Puheaikaa perkele

Hommasin TeleFinlandin liittymän reilu vuosi sitten. Silloin mainostettiin, että uuden asiakkaan hankkimisesta saa palkkiona puheaikaa, olikohan 20€ tai jotain. No tässä tuli sitten asia täysin unohdettua ja sitten selailin yks päivä laskuja eikä niissä mitään merkintöjä mistään puheajoista ole. Ja sama on toistunut tutuillanikin. Löytyykö kohtalotovereita?
4831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä minä ainakin sain kaikki luvatut edut.Sen avatun liittymän on oltava käytössä vähintään kolmekuukautta ja sen jälkeen tulee hyvitykset.Tällä on estetty se ettei kukaan pääse kikkailemaan kavereitten kesken.

Äänestä

No, minulla ei kokekuksia tuosta puheenajan saannista. Minulla on ollut kyllä toi TeleFinlandin liittymä käytössä jo reilun vuoden. Mutta siinä voi tietenkin olla käynyt todellakin niin, että ne joille sinä olet suositellut TeleFinlandin liittymää tämä on vain minun arvailua. Heille, jolle suosittelit liittymää niin olisiko voinut käydä niin, että heillä ei ole ollut riittävän kauan auki liittymä tai sitten he eivät ole saaneet liittymää auki.

Äänestä

Minulla samoja kokemuksia. Suosittelijaetua ei ollut huomioitu, soitin aspaan sanoivat ettei heillä näy, mutta kerroin liittymänumerot joita olin suositellut ja sitten ne löytyi muttei oltu huomioitu. Mutta hyvitys koski vain normaalihintaisia puheluita ei esim. kaverisoitto tai puhepottipuheluita. Näin hyvitys jäi olemattomaksi kun ei ollut vähennettävää saldoa koska hyvitys ei siirtynyt seuraavalle kuukaudelle. Lähentelee kusetusta. Ainekin Kolumbus vähensi hyvityksen suoraan loppusummasta!

Äänestä

kyl ne hyvittää ne mitä o luvattu, mutta toimitusohjeissakin jo lukee ettei puhe etuja hyvitetä kiinteistä kk-maksuista.. eli jos on paketti, saa hyvityksen vain yli menneistä norm.puhelumaksuista. jos on pulina tms minuuttihintainen liittymä, saa edun ihan normaalisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kusetustako??? kirjoitti:

Hommasin TeleFinlandin liittymän reilu vuosi sitten. Silloin mainostettiin, että uuden asiakkaan hankkimisesta saa palkkiona puheaikaa, olikohan 20€ tai jotain. No tässä tuli sitten asia täysin unohdettua ja sitten selailin yks päivä laskuja eikä niissä mitään merkintöjä mistään puheajoista ole. Ja sama on toistunut tutuillanikin. Löytyykö kohtalotovereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu