APUA

mitä hittoo (anteeks) minä teen tämän Chihun kanssa? ehkä olen itse antanut neuvoja mutta tämä Humle on niin itsepäinen ja ei anna koskea kynsiinsä taikka suuhunsa. onnistuin yhden kynnen leikkaamaan tänään kun nuoriherra unohti sen tassun viltin ulkopuolelle.
viime viikolla leikattiin joitakin kynsiä mutta tarvittiin taas koko joukko pitämään koiraa ja väkisin leikkaamaan. koira tärisee kun haavanlehti sen "järkytyksen" jälkeen.
kannattaako vaan jatkaa samaan tyyliin? kamala on kuitenkin "kiusata" koiraa jos tämä toimenpide on sille suuri järkytys.
2296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meilläkin pentuna tuo toy-villis, pisti kanssa hanttiin kunnolla kynsienleikkauksessa, se tuli mulle kolmekuukautta vanhana, eikä kynsiä oltu leikattu kuin kerran aiemmin. Enään ei pistä hanttiin, vaikkei sitä hommaa rakastakkaan.

Tee vaan tuo homma määrätietoisesti...käyt itse istumaan tukevasti ja koira syliin selälleen tiukkaan otteeseen, ja siitä alat "napsia" kynsiä lyhemmäksi. Parempi kun siinä operaatiossa ei ole liikaa porukkaa mukana, mieluummin olet koiran kanssa ihan kahden, etkä höpise sille koiralle mitään turhaa, vain sen mikä on tarpeellista (komennukset). Sitte kun kaikki kynnet on kerralla leikattu, voit palkita koirasi, jos se on tapasi.

Ei ne pienet koirat ole sen ihmeellisempiä kuin isotkaan, sama kohtelu ja komento, niin hyvä tulee.

Äänestä

Itsellä on isompi koira, mutta tyttärellä on pikkukoira, joka kanssa pani hanttiin, eikä meinannu hänellä homma onnistua. No, tein niin, että otin koiran syliin ja rapsuttelin mahan tienoilta niin että rauhottui ja sitten äkkiä leikkasin yhden kynnen ja kovat kehut päälle, sitten taas rapsuttelua ja sitten toinen kynsi jne. Onnistui hyvin heti ekalla kerralla minulta. Vaatii hieman kärsivällisyyttä, ja ottaa hieman aikaa ekoilla kerroilla, mutta siitä se pikkuhiljaa oppi, eikä nykyään ole mitään ongelmaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


majorica1961 kirjoitti:

mitä hittoo (anteeks) minä teen tämän Chihun kanssa? ehkä olen itse antanut neuvoja mutta tämä Humle on niin itsepäinen ja ei anna koskea kynsiinsä taikka suuhunsa. onnistuin yhden kynnen leikkaamaan tänään kun nuoriherra unohti sen tassun viltin ulkopuolelle.
viime viikolla leikattiin joitakin kynsiä mutta tarvittiin taas koko joukko pitämään koiraa ja väkisin leikkaamaan. koira tärisee kun haavanlehti sen "järkytyksen" jälkeen.
kannattaako vaan jatkaa samaan tyyliin? kamala on kuitenkin "kiusata" koiraa jos tämä toimenpide on sille suuri järkytys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu