Kolmas pyörä
Jatkoa Palkkionmetsästykselle ja Takaisinmaksulle.
Tiedän, että nyt on huono aika laittaa tämä tarina tänne kun täällä on niin monta parempaakin tarinaa, mutta ellen laita niin tämä unohtuu jonnekin ja häviää seuraavan formatoinnin yhteydessä.
---------------------------
Talvi alkoi väistyä kevään tieltä. Lumen sulaessa vihertävä ruoho alkoi saada yhä enemmän ja enemmän maa-alaa. Myös haltiakylän väki alkoi liikkua enemmän ulkosalla. Niin alkoivat myös Aranilia ja Julia. Julia oli asunut koko talven Aranilian luona, eikä kenellekään enää ollut epäselvää heidän suhteensa laatu. He eivät olleet kiinnostuneita muiden mielipiteistä, vaikka he olivat aikamoinen skandaali, vaan elelivät omaa leppoisaa elämäänsä. Mutta kumpikin kaipasi silti jotain. Eivät he tyytymättömiä olleet, ei se sitä ollut, mutta heidän ensi-, ja myös sitä seuraava, tapaaminen olivat olleet jotenkin niin jännittäviä ja mieleenpainuvia, että he kummatkin kaipasivat samanlaista säpinää kuin silloinkin. Mutta koska he olivat jo kummatkin kokeneet sen, jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto; uusi… ’tuttava’.
Lisa ei pitänyt siitä, että hänen ansansa eivät toimineet. Toki hän tiesi olevansa vielä nuori ja kokematon, jolloin virheitä kuuluikin tehdä. Hän ei vain pitänyt siitä. Sitkeästi kuitenkin lähti uudelleen metsälle. Joskus sen olisi pakko onnistua.
”Oletko varma hänestä?”, Aranilia kysyi hieman huolissaan katsoessaan Julian kanssa Lisan menoa. Julia vakuutti olevansa tietoinen kaikista Lisan luonteenpiirteistä. Tai no, ainakin lähes kaikista, mutta pieni epävarmuus saisi vain adrenaliinin kiertämään ja toisi sopivasti jännitystä myös heille. Aranilia nyökkäsi myöntyvänä ja ilmoitti luottavansa ystäväänsä. Yhdessä he alkoivat suorittaa valmisteluja. He eivät halunneet laittaa Lisaa mihinkään pakotettuun tilaan, joten oli keksittävä jotain muuta. Tästä tulisi antoisa kokemus.
Laitettuaan uuden ansansa Lisa päätti hieman katsella metsässä. Lumi oli jo sulanut puista, mutta maassa sitä vielä jonkin verran oli. Tämä teki metsästä viileän kävellä. Hän kuuli pientä rapinaa jonkin matkan päästä ja arveli sen olevan jokin eläin. Kohta kettu hyppelikin jonkin matkan päästä ja katosi sitten taas pusikkoihin. Seuratessaan ketun juoksua hän havaitsi jonkun kävelevän kauempana. Lisa luikki lähemmäs ja huomasi katsovansa vanhaa ystäväänsä. Juliakin huomasi hänet ja huikkasi hänet luokseen. Hän kertoi etsivänsä erästä puukkoa, jota he sitten yhdessä hetken etsivät kunnes löysivät. Lisa katsoi epäilevänä teräasetta, joka oli ilmiselvä haltioiden heittoveitsi. Lisa ei pahemmin haltioista pitänyt, joten hän kysyi sen tarkoitusta. Julia selitti erään haltian yrittäneen heittää häntä sillä joten hän oli nyt hakemassa sitä todisteeksi. Haltian hän kertoi sitoneensa vähän matkan päähän. Julia kysyi, haluisiko Lisa tulla mukaan hieman leikkimään haltian kanssa. Lisa ajatteli haltian olevan joku kummallinen tyyppi ja suostui.
Heidän saapuessaan leiripaikalle, Lisan sydän jätti yhden lyönnin väliin sillä puuhun ei ollut sidottu mikään korsto vaan kaunis haltiatyttö. Aranilia nosti päänsä koittaen näyttää mahdollisimman pelokkaalta. Se tuntui onnistuneen hyvin Lisan ilmeestä päätellen. Aranilia oli sidottu selkä puuta vasten. Hän oli polvillaan puun edessä ja hän nilkkansa oli sidottu puun toiselta puolelta kiinni ja hänen kätensä oli myös sidottu puun takaa kiinni. Puu oli sen verran paksu, ettei liikkumisen mahdollisuutta ollut. Se oli hyvin nöyryyttävä asento; olla siinä jalat levällään ja rintakehä hieman pystyssä. Julia oli alkusäväyksen tekemiseksi myös repäissyt hänen paitaansa siten, ettei se peittänyt niin paljoa kuin ehkä olisi pitänyt. Nyt hän kuitenkin sai hetken aikaa katsoa tarkemmin Lisaa. Lisa oli Juliaa pienikokoisempi ihmistyttönen ja hieman kihartuva punainen tukka sopi hyvin hänen tyttömäiseen olemukseensa. Aranilia totesi ajattelevansa, että tyttöhän oli kaunis.
Julia toi Lisan Aranilian luokse. Lisa katseli haltiaa pienen hämmennyksen vallassa. Tämänkaltaiseen haltiaan hän ei oikein osannut suhtautua. Julia säväytti häntä kumartumalla haltian puoleen, ottamalla tätä kovan näköisesti leuasta ja suutelemalla haltiaa pitkään. Lisa seurasi miten haltia näytti pyristelevän hieman ja Julian päästäessä irti yskäisevän pari kertaa ja sylkäisevän maahan. Julia piti tätä hauskana ja naureskeli itsekseen. Lisalta hän kysyi, miten tämä haluisi leikkiä haltian kanssa. Lisa ei todellakaan tiennyt, kuten Julia oli arvannutkin. Julia oli muutenkin hyvillään siitä, että Lisa käyttäytyi juuri siten kuin hän muistikin tämän käyttäytyneen. Hän veti Lisan polvilleen Aranilian eteen ja polvistui itsekin. Liioitellulla liikkeellä hän repäisi haltian paidan rikki. Lisa ei voinut muuta kuin katsoa haltian pieniä rintoja ja tunsi hieman punastuvansa kun Julia kehotti häntä koskemaan.
Aranilia päästi pienen vinkauksen kun Julia repäisi hänen risaisen paitansa rikki. Hän koitti ujostelevan oloisesti kääntyä poispäin, mutta ei siinä asennossa voinut todellakaan tehdä mitään. Hän katsoi poispäin kun tytöt alkoivat hyväillä hänen rintojaan. Julia alkoi nuolla myös hänen toista rintaansa ja se sai hänet sulkemaan silmänsä. Hän muisti kuitenkin sitten tilanteen ja alkoi taas vastustella, sikäli kun pystyi. Julia ei ollut yllättynyt, vaan otti hakemansa heitto veitsen ja iski sen puuhun Aranilian pään viereen ja katsoi haltiaa varoittavasti. Sitten Julia jatkoi nuolemistaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Lisa hätkähti veitsen osuessa puuhun. Hän katsoin miten haltia käänsi taas katseensa alistuneena pois. Hän tunsi miten Julia veti hänetkin nuolemaan haltian toista rintaa. Nuollessaan hän kuunteli kuinka haltia alkoi hiljaa valittaa. Se ei kuulostanut kovinkaan tuskaiselta, joten hommaa jatkettiin. Kohta kuitenkin Julia irrotti hänet ja veti tämän hieman taemmas. Julia veti veitsen puusta ja muitta mutkitta repi sillä haltian housutkin hajalle. Tätä hän ei ollut Aranilialle kertonut, joten haltian yllättynyt kiljahdus oli aito. Julia kuitenkin siveli haltian poskea ja heristi veistä. Aranilia rauhoittui aivan kuin veitsi olisi ollut se jota hän totteli. Aranilia oli nyt täysin esillä ja häntä alkoi oikeasti hieman ujostuttaa oudon tytön katse joten hänen punastumisensa oli kyllä aito. Hän huomasi myös muutaman kyyneleen valuvan poskiaan pitkin. Hän arveli sen lisäävän senhetkisen ulkonäkönsä tehoa, joten hän ei estänyt niiden tuloa. Päinvastoin.
Lisa katsoi nöyryytettyä haltiaa ja huomasi kiihottuvansa. Haltian jalkojen asento ja korostettu rintakehä, se sai hänet kuumenemaan. Vielä tunti sitten hän ei olisi voinut uskoa se voivan olla totta. Hän seurasi miten Julia leikkisästi lipoi haltian rintoja ja huulia samalla sivellen pitkin vedoin haaroista. Haltian katse oli kiinnittynyt ylöspäin puiden oksiin ja hän katsoi niitä lasittunein silmin, kuten oli joskus nähnyt orjien tekevän kun olivat avuttomana. Se tehosi. Lisan alkoi käydä sääliksi haltiaa. Julia lopetti kohta ja nousi ylös. Hän sanoi käyvänsä joella hakemassa vettä ja pyysi Lisaa vahtimaan vankia hetken aikaa. Hän varoitti leikkisästi päästämästä vankia pakoon, moiskautti suukon Lisan poskelle ja poistui. Vaan ei kauas. Heti, kun suoraa näköyhteyttä leiriin ei ollut, hän hyppäsi pois polulta ja hiipi takaisin leiripaikan reunaan. Tätä näytöstä hän ei menettäisi.
Lisa katseli Julian häipymistä metsään ja kääntyi sitten haltian puoleen. Aranilia oli painanut päänsä ja nyyhkytti hiljaa. Lisa kuunteli tätä hetken, mutta totesi vain kiihottuvansa lisää. Hän teki päätöksensä ja laskeutui haltian viereen polvilleen. Aranilia nosti katseensa ja katsoi ihmistä silmiin. Lisa vastasi katseeseen ja alkoi siirtää kättään hitaasti kohti haltian kasvoja. Aranilia veti päänsä niin kauas kuin kykeni ja sopersi itkuisella äänellä: ”Älä satuta minua, ole niin kiltti.” Se kuulosti hänestä itsestäänkin niin aidolta että hän ihan hätkähti. Hän ei irrottanut katsettaan Lisan silmistä. Nykäistessään siteitä, hän tajusi, ettei voinut mitenkään puolustautua jos ihminen oikeasti satuttaisi häntä. Hänen täytyi nyt vain luottaa Julia valintaan.
Mikään ei ollut yhtä kaukana Lisan mielestä kuin satuttaa avutonta haltiaa. Hän halusi vain vähän rauhoitella tätä. Vankkumatta hän vei kätensä haltian poskelle ja pyyhki tämän kyyneleet kämmenselällään. Hän katsoi taas haltiaa ja alkoi silittää tämän pitkiä mustia hiuksia. Haltia tuntui hänestä hieman rentoutuneen, joten hän otti hieman tiukemman otteen haltian hiuksista ja suuteli tätä pitkään. Hän ei ollut elämänsä aikana vielä suudellut kovinkaan paljoa, mutta hän yritti parhaansa. Hän havaitsi, ettei haltia yrittänytkään nyt pyristellä vastaan. Hän arveli sen johtuvan hänen rauhoitteluistaan, joten hän sai hieman itsevarmuutta. Hän muisti Julia kehuneen haltian kieltä pehmeäksi suudellessaan tätä aiemmin. Hänkin halusi kokeilla sitä. Varovasti hän kosketti haltian huulia kielellään kuin pyytäen sisäänpääsyä. Hän oli pakahtua, kun haltia avasi suunsa hieman aristellen. Lisa oli ainakin siitä samaa mieltä, että haltian kieli todella oli pehmeä kun se leikki hänen kielensä kanssa.
Aranilia oli positiivisesti yllättynyt ihmisestä. Tämä oli parempaa kuin mitä hän oli uskaltanut uskoakaan. Pikkuhiljaa hän tunsi ihmisen käyvän itsevarmemmaksi ja myös tämän kädet yrittävät parastaan tuottaessaan hänelle lisää väristyksiä. Lisa yrittikin parastaan sivellessään haltian ihoa sieltä missä sitä vain paljaana oli. Hetken aikaa hyväiltyään Lisa rohkaisi mielensä ja siirsi toisen kätensä haltian haaroihin. Aranilia tunsi ystävällisten, mutta myös hivenen vaativien sormien tulevan sisäänsä. Hän huokaisi raskaasti. Lisa ilahtui haltian vastaanottavuudesta ja jatkoi innokkaana käsiensä liikettä. Hän suuteli taas haltiaa ja huomasi tämän olevan nyt täysin rento ja avoin hänelle. Kiitollisena tästä hän irrottautui haltiasta, laskeutui nelinkontin haltian eteen ja alkoi lipoa kielellään haltian haaroja. Tätä hän ei ollut ennen tehnyt, mutta nyt olisi täydellinen tilaisuus kokeilla.
Julia katsoi kiimaisena Lisan työskentelyä. Pienen amatöörimäisen asenteen korvasi kyllä into ja halu. Kuullessaan Aranilian hänelle jo tutuksi käyneen kiimantäytteisen kiljaisun hän nousi hymyillen ja asteli takaisin tyttöjen luokse. Lisa kuuli askeleet ja kääntyi nopeasti. Hän mietti jo selitystä, mutta katsoessaan haltiaa, jonka reidet kostuivat hyvää vauhtia, hän tiesi ettei selitystä olisi. Hän nousi seisomaan ja odotti. Julia kuitenkin vain käveli hänen luokseen ja halasi häntä iloisesti. Sitten hän käveli haltian luokse ja otti veitsen esiin. Ennen kuin Lisa ehti sanoa mitään, Julia leikkasi Aranilian siteet poikki ja auttoi puutuneen haltian pystyyn. Aranilia valitti hieman kylmää, vielä ei ollut niin lämmin, että olisi tarjennut pomppia pitkin metsää puolipukeissa. Julia lohdutti häntä ajatuksella takkatulesta. Lisa tuijotti heitä, eikä voinut uskoa silmiään eikä korviaan. Aranilia tuli hänen luokseen, halasi häntä ja kehui häntä ihanaksi. Julia alkoi korjata kulissileiriä pois ja Aranilia puki päälleen lämpimämmät vaatteet. Sitten tulivat taas Lisan luo, halasivat ja suutelivat kumpikin tätä pitkään. Sitten he lähtivät, jättäen yhä hölmistyneen Lisan yksinään seisomaan. Aranilia huikkasi vielä metsän reunasta: ”Me voimme tavata vielä.”
-------------------------
Voin kirjoittaa vielä jatko-osan, jos joku vaan jaksaa lukea näitä.
Jatkoa Palkkionmetsästykselle ja Takaisinmaksulle.
Tiedän, että nyt on huono aika laittaa tämä tarina tänne kun täällä on niin monta parempaakin tarinaa, mutta ellen laita niin tämä unohtuu jonnekin ja häviää seuraavan formatoinnin yhteydessä.
---------------------------
Talvi alkoi väistyä kevään tieltä. Lumen sulaessa vihertävä ruoho alkoi saada yhä enemmän ja enemmän maa-alaa. Myös haltiakylän väki alkoi liikkua enemmän ulkosalla. Niin alkoivat myös Aranilia ja Julia. Julia oli asunut koko talven Aranilian luona, eikä kenellekään enää ollut epäselvää heidän suhteensa laatu. He eivät olleet kiinnostuneita muiden mielipiteistä, vaikka he olivat aikamoinen skandaali, vaan elelivät omaa leppoisaa elämäänsä. Mutta kumpikin kaipasi silti jotain. Eivät he tyytymättömiä olleet, ei se sitä ollut, mutta heidän ensi-, ja myös sitä seuraava, tapaaminen olivat olleet jotenkin niin jännittäviä ja mieleenpainuvia, että he kummatkin kaipasivat samanlaista säpinää kuin silloinkin. Mutta koska he olivat jo kummatkin kokeneet sen, jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto; uusi… ’tuttava’.
Lisa ei pitänyt siitä, että hänen ansansa eivät toimineet. Toki hän tiesi olevansa vielä nuori ja kokematon, jolloin virheitä kuuluikin tehdä. Hän ei vain pitänyt siitä. Sitkeästi kuitenkin lähti uudelleen metsälle. Joskus sen olisi pakko onnistua.
”Oletko varma hänestä?”, Aranilia kysyi hieman huolissaan katsoessaan Julian kanssa Lisan menoa. Julia vakuutti olevansa tietoinen kaikista Lisan luonteenpiirteistä. Tai no, ainakin lähes kaikista, mutta pieni epävarmuus saisi vain adrenaliinin kiertämään ja toisi sopivasti jännitystä myös heille. Aranilia nyökkäsi myöntyvänä ja ilmoitti luottavansa ystäväänsä. Yhdessä he alkoivat suorittaa valmisteluja. He eivät halunneet laittaa Lisaa mihinkään pakotettuun tilaan, joten oli keksittävä jotain muuta. Tästä tulisi antoisa kokemus.
Laitettuaan uuden ansansa Lisa päätti hieman katsella metsässä. Lumi oli jo sulanut puista, mutta maassa sitä vielä jonkin verran oli. Tämä teki metsästä viileän kävellä. Hän kuuli pientä rapinaa jonkin matkan päästä ja arveli sen olevan jokin eläin. Kohta kettu hyppelikin jonkin matkan päästä ja katosi sitten taas pusikkoihin. Seuratessaan ketun juoksua hän havaitsi jonkun kävelevän kauempana. Lisa luikki lähemmäs ja huomasi katsovansa vanhaa ystäväänsä. Juliakin huomasi hänet ja huikkasi hänet luokseen. Hän kertoi etsivänsä erästä puukkoa, jota he sitten yhdessä hetken etsivät kunnes löysivät. Lisa katsoi epäilevänä teräasetta, joka oli ilmiselvä haltioiden heittoveitsi. Lisa ei pahemmin haltioista pitänyt, joten hän kysyi sen tarkoitusta. Julia selitti erään haltian yrittäneen heittää häntä sillä joten hän oli nyt hakemassa sitä todisteeksi. Haltian hän kertoi sitoneensa vähän matkan päähän. Julia kysyi, haluisiko Lisa tulla mukaan hieman leikkimään haltian kanssa. Lisa ajatteli haltian olevan joku kummallinen tyyppi ja suostui.
Heidän saapuessaan leiripaikalle, Lisan sydän jätti yhden lyönnin väliin sillä puuhun ei ollut sidottu mikään korsto vaan kaunis haltiatyttö. Aranilia nosti päänsä koittaen näyttää mahdollisimman pelokkaalta. Se tuntui onnistuneen hyvin Lisan ilmeestä päätellen. Aranilia oli sidottu selkä puuta vasten. Hän oli polvillaan puun edessä ja hän nilkkansa oli sidottu puun toiselta puolelta kiinni ja hänen kätensä oli myös sidottu puun takaa kiinni. Puu oli sen verran paksu, ettei liikkumisen mahdollisuutta ollut. Se oli hyvin nöyryyttävä asento; olla siinä jalat levällään ja rintakehä hieman pystyssä. Julia oli alkusäväyksen tekemiseksi myös repäissyt hänen paitaansa siten, ettei se peittänyt niin paljoa kuin ehkä olisi pitänyt. Nyt hän kuitenkin sai hetken aikaa katsoa tarkemmin Lisaa. Lisa oli Juliaa pienikokoisempi ihmistyttönen ja hieman kihartuva punainen tukka sopi hyvin hänen tyttömäiseen olemukseensa. Aranilia totesi ajattelevansa, että tyttöhän oli kaunis.
Julia toi Lisan Aranilian luokse. Lisa katseli haltiaa pienen hämmennyksen vallassa. Tämänkaltaiseen haltiaan hän ei oikein osannut suhtautua. Julia säväytti häntä kumartumalla haltian puoleen, ottamalla tätä kovan näköisesti leuasta ja suutelemalla haltiaa pitkään. Lisa seurasi miten haltia näytti pyristelevän hieman ja Julian päästäessä irti yskäisevän pari kertaa ja sylkäisevän maahan. Julia piti tätä hauskana ja naureskeli itsekseen. Lisalta hän kysyi, miten tämä haluisi leikkiä haltian kanssa. Lisa ei todellakaan tiennyt, kuten Julia oli arvannutkin. Julia oli muutenkin hyvillään siitä, että Lisa käyttäytyi juuri siten kuin hän muistikin tämän käyttäytyneen. Hän veti Lisan polvilleen Aranilian eteen ja polvistui itsekin. Liioitellulla liikkeellä hän repäisi haltian paidan rikki. Lisa ei voinut muuta kuin katsoa haltian pieniä rintoja ja tunsi hieman punastuvansa kun Julia kehotti häntä koskemaan.
Aranilia päästi pienen vinkauksen kun Julia repäisi hänen risaisen paitansa rikki. Hän koitti ujostelevan oloisesti kääntyä poispäin, mutta ei siinä asennossa voinut todellakaan tehdä mitään. Hän katsoi poispäin kun tytöt alkoivat hyväillä hänen rintojaan. Julia alkoi nuolla myös hänen toista rintaansa ja se sai hänet sulkemaan silmänsä. Hän muisti kuitenkin sitten tilanteen ja alkoi taas vastustella, sikäli kun pystyi. Julia ei ollut yllättynyt, vaan otti hakemansa heitto veitsen ja iski sen puuhun Aranilian pään viereen ja katsoi haltiaa varoittavasti. Sitten Julia jatkoi nuolemistaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Lisa hätkähti veitsen osuessa puuhun. Hän katsoin miten haltia käänsi taas katseensa alistuneena pois. Hän tunsi miten Julia veti hänetkin nuolemaan haltian toista rintaa. Nuollessaan hän kuunteli kuinka haltia alkoi hiljaa valittaa. Se ei kuulostanut kovinkaan tuskaiselta, joten hommaa jatkettiin. Kohta kuitenkin Julia irrotti hänet ja veti tämän hieman taemmas. Julia veti veitsen puusta ja muitta mutkitta repi sillä haltian housutkin hajalle. Tätä hän ei ollut Aranilialle kertonut, joten haltian yllättynyt kiljahdus oli aito. Julia kuitenkin siveli haltian poskea ja heristi veistä. Aranilia rauhoittui aivan kuin veitsi olisi ollut se jota hän totteli. Aranilia oli nyt täysin esillä ja häntä alkoi oikeasti hieman ujostuttaa oudon tytön katse joten hänen punastumisensa oli kyllä aito. Hän huomasi myös muutaman kyyneleen valuvan poskiaan pitkin. Hän arveli sen lisäävän senhetkisen ulkonäkönsä tehoa, joten hän ei estänyt niiden tuloa. Päinvastoin.
Lisa katsoi nöyryytettyä haltiaa ja huomasi kiihottuvansa. Haltian jalkojen asento ja korostettu rintakehä, se sai hänet kuumenemaan. Vielä tunti sitten hän ei olisi voinut uskoa se voivan olla totta. Hän seurasi miten Julia leikkisästi lipoi haltian rintoja ja huulia samalla sivellen pitkin vedoin haaroista. Haltian katse oli kiinnittynyt ylöspäin puiden oksiin ja hän katsoi niitä lasittunein silmin, kuten oli joskus nähnyt orjien tekevän kun olivat avuttomana. Se tehosi. Lisan alkoi käydä sääliksi haltiaa. Julia lopetti kohta ja nousi ylös. Hän sanoi käyvänsä joella hakemassa vettä ja pyysi Lisaa vahtimaan vankia hetken aikaa. Hän varoitti leikkisästi päästämästä vankia pakoon, moiskautti suukon Lisan poskelle ja poistui. Vaan ei kauas. Heti, kun suoraa näköyhteyttä leiriin ei ollut, hän hyppäsi pois polulta ja hiipi takaisin leiripaikan reunaan. Tätä näytöstä hän ei menettäisi.
Lisa katseli Julian häipymistä metsään ja kääntyi sitten haltian puoleen. Aranilia oli painanut päänsä ja nyyhkytti hiljaa. Lisa kuunteli tätä hetken, mutta totesi vain kiihottuvansa lisää. Hän teki päätöksensä ja laskeutui haltian viereen polvilleen. Aranilia nosti katseensa ja katsoi ihmistä silmiin. Lisa vastasi katseeseen ja alkoi siirtää kättään hitaasti kohti haltian kasvoja. Aranilia veti päänsä niin kauas kuin kykeni ja sopersi itkuisella äänellä: ”Älä satuta minua, ole niin kiltti.” Se kuulosti hänestä itsestäänkin niin aidolta että hän ihan hätkähti. Hän ei irrottanut katsettaan Lisan silmistä. Nykäistessään siteitä, hän tajusi, ettei voinut mitenkään puolustautua jos ihminen oikeasti satuttaisi häntä. Hänen täytyi nyt vain luottaa Julia valintaan.
Mikään ei ollut yhtä kaukana Lisan mielestä kuin satuttaa avutonta haltiaa. Hän halusi vain vähän rauhoitella tätä. Vankkumatta hän vei kätensä haltian poskelle ja pyyhki tämän kyyneleet kämmenselällään. Hän katsoi taas haltiaa ja alkoi silittää tämän pitkiä mustia hiuksia. Haltia tuntui hänestä hieman rentoutuneen, joten hän otti hieman tiukemman otteen haltian hiuksista ja suuteli tätä pitkään. Hän ei ollut elämänsä aikana vielä suudellut kovinkaan paljoa, mutta hän yritti parhaansa. Hän havaitsi, ettei haltia yrittänytkään nyt pyristellä vastaan. Hän arveli sen johtuvan hänen rauhoitteluistaan, joten hän sai hieman itsevarmuutta. Hän muisti Julia kehuneen haltian kieltä pehmeäksi suudellessaan tätä aiemmin. Hänkin halusi kokeilla sitä. Varovasti hän kosketti haltian huulia kielellään kuin pyytäen sisäänpääsyä. Hän oli pakahtua, kun haltia avasi suunsa hieman aristellen. Lisa oli ainakin siitä samaa mieltä, että haltian kieli todella oli pehmeä kun se leikki hänen kielensä kanssa.
Aranilia oli positiivisesti yllättynyt ihmisestä. Tämä oli parempaa kuin mitä hän oli uskaltanut uskoakaan. Pikkuhiljaa hän tunsi ihmisen käyvän itsevarmemmaksi ja myös tämän kädet yrittävät parastaan tuottaessaan hänelle lisää väristyksiä. Lisa yrittikin parastaan sivellessään haltian ihoa sieltä missä sitä vain paljaana oli. Hetken aikaa hyväiltyään Lisa rohkaisi mielensä ja siirsi toisen kätensä haltian haaroihin. Aranilia tunsi ystävällisten, mutta myös hivenen vaativien sormien tulevan sisäänsä. Hän huokaisi raskaasti. Lisa ilahtui haltian vastaanottavuudesta ja jatkoi innokkaana käsiensä liikettä. Hän suuteli taas haltiaa ja huomasi tämän olevan nyt täysin rento ja avoin hänelle. Kiitollisena tästä hän irrottautui haltiasta, laskeutui nelinkontin haltian eteen ja alkoi lipoa kielellään haltian haaroja. Tätä hän ei ollut ennen tehnyt, mutta nyt olisi täydellinen tilaisuus kokeilla.
Julia katsoi kiimaisena Lisan työskentelyä. Pienen amatöörimäisen asenteen korvasi kyllä into ja halu. Kuullessaan Aranilian hänelle jo tutuksi käyneen kiimantäytteisen kiljaisun hän nousi hymyillen ja asteli takaisin tyttöjen luokse. Lisa kuuli askeleet ja kääntyi nopeasti. Hän mietti jo selitystä, mutta katsoessaan haltiaa, jonka reidet kostuivat hyvää vauhtia, hän tiesi ettei selitystä olisi. Hän nousi seisomaan ja odotti. Julia kuitenkin vain käveli hänen luokseen ja halasi häntä iloisesti. Sitten hän käveli haltian luokse ja otti veitsen esiin. Ennen kuin Lisa ehti sanoa mitään, Julia leikkasi Aranilian siteet poikki ja auttoi puutuneen haltian pystyyn. Aranilia valitti hieman kylmää, vielä ei ollut niin lämmin, että olisi tarjennut pomppia pitkin metsää puolipukeissa. Julia lohdutti häntä ajatuksella takkatulesta. Lisa tuijotti heitä, eikä voinut uskoa silmiään eikä korviaan. Aranilia tuli hänen luokseen, halasi häntä ja kehui häntä ihanaksi. Julia alkoi korjata kulissileiriä pois ja Aranilia puki päälleen lämpimämmät vaatteet. Sitten tulivat taas Lisan luo, halasivat ja suutelivat kumpikin tätä pitkään. Sitten he lähtivät, jättäen yhä hölmistyneen Lisan yksinään seisomaan. Aranilia huikkasi vielä metsän reunasta: ”Me voimme tavata vielä.”
-------------------------
Voin kirjoittaa vielä jatko-osan, jos joku vaan jaksaa lukea näitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Teksti on taattua Daneon-laatua.
Äsken ahmin kirjoituksesi - kohta luen sen uudelleen nauttien kaikista nyansseista.
Erinomainen tarina ja hyvin kirjoitettu, toivottavasti jaksat kirjoitella lisää.