisää. Otatko itse osaa talon siivous- ja muihin kodinhoitotöihin?

Lisäksi koira myös sitoo aika paljon. Entä sitten, kun lähdet opiskelemaan? Ottaisitko koiran mukaan? Jos se tottuu asumaan omakotitalossa, voi sen olla vaikea muuttaa asumaan kerrostaloon, varsinkin jos on vähänkään haukkuvaa sorttia. Oletko varma esimerkiksi, ettet jossakin vaiheessa lähde opiskelemaan ulkomaille joksikin aikaa? Silloinkin koira jäisi pelkästään vanhempiesi vastuulle.

Mieti noita asioita! Ja kysy vanhemmiltasi!

Meille koira tuli pitkän mankumisen jälkeen, ja täytyy sanoa, että tyttäreni hoitaa koiran melko itsenäisesti, toki olen joutunut hoitamaan sitä myöskin, mutta ihan mielellänihän minä, vaikka ehtona koiran hankinnalle oli, ettei minun tarvitse osallistua sen hoitamiseen tai lenkkeilyttämiseen. Koirasta ei onneksi lähde karvaa paljon, joten siivoustöitä se ei ole lisännyt :)

kiintyy ja siinä on yhtä paljon työtä, ellei enemmän, kuin pienissä lapsissa. Kukahan niitä hoitelee, kun ei se pelkkä ulkoileminen koiran kanssa ihan riitä siihen koiran omistamiseen. Huolta ja vaivaa on enemmän kuin ikinä voit edes kuvitella sen koiran kanssa.

vaikka vanhempasi pitävätkin jonkin verran koirista (kuten sanoit), mutta eivät tarpeeksi ottaakseen koiran omaan kotiinsa. Itse halusin koiran kanssa jo hyvin pienestä, ja otin asian puheeksi isäni kanssa aina aika ajoin, mutta hän ei heltynyt. Äitini olisi kanssa tahtonut meille koiran. Nyt kun olen reilu parikymppinen, sun omassa kodissani ja käyn töissä, eli heti kun sain elämäni hyvälle mallille koiran ottamisen suhteen, sain viimein oman koiran! :) Ja olenpahan todella ehtinyt pohtia sitä kaikkea mitä koira tuo tullessan.

Kyllä se sinunkin päiväsi vielä koittaa! Viimeistään sitten kun olet päässyt asettumaan omaan kotiin ja itsenäiseen elämään, voimia odotukseen!!

Mäkin oon halunnu meille koiraa jo varmaan 5 vuotta..=) tykkään eniten shelteistä eli siis shetlanninlammasoirista ja olen halunnut sellaisen jo pitkään. Me emme voi ottaa koiraa vielä koska asumme rivitalossa ja asunto on liian pieni..mutta mutamme varmaan jossain tässä lähiaikoina omakotitaloon ja saamme sitten koiran. Vanhempanikin pitävät koirista ja äitini lupasi viime jouluna että ensi jouluna meillä on koira.entä jos vanhempasi luulevat ettei kukaan hoida koiraa jos otatte sellaisen? monet ovat aluksi innostuneita esim. koiran lenkillä käyttämisestä, mutta vähän myöhemmin ei millään jaksaisi lähteä viemään sitä lenkille kaatosateeseen..Vaikka oletkin varmasti vastuuntuntoinen vanhempasi saattavat silti epäillä..Toinen asia minkä takia vanhempasi eivät välttämättä halua koiraa on, että sen opettaminen pentuna voisi olla hankalaa (esim.sisäsiistiksi opettaminen) ja se veisi paljon aikaa..en tiedä, mutta toivottavasti kuitenkin saatte koiran..:D xD :D

Vanhemmillani oli aikanaan myös negatiivinen asenne oman koiran ottoon. Jouduin tai nyt voin sanoa, että sain touhuta erään keskisuuren kennelin arjessa mukana hoitamassa ja kouluttamassa koiria. Opin sitä kautta valtavasti koirista laidasta laitaan. Heti kun muutin kotoa pois "sain" sitten oman koirani. Nyt olen saanut selville, että isälläni oli ollut koira hänen ollessaan pieni poika. Koira oli karannut ja auto oli töytäissyt sitä. Ja kun se sitten oli henkitoreissaan nilkuttanut kotiin, se oli tottakai pitänyt päästää tuskistaan. Analyysini mukaan luopumisen tuska oli isälleni niin paha paikka ettei hän sen jälkeen ole koskaan halunnut omaa koiraa. Väittää ettei tykkää koirista, mutta olen nähnyt hänen käyvän rapsuttelemassa koiriani kun en huomaa häntä (tai niin se luulee).

