hamsteri ja kissa

Minulla on hamsteri terraariossa korkealla kirjahyllyn päällä ja sitten myös kissa. Kissa ei pääse käsiksi hamsteriin, mutta kylläkin näkee sen jos hamsteri liikkuu terraariossa. Onko räkkäystä kissalle katsella hamsteria, kun se ei kuitenkaan saa sitä koskaan käsiinsä?
Pitäisikö antaa hamsteri pois vaiko mitä?
Kyllähän mun kissa paljon leikkii leluillansa ja leikitän sitä.. Mutta kuitenkin. Kissan saalistusvietti kytee..
7363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä en kisallani moista pitäisi 'kaverina'.

Toteuttaa mielestäni eläinrääkkäyksen kriteerit, molempia eläimiä ajatellen.

Äänestä
  • Onko myös se rääkäystä kun meidän kissa "ihailee" lintuja ikkunasta. Täytyykö laittaa laudat ikkunoihin.

    Äänestä

onhan monella ihmisellä akvaario ja kissa, tuo on samanlainen tilanne. Kannattaa vaan varoa ettei hajoo terraario jos kissa hyppää, oppiipaha kissa ettei saa kaikkee mitä haluuu:>

Äänestä

Itselläni on kissojen lisäksi kaksi terraariota, joissa kummassakin on kilpikonna ja olohuoneessa on vielä akvaariollinen kaloja, joita kissat erityisesti tykkäävät katsella. Enkä usko että siitä on haittaa kissoille tai kaloille jos tuijottavat toisiaan koskaan pääsemättä kosketuksiin... et hyvin voit pitää molemmat, ei se rääkkäystä ole kummallekkaan.

Äänestä

Meillä oli hamsteri ennenkuin kissa tuli taloon. Mies rakenti hamsterin häkille sellaisen hyllyn jossa oli seinät ja katto eli aukko oli vain edessä. Hylly korkealle seinälle ja kissaa vahdittiin koko ajan jos se oli hamsterin kanssa samassa huoneessa. Silloin kun emme itse olleet kotona, hamsterin huoneen ovi laitettiin kiinni ja kissa oli sitten muualla asunnossa. Varmuuden vuoksi käänsimme vielä oven kahvan ylöspäin ettei kissa saa itse ovea auki. Kissan rääkkäyksestä ei todellakaan ole kyse tuollaisessa tapauksessa! Meillä ainakin kissalla oli tilaa muualla asunnossa juosta ym. vaikka yhden huoneen ovi oli kiinni. Ja hamsteri oli ihan yhtä rakas perheenjäsen kuin muutkin lemmikit ja takasimme sen turvallisuuden kissalta. Hamsterimme valitettavasti kuoli n. 3vuotta sitten mutta ei kissan takia vaan vanhuuteen, ja ikävä on vieläkin :´( Se eli 2v 7kk mikä on pitkä aika kääpiöhamsterille. Se sai elää hyvän ja turvallisen hamsterin elämän. Ja pääsi se sieltä hyllyltään käymään muuallakin häkissään ja tottakai sitä pidettiin kämmenelläkin ja siliteltiin kunhan huoneen ovi oli suljettu kissalta. En kadu että otimme kissan yhtäaikaa hamsterin kanssa, kaikki sujui ihan hyvin.
Jos pelkäät että kissasi pudottaa hamsterin terraarion niin siirrä terraario toiseen huoneeseen, jos mahdollista ja laita kissalta ovi kiinni. Mutta ei sitä pois sen takia kannata antaa että kissan saalistusvietti kytee. Niinkuin joku jo sanoi niin katsoohan ne lintujakin ikkunalta vaikkei niitä kiinni saa.

Äänestä

Mulla on ollut kolme hamsteria samaan aikaan kun mulla oli kissa. Hyvin sujui.. Hamsteri pääsi häkistään jaloittelemaan kun huoneen ovi oli kiinni. Ei kissa mitään ikinä yrittänyt. Hamsteri oli täysin turvassa omassa häkissään.

Äänestä
  • No jos se on eläirääkkäystä että kissa katselee hamsteria terraariossa, tuki sitten ikkunat ettei se pääse katselemaan lintuja puissa!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minäpäläää kirjoitti:

Minulla on hamsteri terraariossa korkealla kirjahyllyn päällä ja sitten myös kissa. Kissa ei pääse käsiksi hamsteriin, mutta kylläkin näkee sen jos hamsteri liikkuu terraariossa. Onko räkkäystä kissalle katsella hamsteria, kun se ei kuitenkaan saa sitä koskaan käsiinsä?
Pitäisikö antaa hamsteri pois vaiko mitä?
Kyllähän mun kissa paljon leikkii leluillansa ja leikitän sitä.. Mutta kuitenkin. Kissan saalistusvietti kytee..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu