GOOTTIMIEHET
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Pentti oli kotimatkalla baarista. Hän oli yksinäinen mies, ja oli jo kauan toivonut tapaavansa jonkun yhtä yksinäisen Pekka-nimisen henkilön. Baari-illan jälkeen Pentti alkoi jo luopua toivosta. Eräs tuntematon oli haukkunut hänen kaljamahaansakin. Nyt Pentti aikoi mennä vessaan hirttäytymään.
Vessan ovi narahti. Pentti astui sisään. Vessassa oli pimeää ja jossain kaukana välähti salama ja ukkonen jyrähti gootisti. Pentti sulki oven. Hän seisoi yksin (tai niin hän luuli) keskellä pimeää vessaa. Alkoi kuulua aavemaista lorinaa. Pentti ei siitä välittänyt, vaan alkoi tyytyväisenä viritellä hirttosilmukkaa. Hän jopa vihelteli Sentencedin I kill myselfiä. Hän puki korsetin päälleen viimeistä kertaa. Sen musta lateksi kiilteli kuun valossa. Sade oli tauonnut hetkeksi ja kalpea kuu vilkuili sisään veskin ikkunasta.
Lorina lakkasi. Kuului vessan vetämisen ääni. Pentti jäi kuulostelemaan. Hän tunsi hengityksen korsettiaan vasten. Joku muukin oli vessassa hänen kanssaan, eikä se ollut Pyhä henki! Se oli Pekka, joka kiimoissaan oli hiipinyt Pentin taakse. Pentti käännähti ja näki Pekan edessään. Hänen silmänsä hohtivat kuun valossa. Pentin sydän jätti muutaman lyönnin väliin; hän oli niin lumoutunut Pekan kauneudesta.
- Mitä sviddua sä teet meikän vessassa?
Pekka jähmettyi. (No ei silleen hei!1!)
- Öööh… tota kun mä tavallaan oon tota rakastanu sua aikojen alusta.
Nyt oli Pentin vuoro jähmettyä (silleen).
He syleilivät toisiaan.
- Sua mä vaan olen oottanu, kuiskasi Pentti. – Mikä onni, että olit mun vessassa. Mä olin just hirttäytymässä. Eiks oo muuten goottia?
- On tosi goottia Pentti. Sä olet mun oma goottipojuni, Pekka kuiskasi käheästi. – Nyt voimme olla gootteja yhdessä.
- Ollaan vaan, vastasi Pentti. Jonka jälkeen nuo kaksi goottia suutelivat tulisesti pimeässä vessassa. Hirttosilmukka roikkui käyttämättömänä suihkutangossa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.