Poliisivaltion tunnusmerkistö toteutui viikonloppuna Helsingissä kun poliisi esti Vanhasen-Heinäluoman "nukkehallituksen" luvalla kansalaisten perustuslaillisen oikeuden järjestää mielenosoitus.
Äänestämisen aika tässä "demokratiassa" on siis ohi.
Äänestämisen aika tässä "demokratiassa" on siis ohi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sehän on vain hyvä, jos yhteiskunnan pohjasakka jättää äänestämättä. Oikein kiva.
Se ikävä puoli demokratiassa on, että ne ketkä eivät äänestä, saavat sitten tyytyä äänestäneitten päätöksin. Ihanaa.
Mikä on pohjasakkaa? Oletan, ettet lue itseäsi siihen. Katsot kuitenkin oikeudeksesi määritellä, kuka kuuluu pohjalle, kuka ei. No, näitä "itse-jumalia" meillä kyllä riittää.
Minä kannatan ehdotonta tasa-arvoa - olen aina kannattanut. Samoin kannatan kriittisyyttä ja itsekriittisyyttä. Olen siis poliisivaltion kannalta arveluttavaa ja valvonnanalaista ainesta.
Tämä henkilö, joka kutsuu tietynlaisia ihmisiä "pohjasakaksi" on itse asiassa melko selvästi natsi. Se on niin helppoa vihata meitä "viherpiiperöitä" ja erilaisia. Suurin osa tämän palstan ihmisistä on nimenomaan kiihkoisänmaallisia keskenkasvuisia skinejä.
eikä kukaan estänyt. Falun Dafa toki marssi asian puolesta, eikä ollut tarkoitus häiriköidä.
Näin kyllä pari muutakin mielenosoitusta.
Mikähän tuossa yhdessä joukossa on vikana, kun eivät edes mieltään pysty osoittamaan?
"Poliisivaltion tunnusmerkistö toteutui viikonloppuna Helsingissä kun poliisi esti Vanhasen-Heinäluoman "nukkehallituksen" luvalla kansalaisten perustuslaillisen oikeuden järjestää mielenosoitus."
Entiä minkä maan perustuslakia olet lukenut, mutta yhdessäkään Suomen laissa, eikä etenkään perustuslaissa, anneta kansalaisille oikeutta mellakointiin.
Polkea kansalaioikeuksia ..muuten asiaan liittyvää eli saman plexi /kypärä partioon liittyvät poliisit normi töissäkin asennevammaisia pollastelijoita..miten helvetissä poliisiin pääseekin vapailla markkinoilla pärjäämättömiä paskiaisia töihin..ai niin suojatyöpaikkaan pääseekin mutta muualle ei...
Tehdäänkö sitten näin ettet enää jatkossa turvaudu näiden "asennevammaisten pollastelijoiden" palveluihin.
Anarkisteilla on tapana itkeä omaa älyvapaata riehumistaan häiritseviä poliiseja millon milläkin termeillä, mutta kyllä sitten ollaan hattukourassa nöyränä poikana monkumassa apua samoilta herroilta, kun itse joudutaan rikoksen kohteeksi ja törmätään siihen kylmään väkivallan ja rikollisuuden täytteiseen todellisuuteen, jonka kanssa poliisit joutuvat painimaan jokapäivä vuodesta toiseen.
Säälittävät, hemmotellut pikku paskahousut. Joutaisitte kaikki jonnekin viidakkoon, jossa ei tosiaan ole minkäänlaista lakia ja järjestystä ylläpidettävänä. Voisi tulla äitiä ja poliisia ikävä hyvinkin nopeasti.
Pidä mielessä, että ilman poliisia ja muita Sinun (kansalais)oikeuksiasi turvaavia viranomaisia teikäläinenkin olisi varmasti lahdattu jo aikoja sitten jonkun aatetoverisi toimesta.
sinäkin voit lukea perustuslakia uudelleen.
poliisin toimet olivat stalinistisia.
suomessa on ilmaisun ja sanan vapaus,myös mielenosoitukset kuuluvat siihen.HERRATUOMARI LUKEE KIRJAN NYT UUDELLEEN.totta on ellet muuhun työhön pysty mene poliisiksi.että, näin on asiat RUNKKU.
"sinäkin voit lukea perustuslakia uudelleen.
poliisin toimet olivat stalinistisia.
suomessa on ilmaisun ja sanan vapaus,myös mielenosoitukset kuuluvat siihen.HERRATUOMARI LUKEE KIRJAN NYT UUDELLEEN.totta on ellet muuhun työhön pysty mene poliisiksi.että, näin on asiat RUNKKU."
Ottaisit nyt oikeasti selvää asioista ennenkuin tulet tänne nolaamaan itsesi. Mellakointi on Suomessa laitonta eikä perustuslaki anna kenellekään oikeutta siihen.
Rauhanomaiset mielenosoitukset ovat laillisia ja niitä järjestettiinkin noin 6 kappaletta eripuolilla Helsinkiä samaisena päivänä poliisin asioihin puuttumatta.
Saiko meidän pikkupentu pampusta viikonloppuna, kun tänne tulee inisemään. Näin voi käydä jos järjestää mellakan Helsingin keskustaan. Koppiin kuulusit loppuiäksesi
"Sano minulle, millaista kieltä käytät, niin kerron sinulle, millainen olet."
Kielenkäyttösi kertoi ainakin minulle ominaislaatusi aika tarkkaan. Pimennosta on helppo herjata perustelemattomasti.
Samana päivänä järjestettiin 21 mielen osoitusta hyvin onnistuneesti. ilman minkäänlaista häiriötä!
Poliisi huomasi illan mielenosoittajien joukossa aseistautuneita ja kasvot peittäviä pikkunilkkejä jotka yrittävät provosoida omalla idioottimaisella käytöksellä poliisia sekä suurinta joukkoa ihmismassaa.
Suomen poliisi toimi todella loistavasti. Sopii muualla euroopassa/maailmassa ottaa mallia miten hommat hoidetaan.
ja mellakka on kaksi eri asiaa. Suomessa ei ole sallittua rikosten tekeminen mielenosoituksen varjolla. On se nyt kumma etteivät nuo lähiöterroristit sitä ole huomanneet. Mieltä saa osoittaa, mutta siitähän ei tuossa riekkumisessa ollutkaan edes kysymys.
Poliisi hoiti tapauksen hyvin. Kaupungissa järjestettiin monta muuta Mielenosoitusta ihan asiallisesti eikä mitään valittamista ollu. Tää porukka sitten luulee että heidän olis pitäny saada kulkea naamat huputettuna (mikä sekin laissa kielletty) hajottamassa paikkoja ja hakkaamassa porukalla rautaputkilla jotakin yksittäistä poliisipartiota/autoa, sillä periaatteella että kun me nyt täällä vähän riehutaan ja hajotetaan paikkoja niin varmaan maailmaan tulee rauha, kaikki väkivalta/ sorto poistuu ja kaikilla on hyvä olla. Just Joo...!!
Nyt kun poliisi hoiti asian kunnolla niin siitä sitten ollaan valittamassa. Sitten jos poliisi olis antanut porukan päästä kaupungille riehumaan. Niin seuraavaksi olis ihmetelty miten tämmönen päästettiin tapahtumaan ja eikö ollut tarvittavaa tiedustelu tietoa poliisilla asiasta. Jos nyt joku sivullinen joutu vahingossa pariks tunniksi saartoon se on valitettavaa mut toisaalta, on ne lentokoneetkin joskus tunteja myöhässä. Ja ne jotka uteliaisuuttaan änkeää nenänsä joka paikkaan jos vaikka näkis vähän väkivaltaa niin ei voi syyttääkö itseään. Tämä sananvapaus ja Oikeusvaltio on menny muutenkin liian pitkälle. Ollaan poliiseja ja viranomaisia aina haukkumassa ja etsimässä vikoja mutta useimmille apu tuntuu kelpaavan jos ollaan ite hädässä. Mellakoijilla nyt vaan meni homma perseelleen ja paikat jäi rikkomatta ja hyvä niin. Hienosti hoidettu homma poliisilta...!!!!
Poliisivaltio, kunnes ehkä Venäjä saa tarpeekseen hallituksen kommenteista.