Hulluksi tekevä

Paha paha poju

Mä tein vähän väärin, en tiedä onko laitonta pykälien mukaan mutta
vanhemmat takuulla ei pidä, jos kuulee. Mutta saanen selittää, olinhan nuori ja keväthormonit hyrräsi.

Oli tiistai-ilta. Nuorena vihreänä maantiedon opettajana olin jo lähtöaikeissa, mutta jokin sai vilkaisemaan voimistelusaliin, missä oli tyttöjen koripallokerho. Se oli päättymässä ja tytöt pukeutumassa pukuhuoneessa. Näin, että joitain tyttöjä oli jäänyt yhden kauniin pitkähiuksisen tytön ympärille, joka piteli jalkaa.
Tulin apuun. Hänellä oli tullut tikku polveen. Puulattialta jotenkin iso lastu
revennyt. Ambulanssikuljettajana olin toiminut ja koulutukseen kuului myös ensiapukoulutusta.
Menin apuun, ja sanoin hoitavani sen. Muut tytöt painuivat pukeutumaan, kiire bussiin. Vein loukkaantuneen, jonka muistin Tuireksi, voikkaopen huoneeseen sänkyyn istumaan, kun noudin ensiaputarvikkeita. Tämä tyttö oli aiheuttanut keskustelua, koska
hän aiheutti levottomuutta luokissa, oli siirretty luokalta toiselle kerran
sen takia. Itse en opettanut hänen luokkaa, paitsi kerran pari sijaisuustuntia.
Otin pinseteillä tikun pois tämän kauniin oppilaan siron polven ulkosyrjästä mutta en voinut olla vilkuilematta hänen push-up rintojaan, kapeaa uumaa ja
sileitä paljaita sääriä ja reisiä. Tämä oppilas ei ole ihminen, tämähän on Venus, seireeni taivaasta !
Ihmekö tuo, jos pojat ovat luokalla levottomia.
Mulkkuni paisui väkisinkin mokkulaksi housuissani vaikka koitin pitää tuhmat
ajatuksenalutkin poissa.
Pumpulitupolla desinfioin tämän Venukse..siis.. Tuiren polvea kun hän
tarttui kädellään ranteeseeni ja tuli mukaan pumpulitupon sivelyyn..
hän veti kättään ja samalla kättäni ja tuppoa lähemmäs lantiota ja koitin kysellä tytön ikää. 17, hän vastasi suloisella äänellä ja ohjasi töpöttelyni konemaisesti reittä pitkin lähemmäs SITÄ! "Ope taitaa olla neitsyt ku seisoo" tuijottaen housuni mokkulaa. Punastuin korviani myöten. Tämä tyttö
ei taidakaan olla neitsyt kuten minä ! Tyttö veti pumpulikättäni haaroihin, veti
pumpulin pois ja työnsi käteni vasten haaraansa ainostaan shortsit ja pikkarit välissä sulkien silmänsä puoliksi kiimaisesta nautinnosta.

