Henan täytyy olla provo, sillä eihän oikeasti voi olla olemassa noin idioottia ihmistä. Siinä tyypissä on kaikki maailman hirvitys karikatyyri hahmot. Hena on ohjelmaan solutettu näyttelijä, että saadaan säpinää aikaan.
Hena on provo
Ikuinen lapsi
5772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hena on aito itsensä, ei tuollaista kännikäyttäytymistä ja psykopaatti-diktaattoria pysty näyttelemään täydellisesti.
Seksuaalisen suuntautumisen suhteen on aika selvää epävarmuutta. On tainnut tulla miehelle itselleenkin yllätyksenä ja se purkautuu tuollaisena komenteluna sekä itsensä tajuttomaksi juomisena.
2000-luvun kaveri. Potkii armotta luusereita munille.
Ehkä näyttelee, ehkä on tosissaan, kuka ties. Mutta on makee jätkä, 200 kaatoa. Enkä ihmettele miksi.
Naiset suorastaan palvovat tuommoista itsevarmuutta.
löytyy kouluista ja työpaikoilta. Sitten kun pannaan kova kovaa vastaa, loppuu kukkoilu ja alkaa selittely ja mielistely. Oikein perus koulukiusaaja-rehentelijä-tyyppi siihen asti.
Esimiesasemaan ei koskaan tuollaisia, kyykyttää muita, vaikka ei mihinkään sellaiseen ole valtuuksia annettu. Perusvittumainen ja epävarma persoonallisuus on tullut esiin ja sitä yrittää paikata muiden kustannuksella. Ulos vaan!
Tehtävän tarkoituksena oli jakaa porukka kahteen ja slummilaisten kuului palvella kroisoksia. Hena on kuitenkin mielestäni kohdellut slummilaisia aivan sairaalla tavalla! Liika on liikaa!! Mielestäni olisi aivan loistavaa, jos Hena alennettaisiin slummilaiseksi ja sieltä nostettaisiin joku kroisokseksi. Silloin varmaan saisi tuntea nahoissaan.Ja kieltämättä tämä vaikuttaa varmasti muiden äänestykseen, vaikka tehtävä olisikin. Ja hyvä olisi, jos Hena joutuisi äänestykseen. En voi sietää koko itsekeskeistä pissa-kakka-seksi-huumorimiestä..
sellainen tyyppi jolla ei ole ollut pienenä miehen mallia, eikä vieläkään tiedä mitä elämä on.
Kohtelee epävarmuudessaan muita huonompina, vaikka ei itse kestä samaa keneltäkään. Raukka.