Metsästyksestä

Jokunen aika sitten Aamulehdessä eräs kirjoittaja oli sitä mieltä, että luonnossa liikkuminen ja metsästäminen ovat kaksi eri asiaa. Tokihan ne ovat eri asioita, mutta ne ovat vahvasti toisiinsa sidoksissa. Jos haluat metsästää sinun on mahdoton välttyä luonnossa liikkumiselta. Jos taas olet kasvanut maalla ja olet oppinut kulkemaan luonnossa, hiihtämään, suunnistamaan, kalastamaan, käyttämään luonnon antimia hyväksesi ja joku sukulaisesi sattuu vielä harrastamaan metsästystä, on melko todennäköistä, että ryhdyt metsästämään.

Samainen kirjoittaja myös sanoi ettei metsästys voi olla verissä ja että se sisältää tappamishalun.
Entis aikoina metsästys oli elinehto siinä missä kaikki muukin luonnonvarojen hyödyntäminen. Silloin oli hankittava elantonsa luonnosta ja elettävä luonnon ehdoilla. Ihminen oppi hankkimaan ravintonsa keräilemällä, metsästämällä ja kalastamalla. Myöhemmin keksittiin myös maanviljely ja karjan kasvatus. Ihmislaji olisi tuskin koskaan selviytynyt hengissä näihin päiviin saakka vain pelkän kasvisravinnon turvin. Talvisin näillä lumen ja jään peittämillä pohjoisilla leveyksillä ei olisi ollut edes mahdollisuutta hyödyntää kasvimaailman tuotteita.

Ihminen on siis metsästänyt aikojen alusta lähtien. On siis jokseenkin perusteltua sanoa, että tämä vuosituhansien aikana meihin iskostunut metsästysvietti on edelleen joillain meillä verissämme, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Sama asia pätee myös varmasti kalastukseen. Kummassakin lajissa niin metsästyksessä kuin kalastuksessakin saaliin saaminen tuottaa hyvänolontunteen.

Nykyään metsästys, kalastus, marjastus tai sienestys eivät ole enää hengissä säilymisen kannalta välttämättömiä toimia. Ne ovat hiljalleen hiipuvia perinteitä, tapoja ja harrastuksia, jotka eivät nyky-yhteiskunnassa saa enään kovinkaan suurta kannatusta osakseen.

Jos ei metsästäjiä tai metsästystä olisi alkaisivat hirvi- ja peurakannat kasvaa nopeasti aiheuttaen lisääntyviä onnettomuuksia liikenteessä ja ihmishenkien menetyksiä. Vahinkoja koituisi myös metsätaloudelle. Haloota voisivat myös ihmisten keskuudessa synnyttää lisääntyneet petokannat sekä mahdollisesti myös sotkevat lintuparvet.

Metsästyksen oikeudenmukaisuus ja se millä tapaa sitä harjoitetaan ovat suuresti metsästäjästä itsestään kiinni. Metsästyslainsäädäntö määrää, miten tulee ja saa metsästää. Lakien lisäsksi metsästäjältä odotetaan myös hyvien tapojen ja perinteiden kunnioittamista. Näistä hyvistä tavoista on esim. Suomen metsästäjäliitto (SML) laatinut listan jossa on mm. seuraavat: kunnioita riistaa ja sen elinympäristöjä, älä aiheuta riistalle tarpeetonta kärsimystä, käsittele saalis oikein ja käytä se hyödyksi, hanki metsästyksessä tarvittavat tiedot ja taidot ja kehitä niitä, hoida riistaa. Tapa jolla metsästetään on siis metsästäjästä itsestään kiinni.

Lopuksi; pienpedot kuten minkki ja supikoira ovat tulokaspetoja jotka eivät ole Suomen alkuperäisiä eläimiä, ne vievät tilaa alkuperäisiltä eläimiltä. Esimerkiksi Suomen alkuperäisiin eläimiin lukeutuva vesikko on hävinnyt Suomen luonnosta minkin saavuttua kilpailijaksi.
4386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Erittäin hyvä kirjoitus. Harmi vaan että vaikka kuinka hyvin esittää perusteltuja tosiasioita, nämä metsästyksen vastustajat eivät niitä suostu kuuntelemaan tai uskomaan. Mutta samapa tuo mulle. Minä metsästän, sanoi kuka tahansa mitä tahansa.

Äänestä

nuo metsästyksen vastustajat menee mäkkärille ja syö hyvällä ruokahalulla Arkentiinalaista pihviä joka on kasvanut aika kurjissa oloissa, ja miettivät kuinka vois vastustaa luonnon antimien hyväksikäyttöä Joskus tuntuu kuin he puhuisivat ennenkuin ajattelevat..

Äänestä

"Suomen metsästäjäliitto (SML) laatinut listan jossa on mm. seuraavat: kunnioita riistaa ja sen elinympäristöjä, älä aiheuta riistalle tarpeetonta kärsimystä, käsittele saalis oikein ja käytä se hyödyksi, hanki metsästyksessä tarvittavat tiedot ja taidot ja kehitä niitä, hoida riistaa. Tapa jolla metsästetään on siis metsästäjästä itsestään kiinni."

Mutta kun nämä korulauseet ovat vain pelkkää sanahelinää. Jokainen tietää että todellisuus on aivan jotain muuta.

Äänestä
  • Ikävä kyllä todellisuus on joidenkin metsästäjien kohdalla sitä että lähdetään kaljakorin ja aseen kanssa passipaikalle, ja sitten ammutaan tähtäämättä kaikkea mikä liikkuu... seurauksena rauhoitettujen lintujen menetys ja läjäpäin haavakkoja. Eivät kaikki jaksa edes hakea ammuttuja lintujaan talteen....

    Laki ei ulotu kaikkialle.... mutta silti osa metsästäjistä osaa todella kunnioittaa näitä hyviä metsästäjän tapoja ja käyttäytyä niiden mukaan. He ovat niitä todellisia, aitoja ja oikeita METSÄSTÄJIÄ.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä, Metsästäjä kirjoitti:

Jokunen aika sitten Aamulehdessä eräs kirjoittaja oli sitä mieltä, että luonnossa liikkuminen ja metsästäminen ovat kaksi eri asiaa. Tokihan ne ovat eri asioita, mutta ne ovat vahvasti toisiinsa sidoksissa. Jos haluat metsästää sinun on mahdoton välttyä luonnossa liikkumiselta. Jos taas olet kasvanut maalla ja olet oppinut kulkemaan luonnossa, hiihtämään, suunnistamaan, kalastamaan, käyttämään luonnon antimia hyväksesi ja joku sukulaisesi sattuu vielä harrastamaan metsästystä, on melko todennäköistä, että ryhdyt metsästämään.

Samainen kirjoittaja myös sanoi ettei metsästys voi olla verissä ja että se sisältää tappamishalun.
Entis aikoina metsästys oli elinehto siinä missä kaikki muukin luonnonvarojen hyödyntäminen. Silloin oli hankittava elantonsa luonnosta ja elettävä luonnon ehdoilla. Ihminen oppi hankkimaan ravintonsa keräilemällä, metsästämällä ja kalastamalla. Myöhemmin keksittiin myös maanviljely ja karjan kasvatus. Ihmislaji olisi tuskin koskaan selviytynyt hengissä näihin päiviin saakka vain pelkän kasvisravinnon turvin. Talvisin näillä lumen ja jään peittämillä pohjoisilla leveyksillä ei olisi ollut edes mahdollisuutta hyödyntää kasvimaailman tuotteita.

Ihminen on siis metsästänyt aikojen alusta lähtien. On siis jokseenkin perusteltua sanoa, että tämä vuosituhansien aikana meihin iskostunut metsästysvietti on edelleen joillain meillä verissämme, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Sama asia pätee myös varmasti kalastukseen. Kummassakin lajissa niin metsästyksessä kuin kalastuksessakin saaliin saaminen tuottaa hyvänolontunteen.

Nykyään metsästys, kalastus, marjastus tai sienestys eivät ole enää hengissä säilymisen kannalta välttämättömiä toimia. Ne ovat hiljalleen hiipuvia perinteitä, tapoja ja harrastuksia, jotka eivät nyky-yhteiskunnassa saa enään kovinkaan suurta kannatusta osakseen.

Jos ei metsästäjiä tai metsästystä olisi alkaisivat hirvi- ja peurakannat kasvaa nopeasti aiheuttaen lisääntyviä onnettomuuksia liikenteessä ja ihmishenkien menetyksiä. Vahinkoja koituisi myös metsätaloudelle. Haloota voisivat myös ihmisten keskuudessa synnyttää lisääntyneet petokannat sekä mahdollisesti myös sotkevat lintuparvet.

Metsästyksen oikeudenmukaisuus ja se millä tapaa sitä harjoitetaan ovat suuresti metsästäjästä itsestään kiinni. Metsästyslainsäädäntö määrää, miten tulee ja saa metsästää. Lakien lisäsksi metsästäjältä odotetaan myös hyvien tapojen ja perinteiden kunnioittamista. Näistä hyvistä tavoista on esim. Suomen metsästäjäliitto (SML) laatinut listan jossa on mm. seuraavat: kunnioita riistaa ja sen elinympäristöjä, älä aiheuta riistalle tarpeetonta kärsimystä, käsittele saalis oikein ja käytä se hyödyksi, hanki metsästyksessä tarvittavat tiedot ja taidot ja kehitä niitä, hoida riistaa. Tapa jolla metsästetään on siis metsästäjästä itsestään kiinni.

Lopuksi; pienpedot kuten minkki ja supikoira ovat tulokaspetoja jotka eivät ole Suomen alkuperäisiä eläimiä, ne vievät tilaa alkuperäisiltä eläimiltä. Esimerkiksi Suomen alkuperäisiin eläimiin lukeutuva vesikko on hävinnyt Suomen luonnosta minkin saavuttua kilpailijaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu