Muistelenpa, että olisi ollut kyse rattijuoppoudesta, jos istui humalassa autossa niin, ettei edes moottori ollut käynnissä. Ja jos vielä oikein muistan, ei tarvinnut olla edes yleisellä paikalla vaan riitti jopa se, jos oli omassa pihassa. (vrt. Susanna Sievinen). Muistankohan aivan väärin?
rattijuoppous
ennen vanhaan
12656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suomessa ei ole koskaan ollut sellaista lakia, että pelkästä humalassa autossa istumisesta tuomittaisiin rattijuopumuksesta, olkoon moottori käynnissä tai ei.
Aina on ollut vaatimuksena, että kuljettaa. Eli auton pitää liikkua,joko moottorin avulla tai muuten, vaikka kavereitten työntämänä.
Rattijuopumukseen syyllistyy myös yksityisellä paikalla, vaikka autotallissa, jos kuljettaa eli auto liikkuu ja on humalassa.
sai joskus 60-luvun alussa sakot kun istui humalassa pelkääjän paikalla (siis ei edes kuljettajan paikalla!)autossa yleisellä parkkipaikalla. Ehkäpä käsijarru ei sitten ollut päällä ja auto liikahti sentin. Tämä tapahtui tuolla Itä-Suomessa.
1960 -luvullakin oli laki, joka edellytti auton kuljettamista, matkustajaa ei silloinkaan rangaistu, ellei ottanut osaa kuljettamiseen.
Eli tarttui vaikka ajon aikana kiinni rattiin, veti käsijarrusta jne.
Toinen asia on sitten, jos humalaisen kuljettajan vieressä istuikin auton omistaja tai haltija. Tällöin häntä rangaistiin kulkuneuon luovuttamisesta päihtyneelle.
Tällöin auton tietysti piti olla liikenteessä.
Tuttavani englantilaiset vieraat olivat liikkeellä omalla autollaan. Tuttuni istui takapenkillä. Alberinkadulla oli poliisin puhallutusoperaatio. Pelkääjän paikalla, siis englantilaisen auton vasemalla etuistuimella istunut puhallutettiin. Kielitaidottomana hän suostui. Hän oli juonut viiniä lounaalla. Poliisi komensi hänet ulos autosta. Englantilainen oli aivan ymmällään.
Tuttuni sitten huhuili ikkunasta, että tässä autossa ratti on oikealla puolella. - Poliisi oli aika nolo ja pyyteli anteeksi. Hän ei edes puhalluttanut auton todellista kuskia.
Sinulle ei varmaan koskaan ole sattunut mitään, kaikille muille kyllä.
sinänsä inhimillisestä erehdyksestä, kun hommia hoidetaan rutinoidusti ja ajatukset vaeltavat luultavasti ihan jossain muualla.
Pelastuiko brittikuljettaja poliisin hämmennyksen ansiosta?
Kaikki oli ihan oikein ja kunnossa. Poliisi vain oli niin nolo, ettei puhalluttanut kuljettajaa.
Sattui 60-luvulla Oulussa:
Mies tuli omalla autolla keskustaan. Sattui illalla menemään kapakkaan ja myöhästyi viimeisestä linja-autosta. Meni parkkipaikalle omaan autoonsa nukkumaan. Oli talvi ja alkoi palella. Siirtyi kuskin paikalle pannakseen auton käyntiin, jotta se lämpenisi. Nukahti rattia vasten.
Tottakai paikalle osuivat poliisit. Auto käynnissä, mies ratissa (ei ajanut senttiäkään), tuomio: rattijuoppous.
Sukulaiseni etelälapiläänissä 50:lla työskenteli linja-autoliikennöitsijän korjaamolla.Hänellä ei ollut edes ko.auton ajokorttia.Siihen aikaan ei käytetty pakkasnesteitä,joten hänen tehtävänsä oli käyttää autoja suljetulla alueella yöllä jotteivat olisi jäätyneet,ja eikun polliisit paikalle ja muistaakseni 2kk:tta seutulaa rakentamaan
Ja tämä on tosi,ei ajanut autoja vain käynnisteli
eihän siinä muuta tarvi kun osaan antaa sakon.
Siksi minä aloin poliisiksi.
Nämä tosiasiat on jo laulussa toteen näytetty.
Luulisi, että se sukupolvi on jo nurmen alla, joka tuollaisiin valheisiin uskoo.
Suomessa ei koskaan ole ollut sellaista lakia, että tuomittaisiin rattijuopumuksta, jos ei kuljeta autoa.
Rattijuopumuksesta ei myöskään koskaan ole voinut poliisi antaa sakkoa, vaan niin kauan kuin se on ollut rangaistavaa, juttu on mennyt aina tuomioistuimeen.
Jos syytetty kiistää teon, niin silloin kuullaan todistajia. En myöskään usko, että Suomessa olisi sellaista poliisia, joka syyllistyisi tuomioistuimessa väärään valaan, jonkun rattijuopumusjutun vuoksi.
Paitsi, että oikeudessa annetusta väärästä valasta joutuu aina linnaan, niin poliisi menettäisi myös virkansa.
Että tämänkin ikäiset ihmiset kirjoittavat moisia satuja, on uskomatonta.
Tynnyrissä kasvatettu tyttö/poika, joka ei tiennyt maailman menosta mitään, oli suosittu satu minun lapsuudessani.