Hei kaikki kokeneet naiset, minulla on ongelma.
Tapasin naisen, jonka kanssa kirjoittelimme aikamme ja sitten tapasimme. Taisimme ihastua molemmat. Ainakin luulen niin. Kirjoittelimme taas ja tapasimme toisen kerran noin parin viikon kuluttua. Ensi vierailulla kerroin Hänelle, että en halua aloittaa suhdetta menemällä ensimmäiseksi sänkyyn, mutta toisella tapaamisella olimme jo niin kuumina kumpikin, että lopulta näin tapahtui.
Samalla tapaamisella kysyin Häneltä aletaanko nyt seurustella ja sain jokseenkin tylyn vastauksen. Tarkkaan en enää sanoja muista, mutta mielestäni vastaus oli kieltävä, jos puhutaan seurustelusta. Vietimme kolme päivää yhdessä ja kun tuli aika erota, kysyin: "Milloin tapaamme seuraavan kerran?" Vastaus oli:"En tiedä." Vedin herneet ja koin tulleeni hyväksikäytetyksi. Haluaisin jatkaa vielä, mutta arveluttaa.
Mitä sanotte rakkaat siskot? Nyt on kanssakokemukset kalliit!!
Tapasin naisen, jonka kanssa kirjoittelimme aikamme ja sitten tapasimme. Taisimme ihastua molemmat. Ainakin luulen niin. Kirjoittelimme taas ja tapasimme toisen kerran noin parin viikon kuluttua. Ensi vierailulla kerroin Hänelle, että en halua aloittaa suhdetta menemällä ensimmäiseksi sänkyyn, mutta toisella tapaamisella olimme jo niin kuumina kumpikin, että lopulta näin tapahtui.
Samalla tapaamisella kysyin Häneltä aletaanko nyt seurustella ja sain jokseenkin tylyn vastauksen. Tarkkaan en enää sanoja muista, mutta mielestäni vastaus oli kieltävä, jos puhutaan seurustelusta. Vietimme kolme päivää yhdessä ja kun tuli aika erota, kysyin: "Milloin tapaamme seuraavan kerran?" Vastaus oli:"En tiedä." Vedin herneet ja koin tulleeni hyväksikäytetyksi. Haluaisin jatkaa vielä, mutta arveluttaa.
Mitä sanotte rakkaat siskot? Nyt on kanssakokemukset kalliit!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuo kuulostaa, niinkuin sanoit, hyväksikäytöltä. Jos vastaus oli negatiivinen ja ihminen jonka kanssa olet ollut sängyssäkin ei tiedä/tahdo tietää koska seuraavan kerran näette, niin... sanoisin, tylysti, kylmästi, hän sai sen mitä kaipasi/tahtoi?
vielä jatkaa hyväksikäyttöä. Ei vielä tiedä kuinka kauan sattuu huvittamaan ja siksi on niin epämääräinen. Ehkä kysyjä on aivan sopiva vaikka tyttöystäväksi, mutta vielä pitää tehdä tai muuttaa jotain et kelpaisi. Toinen katsoo mitä kaikkea kysyjä on valmis tekemään mahd. suhteen vuoksi. Sori vaan mut sellaisia ihastuksia joukkoon mahtuu.
seurustella? Sänkyynkiin päädyitte ja vietitte mukvat kolme päivää. Se että harrastaa seksiä ei tarkoita automaattisesti että seuraavana on kihlat.
PItääkö sitä alkaa heti miettimään parisuhdetta vaikka ei edes olla varmoja onko kummatkin ihastuneita vai oliko kyseessä vain hetken huuma yms.
Ethän sä edes tienny mitä hän tunsi tarkalleen, oletit vain että hänkin haluaa alkaa olemaan sinun kanssa kun sinäkin haluat hänen kanssaan.
Ja onhan se hienoa kertoa ekalla tapaamisella että ei harrasta seksiä ennen kuin vähän jotain suhteen tynkää ja sitten kuitenkin antaa. EI pahalla, mutta noita sanoja on kyllä hoettu kulumiseen asti. Mitäs jos katsoisit nyt peiliin, ja miettisit ensin ihan että mitä sinä tiesit hänen tunteistaan, mitä oikeasti olitte puhuneet ja kertoneet tunteistanne, oliko sulla syytä olettaa realisesti että hän haluaa alkaa olemaan sun kanssa.
Kun ei toista hyvin tunne, ja menee sänkyyn ja sitten sanoo että nyt sitten ollaan varamaan kun on oltu sängyssä, ei se kauhean mukavalle ja innoittavalle kuulosta.
Jospa otat ne herneet sieltä nenästä ja ajattelet hetken muitakin kuin mitä sinä haluat ja mitä sinä luulit ja mitä sinä odotit.
Päätellen siitä, kuinka nopeasti hän vastasi kutsuuni ja mitä käytännön järjestelyjä hän oli valmis tekemään vierailun mahdollistamiseksi, ajattelisin, että häntä todella kiinnosti. Sitäpaitsi meillä oli mukavaa yhdessä: viihdyimme, minkä Hän sanoi monta kertaa. Siksi minulle torjunta oli yllätys, vaikka tiedän hyvin, että on olemassa tyyppejä, jotka...
..helposti tuota hyväksikäyttö -sanaa aletaan käyttää mielestäni vikayhteyksissä.
missä kohtaa sitä aletaan käyttää; kun tulee itselle se pettymys, ettei asiat menneet ihan niinkuin itse olisi toivonut.
jos kuitenkin vapaaehtoisesti tekee itse, jotain mukavaa, esim harrastaa seksiä, -milloin se muuttuu hyväksikäytöksi?
Kun on tietty periaate, siitä sitten pitää kiinni ensin, ja sitten luopuukin siitä ja antaa mennä, lopputulos on usein se pettymys.
Enpä osaa neuvoa muuta kuin että elämä opettaa, olemaan selibaatissa, jos ei halua hajottaa itseensä. tai sitten tarpeeksi hyvin malttaa tutustua ensin, ja tehdä selväksi omat halut ja toiveet.
Elämä opettaa ja joskus itkettää...
en yleensäkään ymmärrä, et miks pitää aina hätäillä seurustelun sun muun suhteen. Miksei voida ensin tutustua rauhassa, vaikka sänkyyn päädyttäisiinkin jo aikaisessa vaiheessa??!!
Itsellä ainakin alkaa jo ajatus siitä, että joku ehdottaisi seurustelua muutaman tapaamisen jälkeen ahdistamaan. Ei toista voi oppia tuntemaan niin nopeasti. Liialla hätäilyllä päädytään vain kaaokseen. Sen kokemus on minulle opettanut :)
Ja jos seksistä pidit Hänen kanssaan, miksi kokisit itsesi hyväksikäytetyksi?
ennekuin asiasta sovittu.
samantyylisessä tilanteessa jonkin aikaa sitten. Ennen tapaamista kumpikin ajatteli, ettei ehkä mennä mitenkään pidemmälle, ennen kuin tutustutaan paremmin ja nähdään tuleeko mitään enempää. Lopulta emme kuitenkaan pysyneet näissä ajatuksissa, vaan harrastimme seksiä.
Muutaman päivän yhdessäolon jälkeen toinen osapuoli kysyi, alammeko seurustella ja suorastaan vaati tätä minulta. Siitä sitten riitelimme... Mainittakoon, että etukäteen asioista puhuttaessa olin tähdentänyt toiselle osapuolelle, etten tunne häntä enkä siis voi vielä tietää tuleeko meistä mitään enempää, enkä voi luvata mitään. Tämän jälkeen hänen ratkaisunsa haluta harrastaa seksiä oli tietoisesti tehty.
Itse koen etten halua kutsua minkäänlaista yhdessäoloa seurusteluksi, ennen kuin se on jollain tasolla varmaa. Tämä on ihan vain minun oma tapani ajatella asioista. Voin olla toiseen sitoutunut, mutta kutsun sitä mielelläni vaikka tapailuksi, tai miksi nyt keksinkään.
Seurusteluksi kutsun suhdetta silloin, kun olen valmis tuomaan sen "julkisuuteen"; olen siitä sen verran varma, että haluan esitellä toisen naisystävänäni ja niin edespäin. Tämän naisen halu alkaa kutsua yhdessäoloamme seurusteluksi heti alkuvaiheessa kieltämättä hiukan ahdisti minua.
Kuulostaa ehkä oudolta. :) Me ihmiset olemme erilaisia... Mulla asia ei ollut kiinni siitä, ettenkö olisi tykännyt hänestä tai etteikö hän olisi kiinnostanut mua. Lähinnä vain käsitteet riitelivät. Monet saattavat kokea lähes vieraan ihmisen vaatimuksen seurustelusta ahdistavaksi. Mä koen seurustelun tietynlaisena lupauksena toiselle - enkä halua luvata sellaista, mistä en ole satavarma.
Jos näyttää siltä, että toinen osapuoli on vielä kiinnostunut, kannattaisi varmaan keskustella siitä, mitä kumpikin toiselta haluaa ja mitä eri käsitteillä tarkoittaa. Me ainakin huomasimme haluavamme lopultakin samoja asioita, puhuimme vain eri kieltä. Joillakin meistä kun on ihan omat merkityksensä eri sanoille... :)