Harmi kun

monessa ketjussa on taas enemmän keskustelua kirjoittajista, kuin kirjoitusaiheista. Olisi niin kiva, jos voisi keskustella asioista, eikä kääntää niitä keskusteluksi persoonista. No, voi olla että joudun itsekin katsomaan peiliin, joten lopetan saarnan tähän.

Syksyn pakollinen migreeni on toivottavasti ohi, olen tosi iloinen että sitä on enää tosi harvoin, mutta on se silti yhtä h****tiä. Olen oppinut varomaan tiettyjä teemerkkejä, tietynlaista leipää ja joitakin mausteita, sekä tietysti kaikenlaista alkoholia sisältävää, kun tulee outoja tunteita ja häikkää silmiin. Silti se tulee kun se tulee, jos jollain on tietoa miten sitä voi muuten ehkäistä, niin otetaan kiitollisena vastaan.

Elämä voitti ja ehdimme koiran kanssa lenkille ennen mahtavaa sadekuuroa, ja koira joutui tietysti poseeraamaan, ressukka, niin kuin aina kun on tylsän emännän kanssa liikenteessä.
http://foto.vg.no/show_image_stream.php?bid=52730453&dx=580&dy=435

http://foto.vg.no/show_image_stream.php?bid=52730562&dx=580&dy=435

Sitä minun piti oikeastaan kysyä, että onko etelämpänä jo ruskaa? Näytti nimittäin silloin elokuussa, että siellä oli paikoitellen jo täydet syksyn värit, tietysti kuivuudesta johtuen. Tosi oudon näköistä oli. Toisaalta Helsingissä oli kyllä viikko sitten minusta ihan vihreää. :)
16570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

maisemia. Oikein kadetuttaa moiset ihanuudet, kun täälä on niin "aakeeta laakeeta" joka puolella.

Äänestä
  • nämä maisemat, siis verrattuna siihen mitä muualla Norjassa on. Mutta meri ja nuo vuonot saavat (ainakin minusta) nämä matalammatkin tunturit näyttämään jotenkin jylhemmiltä.

    Tilaa täällä on, pienille ja suurille ajatuksille. Minunkin "mielenterveystoimisto" löytyy tuolta luonnosta. ;) Tervetuloa vaan käymään.....!

    Äänestä

  • old_profile_16101 kirjoitti:

    nämä maisemat, siis verrattuna siihen mitä muualla Norjassa on. Mutta meri ja nuo vuonot saavat (ainakin minusta) nämä matalammatkin tunturit näyttämään jotenkin jylhemmiltä.

    Tilaa täällä on, pienille ja suurille ajatuksille. Minunkin "mielenterveystoimisto" löytyy tuolta luonnosta. ;) Tervetuloa vaan käymään.....!

    Voin kuule vahingossa ottaa tuon ihan todestakin :=)).

    Niimpä niin, vähän yhdellä jos toisellakin on se oma mielenterveystoimisto luonnossa. Vaan on se miljoonan kertaa parempi kuin kapakan hämärä savuinen nurkkapöytä, paukku ja tuhat turhaa kännistä sanaa vailla pienintäkään merkitystä.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    tarkoitankin! :)

    Ja olen täsmälleen samaa mieltä, olen ollut aina vähän laiska käymään kapakoissa mutta nyt olen suorastaan surkea. Aina pitäis vaan jonnekin korpeen päästä vaikka melkein korvessa jo valmiiksi asuu...

    On muuten myös se "aakee laakee" maisema omalla tavallaan kiehtova. Olemme käyneet pari kertaa Vaasassa yhdessä miehen kanssa, ja hän väittää että siellä alkaa ahdistaa sen maiseman "yksitoikkoisuus". Ja päinvastaista olen myös kuullut, laakeiden seutujen kasvatit saavat välitöntä hengenahdistusta matkuessaan Suomen Lappiin, saatika sitten Norjaan.

    Minua ei ahdista missään, missä vain on VETTÄ. Sitten jos lähimpää rapakkoa pitää etsiä monen tunnin ajomatkan päästä, niin pitemmän päälle alkaa silmissä sumeta.

    jos Vaasassa olette olleet, meille on "kiventeitto" sieltä.
    No kyllä muakin Lapissa alkoi ahdistamaan ne uskomattomat kauniist syksyiset vaaramaisemat, kun sinne pojan kanssa aikanaan näyttelyyn ajeltiin.

    No jotkut, jotka ovat elämänsä "vuoristossa" asuneet, kehuvat kyllä Pohjanmaan maisemia latoineen uskomattoman upeiksi. Se on kaiketi se vastakohtaisuus...:).

    tarkkaan ottaen tänä kesänäkin Vaasassa, sen verran että torilla syötiin jätskit ja sitten hypättiin lauttaan. :) Meillä on siellä pari tuttua, joiden luona on uhattu aina välillä pistäytyä. Minusta se on aivan ihana kesäkaupunki.

    Nimenomaan ne latomaisemat ovat minusta niin tavattoman nättejä. Kaikessa on aina oma viehätyksensä.

    siis, miltä se matka tuntui, kun on jotkut sanoneet että on tolkuttoman tylsäksi muuttunut tuo väli Uumajaan.
    Aika huvittavaa olis kyllä, jos torilla oltaisiin toistemme ohitse, tai liki kävelleet.

    melkoisen tylsä väli, yritettiin saada ruokailuun oikein paljon aikaa kulumaan ja sai siellä sitten muuten istua ja katsoa piirrettyjä, mutta ei tosiaan mikään erityisen positiivisesti mieleenjäävä laivamatka. :)

    Torilla oli jonkin verran porukkaa, eihän sitä koskaan tiedä ketä vastaan on kävellyt... Kultaisia noutajia en muista siellä nähneeni. :D Intiaaneja oli soittamassa panhuilulla, onnistuin tällä kertaa ohittamaan heidät ostamatta levyä (niitä levyjä on hyllyssä jo useita, nimenomaan näiltä torinlaidalla soittelevilta ostettuja, eikä ole juuri tullut kuunneltua).

    minä kaupungissa kaupoilla käyn ja koiruudet on kotosalla isännän hoteissa :).

    Äänestä

kuvat ovat aivankuin tauluja,koirakin on komea kun mikä,mukavaa syksyä sinulle ja koirulille

Äänestä
  • ...kiitos kovasti, onhan se koira "kommee" mutta vähäsen pulska, me kun molemmat kärsitään syksyllä semmoisesta sydäntaudista jonka nimi on "tie nartun sydämeen vie vatsan kautta". :D

    Mutta kyllä me taas tästä ruvetaan, emäntä lopettaa nyt pimeässä huoneessa makoilun ja koira ruokasäkkinsä ääressä unelmoivasti istuskelemisen! Herkkiä ja romanttisia punaviini-iltoja pienen pienine herkkupaloineen ei sitten lasketa.

    Tämäkin on minusta syksyisin niin nätti laulu (siellä kuuluu musiikki jos vähän aikaa odottaa) http://www.biarne.nu/hostvisa.html

    Äänestä

  • old_profile_16101 kirjoitti:

    ...kiitos kovasti, onhan se koira "kommee" mutta vähäsen pulska, me kun molemmat kärsitään syksyllä semmoisesta sydäntaudista jonka nimi on "tie nartun sydämeen vie vatsan kautta". :D

    ihminen kyllä olen vähän masennun kunalkaaa pimeä tulla,meillä on sitten samanlaisia oireita koira unelmoi ruuan vieressä ja minäkin joudun aina välistä pimiään huoneeseen,mutta nyt tänään on ollut hyvä aurinkoinen päivä,koiruli vaan sekoaa enemmän ja enemmän täällä nartut aloitamassa syys riehojaan urosten päänmenoksi,siinä tuo polo istuu vieressäni ja tuijottaa jotta on taas elämä eritteitä ja hajuja mieleisiä täynnä.Minusta tuo teidän koiruli ei ollut lainkaanpulska hyvä kuntoinen komistushan se on.Kirjoittelehan taas sulla on niin mukavia juttuja mukava vastailla

    Äänestä

  • old_profile_16101 kirjoitti:

    ...kiitos kovasti, onhan se koira "kommee" mutta vähäsen pulska, me kun molemmat kärsitään syksyllä semmoisesta sydäntaudista jonka nimi on "tie nartun sydämeen vie vatsan kautta". :D

    Mutta kyllä me taas tästä ruvetaan, emäntä lopettaa nyt pimeässä huoneessa makoilun ja koira ruokasäkkinsä ääressä unelmoivasti istuskelemisen! Herkkiä ja romanttisia punaviini-iltoja pienen pienine herkkupaloineen ei sitten lasketa.

    Tämäkin on minusta syksyisin niin nätti laulu (siellä kuuluu musiikki jos vähän aikaa odottaa) http://www.biarne.nu/hostvisa.html

    lisää tuollaisia syksy musiikkia koirakin jäi ihan kuuntelemaan KIITOS

    Äänestä

  • minee kirjoitti:

    lisää tuollaisia syksy musiikkia koirakin jäi ihan kuuntelemaan KIITOS

    ...minustakin olisi kiva saada vinkkejä syksyisiin lauluihin! Joka vuosi kuuntelen yhden kerran Päivänsateen ja menninkäisen. Sinä päivänä kun kaamos alkaa.

    Kun oikein sataa niin laitan monesti tämän soimaan http://www.youtube.com/watch?v=uDFSJqyJTmA

    ...meillä ainakin nyt kyllä yhteys on niin hidas että tuo takkusi ihan hirveesti, piti vaan antaa sen ensin ladata koko biisi valmiiksi, sitten vasta pystyi sen kuuntelemaan kokonaan läpi. Tykkään tuosta A-han versiosta, mutta myös Everly Brothersin ja Peter & Gordonin esittämistä. Olen hiukan hassuna 60-luvun musiikkiin...

    Äänestä

Oi voi kun on kaunista!

Ihana hauveli! Niin hienosti poseeraa.
Kerrassaan mahtava!

Eihän tuo tunturi meilläkään kaukana ole. Vaan eipäs sinne haluta mennä, tuntuu jo muutenkin, että on ihan sama mihin korpeen sitä menee niin joku turisti on sinne eksynyt=/
Vaan norjassa ei varmasti ole sitä onkelmaa, ainakaan niin pahana!

Äänestä

riesaksi asti ainakaan syksyllä. :) Kyllä suomalaisia busseja tulee ruskaretkille, mutta kovin on pientä tuo syysturismi täällä meillä päin. Matkailualan ihmiset ovat kyllä hieroneet päätään rajan molemmin puolin kun on niin "hidasta" täällä tämä turismin kasvattaminen, mutta meistä koiran kanssa on ihan hyvä näin. :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ursa kirjoitti:

monessa ketjussa on taas enemmän keskustelua kirjoittajista, kuin kirjoitusaiheista. Olisi niin kiva, jos voisi keskustella asioista, eikä kääntää niitä keskusteluksi persoonista. No, voi olla että joudun itsekin katsomaan peiliin, joten lopetan saarnan tähän.

Syksyn pakollinen migreeni on toivottavasti ohi, olen tosi iloinen että sitä on enää tosi harvoin, mutta on se silti yhtä h****tiä. Olen oppinut varomaan tiettyjä teemerkkejä, tietynlaista leipää ja joitakin mausteita, sekä tietysti kaikenlaista alkoholia sisältävää, kun tulee outoja tunteita ja häikkää silmiin. Silti se tulee kun se tulee, jos jollain on tietoa miten sitä voi muuten ehkäistä, niin otetaan kiitollisena vastaan.

Elämä voitti ja ehdimme koiran kanssa lenkille ennen mahtavaa sadekuuroa, ja koira joutui tietysti poseeraamaan, ressukka, niin kuin aina kun on tylsän emännän kanssa liikenteessä.
http://foto.vg.no/show_image_stream.php?bid=52730453&dx=580&dy=435

http://foto.vg.no/show_image_stream.php?bid=52730562&dx=580&dy=435

Sitä minun piti oikeastaan kysyä, että onko etelämpänä jo ruskaa? Näytti nimittäin silloin elokuussa, että siellä oli paikoitellen jo täydet syksyn värit, tietysti kuivuudesta johtuen. Tosi oudon näköistä oli. Toisaalta Helsingissä oli kyllä viikko sitten minusta ihan vihreää. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu