Monikulttuuriset suhteet –palstalla eräs kirjoittaja kyseli tilanteesta jossa Suomessa asuvan parin ulkomaalainen “puolisko” perii esim. vanhemmiltaan kotimaassaan (siis ulkomailla) sijaitsevan asunnon tms. Miten menee perintövero yms pykälät?
Itselläni samantapainen tilanne mutta “tuplana”, eli olen naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja asumme hänen kotimaassaan. Minulle on jossain vaiheessa tulossa perintönä vanhempieni ostama asunto. Toinen vanhemmistani on jo kuollut, ja olen ainoa lapsi. Elossa oleva vanhempani ei ole mennyt (tai menossa) uusiin naimisiin.
Mieheni taas maksaa tällä hetkellä pankille takaisin lainaa asunnosta joka on ostettu hänen ja hänen isänsä nimiin. Ideana on että appeni saa asua siinä niin kauan kuin elää, jonka jälkeen asunto on vain mieheni nimissä.
Osaakos täällä kukaan kommentoida tilannettamme, mitä tapahtuu perintoverojen sun muitten laillisuuksien suhteen siinä vaiheessa kun asunnot lopulta “vaihtavat omistajaa” eli itse perin vanhempieni Suomessa sijaitsevan asunnon ja miehestäni tulee hänen ja isänsä asunnon ainoa omistaja nykyisessä kotimaassamme?
Siellä moku-suhteet palstalla joku vitsiniekka ihmetteli miksi pitäisi Suomen valtiolle mitään kertoa mahdollisesta perinnöstä ulkomailla, mutta löytyisiköhän täältä asiallisempaa vastausta…?
Itselläni samantapainen tilanne mutta “tuplana”, eli olen naimisissa ulkomaalaisen kanssa ja asumme hänen kotimaassaan. Minulle on jossain vaiheessa tulossa perintönä vanhempieni ostama asunto. Toinen vanhemmistani on jo kuollut, ja olen ainoa lapsi. Elossa oleva vanhempani ei ole mennyt (tai menossa) uusiin naimisiin.
Mieheni taas maksaa tällä hetkellä pankille takaisin lainaa asunnosta joka on ostettu hänen ja hänen isänsä nimiin. Ideana on että appeni saa asua siinä niin kauan kuin elää, jonka jälkeen asunto on vain mieheni nimissä.
Osaakos täällä kukaan kommentoida tilannettamme, mitä tapahtuu perintoverojen sun muitten laillisuuksien suhteen siinä vaiheessa kun asunnot lopulta “vaihtavat omistajaa” eli itse perin vanhempieni Suomessa sijaitsevan asunnon ja miehestäni tulee hänen ja isänsä asunnon ainoa omistaja nykyisessä kotimaassamme?
Siellä moku-suhteet palstalla joku vitsiniekka ihmetteli miksi pitäisi Suomen valtiolle mitään kertoa mahdollisesta perinnöstä ulkomailla, mutta löytyisiköhän täältä asiallisempaa vastausta…?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä lakeja tutkailtavaksi:
PERINTÖ- JA LAHJAVEROLAKI
2 LUKU
Perintöveron suorittamisvelvollisuus ja määrä
4 § (8.12.1995/1392)
Perintöveroa on suoritettava:
1) perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta, jos perinnönjättäjä taikka perillinen tai testamentinsaaja asui kuolinhetkellä Suomessa; sekä
2) perintönä tai testamentilla saadusta Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta sekä sellaisen yhteisön osakkeista tai osuuksista, jonka varoista enemmän kuin 50 prosenttia muodostuu Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta.
Suomessa asuvan henkilön saamasta muusta kuin 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta omaisuudesta suoritettavasta perintöverosta vähennetään samasta perinnöstä tai testamenttisaannosta vieraalle valtiolle suoritettujen verojen määrä (ulkomaisen veron hyvitys). Tämä hyvitys ei saa olla suurempi kuin määrä, joka vastaa yhtä suurta osaa perintöverosta kuin vieraasta valtiosta saadun omaisuuden arvo on Suomessa perintöveron perusteena olevan omaisuuden arvosta.
Henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti.
Jos omaisuutta saa perintönä tai testamentilla henkilö, joka palvelee vieraan valtion Suomessa olevassa diplomaattisessa tai muussa siihen rinnastettavassa edustustossa tai lähetetyn konsulin virastossa taikka on Suomessa Yhdistyneiden Kansakuntien, sen erityisjärjestön tai Kansainvälisen atomienergiajärjestön palveluksessa tai tällaisen henkilön perheenjäsen tai yksityinen palvelija ja jos hän ei ole Suomen kansalainen, hän on velvollinen suorittamaan perintöveroa ainoastaan 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta omaisuudesta.
PERINTÖKAARI
Kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvia säännöksiä
Suomen tuomioistuinten kansainvälinen toimivalta
1 § (13.12.2001/1228)
Suomen tuomioistuin voi määrätä pesänselvittäjän tai pesänjakajan, jos:
1) perittävällä oli kuollessaan Suomessa asuin- tai kotipaikka;
2) perittävä oli Suomen kansalainen ja hän oli määrännyt, että perimykseen on sovellettava Suomen lakia;
3) perittävä oli Suomen kansalainen eikä pesänselvitystä tai perinnönjakoa toimiteta siinä valtiossa, jossa perittävällä oli asuin- tai kotipaikka;
4) perittävältä jäi Suomessa olevaa omaisuutta eikä pesänselvitystä tai perinnönjakoa tuon omaisuuden osalta toimiteta siinä valtiossa, jossa perittävällä oli asuin- tai kotipaikka; tai
5) perittävältä jäi Suomessa oleva sellainen maatila, jota tarkoitetaan 25 luvussa, ja perimykseen on sovellettava Suomen lakia.
Suomen tuomioistuin voi määrätä pesänselvittäjän myös, jos perittävältä jäi Suomessa olevaa omaisuutta ja pesänselvittäjän määrääminen on tarpeen velkojan tai erityisjälkisäädöksen saajan oikeuden turvaamiseksi.
2 § (13.12.2001/1228)
Suomen tuomioistuimella on toimivalta muussa kuin 1 §:ssä tarkoitetussa perintöä koskevassa asiassa, jos:
1) perittävällä oli kuollessaan Suomessa asuin- tai kotipaikka; tai
2) asia koskee Suomen tuomioistuimen määräämän pesänselvittäjän tai pesänjakajan tehtäviin kuulunutta toimenpidettä.
Asia, joka koskee lakiosan täydentämistä, ennakkoperinnön palauttamista, testamentin pätevyyttä tai näihin rinnastettavaa vaatimusta, voidaan tutkia Suomessa myös, jos vastaajalla on täällä asuin- tai kotipaikka.
3 § (13.12.2001/1228)
Vaikka Suomen tuomioistuimella ei 1 ja 2 §:n mukaan ole toimivaltaa, se voi tutkia perintöä koskevan asian, jos vastaaja hyväksyy sen, että asia tutkitaan Suomessa tai ryhtyy vastaamaan asiassa tekemättä väitettä toimivallan puuttumisesta eikä asia koske sellaisen kolmannen henkilön oikeutta, joka olisi ollut asiassa osapuolena, jos se olisi saatettu vireille valtiossa, jossa perittävällä oli kuollessaan asuin- tai kotipaikka.
4 § (13.12.2001/1228)
Sen lisäksi, mitä 1–3 §:ssä säädetään, Suomen tuomioistuin voi ryhtyä toimenpiteisiin Suomessa olevan, jäämistöön kuuluvan omaisuuden turvaamiseksi.
Perimykseen sovellettava laki
5 § (13.12.2001/1228)
Jollei perittävä ole toisin määrännyt eikä 2 momentista muuta johdu, perimykseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävällä oli kuollessaan kotipaikka.
Jos perittävällä oli aikaisemmin ollut kotipaikka toisessa valtiossa, 1 momentissa tarkoitetun valtion lakia sovelletaan kuitenkin vain, jos:
1) perittävä oli kuollessaan sen valtion kansalainen; tai
2) perittävä oli asunut siinä valtiossa vähintään viiden vuoden ajan välittömästi ennen kuolemaansa.
Jollei 1 momentissa mainittu laki tule 2 momentin mukaan sovellettavaksi, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalainen perittävä oli kuollessaan. Jos perittävällä kuitenkin oli kaikki seikat huomioon ottaen olennaisesti läheisempi yhteys toiseen valtioon kuin siihen, jonka kansalainen hän oli kuollessaan, sovelletaan ensiksi mainitun valtion lakia.
6 § (13.12.2001/1228)
Perittävä voi määrätä perimykseen sovellettavasta laista siten kuin 2 momentissa säädetään. Määräys on annettava testamentille säädetyssä muodossa, jotta se olisi pätevä. Harkittaessa, onko määräys annettu oikeassa muodossa, on sovellettava, mitä 9 §:ssä säädetään testamentin muodosta.
Sovellettavaksi voidaan määrätä:
1) sen valtion laki, jonka kansalainen perittävä on määräystä antaessaan tai kuollessaan; tai
2) sen valtion laki, jossa perittävällä on määräystä antaessaan tai kuollessaan kotipaikka taikka jossa hänellä on aikaisemmin ollut kotipaikka.
Jos perittävä on määräystä antaessaan avioliitossa, sovellettavaksi voidaan lisäksi määrätä sen valtion laki, jota on sovellettava avioliiton varallisuussuhteisiin.
Määräyksen peruuttaminen on tehtävä testamentin peruuttamista koskevia muotovaatimuksia noudattaen, jotta se olisi pätevä.
7 § (13.12.2001/1228)
Perimykseen sovellettavan lain mukaan on ratkaistava kysymykset, jotka koskevat:
1) lakimääräistä perintöoikeutta ja kelpoisuutta saada perintö tai testamentti;
2) perimysjärjestystä ja perintöosuutta;
3) lakiosaa ja vastaavaa suojattua osuutta jäämistöön;
4) ennakkoperinnön ja lahjoituksen huomioon ottamista perintöä jaettaessa sekä velvollisuutta palauttaa saatu ennakkoperintö ja lahjoitus;
5) perintöoikeuden menettämistä ja perinnöttömäksi tekemistä sekä perintöoikeuden lakkaamista vanhentumisen, perinnöstä luopumisen tai vastaavan perusteen nojalla;
6) testamentin ja muun kuoleman varalta annetun määräyksen sallittavuutta, aineellista pätevyyttä ja oikeusvaikutuksia sekä tällaisen oikeustoimen peruuttamista ja purkamista;
7) oikeutta hallita jäämistöä jakamattomana taikka hallita tai käyttää jäämistöön kuuluvaa omaisuutta tai nauttia jäämistön tai siihen kuuluvan omaisuuden tuottoa; ja
8) oikeutta saada elatusta tai avustusta jäämistöstä.
8 § (13.12.2001/1228)
Jos siinä vieraassa valtiossa, jossa kiinteistö sijaitsee, on voimassa kiinteää omaisuutta koskevia erityisiä säännöksiä jonkin elinkeinon tai ammatin harjoittamisen suojaamiseksi tai perityn omaisuuden säilyttämiseksi jakamattomana suvun omistuksessa taikka muita näihin verrattavia erityisiä säännöksiä, näitä säännöksiä on noudatettava, vaikka perimykseen muutoin sovelletaan toisen valtion lakia.
Testamentissa tai muutoin kuoleman varalta annettua määräystä, jolla syntymättömälle on annettu kiinteää omaisuutta, ei ole noudatettava, jos tämä olisi vastoin sen valtion lakia, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee.
9 § (13.12.2001/1228)
Testamentin ja sen peruuttamisen muotoon on sovellettava, mitä testamenttimääräysten muotoa koskevien lakiristiriitojen ratkaisemiseksi tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja yleissopimuksen soveltamisesta annetussa laissa (835/1976) säädetään.
Sanotun lain säännöksiä on vastaavasti sovellettava myös perinnöstä luopumisen, perintösopimuksen sekä muiden kuoleman varalta tehtyjen oikeustointen muotoon.
10 § (13.12.2001/1228)
Perittävällä on katsottava olleen kelpoisuus tehdä testamentti tai antaa muita määräyksiä kuolemansa varalta, jos hänellä oli tähän kelpoisuus:
1) sen valtion lain mukaan, jota on sovellettava perimykseen; tai
2) sen valtion lain mukaan, missä perittävällä oli kotipaikka tai asuinpaikka testamenttia tehdessään tai määräystä antaessaan, taikka sen valtion lain mukaan, jonka kansalainen perittävä silloin oli.
11 § (13.12.2001/1228)
Oikeuteen tehdä perintösopimus sekä perintösopimuksen aineelliseen pätevyyteen ja oikeusvaikutuksiin sovelletaan sen valtion lakia, missä perittävällä oli kotipaikka sopimusta tehtäessä. Jos perimykseen olisi kuitenkin ollut tuona ajankohtana sovellettava jonkin toisen valtion lakia, perintösopimukseen sovelletaan sitä lakia.
Vieraan valtion lain estämättä sovellettavat säännökset
12 § (13.12.2001/1228)
Jos perittävä oli kuollessaan avioliitossa, eloonjääneellä puolisolla on oikeus pitää hallinnassaan Suomessa oleva, puolisoiden yhteisenä kotina käytetty tai muu jäämistöön kuuluva asunto ja asuntoirtaimisto siten kuin 3 luvussa säädetään, vaikka perimykseen olisi sovellettava vieraan valtion lakia, jos tätä on pidettävä kohtuullisena, kun otetaan huomioon se omaisuus, joka puolisolla on tai jonka hän saa osituksessa taikka perintönä tai testamentilla.
Vaikka perimykseen olisi sovellettava vieraan valtion lakia, perittävän lapselle ja aviopuolisolle voidaan suorittaa avustusta siten kuin 8 luvun 1 ja 2 §:ssä säädetään. Kun avustusta annetaan aviopuolisolle, saadaan myös loukata perillisen oikeutta lakiosaan, jos se on tarpeen, jotta eloonjäänyt puoliso saisi kohtuullisena pidettävän osuuden aviopuolisoiden omaisuudesta. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon se, mitä eloonjääneelle puolisolle tulee osituksessa, perintönä tai testamentilla taikka 1 momentin nojalla.
13 § (13.12.2001/1228)
Jos perittävä oli kuollessaan avioliitossa, perinnönjakoa voidaan eloonjääneen puolison tai perillisen vaatimuksesta sovitella, jos osituksen ja perinnönjaon lopputulos muutoin muodostuisi kohtuuttomaksi sen vuoksi, että ositukseen ja perinnönjakoon oli sovellettava eri valtioiden lakeja.
Harkittaessa, onko perinnönjakoa soviteltava, on erityisesti otettava huomioon, millaiseksi osituksen ja perinnönjaon lopputulos olisi muodostunut, jos perimykseen olisi sovellettu sen valtion lakia, jota oli sovellettava avioliiton varallisuussuhteisiin.
14 § (13.12.2001/1228)
Jos perittävän kotipaikka hänen kuollessaan oli Suomessa ja jäämistö on perimykseen sovellettavan lain mukaan menevä valtiolle, muulle yhteisölle tai käytettävä yleishyödylliseen tarkoitukseen, on sovellettava, mitä 5 luvussa säädetään.
Jos perittävän kotipaikka hänen kuollessaan oli vieraassa valtiossa, 5 lukua on sovellettava Suomessa olevaan omaisuuteen, jos Suomen tuomioistuin voisi määrätä pesänselvittäjän tämän luvun 1 §:n 1 momentin 2–4 kohdan nojalla.
Pesänselvitys ja perinnönjako
15 § (13.12.2001/1228)
Pesänselvitykseen ja perinnönjakoon, joka toimitetaan Suomessa, sovelletaan Suomen lakia.
Tuomioistuin voi määrätä, että perillisen tai testamentin saajan on saatettava oikeutensa voimaan 16 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa määräajassa, vaikka perimykseen olisi sovellettava vieraan valtion lakia.
16 § (13.12.2001/1228)
Pesänselvitys on toimitettava Suomessa silloin, kun perittävällä oli kuollessaan Suomessa asuin- tai kotipaikka. Pesänselvitys käsittää tällöin kaikki perittävän varat ja velat.
Jos perittävällä ei kuollessaan ollut Suomessa asuin- eikä kotipaikkaa, mutta pesänselvitys toimitetaan Suomessa, pesänselvitys käsittää ainoastaan Suomessa olevan varallisuuden. Jos perittävä oli Suomen kansalainen, pesänselvitys käsittää kuitenkin myös vieraassa valtiossa olevan varallisuuden, jos perittävä oli määrännyt Suomen lain sovellettavaksi jäämistöönsä tai jos vieraassa valtiossa oleva perittävän omaisuus ei tule pesänselvityksen kohteeksi siinä valtiossa, missä perittävällä oli kuollessaan koti- tai asuinpaikka.
Jos pesänselvitys käsittää ainoastaan Suomessa olevan varallisuuden, pesänselvityksessä otetaan huomioon vain ne velat, joista perittävä oli vastuussa velkojalle, jolla on kotipaikka Suomessa sekä ne velat, joista Suomessa oleva perittävän varallisuus on vakuutena tai jotka velkoja on pesänselvittäjälle erikseen ilmoittanut.
Jos perinnönjako ei tule toimitettavaksi Suomessa, pesänselvittäjän on tehtävänsä tultua suoritetuksi tehtävä hallinnostaan tili sille, joka on oikeutettu edustamaan kuolinpesää niiden säännösten mukaan, joita on sovellettava siinä valtiossa, jossa perittävällä oli kuollessaan asuin- tai kotipaikka.
17 § (13.12.2001/1228)
Jos perittävällä oli kuollessaan Suomessa asuin- tai kotipaikka, perinnönjako käsittää kaiken perittävän varallisuuden sen sijainnista riippumatta, jolleivät kuolinpesän osakkaat toisin sovi. Määrättäessä, mitä omaisuutta kullekin perilliselle tulee, voidaan poiketa perimykseen sovellettavan lain säännöksistä, jos tämä on tarpeen, jotta perillinen saisi lainmukaisen osuuden omaisuudesta.
Jos perinnönjaon toimittaminen Suomessa perustuu ainoastaan siihen, että perittävältä jäi täällä oleva sellainen maatila, jota tarkoitetaan 25 luvussa, perinnönjako käsittää vain tuon maatilan tarpeistoineen. Jos perittävällä ei kuollessaan ollut asuin- eikä kotipaikkaa Suomessa, perinnönjako käsittää ainoastaan Suomessa olevan varallisuuden. Jos perittävä oli Suomen kansalainen, perinnönjako käsittää kuitenkin myös vieraassa valtiossa olevan varallisuuden, jos perittävä oli määrännyt Suomen lain sovellettavaksi jäämistöönsä tai jos vieraassa valtiossa oleva perittävän omaisuus ei tule perinnönjaon kohteeksi siinä valtiossa, missä perittävällä oli kuollessaan koti- tai asuinpaikka.
Jos perilliset ovat sopimuksellaan jakaneet omaisuutta, joka 2 momentin mukaan ei kuulu jakoon, sopimuksen perusteella voidaan myöntää lainhuuto ainoastaan, jos ne, joilla olisi ollut oikeus perintöön sen valtion lain mukaan, jota oli sovellettava siinä valtiossa, missä perittävällä oli kuollessaan asuin- tai kotipaikka, ovat hyväksyneet sopimuksen.
18 § (13.12.2001/1228)
Perinnönjako on muodon puolesta pätevä, jos se täyttää muotovaatimukset:
1) sen valtion lain mukaan, jossa perinnönjako toimitettiin;
2) sen valtion lain mukaan, jossa perittävällä oli kuollessaan asuin- tai kotipaikka tai jonka kansalainen hän silloin oli; tai
3) sen valtion lain mukaan, jota oli 5 tai 6 §:n mukaan sovellettava perimykseen.
Erinäisiä säännöksiä
19 § (13.12.2001/1228)
Jollei erikseen toisin säädetä, viittauksella vieraan valtion lakiin ei tässä luvussa tarkoiteta asianomaisen vieraan valtion lain kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvia säännöksiä.
Vieraan valtion lain säännös on jätettävä huomiotta, jos sen soveltaminen johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen.
20 § (13.12.2001/1228)
Tämän luvun säännöksiä on noudatettava ainoastaan, jollei toisesta laista tai Suomea sitovasta valtiosopimuksesta muuta johdu.
AVIOLIITTOLAKI
Aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettava laki
129 § (13.12.2001/1226)
Jollei 130 §:ssä säädetyin tavoin ole toisin sovittu, avioliiton varallisuussuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, johon kummallekin puolisolle muodostui kotipaikka avioliiton solmimisen jälkeen.
Jos puolisoiden kotipaikka on myöhemmin siirtynyt toiseen valtioon, sovelletaan sen valtion lakia, jos puolisot ovat asuneet siellä vähintään viisi vuotta. Kyseisen valtion lakia sovelletaan kuitenkin välittömästi kotipaikan saamisesta alkaen, jos puolisoilla on aiemmin avioliiton aikana ollut siinä valtiossa kotipaikka tai jos kumpikin on sen valtion kansalainen.
Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettava laki ei 2 momentin nojalla vaihdu, jos:
1) puolisot tai kihlakumppanit ovat 130 §:ssä tarkoitetulla sopimuksella määränneet avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavasta laista; tai
2) puolisolle on avioliiton purkautumisen, asumuseron tai avioeroasian vireilläolon vuoksi syntynyt oikeus vaatia ositusta ennen sitä ajankohtaa, jolloin toisen valtion laki tulisi sovellettavaksi.
Jollei puolisoille ole muodostunut kotipaikkaa samassa valtiossa, avioliiton varallisuussuhteisiin sovelletaan sen valtion lakia, johon puolisoilla kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on läheisin yhteys.
130 § (13.12.2001/1226)
Kihlakumppaneilla ja aviopuolisoilla on oikeus sopimuksella määrätä avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavasta laista siten kuin 2 momentissa säädetään. Sopimus on tehtävä kirjallisesti, jotta se olisi pätevä.
Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavaksi laiksi voidaan määrätä sen valtion laki, missä toisella tai kummallakin puolisolla on kotipaikka tai jonka kansalainen puoliso on sopimusta tehtäessä. Jos toisen tai kummankin puolison kotipaikka on avioliiton aikana siirtynyt toiseen valtioon, sovellettavaksi voidaan määrätä myös sen valtion laki, missä kummallakin puolisolla oli viimeksi kotipaikka.
Sopimus 1 momentissa tarkoitetun sopimuksen muuttamisesta tai peruuttamisesta on tehtävä kirjallisesti, jotta se olisi pätevä.
131 § (13.12.2001/1226)
Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain mukaan on erityisesti ratkaistava kysymykset, jotka koskevat:
1) puolisoiden omaisuuden jakamista avioliiton purkauduttua tai sen aikana;
2) avioliiton varallisuussuhteita koskevia puolisoiden ja kihlakumppanien oikeustoimia;
3) puolison oikeutta määrätä omaisuudesta; sekä
4) puolison vastuuta aviopuolisoiden veloista.
Avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain vaihtuminen ei vaikuta sitä ennen tehdyn oikeustoimen pätevyyteen. Avioehtosopimuksessa tai omaisuuden myöhemmin tapahtuvaa osittamista koskevassa sopimuksessa olevien määräysten pätevyys arvioidaan kuitenkin sen valtion lain mukaan, jota on sovellettava avioliiton varallisuussuhteisiin kysymyksen tullessa ajankohtaiseksi.
Aviopuolisoiden tai kihlakumppanien tekemä avioliiton varallisuussuhteita koskeva oikeustoimi on katsottava muodon puolesta päteväksi myös, jos se täyttää muotovaatimukset sen valtion lain mukaan, jossa oikeustoimi tehtiin tai jossa puolisoilla oli kotipaikka oikeustointa tehtäessä. Jos puolisot, joilla on Suomessa asuin- tai kotipaikka, tekevät avioehtosopimuksen, on kuitenkin aina noudatettava, mitä 43–44 §:ssä säädetään, jotta sopimus olisi pätevä.
Vieraan valtion lain soveltamisen rajoitukset
132 § (13.12.2001/1226)
Asiassa, joka koskee elatusavun vahvistamista tai vahvistetun elatusavun muuttamista, on sen estämättä, mitä sovellettavassa laissa säädetään, elatusavun määrää harkittaessa aina otettava huomioon elatukseen oikeutetun tarve saada elatusta sekä elatusvelvollisen maksukyky.
133 § (13.12.2001/1226)
Mitä 38–40 ja 86 §:ssä säädetään suostumuksen tai luvan tarpeellisuudesta puolison tekemään luovutukseen tai muuhun oikeustoimeen sekä oikeustoimen pätevöitymisestä, on sovellettava silloinkin, kun avioliiton varallisuussuhteet määräytyvät vieraan valtion lain mukaan, jos omaisuus, jota oikeustoimi koskee, on Suomessa.
134 § (13.12.2001/1226)
Ositusta voidaan 103 b §:n 1 momentin nojalla sovitella, vaikka ositukseen olisi muutoin sovellettava vieraan valtion lakia.
Osituksessa, joka toimitetaan puolison kuoleman vuoksi, eloonjääneellä puolisolla on oikeus pitää hallinnassaan Suomessa oleva, puolisoiden yhteisenä kotina käytetty tai muu jäämistöön kuuluva asunto ja asuntoirtaimisto siten kuin perintökaaren 3 luvussa säädetään, vaikka ositukseen olisi sovellettava vieraan valtion lakia, jos tätä on pidettävä kohtuullisena, kun otetaan huomioon puolisolle kuuluva omaisuus sekä omaisuus, jonka puoliso saa osituksessa tai perintönä taikka testamentilla.
135 § (13.12.2001/1226)
Vieraan valtion lain säännökseen, joka rajoittaa puolison oikeutta tehdä velkaa tai oikeutta määrätä omaisuudestaan yli sen, mitä tässä laissa säädetään, ei voida vedota kolmatta vastaan, jos:
1) oikeustoimi koskee määräämistä Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta tai siihen kohdistuvasta käyttöoikeudesta; tai
2) oikeustoimen tehnyt puoliso ja kolmas olivat oikeustointa tehtäessä Suomessa ja kolmas ei tiennyt eikä hänen pitänytkään tietää rajoituksesta.
Sopimukseen, jolla puolisot ovat määränneet vieraan valtion lakia sovellettavaksi avioliiton varallisuussuhteisiin, ei voida vedota puolison velkojaa vastaan, jos puolisoilla on Suomessa asuin- tai kotipaikka, jollei sopimusta ole jätetty maistraattiin rekisteröitäväksi siten kuin maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa säädetään. (4.2.2005/58)
Jos puolisoilla on Suomessa asuin- tai kotipaikka, avioehtosopimukseen, jonka puolisot tekivät ennen kuin kumpikin puoliso sai kotipaikan Suomesta, ei voida vedota puolison velkojaa vastaan, ellei sopimusta ole jätetty rekisteröitäväksi, kuten 2 momentissa säädetään.
Sopimuksen rekisteröintiin tapauksissa, joita 2 ja 3 momentissa tarkoitetaan, ei voida vedota sellaisen velkojan vahingoksi, jonka saatava oli syntynyt ennen sopimuksen rekisteröintiä.
Ositus asumuseron perusteella
136 § (13.12.2001/1226)
Jos puolisot, joiden varallisuussuhteisiin on sovellettava Suomen lakia, on vieraassa valtiossa tuomittu asumuseroon, asumuseron perusteella voidaan toimittaa omaisuuden ositus. Puolisolla ei tällöin ole avio-oikeutta omaisuuteen, jonka toinen puoliso saa asumuseron myöntämisen jälkeen, ja velan kattaminen on suoritettava asumuseron myöntämisen aikana vallinneiden olosuhteiden mukaisesti.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta, jos puolisot ovat asumuseron saatuaan palanneet yhteiselämään.
Osituksen toimittaminen
137 § (13.12.2001/1226)
Vaikka avioliiton varallisuussuhteisiin olisi sovellettava vieraan valtion lakia, ositus voidaan toimittaa puolisoiden tekemällä sopimuksella tai pesänjakajan toimesta siten kuin Suomen laissa säädetään.
Ositus käsittää kaiken puolisoiden omaisuuden sen sijainnista riippumatta, jolleivat puolisot toisin sovi. Määrättäessä, mitä omaisuutta puolisolle osituksessa tulee, voidaan poiketa avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavan lain säännöksistä, jos tämä on tarpeen, jotta puoliso saisi lainmukaisen osuuden omaisuudesta.
Omaisuuden erottelu
138 § (13.12.2001/1226)
Mitä tässä luvussa säädetään osituksesta, on sovellettava myös omaisuuden erotteluun.
5 luku (13.12.2001/1226)
Erinäisiä säännöksiä
139 § (13.12.2001/1226)
Jollei erikseen toisin säädetä, viittauksella vieraan valtion lakiin ei tämän osan säännöksissä tarkoiteta asianomaisen vieraan valtion lain kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvia säännöksiä.
Vieraan valtion lain säännös on jätettävä huomiotta, jos sen soveltaminen johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen.
140 § (13.12.2001/1226)
Tämän osan säännöksiä on noudatettava ainoastaan, jollei muusta laista tai Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista muuta johdu.
Isän serkku kuoli Itävallassa.Omaisuutta jäi nn.450000€.Perijöitä 3kpl kaikki isän tai tämän veljen lapsia yksi näistä isänlapsenlapsi.Isä on kuollut.Mistä saa tietoa lopullisesta perinnöstä Suomen kielellä.Itävalta ei peri perintö veroa jälkeen 2008.Josko on kelläkin tietoa niin kertokaa se meille.
Perimys määräytyy Itävallan lain mukaan. Jos sen mukaan olet perillinen (Suomen lain mukaan et olisi; testamentti on eri asia), maksat perintöveron Suomeen.