AVOIN PALAUTE RADIO SUOMI-POPILLE
Ensimmäisen kerran viitsin nähdä vaivaa ja suunnata kotisivuillenne. Tulin antamaan palautetta.
Olen kuunnellut Suomi Pop -asemaa jo pitkään ja olen ollut suhteellisen tyytyväinen ohjelman sisältöön.
Viimeaikoina olen kuitenkin huomannut, että siellä on johonkin aikaan, usein silloin kun olen autoilemassa töistä kotiin, joku homoseksuaali kertoilemassa rasvaisia homojuttuja ja vitselemassa esimerkiksi jostain siitä, miten antaisi jonkun jalkapalloilijan laittaa "pallo pömpeliin" tai muuta vastaavaa.
Minusta se on vastenmielistä.
Ymmärrän kyllä, jos haluette olla muodikkaita ja hehkuttaa homoseksuaalisuudella, mutta minulle tulee suorastaan fyysisesti paha olo, kun kuulen sen juttuja.
Joka kerta olen joutunut vaihtamaan Novalle.
Jos ette vaihda kyseistä ohjelmaa jonnekin myöhäisiltaan, missä se ei ole lasten kuultavissa pidän kanavavalitsimen Novalla pysyvästi.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Radio Dei - jotta piposi kiristyisi. ja hampaasi...
eiköhän tuo ShitNova kuitenkin kiristytä pipoa ja hampaita enemmän...
nuo SuomiPopin iltapäivässä tulevat puheet ovat varmasti Jaajon & Juha Vuorisen juttuja, eikä kenenkään hintin. et oo kuunnellut heidän juttujaan muuten vaan tuomitset heidät suoraan jonkun yhden jutun perusteella!
Eikös toisella niistä ole lapsikin?
Ei suomipopin iltapäivissä ole aina Vuorinen vieraana vaan esim. eilen oli "julkkisstylisti" Kisu joka juttelee näitä homojuttuja.
Kyseessähän on radiosketsi.Ja jutut ovat sen verran easejä,etteivät lapset ymmärrä niistä sketseistä.Sketsien ymmärtämiseen tarvitaan lähinnä likaista mielikuvitusta.
Olen aivan samaa mieltä tässä asiassa...en ole ahdasmielinen, mutta rajansa sillä hintteydelläkin on ja popin tapauksessa se raja on ylitetty ja tuntuvasti.
Pojillahan oli niin hauskoja juttuja, hyvä etten ajanut ojaan niille näuraessa :D
En ole tosikko, mutta ei taida pojilla olla hirveästi rajoja mistä saa puhua ja mistä ei.
Eilen esittivät lääkäreitä ja antoivat "panovinkkejä" naiskuulijoille?
Mautonta mielestäni...
makunsa kullakin. on huomattu että Jaajon ja Vuorisen show ei aiheuta hirveesta vastareaktioita niin niiden on annettu vetää sitä aika vapaasti. mut ei jollain SBSn kanavalla tulis kuuloonkaan... ja ShitNovalla.
yleisön raja vastaan...