moi... =(
tänään taitaa taas olla henkisesti raskas päivä!! on se mieli kumma, kun pitää etukäteen asioita murehtia, mutta sellainen se ihmisen mieli on!
pp6 vasta menossa, mutta mulla on nyt ihan luovutusfiilis!!! "ei onnistu! en halua jatkaa! en halua lasta! en ees osais kasvattaa enkä varsinkaan hoitaa sitä! ei mun pinna kestäis! ku ei meille oo ees tarkotettu lasta!"
sit taas: "perkele mehän onnistutaan nyt!!! meille todellakin on tarkoitettu rakastavien ja vastuuntuntoisten vanhempien rooli!!! todellakin haluan lapsen - itseni, mieheni, sukuni ja muiden iloksi!!! todellakin olen valmis KAIKKEEN jotta saisimme lapsen!!! odotusaikana valmentautuu äidiksi ja hoito ja pinnan säilyttäminen jalostuu odotuksen ja äitiyden myötä!!!"
mut sitte taas KAIKKI PESSIMISTISET AJATUKSET OTTAA VALLAN!!!
tänään on lupa olla pessimisti, kun muuten olen niin optimisti...
toisaalta olis sairaan tylsää, jos kokoajan ois kiva fiilis! ja kun välillä on pessimisti, niin sitten ei putoa niin korkealta kun menkat taas alkaa!
ja mitä mä tässä ruikutan!!! meillä on vasta 1v9kk yritystä takana... toiset ovat kärsineet PALJON kauemmin!! ja jos enklannissakin lapsettomuus on kyseessä vasta 2vuoden yrityksen jälkeen, ni mun pitäis olla vain hiljaa ja yrittää elää...
mutta kun mieli tekee kepposia niin ei auta luetella tepposia... (mikä ihme se on...)
toivottavasti tästä taas noustaan PIAN! liika nimittäin on liikaa!!!
tänään taitaa taas olla henkisesti raskas päivä!! on se mieli kumma, kun pitää etukäteen asioita murehtia, mutta sellainen se ihmisen mieli on!
pp6 vasta menossa, mutta mulla on nyt ihan luovutusfiilis!!! "ei onnistu! en halua jatkaa! en halua lasta! en ees osais kasvattaa enkä varsinkaan hoitaa sitä! ei mun pinna kestäis! ku ei meille oo ees tarkotettu lasta!"
sit taas: "perkele mehän onnistutaan nyt!!! meille todellakin on tarkoitettu rakastavien ja vastuuntuntoisten vanhempien rooli!!! todellakin haluan lapsen - itseni, mieheni, sukuni ja muiden iloksi!!! todellakin olen valmis KAIKKEEN jotta saisimme lapsen!!! odotusaikana valmentautuu äidiksi ja hoito ja pinnan säilyttäminen jalostuu odotuksen ja äitiyden myötä!!!"
mut sitte taas KAIKKI PESSIMISTISET AJATUKSET OTTAA VALLAN!!!
tänään on lupa olla pessimisti, kun muuten olen niin optimisti...
toisaalta olis sairaan tylsää, jos kokoajan ois kiva fiilis! ja kun välillä on pessimisti, niin sitten ei putoa niin korkealta kun menkat taas alkaa!
ja mitä mä tässä ruikutan!!! meillä on vasta 1v9kk yritystä takana... toiset ovat kärsineet PALJON kauemmin!! ja jos enklannissakin lapsettomuus on kyseessä vasta 2vuoden yrityksen jälkeen, ni mun pitäis olla vain hiljaa ja yrittää elää...
mutta kun mieli tekee kepposia niin ei auta luetella tepposia... (mikä ihme se on...)
toivottavasti tästä taas noustaan PIAN! liika nimittäin on liikaa!!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mistähän lienee johtuu, mutta mulla on tuo luovutusfiilis jo ennenkuin inseminaatio on edes tehty.
Mietin ihan samoja asioita, "haluanko sittenkään raskaaksi? en uskalla!, en osaa hoitaa pientä vauvaa!"
Toisaalta taas näin: "Tiedän, että olisimme hyviä vanhempia, lapsi olisi rakastettu, elämä saa uutta tarkoitusta mahdollisen lapsen myötä,"
Kai nämä mielialojen ailahtelut johtuu noista hormooneista.
Uskomattoman optimistinen olen kuitenkin tässä vaiheessa, että mitätön 17 prosentin mahdollisuus raskautumiseen TUNTUU mielestäni tosi isolta mahdollisuudelta =)... Tai no, onhan se iso, kun sitä vertaa siihen 0-mahdollisuuteen, mikä meillä luomuraskauteen on.
Hei Katja!
Saakos kysyä, että miksi teille tehdään inseminaatio, jos luomuraskauteen ei ole mitään mahdollistuutta?
(itse tässä pähkäilen hoitomuotoja..)
Miehen siittiöt ovat kiinni vasta-aineessa ja pesun jälkeen ovat 70 prosenttisesti käyttökelpoisia. Luomuna tuskin tärppää, kun ei tiedetä miten vasta-aineet vaikuttavat hedelmöityksen mahdollisuuteen... Noin lääkäri on sanonut.
Totta mitä puhut..masentaa kun aattelee ettei kummiskaan ole tärpänny ja yrittää valmistautua siihen henkisesti vaikkei se sen helpompaa ole.
Sit yrittää olla vahva ja aatella että "no sit heti uutta hoitoa perään kun ei tärpi"..mut mieli ja sydän itkee...
Mut hei nonmami..me täällä olemme näitä tunteita ja niiden jakamista varten, ja on hyvä tietää että meitä on monia muita jotka tuntee ja suree, ja pettyy samalla tavalla kun mekin..
Ei auta kun nostaa leuka ylös, nousta seisomaan, nostaa häntä ylös, purra hammasta ja yrittää uudelleen, niin kauan, kunnes tuomio annetaan eiks vaan?
Ja sen tuomionkin (jos sellesta tulee) jälkeen on elämää..vaikkei se siltä tunnu..mutta sitten on muita vaihtoehtoja ja elämä tuo muuta..me mietimme ainakin adoptioo vakavasti..voisimme rakastaa jotakin pientä ihmeellistä ja ottaa omaksemme =)
zempataan!!
onneksi on foorumeita, joissa purkaa patoutumiaan :) ja VALITETTAVASTI meitä on monia!!!!
niin ja kun katsoo taaksepäin, niin ollaan me tosi vähällä päästy, ku hoitoihin on aina päästy nopeaa, lääkärit on ollut (yhtä lukuunottamatta) kivoja ja tukevat hyvin. meillä rakkaus kukoistaa. molemmat ollaan täysillä jutussa mukana. vaihtoehtoja on vielä monia. molemmat ollaan valmiita adoptioon - meitsi vaan haluais jo heti niihin valmisteluihin, mies vielä toppuuttaa, että ku ei olla kaikkia ees biologista varten kokeiltu. meillä on loistava tukiverkosto ympärillä. ym kaikkea ihanaa positiivista! (paitsi raskaustesti ;) )
emmä haluais AINA kaikkee laittaa hormonien piiriin?!! kait se ihmisen mieli olisi tällainen ilman hormonejakin!
mutta eteenpäin mennään niinkuin mummo hangessa :)