Onko sinua

Isä tuli sairaalasta tapaamasta ystäväänsä. Hän oli vienyt Kakelle kolme
> askia Marlboroa. Kyllä isä on auttavainen. Isällä on siniset silmät. Ainakin
>
> ne olivat siniset, kun viimeksi tapasimme. Hän on aika iso mies,
> pitkänokkainen ja kohtelias. Jalat ovat suuret, etuvarvas turvoksissa. Hän
> istuu kahvipöydässä äidin vieressä ja molemmat tuijottava
> lintujenruokintapuuta. Äidin vaaleissa hiuksissa on kiharoita. Hän käyttää
> keltaisia silmälaseja ja näyttää hyvältä. Äiti tarvitsee minua
> jalkahoitajaksi ja kotitöihin.
>
> Onko se kirje tullut, minä kysyn. Mikä kirje, kysyy äiti muka ölövinä ja
> katsoo hätääntyneenä isään. No se sairaalan kirje, jossa ovat tutkimusteni
> tulokset. Olen odottanut sitä kirjettä 27 päivää. On se tullut, sanoo isä.
> Onkohan isä itkenyt? Isä sanoo, ettei me taideta näyttää kirjettä sinulle,
> kun olet vasta 16-vuotias. Kyllä minä haluan tietää itseäni koskevat asiat,
> sanon äkäisesti. Antakaapas tänne se minun kirjeeni, alan vaatia. Äiti ottaa
>
> kirjeen pöytäliinan alta piilosta ja antaa minulle.
> Menen olohuoneen kiikkutuoliin lukemaan. Luen kirjeen kolmeen kertaan.
> Aloitus musertaa minut - …lievästi kehitysvammainen nuori nainen… Siis minä!
>
> Minä kehitysvammainen!
> Mitähän kaikki sanovat? Ollaan sitten vammainen, kun kerran on todettu, että
>
> olen vammainen.
> Tulee itku, pitkä itku. Pelko on totta. Artun möläys koulun ruokajonossa –
> katsokaa tuolta se vammainen taapertaa! Arttu on varmasti mielissään, kun
> kuulee, että minä olen oikeasti vammainen.
>
> Äiti, tämä on sen lääkärin syytä! Sinä itse sanoit, että jos he olisivat
> leikanneet minut sinun kohdustasi ajoissa, olisin nyt terve. Soita heti
> Kurkelan Erkille ja sano, että hänen pitää viedä lääkäri ja kätilö putkaan!
>
> Istukoon siellä putkassa koko loppuelämänsä.
> Nousen tuolista ja kävelen äkäisesti keittiöön. Äiti ei tee elettäkään
> soittaakseen poliisilaitokselle, vaikka lääkärin virheen takia minusta tuli
> vammainen. Äiti lukee Kalevan säätiedotussivua. Niin kuin sillä nyt olisi
> jotain merkitystä paistaako loppuviikosta aurinko vai sataako jääkalikoita.
> Miten joku voi kaikessa rauhassa katsella Kalevaa, kun tytär on
> kehitysvammainen.
>
> Minä olen kuullut kun aikuiset puhuvat. Kerrankin Eija sanoi Saaralle, että
> häneltä on kuollut kaksi lasta. Ja Saara sanoi, että parempi niille
> lapsille, kun olivat niin sairaita. Minä menin lastenhuoneeseen katselemaan
>
> kirjoja. Yritin kuitenkin kuunnella, sanooko Saara Eijalle, että olisi se
> parempi Helinkin olla taivaassa mustikoita poimimassa. Mietin, onko se
> parempi, että sairaat lapset kuolevat. Olisikohan äidistä nyt parempi, että
>
> minä olisin kuollut.
>
> Vieraat istuvat olohuoneessa. Ennen kuin Lissu on ehtinyt kysyä, mistä
> ostettu ja paljonko maksoi, minä istun Lissun ja Maran keskelle. Teillä on
> nyt sitten kehitysvammainen ystävä. Oletteko te enää minun ystäviäni, kun
> minulle on tullut sairaalasta tieto, että minulla on lievä kehitysvamma.
> Lissu halaa minua lämpimästi. Hän sanoo, että minä olen rakas.
> Äiti ja Lissu sipisevät keittiössä keskenään. Kun menen muka hakemaan vettä,
>
> äiti sanoo ääneen - on meillä lahjakas tyttö. Hän pyytää, että soittaisin
> jonkun kappaleen. Minä soitan ”Kun on turva Jumalassa”. Kysyn, haluavatko
> he, että laulan. Meidän Ville sanoo, hei, Heli - älä laula! Mutta isä
> mulkaisee Villeä ja sanoo minulle, että hän juuri meinasikin pyytää minua
> laulamaan, kun minulla on niin kaunis ääni.
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
>
> Tänään kolmekymppisenä
>
> Asun yksin ja elän itsenäistä aikuisen naisen elämää.
> Äiti on pessyt nuhruiset pyykkiini. Ne tuoksuvat vähän huuhteluaineelle.
> Siitä minä en tykkää. Olen odottanut, että äiti antaisi vähän taskurahaa.
> Onneksi hän älyää antaa joskus pyytämättä. Minusta näyttää, ettei äiti aivan
>
> viimeisiä rahojaan anna.
> Joinakin päivinä haluaisin hypätä pois tästä vammaisuudestani. Ostaisin
> punaisen auton ja huristaisin sillä kaupunkiin kampaajalle. Eläisin
> terveenä. Mutta vammani näkyy. Kadulla, joku lippalakkipäinen osoittaa minua
>
> sormellaan ja huutelee perääni. Ajattelen, että kyllä hänkin kantaa
> kyttyräänsä. Niinhän runossa sanotaan.
>
> Rakastan Jalmaria, mutta äiti käskee sanoa, että tykkään. Haluan, että
> Jalmari pitää minua kädestä kiinni ja silittää päätäni ja sanoo – olet rakas
>
> ja tärkeä. Haluan naimisiin Jalmarin kanssa. Kun juttelen ystävieni kanssa,
> saatan sanoa, etten halua naimisiin. Sanon, etten voi ottaa niin suurta
> vastuuta, koska olen kehitysvammainen. Minuun sattuu. Voisin huutaa, että
> Heli haluaa Jalmarin kanssa naimisiin. Sitten tulevat kaikki hapannaamat ja
> totuudentorvet rikkomaan unelmani. Et sinä voi mennä naimisiin, koska olet
> vammainen. Niin Katikin puhelee tasaisen tylsällä äänellään ja lähtee
> rivitalokotiinsa suloisen Urponsa kainaloon.
>
> Haluan, että Jalmari huolehtii minusta. Kyllä äiti ja isä huolehtivat, mutta
>
> tästä puuttuu Jalmari. Ajattele, jos saisin olla Jalmarin kanssa joka ikinen
>
> päivä. Olisihan se elämää. Keittelisimme täällä spagettia ja söisimme
> kahdestaan ja nauraisimme, kun spagetin lierot valuisivat pitkin leukaa ja
> ketsupit punertaisivat naamassa.
>
> Ystävät tulevat ja lähtevät. Kukaan ei jää. En ole kenellekään tärkein
> ihminen. Hulda on lakannut olemasta minulle ystävällinen. Hänellä ei ole
> enää aikaa pistäytyä. Eilen soitin, että tulisin piipahtamaan. Hulda sanoi
> kännykkäänsä, että on Utajärvellä. Mutta kun kahden minuutin kuluttua
> pyöräilin hänen kotinsa ohi, siellä hän ripusti pihalla pyykkiä narulle
> kaikessa rauhassa. Huusin, hänelle – olenkohan tässä huomaamattani
> hurruutellut Utajärvelle asti!
>
> Minua on kiusattu töissä. Siitä en halua kertoa. Mitähän Esterinkin mies
> sanoisi, jos tietäisi, miten monta kertaa Esteri on potkaissut minua takaa
> päin. Esteri on johtajatar. Kun hän lähtee töistä, hän sipaisee vähän
> huulipunaa huuliinsa. Hänen miehensä ajaa kadunvarteen. Autossa Esteri
> kallistuu mieheensä päin ja pussaa häntä. Voiko sellaisella suulla
> pussatakin, josta tulee niin rumia sanoja.
>
> Kotona otan vastaan ystävän. Hänellä on punainen posliinienkeli tuliaisina
> Tampereelta. Ystävä kysyy, millainen aamu minulla on ollut. Vastaan – hyvä
> aamu tietenkin!
>
> Tänään sain tiedon, että työt loppuvat. Aina ne loppuvat. En kelpaa
> kenellekään.
> Jos Jalmari tietäisi, hän tulisi hakemaan minut maataloon emännäksi ja
> sitten olisi töitä joka päivä.
> Mutta kuka tämmöisen Ämmän huolisi?
> Nyt minä nauran. Talitintti syö auringonkukan siemeniä. Minä nauran sille
> linnulle ja tämä nauru tarttuu linnun siipiin ja lintu vie minun iloni koko
> maailmaan.
> Olen onnellinen ja voisin halata vaikka Esteriä!

milloinkas ne on tuohon adressit.comiin rekisteröitymispakon lätkässy??