Jo maanantaikappaleeksi osoittautuneessa Polossamme on tullut esiin taas uusi kiva juttu: sopivissa heitoissa/kuopissa ja vedonvaihteluissa (esim. hidastamisen jälkeen painaa kaasua) kuuluu alustasta aika kova kolahdus. Ihan kuin joku löisi vasaralla auton pohjaan. Ääni tuntuisi tulevan vasemmalta puolelta, yleensä edestä, joskus myös takaa. Olisiko antaa vinkkejä, mitä autosta pitäisi tarkastaa? Kyseessä on siis tehokkaammalla 1.4 litran koneella ja tehdasasennetulla madallussarjalla varustettu kolmiovinen Polo.
Kolinaa vm 2003 Polossa
PPLehto
3678
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kolisee kans. Syynä kallistuksenvakaajan kumet. Uudet osat 45€ ja asennuksen voi tehdä itse.
Samanlaista kolinaa kuuluu minultakin vm 04 polosta. mielestäni se kuuluu oikealta edestä ja vastaa ääneltään ikäänkuin kaivonkannen päältä ajamista. Erityisesti ääni kuuluu minulla mutkissa tai nopeissa käännöksissä.
Huollossa autosta ei kuitenkaan löydetty mitään vaikka erityisesti kerroin ko. ongelmasta.
Eilen tuli käytyä katsastamassa auto. Katsastusmiehen kanssa koitettiin etsiä vikaa mutta mitään ei löytynyt, joten auto meni onneksi kerralla katsastuksesta läpi. Hiukan katsastusmies epäili jotain laakeria iskarin yläpäässä, jolloin se aiheuttaisi jousen "pätkimistä" eli liikkumista lautasellaan, kun pyörä kääntyy. Tuohon voisi auttaa laakerin yläpään voitelu. Täytyy kokeilla, jos se auttaisi. Jos ei niin täytyy vaan sitten kestää se kolina...