n.neljä vuotta sitten isäni sanoi nähneensä pikkukaupan ovessa ilmoitettavista pennuista.aivan lähellä oli siis pentuja myytävänä.itse halusi tai ehdotti.sitten kun sanoin että haluan pennun niin sitten isä ei enää halunnut,?raivosin vähän liikaa äidilleni..kaikki muutkin halusivat koiraa(isoveljenikin meinasi ottaa saman pennun nenämme edestä.sitten äiti suostui kun sanoin että hoitaisin sitä aina..jne...nyt koira haukuskelee pihalla(hirvikoira).päivät saa olla pihalla ja yöllä sisällä..juuri lenkiltä tulin.no sitten pari kk sitten.löysin sivuston pelastapiikiltä.näin helmi koiran.ihastuin heti ensisilmäyksellä siihen.(olen 15)siskoni kanssa puhuimme asiasta että eikö olisikin kiva jos tulisi toinen haukku toisen koiramme kaveriksi.äitimme ei aluksi suostunut,tällä kertaa en raivonnut kun sentään olen jo 15 silloin oli jotain 10-11.antoi luvan jos maksan itse koiran.hän tiesi että hoidan sitä koska olen entistäkin hoitanut..sitten koira tuotiin n.kk.sitten meille,tuossa vieressäni nyt on.kauhean suuri koira on.ja toinen juttu.jos ei välttämättä tarvi olla puhdas rotuinen kannaattaa katsoa pelastapiikilta.urli.netistä
jos on varma että jaksaa kantaa vastuun koirasta.siellä niitä on pilvin pimein..sivut taitavat olla kyllä vähän aikaa pois käytöstä..

että yksi hyvä puoli aikuistumisessa on se, että saa itse päättää omasta kodistaan. Vanhempasi eivät yksinkertaisesti halua koiraa taloonne, ja heillä on täysi oikeus päättää asia niin kuin he katsovat parhaaksi, niin julmalta kuin se tuntuukin! Koiran ottaminen ei ole kuitenkaan mikään pikkuasia, ja vaikka olet kuinka vastuuntuntoinen, on kuitenkin erittäin tärkeää, että KAIKKI talossa asuvat ovat samaa mieltä koiran hankinnasta. On paljon asioita ja eläimiä, joista minä itsekin tavallaan tykkään ja joille minä en ole allerginen, mutta siitä huolimatta en niitä talooni halua. Enkä antaisi omille lapsillekaan periksi. Aikuinen päättää loppujen lopuksi, mitä hankitaan ja mitä ei, samalla tavalla sinäkin päätät omasta kodistasi aikanaan.

Ei tullut meillekään koiraa vaikka kuinka halusin, kun olin lapsi ja nuori. Sitten kun muutin opiskelemaan ulkomaille ja elämä muuttui kaikin puolin, olin todella helpottunut että ei tarvinnut ajatella koiraa juuri sillä hetkellä. Otin koiran vasta reilusti yli kaksikymppisenä, ja se oli kaikin puolin järkevää, sekä koiran että minun hyvinvointia ajatellen.

koiran 6 vuotiaasta lähtien. asuimme omakotitalossa, tutkin kaiken kirjastosta löytyvän tiedon koirien hoidosta ja roduista ja käytin naapureiden koiria lenkillä ym. eihän se tietenkään sama ollut kuin oma koira mutta koira kokemuksia niistäkin sai.. :) . Mutta koiraa ei vain tullut. Suostuivat sentään marsun minulle hommaamaan, kun olin n. 10 v. ja yllätys yllätys äitini joutui sitä välillä viikonloppuisin ym. hoitamaan vaikka kuinka olin luvannut ettei hänen tarvitsisi sille mitään tehdä.. :D No marsuni kuoli 6 vuotiaana, ilmeisesti johonkin sairauteen.
Ja nyt kun täytin 18v. sain vihdoin ostaa itselleni koiran! :D Vaikka samassa talossa edelleen asunkin, mutta on siinä kuitenkin se ero että olen jo kuitenkin sen verran vanha että minun täytyy itse huolehtia omista asioistani ja hieman on luultavasti vastuuntuntoakin tullut lisää.. :D

Tulet sen haukun saamaan ennemmin tai myöhemmin!!
Kannattaa kysyä vanhemmiltasi kunnon syytä koirattomuuteen.. :D