Näin henkisesti transnaisen elämää viettävänä ja vasta hoitoon hakeutuneena olen törmännyt jälleen ongelmiin. Aluksihan ahdistus oli valtavaa, alkoholia meni ja siten myös moni asia oli solmussa. Nyt viinaksista ja ahdistuksesta suurelta osin toivuttuani löysin itseäni koskevan ja kriittis-sävytteisen viestin netistä, jonka kirjoittaja oli varmasti ollut humalassa. Jälleen harmittaa ja ahdistaa. Onko sukupuolinen ristiriita niin vaikea asia ulkopuolisille? Minulle se henk. koht. on, eikä viestit paranna ongelmia.
Murheissa
Jälleen
111050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
minkälainen viesti? Paskaahan sataa päälle joka päivä.
Olen muuten miettinyt minkä sortin heterot väittävät itseään normaaleiksi ja roikkuvat täällä haukkumassa meitä.
murhaa kaikkia trans-ihmisiä vastaan julistamassa.
Mutta niin, tommosia viestejä ei pidä ottaa itseensä. Niillä tyypeillä on luultavasti jotain vikaa päässä. Kuka järjellinen ihminen uhkaa tappaa toisia edes netissä?!
Löysin keskustelun asiaankulumattomalta foorumilta. Siinä oli ilmoitettu likimain tarkka osoite ja että tunteeko joku minut ja että olenko itse liikkeellä kyseisellä foorumilla.
Mielestäni tökeröä, en halua aiheuttaa yleistä paheksuntaa pukeutmalla julkisesti päiväsaikaan vaikka likimain pakottavaa tarvetta koenkin. Tuon omalla sivistyneellä tavalla naiseuttani esille, koska minulla ei ole vielä vartaloa jota esitellä. Olen pahimmassa ahdistuksessa mokaillut jotakin pientä, mutta siltikin vähäisesti ottaen huomioon sen, että muutkin tekevät aivan samoin. Minusta nähtävästi tuli sitten se yleinen kummastus vaikka meitä on täällä vaikka kuinka. Mun piti hakea olutta kaveriksi raittiuden päälle kun harmitti.
Siihen heterouteen, niin eikös nykyisin saa olla homo tai lesbo tai trans. Mitä se minun seksuaalinen suuntautiminen näille foorumeille kuuluu ja mitä se sitten virallisesti on kun on miehen kroppa, naisen ajatus ja seuraa kaipaan myös minä.
Millainen tuo naisten ajatus on? Ei mielestäni naisten ja miesten ajatusmaailma toisistaan niin merkittävästi eroa paitsi seksuaalisen suuntautumisen osalta. Miksi sitten ei kelpaa olla vain lesbo tai homo. En oikein ymmärrä tätä inhoa omaan vartaloon.
Nämä ovat asioita joita esim. transtukipiste ja seta koettavat korjata, että käsite trans-seksuaalisuus luon väärän kuvan sukupuolisesta ristiriidasta ja ettäkö kyseessä olisi seksuaalinen poikkeavuus. Kyseessä on sukupuolinen ristiriita, joka loppujenlopuksi on henkinen. Henkilö kokee elävänsä väärässä sukupuolessa ja että esim. meihenä kohtelu transnaiselle on usein liian voimakasta ja vartaloa muokkaamalla kyettäisiin elämää sitä omaksi koettua sukupuolta fyysisesti ja henkisesti. Seksuaalisuus, eli se että onko hekilö homo, lesbo tai bi, niin ei poikkea valtaväestöstä. Itse halusin vain kyseenalaistaa käsityksen siitä, että onko miehen vartalossa elävä nainen homo ollessaan miehen kanssa vai saatetaanko hänet kokea naiseksi ennen operaatiota? Onhan olemassa ns. tarnsbat-ryhmä, eli translesbot (korjatkaa jos väärässä), jotka
on jo joltain osin muuntautunut m2f ja siltikin viettää seksuaalista aikaa naisten kanssa.
Onko se siis paheksuttavaa kyseisen asian kohdalla, että fyysisesti mies kokee sukupuolista ristiriitaa, kokee olevansa nainen, joka ei siltikään halua ilveilyä kauppajonossa hameeseen pukeutuneena vaan sitkeästi käy miehen vartalossa miehen vaatteissaostamasa syötävänsä ja vasta kun kroppa on naisellinen, niin vasta sitten päiväsaikaan hameessa. Onko hän tehnyt väärin ahdistuessaan esittämällä miestä, alkoholisoituessaan ja joutuessaan jälleen henkisiin ongelmiin?
Miesten ja naisten ajatusmaailma kyllä poikkeaa toisistaan aika lailla, noin keskimäärin. Tosin hajontaa on myös.
Keskimäärin miehille on tyypillistä ratkaisun etsintä, kun nainen pyrkii enemmän konsensukseen. Miehelle on myös tärkeää kilpailu ja voittaminen tai oikeassa oleminen. Kumpikaan ei ole naiselle erityisen tärkeää. Miehelle on tyypillistä itsekkyys, naiselle antaminen.
Kuten sanottua, hajontaa on paljon näistä stereotypioista, joita ei voine kukaan kiistää.
Itse olen ajatellut muutos prossini hyvinkin yksityiskohtaisesti.Mutta se kun tulen julki niin olen kerennyt ottaa hormooneja "omin nokkineni" tietty lekurin valvonnassa jo useiden kuukausien ajan.Eli muutos on sit raju tai miten sen ottaa, kun pikku hiljaa hivuttaa rajan yli koko ajan vaan feminemisempään suuntaan.Itse luottamusta löytyy ja siinä vaiheessa kin prosessi riittävän pitkällä viis veisaan muitten ajtuksista ja työpaikalla vuorottelu vapaa ja sen aikana hakeutuminen toisiin tehtäviin talon sisällä "olen suuren ylikansallisen yrityksen palveluksessa" Joten työnantajan avustuksella tulen työyhteisöön uudessa tehtävässä ja toisessa organisaatiossa.Ehkä mahdollinen paikkakunnankin vaihdos eteen.Siinä vaiheessa olen alle kolmenviiden ja oikein elämäniloinen nais sinkku eläjä toiselta paikkakunnalta.Jos elämäni miehenä tulee esiin kohautan olkapäitäni ja totean se oli entinen elämä se!!!
Prosessissa onkin pahinta juuri alku. Silloin törmää pahiten ihmisten asenteisiin, eikä oma ulkonäkö tai olemus vakuuta vielä ketään...usein ei edes itseä. Mutta siitä se pikkuhiljaa paranee. Ei pahene.
Ei se aukene alun jälkeen, mutta unohaa kyllä minkälaista oli elämä ennen sitä.
No kellä aukee elämä kellä ei. Mulla kyllä aukesi elämä silleen, että tunsin OIKEASTI eläväni, en vain seuraavani sivusta elämää. Siirryin katsomosta oman elämäni näyttämölle päärooliin. Ja joka aamu herään onnellisena siitä että näin on.
Ikäväkseni olen todennut Suomalaisen jäykkyyden piilevän edelleen jossakin pinnan alla. Elämme kuin Kekkosen nuhteessa samalla kun maailma viliseen jopa sukupuolisesti tyytyväisiä ihmisiä ja jossakin pelkää viikonloppubiletys pukeutuminenkin sallitaan. Täällä aukeaa heti keskustelu jos joku nähdään hamosessa tai tulee sählättyä jotakin pientä. Niinhän se loppupeleissä meni, että kaikkia kilpailuteen kaikissa tilanteissa ja jos kanssaihmisestä löytyy jokin piirre, niin tämähän kannattaa ehdottomasti tuoda netissä esille vaikkapa omien etuisuuksien vuoksi ja jos ei moittimista juurikaan löydy, niin ainahan voi valehdella.