Koiramme on seitsemän kuukautta. Viimeisin matokuuri annettu rokotustewn yhteydessä. Koiraa ulkoilutetaan omalla tontilla jossa mahtuu kivasti lenkkeilemään ja vapaasti saa juosta ulkoiluaitauksessa. Meillä ei ole muita eläimiä, mutta tontillamme näkyy silloin tällöin kissoja ja pari kertaa on juossut joku irtokoira. Koira on koko ajan valvonnassa ja ei pääse kakkoja nuolemaan eikä muuta törkyä, lähinnä kaikkialla on lyhyeksi leikattu nurmikko ja istutuksia. No, käydään me metsässäkin, mutta sielläkin ollaan pitkässä flexissä eikä saa syödä roskia. Mikä on madotusväli tällaisella koiralla? Alamme mahdollisesti kohta kiertelemään kylänraittiakin ja silloin on pientareilla varmasti kaikenlaista kiinnostavaa.Silloin viimeistään pitänee madottaa vai kuinka?
Matokuuri
kuinka usein?
11392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Matokuuri pitää antaa säännöllisesti, pennulle useammin kuin aikuiselle. Suolinkaiset yleensä tarttuvat jo emosta pennulle, vaikka emo olisikin säännöllisesti madotettu. Osa suolinkaisen toukista vaeltaa suolistosta muualle kudoksiin, jossa ne säilyvät tartuntakykyisinä. Matolääkkeet eivät tehoa koteloituneisiin toukkiin. Siksi matokuuri on tarpeen antaa, vaikka koira eläisi sisällä koko elämänsä.
Antaisin nyt heti matokuuri pennulle, uudelleen kahden kuukauden kuluttua ja sitten vielä viikkoa ennen vuoden iässä tapahtuvaa rokotusta. Sen jälkeen riittääkin madotus 2-3 kertaa vuodessa.
http://www.delivet.net/suolinkaiset.php
http://www.suomenbassetkerho.com/artikkeli_sisaloiset.htm