kyamk

sellasta vaan että alotin nyt sitte opinot ja 3 viikkoa takana. Ja ihme turhaa höpinää pelkästää ollu. No ruotsissa ja atk:ssa ehkä joutuu vähä opiskelee. Mut muuten on lukkari tosi löysä ja tunkettu täyteen sellasta turhaa paskaa. Pelolla odotin että miten koulussa pärjään, mut melkeenpä lapsellisempaa touhua kuin toisen asteen opiskelussa. Tutkinnon suorittas 2 vuodessa, mut tuntuu että sitä väkisin venytetty. Ja ne ylempien luokkien oppilaat kattoo meitä ykkösiä iha helvetin ylimielisesti, ihan ku ylä-asteella ne kovikset. Herranjumala mitä pesosteluu... Onko muissa amkeissa samanlaista?
4400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen käynyt myös toisen asteen koulun(kauppiksen) ennen AMK:hon menoa ja kieltämättä koulut muistuttavat aika paljonkin toisiaan. Ihmiset saattavat olla ehkä hieman aikuismaisempia, mutta ei varsinainen opiskelu ole niin rankkaa. Tärkeitä asioita ei käydä tarpeeksi syvällisesti läpi ja sitten taas kaikkea turhaa on ihan liikaa. Joudunkin käyttämään aika paljon aikaa opiskellessani asioita vapaa-ajallani.

Yliopistoon en viitsi enää tässä vaiheessa vaihtaa, mutta ehkäpä sitten valmistuttua voisi hakea sinnekin. Tietenkin, jos löydän oman alani töitä ja on mahdollisuus vakituiseen työhön, niin en varmaankaan lähde opiskelemaan enää.

Äänestä

kyllä kai sitä alussa on ehkä hieman helpompaa mut ans kattoo mitä pidemmälle opiskeluissa mennään... voin sanoa, että jossai vaihees tulee olemaan aika kiirusta

Äänestä

Itsekin opiskelen KyAMK:ssa nyt kolmatta vuotta ja koulutusohjelmasta riippuen (itselle taloushallinnon sv) opiskeltavaa asiaa kyllä tulee kunhan pääset siihen omaan suuntautumiseen. Ensimmäinen vuosi on tavallaan lukion/amiksen kertausta ja käydään ihan perusjuttuja. Meillä ainakin toisena vuotena oli paljon oman alan kursseja ja kaikkea mistä todella oppi. Opiskelutahti on kyllä aika löysä! Muista, että kun alat jo kolmantena vuonna vääntää opinnäytetyötä niin ei siellä tarvitse kolmea ja puolta vuotta olla...

Ja mä oon ainakin saanu sieltä ihania uusia ystäviä ja mun mielestä ei ikinä oo kukaa yläluokkalainen kattonu "pahasti"...Sulla taitaa olla vähä itsetunto-ongelmia...

Nimimerkillä: "KyAMK:ssa opiskeluun tyytyväinen"

Äänestä
  • kyllä siihen opiskeluun pystyy itse vaikuttamaan aika paljon esim HOPSin avulla. Ja kannattaa muistaa se, että opinnäytetyötä ei oo pakko jättää viimeiselle vuodelle. Sitähän voi suunnitella ja aloittaa tekemään jo aikaisemminkin! Pikkuhiljaa jos kasaa materiaalia niin ei oo hirveen kova kiire sit tehdä sitä valmiiksi viimeisenä vuonna

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelija06 kirjoitti:

sellasta vaan että alotin nyt sitte opinot ja 3 viikkoa takana. Ja ihme turhaa höpinää pelkästää ollu. No ruotsissa ja atk:ssa ehkä joutuu vähä opiskelee. Mut muuten on lukkari tosi löysä ja tunkettu täyteen sellasta turhaa paskaa. Pelolla odotin että miten koulussa pärjään, mut melkeenpä lapsellisempaa touhua kuin toisen asteen opiskelussa. Tutkinnon suorittas 2 vuodessa, mut tuntuu että sitä väkisin venytetty. Ja ne ylempien luokkien oppilaat kattoo meitä ykkösiä iha helvetin ylimielisesti, ihan ku ylä-asteella ne kovikset. Herranjumala mitä pesosteluu... Onko muissa amkeissa samanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu