~Tarina~osa7

No nyt mä jatkan tätä mun tarinaa.
Mitä enemmän te kirjotatte palautetta niin sitä varmemmin mä vielä jatkan. Mulle on vähän valitettu siitä ku mä koko ajan pidän puhelinlinjat varattuna.. *virn*

***

Cho oli alusta asti päättänyt olla menemättä tanssiaisiin. Hänen mieleensä tulvi liikaa tuskallisia muistoja edellisistä tanssiaisista. Mutta Chon ystävät eivät uskoneet Chon haluavan olla yksin. Eihän Cho voisi jäädä yksinään Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen toisten lähtiessä tanssiaisiin, iloinen Cho joka oli aina rakastanut tanssimista.
Cho oli alkanut ärtyä.. Kukaan heistä ei ollut menettänyt ketään läheistään niin yllättäen.. niin traagisella tavalla.. Ei sillä, että hän ja Cedric olisivat koskaan olleet kovin läheisiä, mutta Cedricin kuolema oli silti ollut valtava shokki. Viime vuoden tapahtumat alkoivat pyöriä pikakelauksella hänen päässään.
Kaikki alkoi siitä, kun komea ja kaikkien ihailema Cedric Diggory oli pyytänyt häntä tanssiaisiin kanssaan ja hän oli suostunut. Myöhemmin hänen päätöksensä oli kuitenkin harmittanut häntä.. Harry oli myös tullut kysymään häntä parikseen. Poika oli näyttänyt niin hellyyttävältä ja äärimmäisen hermostuneelta. Cho oli ollut oikeasti pahoillaan joutuessaan kieltäytymään. Hän piti Harrysta. Oli aina pitänyt. Mutta sitten, kun hän oli tutustunut Cedriciin lähemmin, hän oli oppinut pitämään hänestä. Ehkä jopa..rakastamaan häntä..?
Mutta heidän väliltään oli puuttunut jotain, ihan kuin sähköä... Cho ei ollut tuntenut kipinöintiä vatsansa pohjassa Cedricin nähdessään, niin kuin hän tunsi aina katsoessaan erästä toista..
Mutta nyt Cedriciä ei enää ollut. Ne muistot saivat yhä kyyneleet valumaan pitkin hänen poskiaan. Hän oli istunut aivan eturivissä, nähnyt kuinka Harry ilmestyi tyhjästä puristaen toisessa kädessään kolmivelhopokaalia ja toisessa.. Cedricin elotonta ruumista. Ihmiset hänen ympärillään olivat alkaneet kuiskia kiihtyneesti: "Hän on kuollut! Kuollut! Cedric Diggory..kuollut!"
Cho vapisi.
Hän ei halunnut ajatella.. Ei muistella..

Mutta kaikesta huolimatta Cho kulki nyt kohti suurta salia. Hänellä oli yllään tavallinen koulukaapu. Hänen juhlakaapunsa lojui matka-arkun pohjalla. Hän ei millään voinut pukea sitä päälleen. Viimeksi hän oli käyttänyt sitä tanssiessaan Cedricin kanssa. Nyt hänellä ei ollut aikomustakaan tanssia. Hän oli kieltäytynyt kaikilta häntä parikseen pyytäneiltä pojilta. Ehkä hän ei olisi kieltäytynyt jos..jos Harry olisi kysynyt. Mutta poika ei ollut. Ehkä oli vain toiveajattelua, että Harrylla olisi ollut tunteita häntä kohtaan. Yksinäinen kyynel vierähti Chon poskelle. Harry oli aina ollut Chon mielestä hirmuisen söpö pörröisten hiustensa ja kirkkaan vihreiden silmiensä kanssa. Cho oli moneen kertaan miettinyt voisiko heistä kahdesta jonain päivänä tulla jotain. Mutta sitten Cedric oli tullut mukaan kuvioihin..

Cho oli saapunut eteishalliin.
Jos Harrylla jotain tunteita oli joskus ollutkin, hän oli mitä ilmeisimmin unohtanut ne. Cho näki Harryn kävelevän suureen saliin käsi kädessä jonkun todella kauniin punakaapuisen tytön kanssa.
Kyynel valui taas pitkin Chon poskea.. Sitten toinen..kolmas.. Cho ei yrittänytkään pidätellä niitä. Hän oli ollut typerä kuvitellessaan hänestä ja Harrysta jotain.
Harry oli kuuluisa, loistava etsijä, mielettömän rohkea, äärimmäisen mukava ja kaiken huipuksi hurjan söpö. Tottakai hänellä riitti tyttöystäviä. Ei Harry häntä kaivannut.
Cho teki päätöksensä. Hän kääntyi ympäri ja lähti takaisin Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen kyynelten yhä valuessa pitkin hänen kasvojaan.
5201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siis aivan MAHTAVA tarina! Äkkii lisää... Tuleehan?

Äänestä

Upeaa!
Susta tulee kirjailia!
Lisää tarinaa!

Äänestä

tosi hyva tarina taytyy myontaa kuulostaa ihan rowlingin tarinalta jatka ihmeessä!

Äänestä

Uskomattoman hyvä tarina mukaansa tempaiseva yksinkertaisesti loistava

Äänestä

mä ainakin haluaisin, että jatkat
kirjoittamista...
ja jos kirjotat stoorejas netissä,
kannattaa kirjotta ne ensin
ilman, että linjat on auki (wordpad,
word...) ja sitten kopiot tänne...
säästyy ainakin hieman aikaa...
(ja rahaa...)

- angel_fire

Äänestä

Kommentoi aloitusta


~Padma~ kirjoitti:

No nyt mä jatkan tätä mun tarinaa.
Mitä enemmän te kirjotatte palautetta niin sitä varmemmin mä vielä jatkan. Mulle on vähän valitettu siitä ku mä koko ajan pidän puhelinlinjat varattuna.. *virn*

***

Cho oli alusta asti päättänyt olla menemättä tanssiaisiin. Hänen mieleensä tulvi liikaa tuskallisia muistoja edellisistä tanssiaisista. Mutta Chon ystävät eivät uskoneet Chon haluavan olla yksin. Eihän Cho voisi jäädä yksinään Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen toisten lähtiessä tanssiaisiin, iloinen Cho joka oli aina rakastanut tanssimista.
Cho oli alkanut ärtyä.. Kukaan heistä ei ollut menettänyt ketään läheistään niin yllättäen.. niin traagisella tavalla.. Ei sillä, että hän ja Cedric olisivat koskaan olleet kovin läheisiä, mutta Cedricin kuolema oli silti ollut valtava shokki. Viime vuoden tapahtumat alkoivat pyöriä pikakelauksella hänen päässään.
Kaikki alkoi siitä, kun komea ja kaikkien ihailema Cedric Diggory oli pyytänyt häntä tanssiaisiin kanssaan ja hän oli suostunut. Myöhemmin hänen päätöksensä oli kuitenkin harmittanut häntä.. Harry oli myös tullut kysymään häntä parikseen. Poika oli näyttänyt niin hellyyttävältä ja äärimmäisen hermostuneelta. Cho oli ollut oikeasti pahoillaan joutuessaan kieltäytymään. Hän piti Harrysta. Oli aina pitänyt. Mutta sitten, kun hän oli tutustunut Cedriciin lähemmin, hän oli oppinut pitämään hänestä. Ehkä jopa..rakastamaan häntä..?
Mutta heidän väliltään oli puuttunut jotain, ihan kuin sähköä... Cho ei ollut tuntenut kipinöintiä vatsansa pohjassa Cedricin nähdessään, niin kuin hän tunsi aina katsoessaan erästä toista..
Mutta nyt Cedriciä ei enää ollut. Ne muistot saivat yhä kyyneleet valumaan pitkin hänen poskiaan. Hän oli istunut aivan eturivissä, nähnyt kuinka Harry ilmestyi tyhjästä puristaen toisessa kädessään kolmivelhopokaalia ja toisessa.. Cedricin elotonta ruumista. Ihmiset hänen ympärillään olivat alkaneet kuiskia kiihtyneesti: "Hän on kuollut! Kuollut! Cedric Diggory..kuollut!"
Cho vapisi.
Hän ei halunnut ajatella.. Ei muistella..

Mutta kaikesta huolimatta Cho kulki nyt kohti suurta salia. Hänellä oli yllään tavallinen koulukaapu. Hänen juhlakaapunsa lojui matka-arkun pohjalla. Hän ei millään voinut pukea sitä päälleen. Viimeksi hän oli käyttänyt sitä tanssiessaan Cedricin kanssa. Nyt hänellä ei ollut aikomustakaan tanssia. Hän oli kieltäytynyt kaikilta häntä parikseen pyytäneiltä pojilta. Ehkä hän ei olisi kieltäytynyt jos..jos Harry olisi kysynyt. Mutta poika ei ollut. Ehkä oli vain toiveajattelua, että Harrylla olisi ollut tunteita häntä kohtaan. Yksinäinen kyynel vierähti Chon poskelle. Harry oli aina ollut Chon mielestä hirmuisen söpö pörröisten hiustensa ja kirkkaan vihreiden silmiensä kanssa. Cho oli moneen kertaan miettinyt voisiko heistä kahdesta jonain päivänä tulla jotain. Mutta sitten Cedric oli tullut mukaan kuvioihin..

Cho oli saapunut eteishalliin.
Jos Harrylla jotain tunteita oli joskus ollutkin, hän oli mitä ilmeisimmin unohtanut ne. Cho näki Harryn kävelevän suureen saliin käsi kädessä jonkun todella kauniin punakaapuisen tytön kanssa.
Kyynel valui taas pitkin Chon poskea.. Sitten toinen..kolmas.. Cho ei yrittänytkään pidätellä niitä. Hän oli ollut typerä kuvitellessaan hänestä ja Harrysta jotain.
Harry oli kuuluisa, loistava etsijä, mielettömän rohkea, äärimmäisen mukava ja kaiken huipuksi hurjan söpö. Tottakai hänellä riitti tyttöystäviä. Ei Harry häntä kaivannut.
Cho teki päätöksensä. Hän kääntyi ympäri ja lähti takaisin Korpinkynnen oleskeluhuoneeseen kyynelten yhä valuessa pitkin hänen kasvojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu