Olemme siirtymässä adoption puolelle ja mietimme olisimmeko vaiita adoptoimaan SN-lapsen. Mietin että todella paljon taitaa olla lapsia kenellä on huuli- ja kitalakihalkio. Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa miten hyvin tällainen on hoidettavissa ja mitä haittoja siitä mahdollisesti jää???Jääkö leikkauksista pahat arvet yms. Mietityttää vaan kun lapsi on ulkomailta adoptoitu ja jos vielä on enemmän erinäköinen kuin muut niin miten paljon pientä kiusataan jos leikkauksista jää pahat jäljet. Ja saako sitä edes kerralla hoidettua kuntoon? Kiitos jos joku viitsii asiallisesti vastata:)
SN-lapsen adoptio
Pipa
4966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,
henkilökohtaista kokemusta huuli-suulakihalkioisen lapsen hoitamisesta, ym. minulla ei ole. Sen verran tiedän, että huuli-suulakihalkioisilla lapsilla on riski korva-, nenä ja-kurkkutulehduksiin. Huuli-suulakihalkion korjaus vie vuosia ja sitä varten tehdään useita leikkauksia. Lopulta näkyvissä on enää pieni arpi. Esimerkiksi vauva tarvitsee erikoimuotoillun tutin tuttipulloon pystyäkseen imemään.
HUS:n huulisuulakihalkio-keskuksen nettisivuilta löytyy tosi paljon tietoa eri tyyppisistä halkioista ja niiden hoidosta, taisipa siellä olla kuviakin. www.hus.fi/husuke
Interpedian syystapaamisessa Tampereella lokakuun puolivälissä on aiheena nimenomaan erityistarpeisen ja/tai vanhemman lapsen adoptio. Kannattanee mennä kuulolle, ei tarvitse olla Interpedian jäsen tms. Tilaisuus vaatii ennakkoilmoittautumisen ja on maksullinen. Päivän päätteeksi on IP:n "Meistäkö adoptioperhe?", joka on myös hyödyllistä kuultavaa jos on vasta hakeutumassa adoptioneuvontaan (tai vaikka olisi neuvonnan jo aloittanutkin).
Huuli korjataan Suomessa syntyneillä lapsilla yleensä jo muutaman kuukauden vanhana ja kitalaki n.9kk vanhana. Lisäksi hampaanoikomisleikkaus on n. 9 vuotiaana. Siis minimissään 3 leikkausta. Käytännössä tänne adoptoidut lapset ovat tätä vanhempia, joten leikkaukset tehdään täällä heti kun lapsi on tullut Suomeen. Joku näistä leikkauksista on saatettu tehdä jo lapsen kotimaassa, ennen adoptioon antoa.
Lisäksi halkiolapsella on herkästi liimakorva, joka vaatii korvien putkituksen ja useat halkiolapset joutuvat käymään puheterapiassa.
Halkiohoito on Suomessa huippuluokkaa. Kontrollissa(Helsinki/Töölön sairaala) käydään aluksi kerran vuodessa, myöhemmin harvemmin. Meidän lapsella on pienet arvet, eikä niistä ole vielä kukaan mitään kommentoinut. En tiedä miten usein kommentoidaan sellaista, joilla selkeästi näkee halkion. Joillakin on isommat arvet huulessa kuin toisilla, en osaa sanoa onko vika huonossa leikkauksessa vai tavallista hankalammassa halkiossa.
Lapsi itsessään on tärkein. Hänellä on joka tapauksessa arvet, on sitten adoptoitu tai ei. Me ollaan ainakin onnellisia halkiolapsen vanhempia!
Eli kiitoksia kaikille vastanneille.Tämä jo vähän selvitti ajatuksia mutta täytyypä käydä tuolla HUS:in sivuilla katsastamassa mitä heillä on kerrottavaa. Hyvää syksyn alkua kaikille!