u-arvo

Täällä on usein jauhettu u-arvoista. Tein tuossa sellaisen havainnon kun erästä lehteä selasin, että puutaloissa ei ole niin ihmeelliset u-arvot. Keskimäärin näyttää olevan 0,20-0,30. Tänä päivänä kuitenkin useat viranomaiset vaativat lämpölaskelmat vai mitä ne nyt ovatkaan kompensaatiolaskelmat tai jotain sinne päin.

Eli tästä voisi vetää sen johtopäätöksen ettei seinärakenteen u-arvolla ole juurikaan merkitystä. Taloissa myös elementti kuin valmistaloissakin näyttää olevan ikkunapinta-alaa aikalailla. Siitä ehkä johtuu että näitä laskelmia vaaditaan.

Taitaa tällä palstalla myyjät veivata näitä u-arvoja ja saada muutamien rakentajien päät sekaisin.
324120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

olen puhunut ;-)

Äänestä

vain sitä "myymäänsä" materiaalia, eikä siis esim. koko seinän joka nykypäivänä tuntuu olevan suuria lasipintoja täynnä. Aika vähäpätöistä siis onko U-arvo materiaalissa 0,18 vai 0,20.

Äänestä

Olet oikeilla jäljillä. Jos haluat tarkemmin laskeskella, esim. Isoverin sivuilta löytyy valmis Exel-sheet, josta on helppo todeta tuo todeksi. Lopulliseen energian kulutukseen vaikuttaa paljon myös ilmatiiviys ja ilmastointi pienilmasto, jne. Ei sillä yhden rakenteen U-arvolla ole paljoakaan merkitystä. Tein saman johtopäätöksen kun tutkiskelin asiaa tarkemmin viime talvena.

Äänestä

Voihan sitä kaikenlaista selittää ja myyjät selitellä, jos on oma lehmä ojassa niin tottakai se vaikuttaa puheisiin.

edellinen seliseli:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000000485&posting=22000000018997732

Kukin voi laskea omasta mökistään kuinka paljon mikäkin osuus vie lämpöenergiaa, sitten ei tartte uskoa myyjiä kun itte tietää paremmin.

Valitettavasti ei tämän parempaa linkkiä tähän hätään löytynyt:
http://www.tietoniemela.com/energia.xls

Perusteita voi opiskella vaikka tuolta: https://www.virtuaaliamk.fi/opintojaksot/0505015/1119948180490/1119952720312/1119958614664/1119958646828.html.stx

Meidän mökin osalta analyysinpätkä:
siis ulkoilmaa vasten olevien seinien osuus lämmitysenergian kulutuksesta 230m2 rinnetalossa ...
Uarvo_kwh/a_%/tot_€__€/MLP
0.347_10333__40___826__275
0.28__8338___35___667__222
0.25__7445___33___595__198
0.19__5648___27___451__150
0.15__4467___23___357__119

%/tot on seinien prosenttiosuus talon kokonais LÄMMITYSenergian kulutuksesta

€ on seinien kautta menevän lämmönhukan hinta suorasähkönä (8 senttiä/kwh)
€/MLP on sama maalämpöä käytettäessä

Oheinen ehkä auttaa mieltämään eroja.
(laskentataulukko ei ole itseni tekemä, mutta vertailujen perusteella laskuri antaa samat arvot kuin muutkin käyttämäni laskurit)

Kenellekään ei tietenkään konkurssi tule seinien energiahukan takia ... luulisin. Mutta on se seinien energiankulutuksen osuus kokonaisuudesta hieman toista luokkaa kuin mitä myyjät väittää.

Äänestä
  • kokonaiskulutukseen euroina vaikuttaa tietenkin mm. se kuinka tehokkaasti talon sisäiset lämmönlähteet hyödynnetään (rungon varauskyky ja LTO vaikuttaa paljon)

    nääkin on joskus tullut postattua ... lötyi pöytälaatikosta, laitanpa uudestaan:

    Käytin erästä Väinö Niemelän (kukalie) laatimista excel taulukkoista joka antaa ihan käypät energiankulutuslukemat (kun vertaan muihin laskureihin).

    Sen mukaan meillä menee:
    - 11% vuotoilmaan (voi olla vähemmän, on käytetty extreme huolellisuutta)
    - 7% ilmanvaihtoon (80% LTO)
    - 9% alapohjaan (200mm EPS)
    - 7% yläpohjaan (450mm Ekovilla+Paroc)
    - 4% ovista (U=noin 1,2)
    - 22% ikkunoista (Tehoselektiivi ja Superlasi)
    - 8% maanpaineseinistä (120mm EPS)
    - 32% ulkoseinistä (120mm EPS)

    Lämpövuoto noin 23 000kwh/a 230m2/700m3 rinnetalossa.
    Käyttöveteen noin 3000kwh/a.

    Lämmityksestä noin 8000kwh/a tuotetaan kodinkoneiden hukkalämmöstä.

    Eli maksettavaa lämmitystä on jotain 18000kwh/a.
    Sitä tuotetaan maalämmöllä eli Fortumin kaupasta haetaan 6000kwh/a lämmitykseen.

    Eli tuosta mitättömästä 6000kwh/a energianmäärästä jos yrittäisi lisäeristämällä säästää niin eihän sillä oo mitään merkitystä. Eli mun rahanmenelkin kannalta ois aivan sama oisko mun seinät siporexia vaiko EPS:ää.

    Äänestä

  • Mikä sua riivaa, ookko tullut katumapäälle styroxtalon ostettuasi??? Usko tota viisaampaa "kaimaasi" !!

    Äänestä

  • valintasi kirjoitti:

    Mikä sua riivaa, ookko tullut katumapäälle styroxtalon ostettuasi??? Usko tota viisaampaa "kaimaasi" !!

    " Usko tota viisaampaa "kaimaasi" !!"

    raksaaja ja raksaaja-sh on saman henkilön kaksi sivupersoonaa. :D Se toinen on se laiskempi joka ei jaksa kirjautua sisään ja se toinen kärrää vaikka 20t sepeliä kottikärryllä. Oot ihan selvästi nyyppä kun et tuota vielä raksaajasta tiennyt

    Äänestä

  • raksaaja--sh kirjoitti:

    kokonaiskulutukseen euroina vaikuttaa tietenkin mm. se kuinka tehokkaasti talon sisäiset lämmönlähteet hyödynnetään (rungon varauskyky ja LTO vaikuttaa paljon)

    nääkin on joskus tullut postattua ... lötyi pöytälaatikosta, laitanpa uudestaan:

    Käytin erästä Väinö Niemelän (kukalie) laatimista excel taulukkoista joka antaa ihan käypät energiankulutuslukemat (kun vertaan muihin laskureihin).

    Sen mukaan meillä menee:
    - 11% vuotoilmaan (voi olla vähemmän, on käytetty extreme huolellisuutta)
    - 7% ilmanvaihtoon (80% LTO)
    - 9% alapohjaan (200mm EPS)
    - 7% yläpohjaan (450mm Ekovilla+Paroc)
    - 4% ovista (U=noin 1,2)
    - 22% ikkunoista (Tehoselektiivi ja Superlasi)
    - 8% maanpaineseinistä (120mm EPS)
    - 32% ulkoseinistä (120mm EPS)

    Lämpövuoto noin 23 000kwh/a 230m2/700m3 rinnetalossa.
    Käyttöveteen noin 3000kwh/a.

    Lämmityksestä noin 8000kwh/a tuotetaan kodinkoneiden hukkalämmöstä.

    Eli maksettavaa lämmitystä on jotain 18000kwh/a.
    Sitä tuotetaan maalämmöllä eli Fortumin kaupasta haetaan 6000kwh/a lämmitykseen.

    Eli tuosta mitättömästä 6000kwh/a energianmäärästä jos yrittäisi lisäeristämällä säästää niin eihän sillä oo mitään merkitystä. Eli mun rahanmenelkin kannalta ois aivan sama oisko mun seinät siporexia vaiko EPS:ää.

    "sh" tulee siitä että "salasana" on joskus "hukassa"

    Sori jos sotkee. ;-)

    MLP rahan seinien lisäeristämiseen ja tilaat kunnon ikkunat etkä mittää Fenestroja, eli leikkaat sieltä missä hävikki on suurin.

    Säästöä tulee edullisemman lämmitysjärjestelmän muodossa about 15k€ + ei tarvihe elellä peko persiissä koska ne hintavat vekottimet hajoaa.

    Lämmitys hoituus sitten nuilla hukkalämmöillä + suorasähköstä vielä 4MWh/a lisää.

    10K€ jos on laina rahhoo, niiko useimmilla on, niin sille ko lasket 5.0% korkoa ni avot, talonlämmittäminen on vertailukohteeseen verrattuna ilmaasta.

    Äänestä

  • käytätkin sen kirjoitti:

    >MLP rahan seinien lisäeristämiseen

    Kun ei voi. Eikä voinut. Halusin extreme massiivisen ja tiiviin valubetoniharkon, aikoinaan ei ollut vaihtoehtoja.

    Ja jos voisi ... pelkästään seinien lisäeristäminen ei lämmönkulutusta kokonaisuudessaan (enään) paljoa vähennä.

    > ja tilaat kunnon ikkunat etkä mittää Fenestroja,

    Kauanko argon kaasu pysyy ikkunan sisässä?
    Ostin parhaat löytämäni ikkunat ilman argonia.
    (nooh, ehkä Pihlat ois olleet jopa paremmat)

    >eli leikkaat sieltä missä hävikki on suurin.

    Kokonaisuudessa ei kamalan suuria vähennyksiä ole enään otettavissa.
    Ja kun perhe toivon mukaan hieman vielä kasvaa, voi käyttöveden lämmittämiseen mennä lämpöä saman verran kuin seiniin.

    >Säästöä tulee edullisemman lämmitysjärjestelmän muodossa about 15k€

    Mutta olisin sähkön hinnan nousun armoilla ja kokisin tarvetta pihtailla ja säästellä.
    Nyt saa emäntä vapaasti hautoa itseään kuumassa kylvyssä ja lämpöisessä makkarissa.
    Ja minäkin pestä autoa surutta kuumalla vedellä.

    230m2 matalaenergiatalossakin menee energiaa sen verran että maalämpö alkaa haukkua hintaansa. (lisäksi aion laajentaa lämmintä alaa hieman, samalla maalämmöllä sekin)

    Lisäksi tuo maalämpöjärjestelmä tarjoaa ilmaista jäähdytystä, joka muutoin maksaisi usean ILP:n sähkön kulutuksena. (nyt lisäilen vain puhallinkonvektoreita tarpeen mukaan)

    >+ ei tarvihe elellä peko persiissä koska ne hintavat vekottimet hajoaa.

    Ei tosiaankaan tarvitse pelätä. Miksi pitäisi?
    Jos kompura lasahtaa lämmitys pelaa sähkövastuksella.

    Lisäksi on kaksi massiivista tulisijaa.

    >Lämmitys hoituus sitten nuilla hukkalämmöillä + suorasähköstä vielä 4MWh/a lisää.

    Ei se kulutus paljoa enään pienenisi. Lisäksi joutuisin maksamaan isommasta sähköliittymästä ja isompia kuukausimaksuja. + jäähdytyksen + kalliimman kuuman käyttöveden

    >10K€ jos on laina rahhoo, niiko useimmilla on, niin sille ko lasket 5.0% korkoa ni avot, talonlämmittäminen on vertailukohteeseen verrattuna ilmaasta.

    Vaan kun se laina on maksettu muuttuu tilanne totaalisesti. Meidän talo kun on tarkoitettu itse asuttavaksi.

    U=0.15 seinät ( 2000€)
    ja U=0.7 ikkunat ( 1800€)
    Lämpöenergiankulutus tippuu 5000kwh/a

    siis...

    Lämpövuoto olisi silloin noin 18 000kwh/a 230m2/700m3 rinnetalossa.
    Käyttöveteen noin 3000kwh/a. ((tämä on alakanttiin, todellisuus on neljällä hengellä on monasti 5000kwh/a ja ylikin))

    Lämmityksestä noin 8000kwh/a tuotetaan kodinkoneiden hukkalämmöstä.

    Eli maksettavaa lämmitystä olisi jotain 13000kwh/a. (ylioptimistisen pienellä lämpimän veden käytöllä, ilman jäähdytystä yms.)

    Elikkä tilanne ei merkittävästi muutu seiniä tai ikkunoita parantamalla. On aivan turhaa kuvitella että isossa talossa matalaenergiajutut ajaisi saman asian kuin maalämpö.

    että jos haluaa hyvät ikkunat, niin niitä ei osteta miltään brändiltä vaan ne tilataan lasifirmasta. Nuo valmisikkunat ovat aina u-0.9-1.4 haarukassa. Mutta tilaustavarana niitä saa esim: u 0.5:na.

    Maalämpö on varmaan katoavaa kansan perinnettä. ILP ja VILP ajaa kustannuksiltaan ja hyötysuhteiltaan oikealta ohi.

    Maalämmön viilennyksestä on ilmaisuus kaukana ja ilman konvektoria siitä ei myöskään ole viilentäjäksi. Aiheesta on runsaasti keskustelua maalämpöfoorumilla.

    Äänestä

  • sen verran kirjoitti:

    >Maalämpö on varmaan katoavaa kansan perinnettä.

    Höpöjä. Uusissa omakotitaloissa se alkaa olla yleisin. Ja jatkaa sitä rataa.

    >ILP ja VILP ajaa kustannuksiltaan ja hyötysuhteiltaan oikealta ohi.

    Lapsellista kuvitelmaa.
    ILP hyötysuhde pohjoisen pakkasissa on 1 kun se maalämmöllä on tutkimusten mukaan 3.5. (COP:n ollessa noin 4.5)

    >Maalämmön viilennyksestä on ilmaisuus kaukana

    Ei se ainakaan ILP:iä kovin rajusti kalliimpi ole investoinnissa. Ja kuluttaa vaan pari prosenttia ILP:n kulutuksesta käytössä. Ja nostaa samalla maalämmön COP:a.

    > ja ilman konvektoria siitä ei myöskään ole viilentäjäksi.

    Höpötät taas.
    Jos talon lämpötila on tasapainossa ilman viilennystä, ilmanvaihdon kautta saadaan kodinkoneiden hukkalämpöä vastaava jäähdytysteho HELPOSTI.

    Muutoin tarvitaan konvektori. Niinkuin sanoin. Jos lukaiset uudestaan.

    >Aiheesta on runsaasti keskustelua maalämpöfoorumilla.

    Olen siellä minäkin.
    Ja tiedän kyllä mistä puhun tässä asiassa.

    Äänestä

  • raksaaja--sh kirjoitti:

    U=0.15 seinät ( 2000€)
    ja U=0.7 ikkunat ( 1800€)
    Lämpöenergiankulutus tippuu 5000kwh/a

    siis...

    Lämpövuoto olisi silloin noin 18 000kwh/a 230m2/700m3 rinnetalossa.
    Käyttöveteen noin 3000kwh/a. ((tämä on alakanttiin, todellisuus on neljällä hengellä on monasti 5000kwh/a ja ylikin))

    Lämmityksestä noin 8000kwh/a tuotetaan kodinkoneiden hukkalämmöstä.

    Eli maksettavaa lämmitystä olisi jotain 13000kwh/a. (ylioptimistisen pienellä lämpimän veden käytöllä, ilman jäähdytystä yms.)

    Elikkä tilanne ei merkittävästi muutu seiniä tai ikkunoita parantamalla. On aivan turhaa kuvitella että isossa talossa matalaenergiajutut ajaisi saman asian kuin maalämpö.

    Meillä torpan tilavuus on nimittäin noin 650m3.
    Ilmeisesti tämä ei ole vielä iso vaikka ylittääkin tavanomaisen noin 200m3:lla.

    voidaan todeta, että 0.2 -> 0.15 parannus seiniin maksoi vuonna 2004 noin 1000€
    Ikkunoista en tiedä kun niitä ei saanut kuin yhdeltä toimijalta tuolloin. Maksoivat silloin noin 10000€. Tavallisia en siis edes kysynyt.
    Katon villat maksoivat alle 500€ lisää 400 -> 600mm.
    Lattiastöröksit 200-250mm maksoivat muutaman satasen enemmän kuin vakio ratkaisu.

    Lämmitysenergiaa menee vuodessa noin 10 000KWh 2 2 kokoonpanolla ja meillä on myös kylpyamme.
    kokonaisenergiankulutus on 16-18MWh/a haarukassa.

    Pahoin pelkään että erilaisten pumppu systeemien kanssa palaa vuodessa 500€ pelkiin ylläpitokuluihin ja korkoihin, jos laskenta ajaksi otetaan 15 vuotta, jossa siis tuntuvasti optimismia laitteiden keston suhteen. Näin ainakin asiantuntijat sanoivat.

    Lisäksi epäilen, että vettä lattiassa kierrättävä syteemi, jossa on vielä lämpöpumppu mukana alentaa kiinteistö jällkeenmyyntiarvoa kun ikää on enemmän kuin viisi vuotta.

    Äänestä

  • tuollaisessa asuvana kirjoitti:

    >voidaan todeta, että 0.2 -> 0.15 parannus seiniin maksoi vuonna 2004 noin 1000€

    Samoihin aikoihin kysyin huvikseni LL400 lisähintaa meidän pakettiin lammilta. Se oli 2000€

    >Ikkunoista en tiedä kun niitä ei saanut kuin yhdeltä toimijalta tuolloin. Maksoivat silloin noin 10000€.

    Tehoselektiivin ja superin hintaero oli meille ovh 70€/m2 saatiin 35€/m2 muistaakseni. Ikkunapaketin hintaa en enään muista ... tais olla 10T (Tehoa ja superia) Oletan että U1.0:n alle mennessä lisähintaa saa pulittaa ainakin 50€/m2. Ja väheneekö keväällä saatavan ilmaisenergian määrä samalla? Ainakin superi tekee niin. Eli Tehoselektiivi on energialuokkaa C ja superi on energialuokkaa D.

    >Tavallisia en siis edes kysynyt.

    Olipa halpa.

    Meille maksoi 500€ kun mentiin 300->400mm eikä yläpohaa ole kuin 115m2 vinous yhdessä neljänneksessä.
    (lisäeristys söisi sitten toki lisää myös varastotilaa ullakolla)

    >Lattiastöröksit 200-250mm maksoivat muutaman satasen enemmän kuin vakio ratkaisu.

    Samoten kun mentiin 150mm->200mm. Kai lisäsit myös routarytoksia?

    >Lämmitysenergiaa menee vuodessa noin 10 000KWh 2 2 kokoonpanolla ja meillä on myös kylpyamme.

    Jaa. Ookko etelässä?
    Minkälainen on lämmöntuotto systeemi käyttövesineen?
    Onko jäähdytys?

    Meillä tavoitteena siis noin 14Mwh kulutus vuodessa, Oulunläänissä.

    >Pahoin pelkään että erilaisten pumppu systeemien kanssa palaa vuodessa 500€ pelkiin ylläpitokuluihin ja korkoihin,

    Olen muinoin laskenut että laina-aikana maalämpö ei tule meillä sen kalliimmaksi kuin suorasähkökään. (vaikka sähkönhinta pysyisi nykyisellään, "asiantuntijathan" sanoo että sähkönhinta kaksinkertaistuu 15 vuodessa)

    Laina-ajan jälkeen nettosäästöä tulee vaikka ostaisi muutaman vuoden välein uuden pumpun. (toki, ennustajia meistä tuskin on kumpikaan)

    >jos laskenta ajaksi otetaan 15 vuotta, jossa siis tuntuvasti optimismia laitteiden keston suhteen. Näin ainakin asiantuntijat sanoivat.

    Tuo ainakin on ihan potaskaa tuttavapiirin kokemusten perusteella.
    Voipa tuota tutkailla myös tuolla maalämpöfoorumilla.

    Lisäksi epäilen, että vettä lattiassa kierrättävä syteemi, jossa on vielä lämpöpumppu mukana alentaa kiinteistö jällkeenmyyntiarvoa kun ikää on enemmän kuin viisi vuotta.

    Äänestä

  • raksaaja--sh kirjoitti:

    >Maalämpö on varmaan katoavaa kansan perinnettä.

    Höpöjä. Uusissa omakotitaloissa se alkaa olla yleisin. Ja jatkaa sitä rataa.

    >ILP ja VILP ajaa kustannuksiltaan ja hyötysuhteiltaan oikealta ohi.

    Lapsellista kuvitelmaa.
    ILP hyötysuhde pohjoisen pakkasissa on 1 kun se maalämmöllä on tutkimusten mukaan 3.5. (COP:n ollessa noin 4.5)

    >Maalämmön viilennyksestä on ilmaisuus kaukana

    Ei se ainakaan ILP:iä kovin rajusti kalliimpi ole investoinnissa. Ja kuluttaa vaan pari prosenttia ILP:n kulutuksesta käytössä. Ja nostaa samalla maalämmön COP:a.

    > ja ilman konvektoria siitä ei myöskään ole viilentäjäksi.

    Höpötät taas.
    Jos talon lämpötila on tasapainossa ilman viilennystä, ilmanvaihdon kautta saadaan kodinkoneiden hukkalämpöä vastaava jäähdytysteho HELPOSTI.

    Muutoin tarvitaan konvektori. Niinkuin sanoin. Jos lukaiset uudestaan.

    >Aiheesta on runsaasti keskustelua maalämpöfoorumilla.

    Olen siellä minäkin.
    Ja tiedän kyllä mistä puhun tässä asiassa.

    etkä luultavasti ole asunut päivääkään talossa, jossa on maaviileät yms.

    Maalämmön suosio on toki viime vuosina noussut, mutta edullisemmat tekniikat ovat viimeisen viiden vuoden aikana kehittyneet huikeasti. Jos takana on loistava tulevaisuus.

    Suomen talvessa 25 asteen pakkanen on harvinaista ja muutoinkin oikea mittapuu on lämmitystarveluku joka kertoo pitkänaikavälin lämmitystarpeen.

    Ja se huumorikohta tuossa sinun jutussasi on se, että maalämmön hyötysuhde nousee kun käytät maaviileää. Haloo niin käy vain pintaputkistossa, mutta merkittävä osa MLP:tä laitetaan porakaivoon. Pintaputkistolla tehty maaviileä ei viilennä kertakaikkiaan yhtään mitään enää kesäkuun jälkeenkään.
    Nyt sitten mietitään, että sillä porakaivossa on pohjavettä about 4 asteisena ja sitä P-A-L-J-O-N ja se vaihtuu kaiken aikaa. Jos siis laitat Olkiluodon uuden reaktorin ajamaan lämpöä sinne reikääsi voit oikeasti saada sinne kohoavan lämmön. Mutta jos ajat sinne pari kuukautta vuodessa lisälämpöä 1kW teholla niin sen vaikutus lähenee asymbtoottisesti nollaa. Se on sama kuin hyttysen pieru pälkäneellä versus ilmanlaatu australiassa.

    Mutta toki tuo höpinä sopii loistavasti myyntimiesten puheisiin.

    Maalämmössä on yksi hyvä puoli muihin sähkölämmitysmuotoihin verrattuna. Se leikkaa kulutus huippua.

    Äänestä

  • raksaaja--sh kirjoitti:

    kokonaiskulutukseen euroina vaikuttaa tietenkin mm. se kuinka tehokkaasti talon sisäiset lämmönlähteet hyödynnetään (rungon varauskyky ja LTO vaikuttaa paljon)

    nääkin on joskus tullut postattua ... lötyi pöytälaatikosta, laitanpa uudestaan:

    Käytin erästä Väinö Niemelän (kukalie) laatimista excel taulukkoista joka antaa ihan käypät energiankulutuslukemat (kun vertaan muihin laskureihin).

    Sen mukaan meillä menee:
    - 11% vuotoilmaan (voi olla vähemmän, on käytetty extreme huolellisuutta)
    - 7% ilmanvaihtoon (80% LTO)
    - 9% alapohjaan (200mm EPS)
    - 7% yläpohjaan (450mm Ekovilla+Paroc)
    - 4% ovista (U=noin 1,2)
    - 22% ikkunoista (Tehoselektiivi ja Superlasi)
    - 8% maanpaineseinistä (120mm EPS)
    - 32% ulkoseinistä (120mm EPS)

    Lämpövuoto noin 23 000kwh/a 230m2/700m3 rinnetalossa.
    Käyttöveteen noin 3000kwh/a.

    Lämmityksestä noin 8000kwh/a tuotetaan kodinkoneiden hukkalämmöstä.

    Eli maksettavaa lämmitystä on jotain 18000kwh/a.
    Sitä tuotetaan maalämmöllä eli Fortumin kaupasta haetaan 6000kwh/a lämmitykseen.

    Eli tuosta mitättömästä 6000kwh/a energianmäärästä jos yrittäisi lisäeristämällä säästää niin eihän sillä oo mitään merkitystä. Eli mun rahanmenelkin kannalta ois aivan sama oisko mun seinät siporexia vaiko EPS:ää.

    ... talon jossa lämmönlähteenä käytetään rungon varauskykyä. Kuulostaa kovasti ekolokiselta.

    Äänestä

  • raksaaja--sh kirjoitti:

    >voidaan todeta, että 0.2 -> 0.15 parannus seiniin maksoi vuonna 2004 noin 1000€

    Samoihin aikoihin kysyin huvikseni LL400 lisähintaa meidän pakettiin lammilta. Se oli 2000€

    >Ikkunoista en tiedä kun niitä ei saanut kuin yhdeltä toimijalta tuolloin. Maksoivat silloin noin 10000€.

    Tehoselektiivin ja superin hintaero oli meille ovh 70€/m2 saatiin 35€/m2 muistaakseni. Ikkunapaketin hintaa en enään muista ... tais olla 10T (Tehoa ja superia) Oletan että U1.0:n alle mennessä lisähintaa saa pulittaa ainakin 50€/m2. Ja väheneekö keväällä saatavan ilmaisenergian määrä samalla? Ainakin superi tekee niin. Eli Tehoselektiivi on energialuokkaa C ja superi on energialuokkaa D.

    >Tavallisia en siis edes kysynyt.
    Katon villat maksoivat alle 500€ lisää 400 -> 600mm.

    Olipa halpa.

    Meille maksoi 500€ kun mentiin 300->400mm eikä yläpohaa ole kuin 115m2 vinous yhdessä neljänneksessä.
    (lisäeristys söisi sitten toki lisää myös varastotilaa ullakolla)

    >Lattiastöröksit 200-250mm maksoivat muutaman satasen enemmän kuin vakio ratkaisu.

    Samoten kun mentiin 150mm->200mm. Kai lisäsit myös routarytoksia?

    >Lämmitysenergiaa menee vuodessa noin 10 000KWh 2 2 kokoonpanolla ja meillä on myös kylpyamme.
    kokonaisenergiankulutus on 16-18MWh/a haarukassa.

    Jaa. Ookko etelässä?
    Minkälainen on lämmöntuotto systeemi käyttövesineen?
    Onko jäähdytys?

    Meillä tavoitteena siis noin 14Mwh kulutus vuodessa, Oulunläänissä.

    >Pahoin pelkään että erilaisten pumppu systeemien kanssa palaa vuodessa 500€ pelkiin ylläpitokuluihin ja korkoihin,

    Olen muinoin laskenut että laina-aikana maalämpö ei tule meillä sen kalliimmaksi kuin suorasähkökään. (vaikka sähkönhinta pysyisi nykyisellään, "asiantuntijathan" sanoo että sähkönhinta kaksinkertaistuu 15 vuodessa)

    Laina-ajan jälkeen nettosäästöä tulee vaikka ostaisi muutaman vuoden välein uuden pumpun. (toki, ennustajia meistä tuskin on kumpikaan)

    >jos laskenta ajaksi otetaan 15 vuotta, jossa siis tuntuvasti optimismia laitteiden keston suhteen. Näin ainakin asiantuntijat sanoivat.

    Tuo ainakin on ihan potaskaa tuttavapiirin kokemusten perusteella.
    Voipa tuota tutkailla myös tuolla maalämpöfoorumilla.

    Lisäksi epäilen, että vettä lattiassa kierrättävä syteemi, jossa on vielä lämpöpumppu mukana alentaa kiinteistö jällkeenmyyntiarvoa kun ikää on enemmän kuin viisi vuotta.

    "Lisäksi epäilen, että vettä lattiassa kierrättävä syteemi, jossa on vielä lämpöpumppu mukana alentaa kiinteistö jällkeenmyyntiarvoa kun ikää on enemmän kuin viisi vuotta."

    Naurettavaa kerrassaan.

    Äänestä

  • huumorimiehiä. kirjoitti:

    etkä luultavasti ole asunut päivääkään talossa, jossa on maaviileät yms.

    Maalämmön suosio on toki viime vuosina noussut, mutta edullisemmat tekniikat ovat viimeisen viiden vuoden aikana kehittyneet huikeasti. Jos takana on loistava tulevaisuus.

    Suomen talvessa 25 asteen pakkanen on harvinaista ja muutoinkin oikea mittapuu on lämmitystarveluku joka kertoo pitkänaikavälin lämmitystarpeen.

    Ja se huumorikohta tuossa sinun jutussasi on se, että maalämmön hyötysuhde nousee kun käytät maaviileää. Haloo niin käy vain pintaputkistossa, mutta merkittävä osa MLP:tä laitetaan porakaivoon. Pintaputkistolla tehty maaviileä ei viilennä kertakaikkiaan yhtään mitään enää kesäkuun jälkeenkään.
    Nyt sitten mietitään, että sillä porakaivossa on pohjavettä about 4 asteisena ja sitä P-A-L-J-O-N ja se vaihtuu kaiken aikaa. Jos siis laitat Olkiluodon uuden reaktorin ajamaan lämpöä sinne reikääsi voit oikeasti saada sinne kohoavan lämmön. Mutta jos ajat sinne pari kuukautta vuodessa lisälämpöä 1kW teholla niin sen vaikutus lähenee asymbtoottisesti nollaa. Se on sama kuin hyttysen pieru pälkäneellä versus ilmanlaatu australiassa.

    Mutta toki tuo höpinä sopii loistavasti myyntimiesten puheisiin.

    Maalämmössä on yksi hyvä puoli muihin sähkölämmitysmuotoihin verrattuna. Se leikkaa kulutus huippua.

    >etkä luultavasti ole asunut päivääkään talossa, jossa on maaviileät yms.

    Tietämykseni on hieman laajempi.

    >Maalämmön suosio on toki viime vuosina noussut, mutta edullisemmat tekniikat ovat viimeisen viiden vuoden aikana kehittyneet huikeasti. Jos takana on loistava tulevaisuus.

    Melkoista potaskaa on mainosmateriaaleissa mm ILP vehkeiden hyötysuhde. kts. esim kuluttajalehden artikkelit

    >Suomen talvessa 25 asteen pakkanen on harvinaista

    So?
    ILP päihittää MLP:n silloin kun lämmitystä ei juurikaan tarvitse. Muutoin MLP rulettaa.

    >Ja se huumorikohta tuossa sinun jutussasi on se, että maalämmön hyötysuhde nousee kun käytät maaviileää. Haloo niin käy vain pintaputkistossa, mutta merkittävä osa MLP:tä laitetaan porakaivoon.

    Aivan pomminvarmasti MLP:lle menevä vesi on lämpimänpää kun se kulkee IVK kennon kautta ennen pumppua. Ja siten hyötysuhde korkeampi.

    (lisäksi hitusen verran myöskin lämpökaivon lämpö nousee, kysäseppä asia omaksi varmistukseksesi ammattilaisilta)

    >... Mutta jos ajat sinne pari kuukautta vuodessa lisälämpöä 1kW teholla niin sen vaikutus lähenee asymbtoottisesti nollaa. Se on sama kuin hyttysen pieru pälkäneellä versus ilmanlaatu australiassa.

    Otappa huomioon lämpökaivon mitoitusperusteet. Niistä sat vihiä miten homma oikeasti menee.
    (((toki pitkä-aikainen vaikutus on pieni)))

    Tiesitkö että oulussa lämmitetään kaukolämmön käyttövesi joka kesä kahden viikon ajan kallioperään pumpatulla lämmöllä? Ihmeellistä.

    >Maalämmössä on yksi hyvä puoli muihin sähkölämmitysmuotoihin verrattuna. Se leikkaa kulutus huippua.

    On sillä paljon muitakin arvoja. Ei ole esimerkiksi metelöivää ulkoyksikköä. Voin kesällä kuunnella kosken kohinaa häiriöttä.

    Äänestä

  • ... haluan tuommosen ... kirjoitti:

    ... talon jossa lämmönlähteenä käytetään rungon varauskykyä. Kuulostaa kovasti ekolokiselta.

    t. raksaaja

    VTT:n materiaali viimeisen 10 vuoden ajalta RakMk:n tiedot varaavan tulisijan toimintaperiaate massan hitaus yms.

    Äänestä

  • raksaaja--sh kirjoitti:

    "Lisäksi epäilen, että vettä lattiassa kierrättävä syteemi, jossa on vielä lämpöpumppu mukana alentaa kiinteistö jällkeenmyyntiarvoa kun ikää on enemmän kuin viisi vuotta."

    Naurettavaa kerrassaan.

    Enemmän vaikuttaa pullan tuoksu ja ikkunaverhojen väri. Semmoisia ne talon ostajat on, mielikuvia ostetaan.

    Meilläkin on MLP.

    Äänestä

  • Sohvatiikeri kirjoitti:

    Enemmän vaikuttaa pullan tuoksu ja ikkunaverhojen väri. Semmoisia ne talon ostajat on, mielikuvia ostetaan.

    Meilläkin on MLP.

    Ja suorasähköt kiersin kaukaa.

    Äänestä

Koska kivitalot tyypillisesti ovat rajoitetumpia matalaenergiarakentamisessa ja monasti kuitenkin isoja, lienee ok että keskustelu lipes lämpöpumppuihin.

ja FYI: Oulun Yliopiston tutkimusken/selvityksen/käytännönmittausten perusteella ikivanhoilla maalämpöpumpuilla lämpökaivon ja lattialämmityksen vuotuiseksi hyötysuhteeksi saatiin 3.5 (sis. kuuma käyttövesi).
Nykyisillä maalämpöpumpuilla on COP parantunut nuista ajoista 0.5-1.5:llä eli hyötysuhde 3.5 ja korkeampikin on entistä helpommin saavutettavissa.

t. raksaaja

Äänestä

Rupeaa sähkölämmittäjämiesten ääni nousemaan. Kyllähän sen ymmärtää kun ei mitään tajuta ja lämmitysmuotokin valitaan Motivan tutkimusten mukaan. TÄMÄN SYKSYN sähkönkorotukset lisäävät parkumista entistä enemmän.

Jatka samaan malliin Raksaaja, sun juttuja on ilo lukea. Anna sähkökaapelimiesten parkua...ei se meidän tukevien kiviseinien sisään kuulu.

Lammi ja maalämpö täälläkin...

MP

Äänestä

Maaliskuussa tulee kuopion leveysasteella aaringosta 300W/m2...400W/m2 lämmitystehoa.

Kun se tulee kohtisuoraan akkunasta sisään, siitä normaaliselektiivien tapauksessa tulee lämmöksi noin 300W/m2*0.6=180W/m2

Eli 5m2 ikkuna aiheuttaa 900W lisälämmityspiikin huoneeseen eikä siihen esim varaava lattialämmitys kerkiä reagoimaan.
Mutta mikäli talossa on betoniset seinät, ne vähentävät huoneilman lämmön nousua & lämmön hukkaa yms..

(esim betonisen lämpöharkon sisäkuoren lämmönvarauskyky on jotain 150kJ/m2K ja 150mm väliseinän varauskyky jotain 200kJ/m2K (siporexilla ja hirrellä varauskyky on 1/5 verrattuna betoniin), gyprok seinän varauskyky on kait jotain 13kJ/m2K)

Kesällä taas on mitattu enimmillään 1000W/m2 lämmitysteho.

Ja sehän tulee niin jyrkässä kulmassa ikkunaan että tehollinen pinta-ala vähintään puolittuu 1000W/m2/2=500W/ikkunam2
Lisäksi lämpöä absoboituu lasiin ja heijastuu ulospäin ... arvaus että yli 20% -> 500W/m2*0,8=400W
Ja mikäli kyseiseen akkunaan on hankittu superlasi niinkuin meillä, tulee lämmöksi noin 400W/m2*0.38=152W/m2
Ja mikäli kuumimman päivän aikaan pidetään lämpölasin ulkopuolella oleva sälekaihdin kiini, se puolittaa tehon eli 152W/m2/2=76W/m2.

Eli meillä 5m2 ikkuna aiheuttaa 380W - 760W tehon riippuen siitä muistaako sälekaihtimia laskea alas tai laittaa jopa kiinni kuumimman päivän ajaksi.
(OH+Ruokailutilassa on noin 7m2 ikkunaa johon kesällä aurinko pääsee paistamaan, about toiset 7m2 on 100% räystään varjossa)

Ja siltäpä tuo tuntuukin. Kun sälekaihtimet ja tuuletusröörit laittoi kiinni niin kivitalomme yläkerta jäähtyi +24 asteesta kohti +22 astetta vaikka hellejakso jatkui.
(auringonpuolella 40'C varjossa 30'C, talo puuttomalla etelärinteellä, ilmastointi ei päällä ((kellarikerroksen lämpö oli +17 ja 22 asteen välissä))).
Vuorokautinen lämpötilavaihtelu astettui yläkerrassa pariin asteeseen.
-> olen erittäin vakuuttunut ettemme tarvitse puhallinkonvektoria vaan pelkästään IV viilennys riittää (mutta konvektorille on siis kondenssivesiputket valmiina yms)

Äänestä
  • kivitalo, jossa ikkunoita 10m2 lounaaseen ja 5m kaakkoon. Kaakon puolelta aurinko ei kesällä paljoa paista, koska siinä iso koivu suojaamassa, mutta lounaaseen ei ole mitään esteitä.

    Meillä on 1.5KWh viilennystehoa ja se ei kyllä riitä. Heinäkuussa oltiin 27 asteessa. Kun helteet alkoi meni kolme neljä päivää ennenkuin lämpötila nousi noin ylös.

    Rakennusaikana minäkin luulin, että tuo viilennysriittää, koska lämpötilat pysyivät selvästi alempina, mutta kun soffa tuotiin sisälle niin lämpö alkoin nousta.

    Olen siis vakuuttunut, ettei tuo IV jähdytys pidä taloa miellyttävän lämpöisenä.

    Äänestä

  • veteläsuomessa kirjoitti:

    kivitalo, jossa ikkunoita 10m2 lounaaseen ja 5m kaakkoon. Kaakon puolelta aurinko ei kesällä paljoa paista, koska siinä iso koivu suojaamassa, mutta lounaaseen ei ole mitään esteitä.

    Meillä on 1.5KWh viilennystehoa ja se ei kyllä riitä. Heinäkuussa oltiin 27 asteessa. Kun helteet alkoi meni kolme neljä päivää ennenkuin lämpötila nousi noin ylös.

    Rakennusaikana minäkin luulin, että tuo viilennysriittää, koska lämpötilat pysyivät selvästi alempina, mutta kun soffa tuotiin sisälle niin lämpö alkoin nousta.

    Olen siis vakuuttunut, ettei tuo IV jähdytys pidä taloa miellyttävän lämpöisenä.

    Tein täällä gallupin jotta kuinka paljon kesällä menee taloissa sähköä ja keskiarvo oli 1500W jatkuvaksi tehoksi laskettuna.

    (hot spot keittiössä)

    Eli mikäli talo pysyy viileänä ilman kodinkoneita, ei pitäisi olla mahdottomuus että maaviileä (normaaliteholla) riittää ilman konvektoria kattamaan jäähdytystarpeen jonka kodinkoneet aiheuttaa.
    (imiset ei siihen montaa 100W enään lisää tuo)

    Mutta sittenpä näen....

    juddu tuli vielä mieleeni, että vaikka seinissä on nykysin hyvät eristykset, niin pinnan väristä riippuen sitä lämpökuormaa tulee seinistä aika reilusti kun pintalämmöt tänäkin suvena oli ulkona 40 asteen tuntumassa jopa valkoisella pinnalla. Ja katto on meillä tumman harmaa ja siinä voi paistaa munia, vaikka kaikki lappeet ovatkin pohjoiseen /luoteeseen.

    Äänestä

  • mutta sellainen kirjoitti:

    Meillä on seinä vielä tummalla harkkopinnalla.
    Ei varmasti heijasta lämpösäteilyä pois vaan imee kaiken itseensä.

    Se onkin vitsikästä kun illalla auringon ollessa jo talon toisella puolella seinä hohkaa lämpöä melkein kuin aurinko paistaisi. Kiviseinät keskiarvoistaa vuorokautisen lämmönvaihtelun edellisen päälle tulee auringon lämpösäteilyvaikutus.

    Toisaalta... esim doflämpö ohjelmassa käytetty Oulun lämpötilastotietokanta (ta mikälie) kertoo jotta heinäkuussa TARVITAAN LÄMMITYSTÄ. Eli varjossa olevien seinien läpi pitää kuukaudessa mennä 700Wh per kk per m2!

    Äänestä

Eiköhän lämpövuoto seinien läpi tullut aika perusteellisesti jo kaluttua. 8-)

Seuraavaksi voisi luoda katseen seinän sisäpinnan lämpötilaan eri harkkoratkaisuissa.
Mitä lämpöisänpi seinän sisäpinta on sitä alhaisemmalla huonelämpötilalla saavutetaan miellyttävät olosuhteet ja säästetään energiaa. Myöskin maalämmön hyötysuhde on sitä parempi mitä alhaisempana lämmittävän lattian lämpötila voidaan pitää (esim matalenergiatalon ja normitalon ero on enimmillään MLP COP:ssä yli 0.5).

Sisäpintojen lämpötiloista alustavasti...
-20 asteen pakkasessa seinän sisäpinnan lämpötila on yleensä 17 ja 19 asteen välissä.
Sanotaan että tehoselektiivilasin sisäpinnan lämpötila on noin 15 astetta ja superlasilla 16 astetta ja että 16 astetta ei enään aiheuttaisi "kylmän hohkaa".
jne... palataan asiaan. ;-)

Äänestä
  • meillä ainakin superlasit olil tukevasti jäässä sisäpuolelta alanurkistaan kun pakkasta oli -20 ja suhteelllinen kosteus sisällä 34%.

    Kyseessä kiinteät ikkunat.

    Toisaalta tänäkin aamuna ne oli ulkopuolelta märät kuten autonikkunat. Mutta vain keskiosaltaan.

    Eli pienet kiinteä ikkunat ova suhteellisesti aivan paskoja lasituksista huolimatta, ellei välilistana ole TPE, jota taas kovin moni suostuisi kotiinsa laittamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kummastelija___ kirjoitti:

Täällä on usein jauhettu u-arvoista. Tein tuossa sellaisen havainnon kun erästä lehteä selasin, että puutaloissa ei ole niin ihmeelliset u-arvot. Keskimäärin näyttää olevan 0,20-0,30. Tänä päivänä kuitenkin useat viranomaiset vaativat lämpölaskelmat vai mitä ne nyt ovatkaan kompensaatiolaskelmat tai jotain sinne päin.

Eli tästä voisi vetää sen johtopäätöksen ettei seinärakenteen u-arvolla ole juurikaan merkitystä. Taloissa myös elementti kuin valmistaloissakin näyttää olevan ikkunapinta-alaa aikalailla. Siitä ehkä johtuu että näitä laskelmia vaaditaan.

Taitaa tällä palstalla myyjät veivata näitä u-arvoja ja saada muutamien rakentajien päät sekaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu