Mitä enää voi tehdä?
Aloin seurustelemaan lähemmäksi 35 vuotiaan miehen kanssa jolla on 7 ja 4 vuoiaat lapset. Miehen ja eksän erosta on jo about 1 1/2 vuotta, meidän yhdessä oloa se reilu puolivuotta. Olemme onnellisia, suhteemme toimii ja entinen vaimo on mennyttä jo... mutta vaimo vaan ei päästänyt minua helpolla kuvioon. Ja tämän eksvaimon takia olen masentunut.
vaimo entinen ei antanut minun ja lasten tavata uudessa perheessämme (vihaa minua, on mustasukkainen, katkera ja ilkeä)
Tottakai tapaamme koska asumme yhdessä miehen kans ja lapset tulee kerran pari viikossa. Tulin LOISTAVASTI toimeen lasten kanssa hvoih.. miten onnellinen mieheni on siitä kun lapset tykkäävät minusta. Kyyneleet valuvat välillä hänen poskillaan kun näkee mut leikkimässä lasen kanssa. Ja kun lapset ikävöivät minua poissa ollessani. Minusta erittäin liikuttavaa.
Entinen halusi ja haluaa tehdä elämästäni vaikeaa.. on tehnyt jo vaikka mitä jotta saisi minut helvettiin. Vaan en ole lähtenyt ja olen yrittänyt taistella. Mieheni tukee minua kyllä myös ja taistelee välillä tosi lujaa tämän entisen vaimonsa kanssa....
Tähän tilanteeseen ollaan nyt tultu: Aina kun lapset tulevat, koen pari pv ennen sitä hirveitä masennusjaksoja, --> itkettää, pinna on kireällä, suututtaa ym... kuin jokin murrosikäinen!? Toki ikääkin on vasta 20... Sitten kun lapset tulevat, olen väsynyt, ja omissa oloissani. En jaksa oikein tehdä lasten kanssa mitään, en hymyile, halan olla vain yksin tai vaihtoehtoisesti nukun. Ennen olin iloinen ja leikin niiden kanssa kuin lapsi olisin ollut itsekin.
Lapset sen huomaavat, en siis halua nykyään olla edes kotona kun lapset tulevat koska tiedän ettei minusta ole ilo heille. Välillä ajatelen että nyt lapset vihaavat minua kun komennan. Olen mielessäni hautonut että lähden aina jonnekin hukanteille kun lapset tulevat ja palaan kun laoset lähtevät.
Masentaa niin, entinen vaimo sai tehtyä jo pahaa jälkeä. Oli niin ihanaa aikaa kun jaksoin tehdä lasten kanssa kaikkea, mutta nyt kun tulee puhekin lapsista, sulkeudun kuoreeni. Se saa jonkin ihme reaktion minuun.. ihan kuin tapahtuisi jotain pahaa.
Olen välillä esittänyt iloista mutta mies näkee roolini alle.. Eks on tosi pahasuinen ja ilkeä. Saa pähänsä milloin mitäkin ja nyt olen masentunut. Enpä enää tiedä mitä tehdä, lähdenkö aina matkalle vai jatkanko nukkumista.. Voiko tällainen olo mennä itsestään ohi? Onko kokemuksia muilla??
Aloin seurustelemaan lähemmäksi 35 vuotiaan miehen kanssa jolla on 7 ja 4 vuoiaat lapset. Miehen ja eksän erosta on jo about 1 1/2 vuotta, meidän yhdessä oloa se reilu puolivuotta. Olemme onnellisia, suhteemme toimii ja entinen vaimo on mennyttä jo... mutta vaimo vaan ei päästänyt minua helpolla kuvioon. Ja tämän eksvaimon takia olen masentunut.
vaimo entinen ei antanut minun ja lasten tavata uudessa perheessämme (vihaa minua, on mustasukkainen, katkera ja ilkeä)
Tottakai tapaamme koska asumme yhdessä miehen kans ja lapset tulee kerran pari viikossa. Tulin LOISTAVASTI toimeen lasten kanssa hvoih.. miten onnellinen mieheni on siitä kun lapset tykkäävät minusta. Kyyneleet valuvat välillä hänen poskillaan kun näkee mut leikkimässä lasen kanssa. Ja kun lapset ikävöivät minua poissa ollessani. Minusta erittäin liikuttavaa.
Entinen halusi ja haluaa tehdä elämästäni vaikeaa.. on tehnyt jo vaikka mitä jotta saisi minut helvettiin. Vaan en ole lähtenyt ja olen yrittänyt taistella. Mieheni tukee minua kyllä myös ja taistelee välillä tosi lujaa tämän entisen vaimonsa kanssa....
Tähän tilanteeseen ollaan nyt tultu: Aina kun lapset tulevat, koen pari pv ennen sitä hirveitä masennusjaksoja, --> itkettää, pinna on kireällä, suututtaa ym... kuin jokin murrosikäinen!? Toki ikääkin on vasta 20... Sitten kun lapset tulevat, olen väsynyt, ja omissa oloissani. En jaksa oikein tehdä lasten kanssa mitään, en hymyile, halan olla vain yksin tai vaihtoehtoisesti nukun. Ennen olin iloinen ja leikin niiden kanssa kuin lapsi olisin ollut itsekin.
Lapset sen huomaavat, en siis halua nykyään olla edes kotona kun lapset tulevat koska tiedän ettei minusta ole ilo heille. Välillä ajatelen että nyt lapset vihaavat minua kun komennan. Olen mielessäni hautonut että lähden aina jonnekin hukanteille kun lapset tulevat ja palaan kun laoset lähtevät.
Masentaa niin, entinen vaimo sai tehtyä jo pahaa jälkeä. Oli niin ihanaa aikaa kun jaksoin tehdä lasten kanssa kaikkea, mutta nyt kun tulee puhekin lapsista, sulkeudun kuoreeni. Se saa jonkin ihme reaktion minuun.. ihan kuin tapahtuisi jotain pahaa.
Olen välillä esittänyt iloista mutta mies näkee roolini alle.. Eks on tosi pahasuinen ja ilkeä. Saa pähänsä milloin mitäkin ja nyt olen masentunut. Enpä enää tiedä mitä tehdä, lähdenkö aina matkalle vai jatkanko nukkumista.. Voiko tällainen olo mennä itsestään ohi? Onko kokemuksia muilla??
Vastaukset 19
Vanhimmat
No mitäs ilkeää se exä on sulle oikeen tehnyt? Tiesitkö että teistä nyxistäkin voi saada pahanlaatuisen masennuksen.....
Turha sitä on itkee, kun työntää nokkansa toisten asioihin! Parasta tyytyä osaansa tai häipyä kuvioista pikapikaa kun huomaa ettei sovi joukkoon eikä ole toivottu...
olivatkin sarjassa "Ei vaadi vastausta" :/
exästä äläkä täällä kirjoittelevista viisastelijoista. Palaa takaisin alkuaikojenne tunnelmiin, ole oma itsesi, osoita tunteesi miehellesi ja hänen lapsilleen. Exän juttujen anna mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Mitä enemmän reagoit exän tekemisiin, sitä enemmän hän nauttii... osoita olevasi sen yläpuolella.
miten tulet jaksamaan jatkossa, tuohan on vasta alkua, ja lapset kasvavat ja lasten kasvatushomma kestää sinne parikymppiseksi. Ajattelen, että en ainakaan itse sinun ikäisenäsi olisi selvinnyt moisesta urakasta, joka sinulle nyt ikäänkuin lankeaa...
kun omissa lapsissakin on jo tekemistä.
itseään eikä toisia!
Kannattaako rääkätä itseään, jos tietää että oloasi ei kaivata?
Vaikka kuinka yrität vakuuttaa itsellesi miten hyvä ihminen olet, niin turha taistella heitä vastaan, jotka ovat vahvemmilla! Kirjoituksestasi päätellen olet tosi onneton. Onko se sen arvoista? Mutta kiusa se on pienikin kiusa, ja siitähän näytät nauttivan! Kun myönnät itsellesi hävinneeesi, olosi helpottuu huomattavasti. Mutta miksi on niin vaikeaa hävitä? Niin piru mikä piru.. sen selvemmin sitä ei voi sanoa!
taidat olla semmoinen piru!Meillä meni miehen kans jokunen vuosi sitten tiet erilleen.Tapaili muutamaa naista ja lapsista näki,ettei niistä "uusi" tulokas perustanut juurikaan mitään.Sitten mies löysi todella kivan kaverin itsellensä,joka tykkää leikkiä ja touhuta lasten kanssa.Kyllä lapsistakin huomaa,kuinka palaavat kotia tyytyväisinä ja muusta ei sitten puhutakaan,kuin iskän nyxästä=).Lasten ilo on mulle suuri ilo.Kun niillä hyvä olla,niin on mullakin hyvä olla=).
Mitä jos kyse ei ole häviöistä tai voitoista? Ja ehkäpä tilanteen tekee vaikeaksi se, kun rakastaa miestään?
Itselläni on hyvät välit mieheni exään eikä tietääkseni millään osapuolella ole ollut vaikeaa hyväksyä sitä, että miehellä on ex-tyttöystävä tai nykyinen vaimo. Mutta voisin kuvitella, että tuollaisessa tilanteessa on vaikeaa. Kun kuitenkin sillä lasten äidillä on kaksi roolia. Ex on ex, se on sinänsä merkityksetön, mutta lasten äidin rooli sitäkin merkityksellisempi. Jos exä taas pitää merkityksellisempänä tätä ex-vaimon/tyttöystävän roolia ja alkaisi vanha suola janottamaan siinä määrin, että se purkautuisi mustasukkaisuutena tai vihana nykyistä puolisoa/tyttöystävää kohtaan..Niin se voisi haitata sitä tärkeintä tehtävää eli yhdessä vanhempina olemista (siitähän ei eroa hommata ja normaali ihminen ei haluakaan) ja rakentavaa kanssakäymistä ja yhteydenpitoa.
Mikäkö siinä sitten oikein? Väärin on olettaa pettämisestä alkaneen suhteen toimivan mutkattomasti ja exän vain hymyilevän vastaantullessa. Mutta entä jos eronneista toinen vuosikausienkin jälkeen ei ole yksinkertaisesti päässyt yli erosta, mutta toinen on ja olisi tunteita sitä nykyistä kohtaan? Kyllä minullekin olisi aika mahdotonta siinä lähteä eroamaan. Mutta äitinä myös näen lasten hyvinvoinnin tärkeimpänä. Olisi se kumpitahansa, joka asioista tekee vaikeaa, niin jossain vaiheessa on pakko huomata, että jos lapset kärsivät niin jotain on tehtävä. Mutta siinä voi myös olla yhteisiä lapsia mukana ja muuten toimiva parisuhde, nämä lapset ovat aivan yhtä tärkeitä.
Hmm.... en sitten tiedä, onneksi ei ole joutunut tuollaisia miettimään. Fakta on se, että löytyy monia fiksuja exiä ja nyksiä, sitten löytyy myös niitä exiä ja nyxiä, joiden kanssa yhteistoiminta on miltei mahdotonta.
reviirille väkisin. Rakastuimme ja silloin oli entiset parisuhteet jo tuhkattu.
Tiedän myös tapauksia jossa nykyinenkin voi olla piru, mutta minun tapauksessani se on eksä. Jos ajattelen omaa elämääni taaksepäin ja omaa eksmiestäni ja hänen uutta naisystäväänsä, en voi muuta kuin onnitella meitä kolmea. Olin erostamme surullinen mutta kaikki kolme jäimme ystäviksi, katkeruutta ei kenenkään puolesta jäänyt... sitä ihmettelen. Asiat voisi hoitaa fiksustikin.
En ole eksälle tehnyt mitään pahaa.. paitsi tulen toimeen hänen lastensa kanssa, jonka hän kokee uhkaksi(?) Päin vastoin hän on jo urkkinut perheemme asioita, levittänyt eteenpäin muutelleensa niitä ensin huonommiksi. Ja kaiken lisäksi haukkuu minua ihmisten kuullen ilman mitään syytä, häpeilemättä. Saattaa kesken kauppareissun huutaa ihmisvilinän keskellä että "vitun kakara!" Ajatelkaa nyt, aikuinen ihminen.
Mies tekee kaikkensa jotta ahdistelu loppuisi, ehdin vain jo masentua...
En tarkoittanut viestilläni loukata ketään, edes sellaisia jotka esim itse ovat näitä ilkeitä eksiä, (osa vastaajista?) Halusin vaan omalle kohdalleni apua kun tilanne on typerä ja sietämätön. Miksei voi antaa menneen mennä ja keskittyä tulevaisuuteen. Miksei voi hankkia omaa elämää ja vaikka harrastusta että saisi elämälleen jotain sisältöä? Miksi täytyy tuhlata oma elämä vihoitteluun...
kanssasi samaa mieltä.Hölmöt tuhlaa energiaansa moisiin turhuuksiin.
milloinkaan!! Nyt kuule keskustelet koulukuraattorisi tai terveydenhoitajasi, mikä teillä siellä onkaan, vakavasti!! Ties mihin tilasi sinut johtaa hoitamattomana.
kaltaisesi nyxän exälleni :)
Oli ex:n nyxä aluksi lasten kanssa ja teki lapsiin vaikutuksen, mutta jotenkin sitten hiipui aika nopeasti. Nyt ei ikävä kyllä enää lasten puheissa esiinny ollenkaan nyxää.
meillä taas miehen ex ei enää päästänyt lapsia meille,kun lapset pitivät minusta...hän sen minulle myönsi, että ei ole kiva kuulla, että iskän vaimo on kiva, eikä mikään piru.Siihen loppuivat lasten kyläilyt.Ahdistelu kyllä jatkui sitäkn enemmän.Koitat vain saada elämän ilosi takaisin, älä välitä exästä, sun miehesi halusi sinut!Se tarkoittaa myös sitä, että olet osa lasten elämää, mikä on ihanaa.Tämä sun nykyinen tilanne on juuri se, mitä se exä haki, usko pois, älä anna sille sitä nautintoa, sä selviit voittajana!!
En neuvo sinua täällä, mutta kirjoitapa tarinasi uudelleen osoitteessa www.stresscode.fi/forums/supli
kenestäkään pirua. Kyllä se piru on jo olemassa luonnostaan! Että älä syytä muita siitä, että elämäsi on vaikea, ja olet masentunut! Kaikki katos lähtee itsestä. Pahuus saa aina palkkansa.
Mikä pahuus?Tuskin se aina pitää paikkaansa.Typeriä kommentteja täällä....mikä ihme tekee joistain existä niin hvetin kieroja, ilkeitä uudelle kumppanille? Ja sitte jauhetaan miten lapset ovat niiiin tärkeitä, ja lasten parasta vain ajatellaan?Onko lapselle parasta että isän uutta kumppania morkataan, tai pahimmassa tapauksessa lapset eivät pääse isänsä luo?Onko??Kyllä he isompina varmasti kysyvät ja myös kyseenalaistavat äidin puheet.Ja silloin osaavat itsekin tulla isän luo, isän kotiin.Ymmärrän jos äiti ei päästä lapsia, jos isän luona ryypätään tai narkataan, mutta esim.meillä ei ole sitä ongelmaa.Hyvin ollaan pärjätty yhteisten lastemme kanssa, eikä meistä kumpikaan edes ryyppäile, lainkaan, saati narkkaa...ei tajua ei...
No olipas mielenkiintoista luettavaa, yllätävää kuinka moni kokee uhaksi yhden ihmisen avoimmuuden.. olen itse 26v uusio perheen äiti, meidän perheeseen kuuluu poikia 6kpl ikävälillä 9kk-15v. Eikä meillä ole ollut mieheni exän kanssa mitään ongelmia, siitä sitten tuli mieleen että miten on jättikö sinun miehesi exänsä? ja ajatteleppa tätä, olet paljon nuorempi kuin miehesi ex, eikö? totta kai se ottaa koville että joku nuorempi ihminen ja sitten viellä tulee toimeen hänen lapsiensa kanssa, aikuiset kun kiintyy omaan jälkikasvuunsa kovastikkin, niin se tuottaapi hieman tuskaa huomata etteivät lapset olekkaan enää niin riipuvaisia hänestä kuin hän lapsistaan. Saattapi olla että on vain idiootti ja tekisi hyvää hakeutua hoitoon, enkä sano millään pahalla, vaan kaikkien hyvinvoinnin tähden, se onkin tosi tervettä näyttää lapsilleen että äitiä nyt vituttaa niin että kyykkyyn vaan kaikki! Sitten sitä ihmetellään kun ne kekarat ovat pahimmassa iässä että miksi sitä nyt ollaan äitille niin kauheen kiukkusia jatkuvasti. Se sanonta " Sitä niittää mitä kylvää" on ihan osuva, minä uskon siihen, elämä varmasti pitää huolen siitä että tämä eksyksissä oleva ex saa sen mitä tarvitseekin, ajan kanssa. Sinun pitäisi olla itsestäsi ylpeä, että olet noin nuorena valmis ottamaan vastuuta toiseten lapsista ja olet löytänyt itsellesi kunnon(toivottavasti) miehen! onnea tulevaan!
näin idioottimaisesti? Täytyy itse olla idiootti, ja tosi lapsellinen, jotta pystyy laukomaan mielipuolisia juttuja tosta noin vain! Ihan oksettaa!
niin, kenelle sä olit tarkottanut ton viestisi? mulle?