Palladium

No huh.

Eipä näytä löytyvän mistään tuohon
aivan oikeaa speksausta, mikä tietysti on odotettavissakin.

Tuommoinen paikka löytyi, missä on sitten hulppea määrä linkkejä moneen asiaa läheltä liippaavaan kirjoitukseen.

http://msl1.mit.edu/ESD10/sslinks/links.php?cat=124

Ymmärtääkseni on alkanut maailmalla jo vastustus lisääntymään aikalailla joten hyvin tässä saattaapi vielä käydä. Varsinkin kun EU:ssa ollaan tuosta aikalailla huolestuneita. Ihan noin virallisella taholla. Kun vielä muistetaan, että EU on ollut aina huomattavasti kriittisempi
M$:sää kohtaan kuin US, niin usko nousee, että tulevaisuudessakin Open Source on voimissaan. Eu on ollut jo pitkään suhtautunut Open Source softiin todella myönteisesti ja jopa edistäneet niiden käyttöä Eu:n hallinossa antamalla suosituksia. Jossain vaiheessa saattaa tulla jopa päätös, että siirrytään Open Source tuotteisiin.
2277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin nyt, mutta kun nuo johtajat saa tukun MS:n osakkeita, niin kyllä tuuli kääntyy.
Näin siellä pelataan, kuten varmasti olette havainneet.

Äänestä

Että myö saadaan olla täällä niin nimettömiä kuin
haluamme. Ja kukaan ei ole kysymässä sen jälkeen
kun jätit mielipiteesi nettiin että miksi sanoit
noin koska HALUAT olla nimetön, vai. Onko se
tietoturvaa jos sinun jokainen sivustosi jossa käyt
rekistöröityy sinun tietoturvan antajan johonkin
kansioon? Otetaan esimerkki.

Usko tuonelan kansio missä hän kävi.
Uskon kotisivut.jup
sivut: Vieraslista
Index-sivu
bebekin lehteä lukemassa.
sivut: Maalit ja pensselit
koottavat autot
Asemaa.zäp
sivut: Ruutia ja paukku panoksia
Tilausohjeet
Porn landia kinkes sivu on the world.dnte
sivut: Order pic´s
Elefantit
Noitanais kuvia
Freaky kinky staff
Tehnyt TILASI RUUTIA SEN JA SEN VERRAN.
yhteen veto
hu hu Mitä tuosta pätkästä opimme siellä joku yhdistää
ne ja aattelee et usko helevetti säähän maalaat
Perkeleesti autoja ja ilmeisesti sun koottavan
autosi moottori käy ruudilla... vai?
VAIKKA taka porttia ei olekkaan annettu virkavallan
käsiin tai vastaavalle taholle ja VAIKKA microsoft
mainostaakin Turvallisemmasta huomisesta niin silt
minun nimelläni netissä oleminen ei todellakaan luo
minulle hyvää olotilaa koska mieleni tekee tehdä
kaikkea tuhmaa ja se ei todellakaan KÄY ETTÄ TE
TIIÄTTE MITÄ TUHMAA MILLOINKIN TEEN JA ETTÄ SIITTÄ
JOKU ON KYSYMÄSSÄ miksi teit niin. noko

Olen täällä taas. Se siittä mitä sitten jonku todellakin
pitää VAIN ja ainoastaan antaa tälle Turvalliselle
huomiselle kilpailija jolla on sama idea mutta ANONYMI
se teema jonka ympärille kaikki rakentuu eli juuri
sellainen missä olen

Korjataan hiukan tai siis ei korjata koska en ole
sanonut niin KYLLÄ siis tuosta TH-judenssista hyötyä
on mutta ei todellakaan mulle vaan niille jotka ovat
sellaisia netissä että mä meen ja annan numban ja jopa
mun pankkitilinumeron ihan mihin vaan esim. uskon tapauksessa
Porn landia kinkes sivu on the world.dnte he käytti tilaisuutta
hyväksi ja ostivat itselleen purjeveneen.. ennemmin
opettakaa ihmisiä käyttää tätä nettiä.

Kompromissi ehdotukseni siis se sama Microsoft
alakaa kehittää Xlive eläkää omiko kaikkea mitä
on jo täällä ei se ole sinun se on minun ja sinun
omistus prosentit ovat tasan ja vain tasan 50:50
joten kehitetäänpä yhdessä se teidän netti.


Allekirjoitus:
pemansi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kajo kirjoitti:

No huh.

Eipä näytä löytyvän mistään tuohon
aivan oikeaa speksausta, mikä tietysti on odotettavissakin.

Tuommoinen paikka löytyi, missä on sitten hulppea määrä linkkejä moneen asiaa läheltä liippaavaan kirjoitukseen.

http://msl1.mit.edu/ESD10/sslinks/links.php?cat=124

Ymmärtääkseni on alkanut maailmalla jo vastustus lisääntymään aikalailla joten hyvin tässä saattaapi vielä käydä. Varsinkin kun EU:ssa ollaan tuosta aikalailla huolestuneita. Ihan noin virallisella taholla. Kun vielä muistetaan, että EU on ollut aina huomattavasti kriittisempi
M$:sää kohtaan kuin US, niin usko nousee, että tulevaisuudessakin Open Source on voimissaan. Eu on ollut jo pitkään suhtautunut Open Source softiin todella myönteisesti ja jopa edistäneet niiden käyttöä Eu:n hallinossa antamalla suosituksia. Jossain vaiheessa saattaa tulla jopa päätös, että siirrytään Open Source tuotteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu