Moro. Kertokaas millaisia kokemuksia on kun kahden perheen lapset yhdistetään. Meillä kolme lasta ja tää välillä tuntuu että ei hel...
Aikoinaan nyxä antoi ymmärtää että tekee kotitöitä ja on tosi tunnollinen. Kuitenkin kun olen astunut kuvioon niin tuntuu että teen kaiken yksin, kävelevä kodinhoitokone. Olen välillä jo miettinyt että oliko tää väärä liike mun elämässä...virheistä oppii. Entäs tasa-arvoisuus lasten välillä, oletteko huomanneet omissa systeemeissä sorsimista jne?
Aikoinaan nyxä antoi ymmärtää että tekee kotitöitä ja on tosi tunnollinen. Kuitenkin kun olen astunut kuvioon niin tuntuu että teen kaiken yksin, kävelevä kodinhoitokone. Olen välillä jo miettinyt että oliko tää väärä liike mun elämässä...virheistä oppii. Entäs tasa-arvoisuus lasten välillä, oletteko huomanneet omissa systeemeissä sorsimista jne?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kumppanin kanssa voi seurustella ilman mitään yhteenmuuttamisiakin jos on kakaroita.
Tosi tyhmää niputtaa kahta perhettä yhteen väkisin. Seurustelkaa erillänne niin kauan kunnes kaikki lapset ovat muuttaneet pois kotoo.
Jos suhde ei kestä erillään asumista niin tuskin olette toisilleen tarkoitettuja. Eronneiden ja karanneiden pitää olla valmiita erilaiseen suhteeseen kuin ydinperheiden perustajien jos on alaikäisiä lapsia huollettavina.
On se kumma kun eronneet koittavat väkisin perustaa ydinperheiden kaltaista yhteishuushollia kahden eri perheiden jäsenten kesken? Siis täähän on jännä ilmiö, että aina kaikkien pitää ahtautua saman katon alle vaikka väkisin, vaikka se olisi ihan helvettiä!
Täytyykö kaikkien saada mielenterveysongelmia niputettuna väkisin yhteen vain kahden typän aikuisen takia jotka eivät kykene itsenäistyyn vaan ripustautuu toisiinsa kuin hukkuvaan laivaan!
...Asialliseen kysymykseen!
Meillä viisi vuotta onnellista yhteiseloa takanapäin, myös kolmen lapsen kanssa (joista yksi etä). Kotityöt meillä on jaettu suht´tasapuolisesti, kumpikin tekee osansa. Lapsien suhteen ollaan sovittu että kaikki ovat tasapuolisia, ja siinä ollaan omasta mielestäni onnistuttu! Älä kuitenkaan vielä menetä toivoasi nyxäsi suhteen, asioista keskustelu saattaisi auttaa.
Äläkä välitä noista "lissuista", näkyvät taas hyökkäävän kimppuun kuin susilauma...
Omassa päässä on lasten tasa-arvo ja kieltämättä ehkä huomaat sen siinä että ei omasta lapsesta on suurempi vastuu (entä jos jotain tapahtuu, minua syytetään) Nojoo, onhan tuo mies muka ollut joskus tarkka ja järjestelmällinen, tehnyt itse ruokansa ja plaa mutta mikähän siinä on ettei sitä nykyään huomaa. Kävelevä kodinkone, muistitaulu, lastenhoitaja ja päivystyspoli, ah meistä on moneksi. Mutta jos se haittaa sinua, älä pilaa elämääsi katkeroitumalla siihen vaan etsi jotain muuta.
Mä jäin miettii tota, että vastako sitten eronneet saa alkaa asumaan saman katon alla kun lapset on isoja? Eli sitten yhteinen koti, kun lapsia ei tarvi enää kasvattaa ja hoitaa?
Ei se lapsi pois katoa kun aikuiseksi kasvaa ja kotoa pois muuttaa... Sittenhän se vasta alkaa. Eli tulee opiskelujen köyhyys ja sen tukeminen, ensi asunto ja ensi suhde. Vierailut kotona pyhisin, päivisin sekä silloin kun tyttöystävä heittää riidan vuoksi pois kotoa. Tulee ekat lapsenlapset ja niiden hoitaminen ja yhteiset perhejuhlat.
Kuinka voi ajatella, että uuspari alkkaa elämään yhteistä elämäänsä vasta lapsen aikuistuttua? Kyllä siinäkin tapauksessa kaksi uusperheellistä yhdistyy? Vai onko joulut jaettu kahdelle taholle? Ja pidetään huolta siitä, että nämä sun ja mun lapset ei tu samalle mökillemme yhtä aikaa juhannusta viettämään?
On aika surkuhupaisaa katsoa vierestä yhtäkin tahoa, jossa lomamatkalle mentäessä nainen jättää omat lapsensa toisen hoitoon, kun lähtee miehen lapsen kanssa reissuun. Ja reissulle pitää olla pojalle kaveri, jotta kaksi varhaisnuorta lasta asuu kaksin toisessa sadan neliön lomamökissä, jotta nainen saa asua uuden miehensä kanssa kahden toisessa sadan neliön mökissä. Siinä sitten tutustutaan miehen lapseen yhteisillä kalareissuilla, mutta muuten ollaan kahden mökin väkeä?
Ja kahden eri perheen lapsia ei haluta tutustuttaa toisilleen. Odotellaan sitä heidän aikuistumistaan, että voidaan sitten oikeesti pariutua.
Eikö tämä ole jo jotenkin lapsien syrjintää arjesta ja normaalista elämästä? Ikäänkuin lapset olisivat rasite, jota täytyy venata, että se ehkä joskus lakkaa...