seuraavaa kommentiodessani yleistä haukkumista näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000019452787
"Yritä ymmärtää PRIDEllä ei ole rikosten kanssa mitään tekemistä. Olet vain katkera ja työnnät huonon omantuntosi viattomien niskaan.
En tuosta pahastu vaan sinua tulee sääli."
vaikka kirjoitin mm. näin:
"Oireet luulisi arvon "Prideläisten" havaitsevan, onhan heidät siihen koulutettu...
Vai menikö biologisten piikkiin?
Hyvä että jäi kiinni, valtion tuet pois. "
Missä ymmärys?
Yleistäminen jokaisen palstoille kirjoittajien "olemuksesta" ei siis saisi koskea sijareita lainkaan ja heti naristaan siitä, mitä itse harrastavat.
Samaisessa kirjoituksessaan sijari kertoo myös näin:
"Meillä siis sijaislapsi jota kohdeltu näin törkeästi omassa biokodissa tai missä nyt sitten olleetkin ja bioäidin silmien edessä. No mitä siitä on seuraamusta ei mitään näille rikoksentekijöille. Ei edes lehtikirjoituksia tapauksista. Mutta lapsi saa kärsiä koko ikänsä. Todisteet puuttovat!!! vaikka niitä on kunhan uskaltaa kertoa."
Tiedän että on olemassa sairaita "isukkeja" mutta asioiden kääntäminen puheenaiheesta biologiseen perheeseen on ilmiömäistä.
Sijaiskodeissa tapahtuvista hyväksikäytöistä ei saisi puhua, vaikka kuuluisikin.
Samainen kirjoittaja kirjoittaa:
"Lapsi nyt tässä jokin aika sitten oikein huusi äidilleen että "miksi et auttanut minua silloin".
Me viemme asiaa eteenpäin kunhan lapsi kasvaa ja uskaltaa kertoa."
Uskaltaa kertoa mitä?
Vai muistaa kertoa?
Jos on syytä epäillä lasta käytetyn seksuaalisesti hyväksi ja vieläpä kotonaan, on aivan varmaa että moisten epäilyjen tullessa lapsi viedään viipymättä alan ammattilaisen tutkittavaksi jo pelkästään sen vuoksi, että epäilys voidaan osoittaa toteen tai sitten sulkea pois.
Sen sijaan lapsen oletettuja kokemuksia tunnutaan pitkittävän.
Mikäli kyse on pienestä lapsesta, insestiepäilyn ollessa kyseessä on lääkärille mentävä viipymättä eikä vasta kun "lapsi uskaltaa puhua".
Jotakin on kuitenkin siis "puhunut"? kun tietää asiasta kirjoittaa...?
Miksi pitää odottaa?
Onko sijarilla omalla tunnollaan jotakin, jota naamioi muiden potemaksi?
Arpeutumiset noissa tapauksissa tapahtuvat lapsella nopeammin, mutta ammattilainen osaa sanoa nopasti toimittuna, onko arpeutumat tulleet mahdollisesti vasta sijoituksen jälkeen?
Käsittääkseni sijari kirjoitti aiheeseen liittyen juuri seksuaaliseesta hyväksikäytöstä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000019452787
"Yritä ymmärtää PRIDEllä ei ole rikosten kanssa mitään tekemistä. Olet vain katkera ja työnnät huonon omantuntosi viattomien niskaan.
En tuosta pahastu vaan sinua tulee sääli."
vaikka kirjoitin mm. näin:
"Oireet luulisi arvon "Prideläisten" havaitsevan, onhan heidät siihen koulutettu...
Vai menikö biologisten piikkiin?
Hyvä että jäi kiinni, valtion tuet pois. "
Missä ymmärys?
Yleistäminen jokaisen palstoille kirjoittajien "olemuksesta" ei siis saisi koskea sijareita lainkaan ja heti naristaan siitä, mitä itse harrastavat.
Samaisessa kirjoituksessaan sijari kertoo myös näin:
"Meillä siis sijaislapsi jota kohdeltu näin törkeästi omassa biokodissa tai missä nyt sitten olleetkin ja bioäidin silmien edessä. No mitä siitä on seuraamusta ei mitään näille rikoksentekijöille. Ei edes lehtikirjoituksia tapauksista. Mutta lapsi saa kärsiä koko ikänsä. Todisteet puuttovat!!! vaikka niitä on kunhan uskaltaa kertoa."
Tiedän että on olemassa sairaita "isukkeja" mutta asioiden kääntäminen puheenaiheesta biologiseen perheeseen on ilmiömäistä.
Sijaiskodeissa tapahtuvista hyväksikäytöistä ei saisi puhua, vaikka kuuluisikin.
Samainen kirjoittaja kirjoittaa:
"Lapsi nyt tässä jokin aika sitten oikein huusi äidilleen että "miksi et auttanut minua silloin".
Me viemme asiaa eteenpäin kunhan lapsi kasvaa ja uskaltaa kertoa."
Uskaltaa kertoa mitä?
Vai muistaa kertoa?
Jos on syytä epäillä lasta käytetyn seksuaalisesti hyväksi ja vieläpä kotonaan, on aivan varmaa että moisten epäilyjen tullessa lapsi viedään viipymättä alan ammattilaisen tutkittavaksi jo pelkästään sen vuoksi, että epäilys voidaan osoittaa toteen tai sitten sulkea pois.
Sen sijaan lapsen oletettuja kokemuksia tunnutaan pitkittävän.
Mikäli kyse on pienestä lapsesta, insestiepäilyn ollessa kyseessä on lääkärille mentävä viipymättä eikä vasta kun "lapsi uskaltaa puhua".
Jotakin on kuitenkin siis "puhunut"? kun tietää asiasta kirjoittaa...?
Miksi pitää odottaa?
Onko sijarilla omalla tunnollaan jotakin, jota naamioi muiden potemaksi?
Arpeutumiset noissa tapauksissa tapahtuvat lapsella nopeammin, mutta ammattilainen osaa sanoa nopasti toimittuna, onko arpeutumat tulleet mahdollisesti vasta sijoituksen jälkeen?
Käsittääkseni sijari kirjoitti aiheeseen liittyen juuri seksuaaliseesta hyväksikäytöstä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kun uskaltavat tehdä lastensa asioille jotain, niin yhtäkkiä on kotilomat peruttu ja tapaamiset valvottuja, eli lapset ei saa edes kertoa mitään epäkohtia kun joku hengittää niskaan.
tarkoituksenahan on uhkailla lapset henkihieveriin ja syyttää sitten niistä peloista bioja.
On se vaan jumalauta kummallista, että hirviöt nostavat palkkaa lasten hyväksikäytöistäkin.
Kaikki omat teot voidaan huoletta laittaa biojen syyksi, mutta tuohan ei olekaan mitään uutta. Tottahan on niitäkin vanhempia eikä ihan vähää, jotka on itse lapsilleen paskoja olleet.
Se ei kuitenkaan oikeuta yleistämään niin kaikille.
siellä joku hörhö paasasi "kuinka lasten olot ovat varmasti riittävästi valvottuja".
En ole sen jälkeen paljon sinne kurkistellut.
Jos sijari juoksee tukka putkella kerjäämässä sossulasta lisää tukea ja korvauksia itselleen, ja sossut kahvittelevat heidän kotonaan kerran tai pari vuodessa, ei se todellakaan tarkoita, että lasten olot olisivat valvottuja!!!!!!!!!!!!
Jos PRIDE-kurssi on niin autuaaksi tekevä kuin sijarit jaksavat mainostaa, miten on mahdollista, että akka ei huomaa sikaäijän käyttävän lapsia hyväkseen????
ei ole vaan sijasvanhemmat jotka tekevät törkeyksiä. On siis olemassa valta osa niitä biovanhempia joilta lapset on jo otettu huostaan.
Onko se sinusta noin vaikea ymmärtää. Jos huostaanotettuja lapsia ja heidän biologiset vanhempansa ovat tehneet jotakin törkeää koska eihän muuten lapsia oteta huostaan siis näitä lapsia on sanotaan vaikka 150000 niin eikö luku jo puhu puolestaan. Toisaalta sijaisisiä jotka tekevät törkeitä rikoksia on ehkä 10 niin olet aika hukassa ja oletat että kaikki sijaisvanhemmat ovat sellaisia rikollisia.
En puolustele rikoksentekijää, vaan olisi otettava huomioon sen mitä lapsi joutuu kokemaan ei se ole vaan yksipuolista ja kaikki paha tapahtuu sijaiskodeissa.
Miksi ei saisi puhua myös biovanhempien rikoksista joita on huomattavasti enempi. Lapsirukat jotka on silpomalla silvittu ihmisraunioiksi. Et ota ollenkaan huomioon sitä elämän tilannetta jossa monet lapset joutuvat olemaan kun on kyse biokodista jossa tehdään kaikenlaista rikollista toimintaa. Onko se oikein ja hyväksyt sen?
Tuohon että todisteet puuttuvat sillä bioäiti on myös vaijentanut lapsen suun siitä mitä lapselle on tapahtunut ei saa puhua. Siis lapsen pitää saada kasvaa ja kehittyä että uskaltaa puhua ei sillä ole enään mitään paniikkia koska siitä lapsenhyväksikäytöstä on jo useampi vuosi. Nyt oireilee kun ikää rupeaa tulemaan ja tilanteet ovat muuttuneet turvalliseksi joten lapsi uskaltaa reagoida sitä ei voinut tehdä biokodissaan. Siellä ainainen uhka ja häiriintynyt elämä. Me viemme asiaa siis eteenpäin emme paina villaisella kuten bioäitinsä haluaisi tehdä.
Miksikö käännän puheenaihetta biologiseen perheeseen joilta lapsi on otettu huostaan joo siksi kun biot täällä vaahtoavat että näin kauheita ovat kaikki sijaisisät tai sijaisvanhemmat onko se mielestäsi oikein. Mene itseesi ja tutki ajatuksiasi.
Minun ei tarvitse mennä itseeni, ei todellakaan.
Mitä jos olisnkin käynyt samaisen kurssin kuin mitä sinäkin?
puolustaminen ei tarkoita sitä, että sijaisenakaan olisi oikeutettu puhumaan suoranaista paskaa.
Ammattiylpeys ei ole sama asia kuin ammattilojaalisuus, joihin törmää aika usein monessakin paikassa.
minulla sellainen koulutus että et arvaakkaan.
Miten oletat että olisin joku "prideläinen"
sisälsi autonasennusta?
klo 24 automaatille meno ja heti rahat taskuun, se on siis sijarien tilipäivä,
vai ostiko sossu tietokoneen, jonka ääressä voi kytätä vaikkapa koko yön rahavirran tuloa tilille, tosin kämmenmikroja jossakin päin jo sossu jaellut, joko teilläpäin.
mennä omaan itseensä ja pohdittava sitä mistä ja miksi olemme saaneet määrätynlaiset ajatukset.
Miksi teemme niin ja emme hyväksy toisinajattelevaa vaan on aina oikeassa asiassa kuin asiassa.
Miksi et keskustele oikeallatavalla mollaat vain itseäsi kaiken aikaa "Voi sinua prideläistä" on yksi puhuva esimerkki.
Hokassatko?
vanhemmuuteen.
Ei ole kenenkään etu,
sijaisvanhempienkaan,
että tälläiset "saastat" pääsevät vieraiden lasten "isiksi"!
Tiukempi seula sijaisvanhemmiksi ja
tiukempi ja todellinen huostaanotettujen lasten kasvuolojen seuranta
ja ammattilaisten tekemänä jatkossa,
ehdottomasti ja vähintään!
on eli mitä ammattia meinaat.
kuka sijari puhuu paskaa sen enempää kuin huostaanotettujaen bioäiditkään.
takia ei viitsi paljon sijareiden kirjoituksia edes lueskella!
Kyllä todellakin sijariksi pääsyä pitäisi tiukentaa ja lasten olojen valvontaa myös! Ja tärkeä osa valvontaa on lasten kuuleminen riittävän usein nimenomaan ilman, että sijarit ovat vieressä väijymässä, mitä puhutaan. Se on tietysti eri juttu, mitä peloteltu ja uhkailtu lapsi uskaltaa siltikään todellisesta tilanteestaan missään puhua...
Turha sijarin on biojen rikoksista länkyttää! Lapsen heitteillejättö ja insesti ovat samanlaisia rikoksia perheessä kuin perheessä ja samalla tavalla bio rikoksestaan oikeuteen joutuu kuin sijarikin.
Jos taas sijari on vaivautunut tutustumaan sijaislastensa vanhempiin ja todella tietää lasta kohdellun huonosti, ja jos hän silloin vielä katsoo syyllistämisen korjaavan lasten asiaa jotenkin, niin suunnatkoon syytöksensä oikeaan osoitteeseen. Mutta on törkeää sijareiden taholta jatkuvasti väittää/kuvitella/luulla/uskotella lasten kaikkien käytöshäiriöiden ja psyykkisten ongelmien johtuvan vanhempien taholta tulleesta huonosta kohtelusta, koska niin ei todellakaan ole!
Keskustelin tällä viikolla neurologian tohtorin kanssa juuri tästä mielipuolisesta suomalaisesta tilanteesta, miten paljon TIETYISTÄ sairaaloista on viime vuosina lapsia lähetetty sijaisperheisiin ja huostaanoton syyksi merkitään "riittämätön vanhemmuus". Kun asia olisi pitänyt hoitaa sivistysvaltion tavalla, järjestää lapselle asianmukainen tutkimus ja diagnoosi, sen jälkeen tietysti myös asianmukainen kuntoutus ja tukea myös kouluun niin, että lasta ei olisi tarvinnut erottaa vanhemmistaan.
Monesti kuitenkin toimitaan niin, että vaikka lapsi saa neurologisen diagnoosin jo kotona ollessaan, mutta kuntoutuksen ja kaiken tuen puuttumisen takia lapsi huostaanotetaan joka tapauksessa. Sijareille kyllä on sitten yhteiskunnallakin varaa maksaa palkkaa ja vielä erityislisää lapsen vaikeahoitoisuudesta, ja ne ovat huimia summia bio-vanhemmille maksettavaan hoito- tai omaishoidontukeen verrattuna.
Iso osa näistä "biojen vammauttamista ja muka rikosten uhreista" pärjäisi kotonaan tuhat kertaa paremmin kuin sijoituksessa, kun vain terveydenhuolto ja lastensuojelukin vielä pääsisivät näissä asioissa huostaanotto keskeisyydestä lapsi keskeisyyteen.
"Iso osa näistä "biojen vammauttamista ja muka rikosten uhreista" Niin kuinka ajattelet että tällainen uhri pärjäisi biokotonaan tuhatkertaa paremmin kuin sijoituksessa.
Jos sinun henkilökohtainen tilanteesi olisi sellainen niin ne muut joilla lasten elämä biokodissa on väkivaltaa, hyväksikäyttöä, alkoholistivanhempia jne...myös lapsenvanhemman mielenterveydelliset ongelmat ovat hyvin vaikeita asioita lapselle ja niitä olisikin huomioitava entistä enempi.
Ainakin me olemme tutustuneet sijaislastemme vanhempiin ja heidän tutkimuspapereihin ja päätöksiin.
Kyllä on aivan yhtä aiheellista "länkyttää" biojen rikoksista onhan se totuus tuotava esiin olise rikoksentekijä kuka tahansa. Miksi biot olisivat poikkeus tapauksia. Ovathan he suurin osa jo tehneet holtittomuuksia, rikoksi koska lapset on jo heiltä huostaanotettu.
Eikä ole törkeää se että väitämme käytöshäiriöiden ym...... onhan se ongelma peräisin biovanhempien taholta tullutta. Jos ei lapsia oteta huostaan näistä monista vakavista syistä joihin biovanhemmat ovat itsensä ajaneet.
Luuletko että lapsi selviäisi jollakin kuntoutuksen antamisohjelmalla siellä traumatisoivassa koti ympäristössä.
Jos huostaanottoon ei olis tarvetta niin ei olisi kyseisiä ongelmiakaan.
Niin kenen se syy olikaan?
sijaishuoltoon.
Mutta sijaishuollon on oltava tulevaisuudessa HUOMATTAVASTI
parempaa ja laadukkaampaa,
mitä se nykyisellään kaikkine epämääräisine sijaishuoltajien
"minä olen sitten niiiin hyvä" -vakuutteluineen.
Niinhän se taisi varmaan kyseinenkin "isi" vaimoineen vakuutella ympäristölleen
ja mikä KOLMEN VUODEN p..a kasa paljastuikaan. Eikä kukaan tietenkään voinut aavistaa yhtään mitään ja sosiaaliviranomainen kukkahattuineen vieraili säännöllisesti eli EI KOSKAAN ......
YÄK; YÄK.
Kyllä suomalaisen lastensuojelun
on todellakin kyettävä
parempaan ja hyvin paljon
asiallisempaan ja laadukkaampaan sijaishuoltoon kuin tällä hetkellä!
vammainen aivokapasiteetiltasi vai mikä sinua vaivaa?
Näytä minulle se lause, jossa muka kirjoitin, että lasta ei saa huostaanottaa huonoista kotioloista! Tee se! Aika vaikeaa, koska sellaista lausetta ei löydy!
Jos minä kirjoitan sitaateissa 'biojen vammauttamista' lapsista, eikö sinulla ollenkaan säteile vielä kirjoitus kokonaisuutena huomioonottaen, että en todellakaan tarkoita lapsia, joita vanhemmat olisivat VAMMAUTTANEET!!!! Vaan viittaan siihen, että sijarit LUULEVAT kaikkia käytöshäiriöisiä lapsia biojen vammauttamiksi. Papereissahan lukee hoidollisen huostan kohdalla yleensä 'riittämätön vanhemmuus' tai muuta vastaavaa.
Esim. minun lapsellani on geeneissä periytyvä neurologinen oireyhtymä, joka aiheuttaa kyllä käytöshäiriöitä ja asiaa tuntematon varmasti kuvittelee lapsen ongelmat huonosta kasvatuksesta johtuvaksi. KUTEN SIJARIT YLEENSÄ KUVITTELEVAT silloinkin, kun lapsi on aiheetta huostaanotettu vanhemmiltaan ja lapsen OIKEA PAIKKA olisi nimenomaan kuntoutuksessa tai neurologisesti oireileville lapsille tarkoitetussa terapiassa.
Sitäkö sinä kannatat, että lapsi AIHEETTA otetaan huostaan silloinkin kun siihen ei ole aihetta ja KOTIOLOT EIVÄT OLE SAIRASTUTTANEET lasta???? Jos näin ajattelet, olet itse sairas!
Kun omaa lastani hoidettiin pelkästään psykiatrisena potilaana, hänetkin sijoitettiin lastenkotiin vähäksi aikaa, koska sairaalaan olisi joutunut odottamaan pitkästi yli vuoden. Mutta häntä kohdeltiin laitoksessa huonosti ja lastensuojelu purki vaatimuksestani huostaanoton. Ai miksikö? Siksi koska olivat inhimillisiä ihmisiä, ammattitaitoisia ja ymmärsivät, että lapsi kärsi sijoituksessa valtavasti. Ja koska heidän mielestään kotona ei ollut syitä huostaanottoon, sijoitus purettiin. Sinusta varmaan merkillistä, koska kirjoitit, että 'käytöshäiriö on vanhempien taholta tullutta'. Eivät sossut pura hoidollista sijoitusta, jos ongelmat 'ovat vanhempien taholta tullutta'.
Kun sain lapseni kotiin, vein hänet yksityiselle lääkäriasemalle tutkimuksiin, jossa varmistui neurologinen diagnoosi - kuten olen epäillyt jo paljon aikaisemmin. Psykiatrit eivät vain tunne riittävästi sitä aluetta, että välttämättä kynsiinsä saanutta lasta antaisivat edes neurologin konsultaatioon.
Kirjoitit: "Luuletko että lapsi selviäisi jollakin kuntoutuksen antamisohjelmalla siellä traumatisoivassa koti ympäristössä.
Jos huostaanottoon ei olis tarvetta niin ei olisi kyseisiä ongelmiakaan.
Niin kenen se syy olikaan?"
Totta ihmeessä selviää! On itsestään selvää, että lapsen on kaikkein paras olla omien vanhempiensa kanssa! Näistä vaivoista kärsiville lapsille on olemassa nimenomaan heille tarkoitettua kuntoutusta ja terapiaa, diagnoosin varmistuttua saadaan apua ja ymmärrystä myös kouluun, eikä monesti muita toimenpiteitä tarvita.
On hirveää, että ongelmainen lapsi sijoitetaan hyvistä kotioloista huonoihin sijoitusoloihin! Siksi neuropsykiatrista hoitoa ja kuntoutusta pitäisi saada lisää Suomeen, niin ainakin yksi osa-alue huostaanotettavista lapsista jäisi pois kasvattamasta huostaanottolukuja. Ja on kansainvälisten lastenoikeuksien mukaista, että hänellä on oltava oikeus saada apua ilman, että häntä erotetaan sen takia vanhemmistaan.
On enemmän kuin pöyristyttävää, että joku viitsii kirjoittaa tuollaista, että lapsi pitäisi tällaisessakin tapauksessa huostaanottaa! Jos et sinä tätä ymmärrä, niin Jumalan kiitos, löytyy sentään lääkäreitä, jotka ymmärtävät, että pelkästään nämä ongelmat eivät ole yhdenkään lapsen kohdalla huostaanottoperuste IKINÄ!! Eihän lapsia muidenkaan sairauksien perusteella huostaanoteta, jos kotiolot ovat hyvä! Miksi nämä oireyhtymät olisivat poikkeus?
kirjoitus tarkoitettu.
jos olet huono saat samalla mitalla.
Juttuani ollenkaan vai kenelle osoitit kirjoituksesi.
En siis ymmärrä ollenkaan mitä meinaat oli niin sekava kritiikki että oksat pois
En minä enkä usko että moni muukaan sijaisvanhempi luulee ja olettaa että synnynnäiset vammat olisivat aina biologisen vanhemman eli -äidin aiheuttamia vammoja. Kuten esimerkiksi on jos lapsella ADH-diagnoosi tai Asbergerin oireryhmä jotka ovat aika tavallisia tutkittuja ja selvitettyjä diagnooseja. Mutta ei näitä lapsia oteta huostaan siksi että heillä on kyseiset diagnoosit.
Selitä uudelleen mitä meinasit ja en meinaa sitä mitä vaität.
Lue uudelleen mitä meinaan.
Miksi sinun pitää mollata itseäsi olet huono keskustelu kaveri oletat ovain omiasi ja tulkkaat kuten oletat. Käänsit kyllä kelkkasi itseäsi kohtaan. Hyvä että huomasit jonkun olevan inhimillisen.
Sitten väität että lasta ei huostaanoteta sairauden takia. Kyllä otetaan kun bioäiti hylkää lapsensa sairauden vuoksi ja mihin lapsi laitettaisiin muualle kuin lastenkotiin tai sieltä sitten sijaiskotiin. On muuten tuttu tapaus sellainenkin.
Eikä muuten kaikki tapaukset ole kuten sinulla.
Voitko ymmärtää sen.