Wordin sivunumerointi??

Niin, ongelmanani on tuo Wordin sivunumerointi. Vaikka kuinka olen etsinyt ja kokeillut erilaisia tapoja, en ole löytänyt ratkaisua. Josko jollakulla olisi antaa vinkki?

Haluaisin numeroinnin alkavan 3:lta liuskalta numerolla 1. Tämänhetkiset vaihtoehdot ovat 1 1-sivulta tai kaksi ensimmäistä liuskaa tyhjinä (kuten pitäisikin), mutta 3 liuska alkaa 3:lla.

Ensimmäinen liuska on kansilehti ja toinen sisällys ja kolmannesta alkaa vasta stoori, joten haluaisin todella 3 liuskan olevan numero 1.

Kiitos vinkeistä!
15542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

siihen ennen sivua 3 ja sitten laittaa sivunumerointi alkamaan siitä eteenpäin 1:stä eli lisää sivunumero ja muoto-kohdasta täppä pois kohdasta jatka edellisestä osasta kohtaan aloittava nro.

Äänestä
  • En ihan pysynyt kärryillä. Saattaa johtua pitkälti siitä, että Wordini on eng. kielinen. Eli mistä löydän nuo?

    Äänestä

  • ongelmallinen kirjoitti:

    En ihan pysynyt kärryillä. Saattaa johtua pitkälti siitä, että Wordini on eng. kielinen. Eli mistä löydän nuo?

    englanninkielisestä löytyy samasta kohtaa eli Lisää - Vaihto ja siellä on sivunvaihtojen alapuolella osanvaihdot ja sieltä seuraava sivu, eli teet sen vaihdon kakkossivun loppuun. Ja sitten lisää sivunumerot jne.
    Sori, mulla on suomenkielinen.

    Äänestä

  • mutta kaitpa kirjoitti:

    englanninkielisestä löytyy samasta kohtaa eli Lisää - Vaihto ja siellä on sivunvaihtojen alapuolella osanvaihdot ja sieltä seuraava sivu, eli teet sen vaihdon kakkossivun loppuun. Ja sitten lisää sivunumerot jne.
    Sori, mulla on suomenkielinen.

    mutta ei. Onkohan kyse siitä, että Wordini on vanhempaa versiota? Ei löydy noita toimintoja kirveelläkään.

    Mutta ratkeaisiko pulmani sillä, että pistän tiedostoni .rtf -muotoon ja menen kirjaston koneelle (jossa on uusin Word) ja teen tuon muutoksen siellä? Mahtaisiko onnistua?

    Äänestä

  • ongelmallinen kirjoitti:

    mutta ei. Onkohan kyse siitä, että Wordini on vanhempaa versiota? Ei löydy noita toimintoja kirveelläkään.

    Mutta ratkeaisiko pulmani sillä, että pistän tiedostoni .rtf -muotoon ja menen kirjaston koneelle (jossa on uusin Word) ja teen tuon muutoksen siellä? Mahtaisiko onnistua?

    pistät - eiköhän doc käy.

    oikeen on? lähetä se työ mulle, mä teen - tuntipalkasta sovitaan - hehe.

    englanninkieliset termit Lisää - Vaihto
    = Insert - Break ja sieltä Section Break Types täppä kohtaan Next Page.

    Lisää - Sivunumerot
    = Insert - Page Numbers ja sieltä Format, Page Number Format - Page Numbering - Start at.

    Äänestä

  • sä sen rtf:ään kirjoitti:

    pistät - eiköhän doc käy.

    Kirjaston WXP ei avaa W98:n dociani, hehe. Siksi pistän .rtf:ään, hehe.

    Äänestä

  • mä löysin kirjoitti:

    englanninkieliset termit Lisää - Vaihto
    = Insert - Break ja sieltä Section Break Types täppä kohtaan Next Page.

    Lisää - Sivunumerot
    = Insert - Page Numbers ja sieltä Format, Page Number Format - Page Numbering - Start at.

    En mennyt. Yritän uudestaan. Kiitos.

    Äänestä

  • word sulla kirjoitti:

    oikeen on? lähetä se työ mulle, mä teen - tuntipalkasta sovitaan - hehe.

    Wordini näytti olevan 2000, hehe.

    Äänestä

muista siinä osanvaihdon jälkeen poistaa linkitys edelliseen ylä-/alatunnisteeseen.

Äänestä

Sivunumeroinnin muokkaus onnistui, paljon kiitoksia vastanneille!

MUTTA...=) pitäisi saada vielä sivunumerot 1 ja 2 kahdelta ensimmäiseltä sivulta pois. Mitenkä se onnistuu?

Äänestä
  • pyyhekumilla.

    Äänestä

  • tehtyä oikein ja sivunumerointi alkaa sieltä sun kolmannelta sivulta 1:stä?
    Jos olet käyttänyt ylä-/alatunnisteita sun pitää siinä osanvaihdon kohdalla kolmannen sivun tunnisteesta poistaa linkitys edelliseen tunnisteeseen ja vasta sitten tehdä se sivunumerointi. View - Header ja se kuvake jossa on ikään kuin kirjan aukeama ja sen alla nuoli, siitä poistat linkityksen.
    Sivunumeroinnin aloittaminen eri paikasta kuin julkaisun ensimmäisestä lehdestä (kansilehti) ei onnistu ilman osanvaihtoa.

    Miksi teidät laitetaan tekemään kaiken maailman dokuja, kun ei teille ole opetettu tekstinkäsittelyohjelmien käyttöä - sitä mä ihmettelen.

    Äänestä

  • sen osanvaihdon kirjoitti:

    tehtyä oikein ja sivunumerointi alkaa sieltä sun kolmannelta sivulta 1:stä?
    Jos olet käyttänyt ylä-/alatunnisteita sun pitää siinä osanvaihdon kohdalla kolmannen sivun tunnisteesta poistaa linkitys edelliseen tunnisteeseen ja vasta sitten tehdä se sivunumerointi. View - Header ja se kuvake jossa on ikään kuin kirjan aukeama ja sen alla nuoli, siitä poistat linkityksen.
    Sivunumeroinnin aloittaminen eri paikasta kuin julkaisun ensimmäisestä lehdestä (kansilehti) ei onnistu ilman osanvaihtoa.

    Miksi teidät laitetaan tekemään kaiken maailman dokuja, kun ei teille ole opetettu tekstinkäsittelyohjelmien käyttöä - sitä mä ihmettelen.

    avusta. Myös sarkasmistasi.

    Jos Wordini olisi suomenkielinen, nämä kysymykset olisivat saattaneet jäädä kysymättä.

    Mutta kuten jo edellisessä viestissäni sanoin, SUORITIN OSANVAIHDON ONNISTUNEESTI! (olisitko itse kenties luetun ymmärtämisen kurssin tarpeessa?)

    Kiitos vinkistä, yritän seuraavaksi tuota linkityksen poistoa.

    Mitä tulee viimeiseen retoriseen kysymykseesi, vastaan: miksi teinit tekevät lapsia kykenemättä huolehtia niistä. Miksi POhjois-Korea tuottaa mieluummin ydinaseita kuin ruokaa kansalaisilleen. Hyvä nimetön kirjoittaja, vain täydellisessä maailmassa ei ole ongelmia tai esiinny irrationaalisuutta.

    Kuullaan! =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ongelmallinen kirjoitti:

Niin, ongelmanani on tuo Wordin sivunumerointi. Vaikka kuinka olen etsinyt ja kokeillut erilaisia tapoja, en ole löytänyt ratkaisua. Josko jollakulla olisi antaa vinkki?

Haluaisin numeroinnin alkavan 3:lta liuskalta numerolla 1. Tämänhetkiset vaihtoehdot ovat 1 1-sivulta tai kaksi ensimmäistä liuskaa tyhjinä (kuten pitäisikin), mutta 3 liuska alkaa 3:lla.

Ensimmäinen liuska on kansilehti ja toinen sisällys ja kolmannesta alkaa vasta stoori, joten haluaisin todella 3 liuskan olevan numero 1.

Kiitos vinkeistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu