ihmetyttää

Miten toimia kun taloyhtiön hallitus on muka ns parempaa porukkaa ja heillä on sisäpiirijuttuja ja tietoja jota ei sitten muille asukkaille kerrota. Kaikenlisäksi kaikki hallituksen jäsenet ovat vanhuksia. Isännöitsijäkin on vanha huonokuntoinen ihminen. Miten tämä voi olla mahdollista? Muutimme juuri asuntoon ja nyt rupesi jo ihmetyttämään asia. Ja wc rempassakin jonak teimme kun kaivo oli noussut ylös ja alkuperäiset muovit huonossa kunnossa maksoimme kaiken itse. Saa nähdä kun hallituksen jäsen tekee rempan että saako korvauksia hän sitten yhtiöltä. Vähän uskon niin.
3555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yhtiökokous on valinnut nuo iäkkäät hallituksen jäsenet. Isännöitsijästä sen verran, että isännöitsijän valitsee hallitus ja iästään huolimatta hän voi olla täysin pätevä. Ikä ei välttämättä hallituksessa eikä isännöitsijällä ole rasite vaan siinä voi myös olla hyviäkin puolia.

Olitko yhteydessä isännöitsijään tai hallitukseen ennen remppaa. Periaatteessa märkien tilojen remppaa ei pitäisi tehdä ilman ytiön suostumusta. Yhtiön pitäisi vähintään varmistaa, että vesieristys on tehty asianmukaisella tavalla.

Voi hyvin olla, että yhtiö osallistuu jonkun muun kylppärirempan kustannuksiin, ainakin jos kyseessä on rakenteellisen vian korjaaminen.

Oletko varmistanut, ettei yhtiöön ole tulossa isompia tai yhteisiä märkätilojen korjauksia? Näitten tullessa joudut sinäkin osallistumaan niihin vaikka olet omasi jo tehnyt ja ellei tekemästäsi ole dokumentointia siitä, että se on tehty asianmukaisesti se tehdään uudestaan.

Äänestä

asennettasi!
Olet vasta muuttanut, etkä suostu ymmärtämään niiden ihmisten hallituksessa oloa, jotka ovat asuneet talossa pitkään.

Asuntoyhtiöitä hoitavat ne osakkeenomistajat, jotka niissä asuvat ja ovat kiinnostuneita talon hoidosta.

Tulokkaiden vuoro astua vastaamaan asioista tulee eteen seuraavassa yhtiökokouksessa. Sitä ennen sinun pitää sanoa jotain järkevämpää, mitä tuolla ylhäällä sanoit. Tuo ei vakuuttaisi ainakaan minua ehdottamaan sinua hoitamaan kotini asioista.

Kunnossapidon vastuunjakotaulukko voi olla yhtiökohtaisesti räätälöity ja niin pitäisi aina uuden yhtiön valmistuttua tehdä eikä tyytyä sokeasti siihen vakiokaavaan.

Äänestä

Minua kyllä ihmetyttäisi sellainen hallitus, jolla ei olisi juuri mitään tietoa
omasta talosta ja senkin vähän lätisisivät holtittomasti kenelle tahansa.

Ikävamma taas on sellainen, että tulee se sinullekin, tai sitten ennenaikainen noutaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taavettii kirjoitti:

Miten toimia kun taloyhtiön hallitus on muka ns parempaa porukkaa ja heillä on sisäpiirijuttuja ja tietoja jota ei sitten muille asukkaille kerrota. Kaikenlisäksi kaikki hallituksen jäsenet ovat vanhuksia. Isännöitsijäkin on vanha huonokuntoinen ihminen. Miten tämä voi olla mahdollista? Muutimme juuri asuntoon ja nyt rupesi jo ihmetyttämään asia. Ja wc rempassakin jonak teimme kun kaivo oli noussut ylös ja alkuperäiset muovit huonossa kunnossa maksoimme kaiken itse. Saa nähdä kun hallituksen jäsen tekee rempan että saako korvauksia hän sitten yhtiöltä. Vähän uskon niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu