Mun ja mun nykyisen kihlattunu suhde on kestänyt jo viimeiset 2 vuotta. Toisemme olemme tunteneet 4vuotta. Ja meillä kaikki alkoi pienestä lomaromansista johon meidän kaveruus suhde johti Ja voin sanoo sen että loppua ei vielä näy.
Täällä monet väittää et kurdipojat ei ole luotettavia tai siis turkkilaiset... Meillä on kuitenkin täydellinen luottamus toisiamme kohtaan. Tiedän kyllä poikaystäväni menneisyyden ja sen että hänellä on ollut paljon toisia naisia mutta silti luotan häneen ihan 100% ja hän luottaa minuun. Mut meillä on ainakin ollut todella mahtava suhde ja olemme asunneet yhdessä jo vuoden. välillä alanyassa ja välillä suomessa.
Ja voin todellakin sanoa etten halua enää suomalaista itelleni...
Mulla on myös ollut pitkä suhde suomalaisen kans ja sanotaan että siinä suhteessa ei ollut sellaista romantiikkaa kuin on tässä suhteessa turkkilaisen kans... ja arvaan että joku nyt ajattelee et onpa suomalaista taas vedetty nenästä ja joutunut maksajaksi. Mutta asia on toisin. En vieläkään ole kertaakaan joutunut antamaan rahaa poikaystävälleni enkä kyllä ole maksanutkaan hänelle mitään, muuta suomalaisen kanssa suhteessa jouduin monesti lainaamaan rahaa ja maksamaan kaiken näköisiä ostoksia kun muka ei tullu rahat mukaan. ja kertaakaan minulle ei ostettu mitään ja sain vain kokoajan "paskaa" niskaan...
Et nyt jos mietin niin kadun kovasti sitä että en tajunut aikasemmin että miten paljon parempaa voi löytyä tuolta lämpimästä kuin täältä kylmästä suomesta.... Mut en silti väitä että kaikki jätkät suomessa on kylmiä pask***. Uskon että suomestakin löytyy hyviä miehiä mutta minun eteeni niitä ei ehtinyt tulla...
Et todellakin toivotan onnea niille jotka on suhteessa turkkilaisen kanssa kun tiedän että se voi olla välillä tooosi vaikea mutta koittakaa voittaa kaikki ongelmat niin tulette näkemään että kyllä se suhde voitta...
Ja tiedän todellakin että tähän tulee rasisti viestejä mutta en jaksa välittää niistä kun omasta mielestäni on tärkeintä että olen onnellinen poikaystävänin kans ja se että ihminen on onnellinen niin siihen ei vaikuta et minka maalainen on vaan se et pystyy rakastamaan toista ja olemaan onnellinen parisuhteessa...
-Joku vaan mut silti onnellinen-
Täällä monet väittää et kurdipojat ei ole luotettavia tai siis turkkilaiset... Meillä on kuitenkin täydellinen luottamus toisiamme kohtaan. Tiedän kyllä poikaystäväni menneisyyden ja sen että hänellä on ollut paljon toisia naisia mutta silti luotan häneen ihan 100% ja hän luottaa minuun. Mut meillä on ainakin ollut todella mahtava suhde ja olemme asunneet yhdessä jo vuoden. välillä alanyassa ja välillä suomessa.
Ja voin todellakin sanoa etten halua enää suomalaista itelleni...
Mulla on myös ollut pitkä suhde suomalaisen kans ja sanotaan että siinä suhteessa ei ollut sellaista romantiikkaa kuin on tässä suhteessa turkkilaisen kans... ja arvaan että joku nyt ajattelee et onpa suomalaista taas vedetty nenästä ja joutunut maksajaksi. Mutta asia on toisin. En vieläkään ole kertaakaan joutunut antamaan rahaa poikaystävälleni enkä kyllä ole maksanutkaan hänelle mitään, muuta suomalaisen kanssa suhteessa jouduin monesti lainaamaan rahaa ja maksamaan kaiken näköisiä ostoksia kun muka ei tullu rahat mukaan. ja kertaakaan minulle ei ostettu mitään ja sain vain kokoajan "paskaa" niskaan...
Et nyt jos mietin niin kadun kovasti sitä että en tajunut aikasemmin että miten paljon parempaa voi löytyä tuolta lämpimästä kuin täältä kylmästä suomesta.... Mut en silti väitä että kaikki jätkät suomessa on kylmiä pask***. Uskon että suomestakin löytyy hyviä miehiä mutta minun eteeni niitä ei ehtinyt tulla...
Et todellakin toivotan onnea niille jotka on suhteessa turkkilaisen kanssa kun tiedän että se voi olla välillä tooosi vaikea mutta koittakaa voittaa kaikki ongelmat niin tulette näkemään että kyllä se suhde voitta...
Ja tiedän todellakin että tähän tulee rasisti viestejä mutta en jaksa välittää niistä kun omasta mielestäni on tärkeintä että olen onnellinen poikaystävänin kans ja se että ihminen on onnellinen niin siihen ei vaikuta et minka maalainen on vaan se et pystyy rakastamaan toista ja olemaan onnellinen parisuhteessa...
-Joku vaan mut silti onnellinen-
Vastaukset 40
Vanhimmat
Voihan se olla, että Turkistakin löytyy hyvä äijä, mutta melko epätodennäköistä se on.
yhtä epätodennäköistä tai todennäköistä kuin suomessakin.
Itse olen suomalaisten poikaystävien kohdalla kokenut väkivaltaa, pettämistä sekä henkistä väkivaltaa. Monella sukulaisellani on alkoholisti suomalainen aviomies, joka ajaa perheen aina välillä pihalle.
Olen myös tavannut upeita kunnollisia miehiä. Näillä vaan on jo perheet olemassa, joten poissa ovat laskuista.
Väittäisinpä kuitenkin, että Turkin lomarannoilta "löydetyt" miehet ovat vielä epävarmempi veto.
MINÄ olen sitä mieltä että...on ERITTÄIN EPÄTODENNÄKÖISTÄ löytää SUOMESTA hyvää äijää!!!Täällä niitä ei tosiaankaan ole!!!Veikkaan, että yksi sadasta on! Miksi Suomessa sitten on paljon sinkkutalouksia ja varsinkin yksin eläviä naisia? Juuri sen vuoksi, koska kukaan itseään arvostava suomalainen nainen ei halua joutua suomalaisen miehen tiskirätiksi!!!
no juu. minulle ihan sama jos joku tykkää turkkilaisista miehistä, siitä vaan. mutta tämä että yleistetään suomalaisia miehiä " ihan paskoja, rahaa vaan kerjäävät " pistää vihaksi. itse en ole koskaan naista lyönyt enkä rahaa joutunut "kerjäämään" .. ja tosiasia on että nykyisin suurempi prosentti naisista pettää kuin miehistä, että sillälailla. äläkä yleistä ikinä, jos sinun miehesi oli paska, se ei tarkoita että lähes kaikki suomalaiset miehet ovat paskoja. jep
Mikähän sä oot viä sanoon yhtään mitään,kun olet itse ihan untuvikko.Vasta 20?No, sitten et tiedä mistään mitään!ja täällä varmasti nämä naiset ovat 30 v hujakoilla ja yli ja ovat kokeneet suomalaisen miehen kurjuuden.Muuten,suomessa on pula komeista miehistä.Onneksi tänne tulee nykyään paljon komeita ulkomaalaisuroita,joita voi ihailla ja vaikka kokeillakin ;-))
muka haavoittaa suomalaisen miehen ylpeyttä? Tuleehan tänne myös kauniita ja ennenkaikkea hoikkia sekä pitkäsäärisiä kaunottaria ulkomailta. Joten ketä kiinnostaa, jos naapurin rehevä Liisa ottaakin Ogbogun tai Özturkin, eikä naapurin Timppaa?
että veronmaksajia kiinnostaa ja jossain vaiheessa varmaan myös poliisia tulee kiinnostamaan näiden "tummien uroiden urotyöt" Kaisaniemen puistossa ja Asematunnelissa.
Olet kyllä oikeassa siinä, että ennemminkin kauniista ja normaalivartaloisista/hoikista naisista kuin komeista miehistä on Suomessa huutava pula. Alle 50-vuotiaita miehiä on Suomessa huomattavasti enemmän kuin alle 50-vuotiaita naisia. Mummoja (50-90v.) on Suomessa paljon. Suomi tarvitsee 10 000-30 000 nuorta tuontivaimoa.
Mutta kuitenkaan ei kannata yleistää. Itse en ole rehevä, vaan hoikka ja urheilullinen. Harrastan liikuntaa säännöllisesti (just lähdössä hölkkään) joten en pääse lihoomaankaan, eikä niin tule koskaan käymään. Aina olen pitänyt huolta ulkonäöstäni. Mutta onhan se selvä, että ei reheväLiisalle kelpaa naapurin Timppa, joka on varmasti joku juoppolalli. Mielummin sitten Osman from Turkey.
itse olen urheilullinen ja muutenkin ulkonäöstäni huolta pitävä mies. saatan olla nuori, mutta kyllähän minä oman mielipiteeni saan tuoda julki, vaikka olisin 4.
ja se mitä sanoit noista ulkomaalaisista miehistä, on minulle yksi lysti jos niitä tänne tulee, kuhan tekevät töitä ja elävät suomen lakien mukaan. tiedän kyllä miksi sinä haluat tänne lisää ulkomaalaisia miehiä, koska ulkomaalaisille miehille kelpaat jopa sinä (ruma ja lihava justiina) , niille riittää että sinulla on rahaa ja olet heille avain suomeen.
Olet TODELLA VÄÄRÄSSÄ!Olen hyväkuntoinen, aina urheilua harrastava, kaunis tumma NAINEN!Suomi-ukot eivät kelpaa.Ovat sitä vaaleeta ja väsynyttä tyyppiä.Minulle ei kelpaa pettävä ja rahaton tympäsevä suomimies.Kielitaidoton ja juoppolalli!Siinä syitä, miksi ulkomaalaiset miehet ovat parempia. -Se koira älähtää, kehen kalikka kalahtaa-...ps. En käy enää tällä saitilla lukemassa untuvikon ääliömäisiä mielipiteitä...Terveisin: Elämää kokenut kaunotar!!!
nyt kyllä osu selvästikkin edellinen kommenttini sinua arkaan paikkaan, justiina. :)
Onnea vaan! Toivon että kaikki jatkuu hyvin!
et saa eu passin.
Ei vaan ollut passista kiinni kun molemmat teemme töitä sekä suomessa että alanyassa ja Emme todellakaan viihdy suomessa ja ei haluta ees lähteä minnekkään muualle kuin turkkiin.
Ei kumpikaan haluta mitään raharikasta elämää kun ei raha tee onnelliseksi. Ja Kumpikaan ei ruennut suhteeseen pelkästään Passin takia.
Mullehan se on ihan sama mitä muut ajattelee kunhan ite olen onnellinen...
mikäs helvetin suomirasisti sinä olet ? no lähde nyt perkele sinne turkkiin lopun ikääsi jos ei suomessa kelpaa olla, ei sinua täällä kaivata, ja tuskin kaivataan sinun miestäkään. joten adios !
"Siksi en halua enään suomalaista", olipa todella typerästi vastattu.
Itse en halua muuta kuin minun mieheni, eli en siis halua suomalaista tai muuta ulkomaalaista!!
Onnea vaan sinulle kun olet löytänyt rakkauden turkkilaisesta miehestä! Itselläni on myös juttua turkkilaisen kanssa mutta siitä ei voi ikinä kehittyä mitää sen kummempaa vaikka molemmat sitä haluasikin... Eli kokemusta on turkkilaisista ja ne kokemukset ovat erittäin positiivisia! Oletteko häitä jo suunnitelleet kun tuntuu että turkkilaiset ovat heti ensimmäisenä menossa naimisiin.. :)
Ei olla vielä häitä suuniteltu kun ollaan sovittu et ei pidetä mitään kiirettä.
Ja molempien perheet hyväksyy sen että me halutaan eka käydä koulua vielä lisää ja sit vasta häät kun ollaan molemmat valmiita...
Mut kyllähän siitä on vitsailtu et pitäs varmaan naimisiin mennä mut mitä sitä turhaan naimisiin jos näinkin on hyvä!?
onnea tosi paljon... itse asustelen ruotsalaisen miehen kanssa ja en kyllä suomalaiseen vaihtaisi...
joskus kun on tosi vaikeaa ei tarvitse kuin käydä suomessa ja jossain paarissa ja jo muistaa kuinka ihanan rakastava, komea ja järkevä oma svedu-petterini on.. :)
mutta joo.. kyllä mäkin uskon että kivoja miehiä löytyy suomesta, mutta ei ole mun eteeni hypännyt...
Ihana toi sun viestis! Piristi päivääni! Mä koin ihan saman kokemuksen. Itselläni on Turkkilainen poikaystävä. Hänet tapasin Turkissa viime vuonna ja rakastuin. Vaikka sen pitikin olla vaan lomaromanssi, mut ei se siihen jäänyt. Olen käynyt hänen luonaan jo kolme kertaa ja nyt se ois tulossa tänne talvella mun luo kuukaudeks.
Oon kuullu paljon negatiivista palautetta ystäviltäni turkkilaisista miehistä. Mulle on myös kerrottu erilaisia kauheita tarinoita niistä, mut mä en silti luovuta. On väitetty, että ne haluis päästä vaan Suomeen tai tulla rikkaaks tai käyttää hyväkseen..ym. ym. Niin paljon paskaa! Mä tiedän millasii idiootteja jotkut turkkilaiset voi olla, mut mä haluun silti yrittää ja kattoo mitä täst tulee. Ei kaikki oo samanlaisii! Enkä väitä, että nimen omaan mun rakas ei ois niinku muut ym. ym. Elämässä täytyy ottaa jatkuvasti riskejä, pieniä ja suuria... Tää on mun elämä ja ei tartte muiden valittaa.
Ihanaa kuulla, että ootte päässy naimisiinkin asti. =)Menittekö kirkossa naimisiin? Olisi kiva kuulla sun tarinastas lisää. Toivotan paljon onnea elämäänne ja ikuista rakkautta.. Ehkä mekin mennään joskus kauniina päivänä naimisiin.
"Tää on mun elämä ja ei tartte muiden valittaa"
ja ikäsi oli? 18v?
Ei todellakaan kukaan muu valita. Ainut joka tulee valittamaan joku päivä olet sinä. Tosin lähiöelämä ja perhetaustasi (kuten yleensä turkkilaisten naisilla) ovat varmasti olleet sen verran vaikeat, että valittamaan olet tottunut...
kuule yleistä! Vedä vaan alahuuli pääs yli ja nielase itses, kun olet noin perusnegatiivinen.
tarvitsee rakkautta. Elä ja anna elää. Toivotan Sinulle ja poikaystävällesi onnea elämässänne. Oli miehesi turkkilainen tai marsilainen, ei väliä.
Pidä vaan huoli omista asioistas. KIITOS!!!!!!!
Ps. Ja arvaukses iästäni meni päin helvettiä.
Kirjoitustyylisi perusteella se todellakin taitaa olla 14v.
"But if they are old enough to bleed, they are old enough to breed " - vanha turkkilainen sananlasku.
HAH-HAH! Siis ei voi olla totta! Ex sul oo todellakaan mitään muuta tekemistä?? Jooh...
"Ex sul oo"
Kuinka moni aikuinen kirjoittaa tuolla tyylillä? Edes ammattikoulun käynyt?
Ja kuinka moni aikuinen mies yleensä kirjoittaa ja alkaa väitellä anonyymin naisen kanssa, jolla sattuu menemään hyvin turkkilaisen miehen kanssa? Voi vain arvata, että olet itse melkoisen nuori ja pentumainen kaveri.
vituttaa suomaalaiset työväenluokkaiset amisbimbot, jotka nussivat naisia poliittisesti, kulttuurillisesti ja uskonnon avulla säälimättä alistavia sikoja.
Suomalainen nainen on kuitenkin aika kauan saanut taistella saavuttaakseen nykyisen asemansa. Jotain solidaarisuutta luulisi löytyvän lähinnä orjan asemassa eläviin turkkilaissisariin. Mutta ei, ei aivottomilla lähiöluuskilla...
Barbarioita kuten Turkki EI IKINÄ EU:hun!
Tulihan se sieltä, kun vähän yllytti. Eli siis katkera ja pentumainen miehenalku tai jotain sinnepäin. Työväenluokassa ei sinänsä ole mitään vikaa, sehän se tämän maan pystyssä pitää! Ja toisaalta ihmetyttää mitä työväenluokkainen suomalainen kaveri välittää tosissaan jostain turkkilaisesta kanssasisaresta. Lopeta toi kaksinaamaisuus!
No kuule, MINÄ kirjoitan!!!!!!!!!!!!!!!!!
Oletpa sä nyt näsäviisastelija ja niin "aikuinen" ku olla ja voi!!!! HUH-HUH! Kasva aikuiseksi ja hanki elämä!
" toisaalta ihmetyttää mitä työväenluokkainen suomalainen kaveri välittää tosissaan jostain turkkilaisesta kanssasisaresta"
Ei välitäkään, mutta minä välitän. Kuten oikeiden ihmisten tuleekin.
senkus kunhan et vain tuo suomeen enää yh-äitinä äpäröitäsi veronmaksajien elätettäväksi`!!!
Kuinka kehtaat kirjoittaa tuollaista? Vai että äpäröitä...
ja yhteiskunnan elätti, siksi kuppailet keskustelipalstoilla purkaen turhautumiasi paremmin suoriutuviin henkilöihin.
jos joku sanoo asiat niinkun ne on.
Paljon Onnea Sinulle ja miehellesi. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Oletko opetellut turkin kieltä, vai kommunikoitteko jollain muulla kielellä. Itse olin Alanyassa lomalla vuonna 2003 syksyllä ja olen siitä asti pitänyt yhteyttä erään miehen kanssa sieltä. Välillä aina kirjoitellaan, mutta en tiedä, tuleeko siitä sen vakavampaa. Olen vapaa sinkkunainen ja täällä Suomessa kohdalleni ei ole osunut hyvää suomalaista miestä. Yleensä ne ovat pettäjiä, joilla on naisia vaikka kuinka. Ei rahaa eikä ruokaa, eikä myöskään työpaikkaa. Minulla on rima korkealla miehen suhteen ja mielummin elän sinkkuna ja nautin ylhäisestä yksin asumisesta, kuin ottaisin jonkun työttömän rahattoman juoppopummin poikakaverikseni. Jos kunnon miestä ei löydy, niin mielummin olen vapaana. Miksi tyytyä huonoon jos on parempiakin tarjolla. Ja itse ainakin olen varma, että en ryhdy enää suhteeseen suomalaismiehen kanssa. Tiedä, vaikka tuosta turkkilaisesta tulisi mieheni. Olen menossa taas hänen luokseen ensi keväänä. Siihen saakka on oltava Suomessa ja säästettävä rahaa matkaa varten. Hei hei... :-))
heh, taitaa olla niin päin että sinä koitat iskeä meitä suomalaisia miehiä, mutta olet niin karsee ettei miestä tule. sit mennään turkkiin ja mies löytyy.. no ei, oli turhan pahasti sanottu. jos ei suomalainen mies kelpaa, totta kai kannattaa muualta hankkia. mutta en lähtisi yhden - kahden suhteen takia kaikkia suomalaisia miehiä haukkumaan.
"Siihen saakka on oltava Suomessa ja säästettävä rahaa matkaa varten."
Ja et halua rahatonta juoppoa itsellesi, taidat itse tienata miljoonia kun joutuu ihan säästämään turkinmatkaa varten. tyttö, minä voisin lähteä saman tien turkkiin, joten sanotaanko näin että minä miehenä en ottaisi sinun laistasi "siivelläeläjää" .. joten menee vaan sinne turkkiin kuhan rahat saat kasaan, ja pysy siellä.