Hiljaisuudessa, aika venyy
käsinkosketeltavaksi.
Tiivistyy ahdistukseksi,
Kylmäksi hieksi ihoni pinnalle,
levottomaksi kuhinaksi pinnan alle.
Joka solullani odotan.
Miksi en näe sinun tulevan?
Tyhjä kylmää sydänalaa,
kaipuun koura rintaa puristaa.
Korvissa huutaa veren virta.
Sydän kipeänä hakee paikkaansa,
rummun jyminästä kaikuu rinta.
Joka solullani odotan.
Milloin näen sinun tulevan?
Odottavan aika on ikuisuuden mittainen.
käsinkosketeltavaksi.
Tiivistyy ahdistukseksi,
Kylmäksi hieksi ihoni pinnalle,
levottomaksi kuhinaksi pinnan alle.
Joka solullani odotan.
Miksi en näe sinun tulevan?
Tyhjä kylmää sydänalaa,
kaipuun koura rintaa puristaa.
Korvissa huutaa veren virta.
Sydän kipeänä hakee paikkaansa,
rummun jyminästä kaikuu rinta.
Joka solullani odotan.
Milloin näen sinun tulevan?
Odottavan aika on ikuisuuden mittainen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luen useampaan kertaan tämän
Riipaiseva on runosi
sekä innostaa että masentaa
Ollapa nyt taikurin sauva
ja nähdä kamarisi verhon häiväys
Tämä odottamasi objekti
...olisi vaan surkea subjekti
Toivon parasta
pelkään jotain muuta
Onko Midaksesi
vain lastu laineilla?
En tiedä kuinka käyn. Kuin kello?
Kuolleiden runoilijoiden seurassa tämä ilta kulkee,
kuten janoaa jokainen nälkiintynyt soluni romantikkojen hunajaa,
riimiä ikuista,
jossa sieluni taintuu sointujen vireeseen, kuljettaaksen minut mua,
samaisten romantikkojen laineilla maailman ääriin.
Ajan alusta,
ajan lopusta, sikin sokin,
sieluni kumajaa aikaa,
jossa tuonela kasvaa ohraa, viinirypälettä, apilaa...
oi menen,
en voisi palata,
siksikään minua ei ole näkynyt...
Todellisuutta kannattaa odottaa, mutta ei turhuutta.
Mitä ne ovatkaan käytännössä?
pystyin hyvin samastumaan.
Hyvä kuvaus.
jääköön se viimeisekseni tällä palstalla.