Kullini oli nyt kivenkovana. Tyttö on kiimassa, minä olen tulossa kiimaan. Nussiako vai ei? Laitonta vai ei? En opeta tätä tyttöä, oli vain yksi sijaisuus. Tyttö painui selälleen sänkyyn ja käheällä äänellä kutsui: "Nussi ope minua, saat multa, olen uneksinut sinusta usein."
En enää voi vastustaa Venuksen seireenin äänen kutsua. Huohotan kiimasta ja lasken housuni alas, täysin jäykistynyt kyrpäni pomppaa 45 asteessa esiin limaa valuen, kun tyttö riisuu paitansa ja rintsikat ja menee taas selälleen. Silmäni nauliutuvat tämän Venuksen täysin sileisiin pyöreisiin täyteläisiin rintoihin ja kapeaan uumaan. Voi luoja miten sileä iho! Rinnat on upeat pystyt, reidet nuoret ja sileät! Kiimasta hullun vapisevin käsin vedän tytön shortsit pois ja sitten otan
keskeltä läpikastuneet pikkarit upeita reisiä pitkin ylös ja sitten siroja täydellisiä sääriä pitkin alas. Vedän esinahkani taa ja tyttö tuijottaa silmät suurena täysimittaista limaa valuvaa ryhmyistä kovaa kyrpääni. "Ihanaa! Kuin iso sileä tulppaani" häneltä pääsee jännityksestä värisevästä suusta huohotuksensa välistä.
Toivottavasti mulla ei ole liian iso ja tytöllä liian piukka ? Otan kyrpäni juuresta kiinni ja työnnyn tytön haarojenväliä kohti. Minulla on täysi työ pitää kiihkoni kurissa ettei tuu vahinkoja. Sivelen limaisella terskallani tytön häpyhuulia. Tyttö kiemurtelee ja huohottaa ääneen ja näen rintojen ja pallean kohoilevan kiihkeästi ylösalas. Työnnyn rakoon ja litsimärkään pilluun koko ajan mutta hitaasti varoen ujuttaen kiimaista kulliani. Työnnyn syvemmälle liukasta pillunreikää pitkin. Tytön pillu on makeen piukka. "Huuuh" huohotan kiimasta ja nyt työnnyn tosissani entistä syvemmälle.
"Oih" tytöltä pääsee. "Ei kai sattunu?" kyselen. "Ei" huohottava tyttö sanoo
"nussi minua ope nussi" nyt ujommin. Vedän taa ja työnnyn taas. Tttäämä on tooosiii ihanaa. Huohotamme yhdessä, tyttö alkaa inistä ja vinkua. Nussin onnellisena. Kullini on räjähtämäisillään onnesta, nuoresta lihasta, kauniista Venuksesta.
Työnnyn nyt sisään pohjaan asti, tytön tussukarvat kutittaa rintaani ja tytön kapeasta uumasta käteni siirtyvät pompporintoihin ja peukaloni pyörittävät tytön kovettuneita nännejä. "Iiihh ..oooh" tytöltä pääsee ja heittelehtii
kiimaisissa orgastisissa tuntemuksissaan. Minäkin olen onnessani selkä kyyryssä
välillä henkeäni pidättäen ja välillä ähkien ja välillä matalalta uristen.
Tyttö voihkii, minä urisen ja ähkin välillä inisen, sänky natisee naintimme tahtiin.
Keskityn kyrpäni ympärille, olen suuri kyrpä, kuin hullun kyrpä Venuksen pillussa heiluen. Terska joka työnnöllä paisuen kovemmaksi, kivenkovaksi. Hankaa liukkaan pillun seiniä. Tuijotan tytön sexyrintoja. Terskanpäästä leviää ihana värinä koko kehooni, joka jännittyy kaarelle ja työnnän viimeisen kerran kullini syyyväällee tyttöön ja huudaan "OOOHOHHRRGG" ja kullini läpi lentää valtava laaki teinitytön pillunpohjukkaan.
Toinen laaki ja maailma on edelleen musta silmissäni kun kellun suu auki onnessani henkeä haukkoen. Kyrpäni työntää monet pitkät isot ruiskaukset tytön pilluun ennenkuin rauhoittuu ja laavapumppuni työntää laiskemmin viimeisiä lasteja. Rojahdan väsymyksestä polvilleni mulkku ulos Venuksen pillusta lupsahtaen.

Spermaa valuu pillusta sängylle ja kullistani lattialle. Spermaa on tullut valtavasti. Kuivaamme paikkoja, sänkyä ei saa ihan kuivaksi, toivottavasti kukaan voimistelunopettaja ei huomenna huomaa.
Laitan myös laastarin tytön polveen, josta ei onneksi vuoda verta.

Pukeudumme vaitonaisina ja lähdemme vaitonaisina erillemme. On voipunut olo, kävellessäni ulos autolle kullini valuu vielä viileää kiimalimaa reisilleni ja housuihin. Olipa makea pikapano !

2

6095

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mie vaa...

      Tällä tavalla toimivia miehiä kutsutaan yhdeksän kuukauden päästä isiksi : )

    • vaan..

      "Työnnyn nyt sisään pohjaan asti, tytön tussukarvat kutittaa rintaani" mahtaa tytöllä olla bikiniraja aika korkealla :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      27
      1469
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1231
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1054
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1035
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      87
      881
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      136
      711
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      687
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      604
    12. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    13. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      593
    14. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      589
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      579
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      561
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      558
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      556
    20. 46
      543
    Aihe