Jos Hena

Hena on talon viihdyttävin tyyppi. Aivan kuten Perttu viime vuonna. Itse en ainakaan jaksa katsella jotain virkkaamista ja ompelua (Tiina viime vuonna), asukkaille paljon viinaa ja silloin saadaan aikaan kinaa, kiistelyä ja jopa tappeluita. Kuka jaksaa katella pelkkää asustelua? Viinaa ja viihdettä kehiin.

Jos Hena lähtee sunnuntaina, loppuu minun BB:n katselu siihen. Näin sanoin myös vuosi sitten, jos Perttu tippu.
162121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

on viinanjuontia ja viinanjuontia, toiset osaa, toiset ei. Ja Hena ei.

Ei se ole hauskaa, että sössöttää, kiusaa kavereita ja katkoo hampaansa könytessään.

Se on hauskaa, että nousuhuppelissa keksii hassuja tarinoita, jekuttaa kavereita, paljastaa suuren ihastuksensa, poikapainii tai vetää discoa kasarityylillä. Vaikka.

Äänestä

Ei kyllä ole yhtään samanlaisia nämä tyypit. Ei Perttu ollut mikään sovinisti sika kun taas Hena on Se elää just niinku tahtoo, tekee mitä tahtoo. Määräilee toisia ja niin lapsellista käyttäytymistä muutenkin toisia kohtaan. Joku raja sentään noissa touhuissa. Olis mies eikä poika enää.

Äänestä
  • Hena ei osaa kontrolloida juomisiaan, käyttäytyy ihan apinamaisesti. Jotkut osaa kuitenkin ajtella mitä tekee humalassa. Hauskuutta ei ole sammua ja jättää ittensä muiden kannettavaksi, lääppiä naisia, huudella törkeyksiä.

    Äänestä

Mielipiteesi on rekisteröity.
Kiitti ilmoituksesta.

Mut eiköhän me pärjätä ilman sinuakin
Hyvät jatkot sulle.

Äänestä
  • No ei todellakaan voi verrata Henaa ja Perttua. Toinen on vilpitön, toinen täysi paska. Mutta totta on, että Henan toilailut talossa on hauskoja, eipähän mene virkkaamiseksi ja nukkumiseksi. Tyhmiä ihmisiä on hauska katsella.

    Äänestä

  • 000000000 kirjoitti:

    No ei todellakaan voi verrata Henaa ja Perttua. Toinen on vilpitön, toinen täysi paska. Mutta totta on, että Henan toilailut talossa on hauskoja, eipähän mene virkkaamiseksi ja nukkumiseksi. Tyhmiä ihmisiä on hauska katsella.

    "Tyhmiä ihmisiä on hauska katsella". Joo, ehkä illan tai kaksi. Ei enempää.

    Eihän sinne nyt toki virkkaamaan tartte mennä (vaikka Tiina olikin symppis), mutta paljonko sammumisessa on viihdearvoa?

    Äänestä

  • ellafin kirjoitti:

    "Tyhmiä ihmisiä on hauska katsella". Joo, ehkä illan tai kaksi. Ei enempää.

    Eihän sinne nyt toki virkkaamaan tartte mennä (vaikka Tiina olikin symppis), mutta paljonko sammumisessa on viihdearvoa?

    Mistä kohtaa Tiina oli symppis?

    Puhui typerää murretta, virkkasi ja ompeli, ei oikein kuppi maistunut, osasi puhua ainoastaan prinsessaleikeistä ja ne nukketeatterit... Huh!

    Mieluummin minä katselen örveltämistä ja tappelua kuin sorminukkien kanssa leikkimistä.

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    Mistä kohtaa Tiina oli symppis?

    Puhui typerää murretta, virkkasi ja ompeli, ei oikein kuppi maistunut, osasi puhua ainoastaan prinsessaleikeistä ja ne nukketeatterit... Huh!

    Mieluummin minä katselen örveltämistä ja tappelua kuin sorminukkien kanssa leikkimistä.

    Maailmassa on muitakin, kuin sinä.
    Makunsa kullakin.

    Äänestä

1. Tyyppi kertoo juttuja, jotka eivät kiinnosta ketään
2. Tyyppi on koko ajan lääppimässä naisia, vaikka puheiden mukaan kotona on tyttöystävä
3. Itserakkaus oikein huokuu kyseisestä ihmisestä
4. Ei näytä edes tajuavan, mitä mieltä muut ovat hänestä (erit. kohdat 1 ja 2)
5. Anna Henalle viinaa, se juo varmasti kaikki ja sammuu jonnekin kuten humalaisilla on tapana, ketä se kiinnostaa?
6. Toivottavasti tippuu ja saadaan yksi katsoja vähemmän.

Äänestä

Samana päivänä ei voi edes puhua Pertusta ja Henasta.
Perttu oli fiksu, muut huomioonottava kaveri.
Hena taas..............ei mitään positiivista kommentoitavaa, joten en komentoi.

Äänestä

KOSKA PERTTU OLI KIVA TYYPPI, HENA EI NIINKÄÄN. MIELUMMIN KAARLO PERII PARTUN PAIKAN. HAUSKA JA VILPITÖN.

Äänestä
  • Mutta Kaarlo, jos sillä joskus edes olisi suu kiinni, voisi näyttää viisaammalta.

    Äänestä

olis pitänyt lukea kun hena tippuu. Vittu sä oot hena kuka aloitit tän.

Äänestä
  • Kyllä se voitto on jotenkin ansaittavakin muutakin kuin esittämällä sirkuspelleä. Henan käytös on tosi itsekästä ja lapsellista. Missä toisen huomiointi, auttaminen, vastuuntunto, ystävällinen käytös.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Kyllä se voitto on jotenkin ansaittavakin muutakin kuin esittämällä sirkuspelleä. Henan käytös on tosi itsekästä ja lapsellista. Missä toisen huomiointi, auttaminen, vastuuntunto, ystävällinen käytös.

    En haluaisi missään nimessä pelle-henan voittavan, mutta haluaisin sen pysyvän talossa muita ärsyttämässä ja koheltamassa. Just tommosta käytöstä viitsii katsellakin. En mä jaksa tuijottaa kun joku leikkii sorminukeilla tai virkkaa pipoa.

    Äänestä

Henan käyttätyminen on vaa aika käsittämätöntä. Luulis jo, että edes tolla ikää mies tietää rajansa alkoholin käytön suhteen - onko se niin hienoo örveltää kännissä ja leuhkia aamulla, että "enpä muista eilis illasta mitää ku vintti näytti pimenevän". Muutenkin sillä tais nousta pahemman kerran "kusi hattuun" kun pääsi kroisoksien puolelle käskyttään porukkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tippuu kirjoitti:

Hena on talon viihdyttävin tyyppi. Aivan kuten Perttu viime vuonna. Itse en ainakaan jaksa katsella jotain virkkaamista ja ompelua (Tiina viime vuonna), asukkaille paljon viinaa ja silloin saadaan aikaan kinaa, kiistelyä ja jopa tappeluita. Kuka jaksaa katella pelkkää asustelua? Viinaa ja viihdettä kehiin.

Jos Hena lähtee sunnuntaina, loppuu minun BB:n katselu siihen. Näin sanoin myös vuosi sitten, jos Perttu tippu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu