Nuo nykyisin yleistyvät pitkät asuntoluottojen laina-ajat ihmetyttävät. Maalaisjärki sanoo, että asuntoon ei ole varaa, jos sitä joutuu maksamaan 25-30 vuotta. Sellaisen lainan koroillahan jo ostaisi toisenkin kämpän. Ymmärrän, että asunnot ovat kalliita, mutta miksi pitää heti hankkia se "unelmatalo"? Järkevämpää olisi vaihtaa asuntoa varojen karttuessa ja parantaa asumistasoa hillitysti, varallisuuden mukaan. Toisaalta, jos laina-aika on vaikkapa 25 vuotta, on mahdollista, että velallinen saa vaikkapa perinnön, jolla maksaa loppuvelkaa pois. Kun otatte suhteettoman pitkän lainan, lasketteko potentiaalisen perinnön varaan?
Pitkät laina-ajat
ihmeellinen asia
131820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Etkö ole kuullut että raha on nyt halpaa? Silloin kannattaa ostaa vaikkei ole varaakaan.
Onhan vuokraasunto aivan ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin tuollaisen pitkän riskilainan ottaminen.
Esim. pääkaupunkiseudulla joutuu perheellinen pulittamaan asumiskelpoisesta asunnosta min. 250 000 €, josta jo korkomenotkin ovat nykykorkojen (nousevien) mukaan jo melkein tonnin. Siihen kun lisätään vastike, niin tullaan summaan, jolla asuu tosi hulppeassa vuokra-asunnossa. Verovähennysoikeushan tietenkin hieman laskee tuota lainan hintaa, mutta eiköhän sekin etu oteta kohta muutenkin pois...
että viisikymppisenä olet lyhentänyt 25 vuotta lainaa useammasta pikkukämpästä kuin että viisikymppisenä olet lyhentänyt 25 vuotta unelmakämppää?
Korkokustannukset ja siten kk-erät eroavat huomattavasti jos:
A) ottaa nyt 100000 lainaa ja maksaa sen pois 12,5 vuodessa jonka jälkeen vaihtaa isompaan asuntoon uudella 100000 lainalla ja 12,5 vuoden maksuajalla.
B) ottaa nyt kerralla 200000 lainaa 25 vuoden maksuajalla ja hankkii heti sen isomman asunnon.
Vaikkapa 4,5% korkolla laskien 25 vuoden ajan vaihtoehdossa A kk-erä on noin 872 euroa/kk ja vaihtoehdossa B noin 1111 euroa/kk. Eli vaihtoehdossa B joutuu maksamaan koko 25 vuoden laina-ajalta korkoja yhteensä (1111-872)*25*12 = 71700 euroa enemmän.
Tämä on tietysti karkea esimerkki eikä siinä ole huomioitu asuntojen hintojen muutoksia, lainan korkojen verovähennysoikeutta, vaihtoehdossa A asunnon myyntikuluja, isomman asunnon parempaa asumismukavuutta yms.
Itse en juuri yli 15 vuoden laina-aikaa ottaisi juuri sen vuoksi että tuota pidemmissä lainoissa korkokulut kasvavat huomattavasti eikä kk-erä kuitenkaan niin mahdottomasti pienene. Makunsa tietysti kullakin ja ymmärrän hyvin että moni haluaa samantien isomman asunnon kun siihen on mahdollisuus. Kannattaa kuitenkin ehkä edes mielenkiinnosta laskea paljonko korkokulut lisääntyvät verrattuna siihen että asunnon kokoa kasvattaisi vähitellen.
perhettä ja kakaroita, niin kärvistellään pienessä. Ja sitten kun kakarat lähtee maailmalle niin ostetaan isompi? Haloo? Meitsi ainakin vaihtaa heti pienempään ja toivottavasti espanjaan tai muuhun lämpimään kun kakarat maailmalle livahtaa.
Eipä sitä perheellinen oikein yksiössä pysty asumaan, olet ihan oikeassa. Mutta ei taas siinäkään ole välttämättä järkeä että joku reilusti alle kolmikymppinen lapseton pariskunta hankkii lainarahalla ensiasunnoksi jonkun 100 m2 4h k kämpän.
Olen sitä mieltä, että nuorena se on laina mieluimmin otettava ja jäähän siinä sitä maksuaikaa sitten.
Parempi vaihtoehto on pitkät lainat kuin vuokrakämpät, josta ei jäisi mitään käteen.
Nyt isolta tuntuvat lainat, tuntuvat 5-10 vuoden kuluttua pieniltä, sillä tuona aikana hinnat ehtii nousta moneen otteeseen.
Tuona laina aikana olet lyhentänyt asuntolainaa ja samalla hinnat on nousseet.
Jos ostat tai rakennat heti kunnollisen, ei tarvitse myöhemmin vaihtaa, eikä tehdä sen päivän hinnoilla kauppoja tai rakentamista sen hetken hinnoin, jotka ovat tietysti nousseet huimaavasti, monikertaisiksi.
No toki joku rivari- tai kerrostaloasuntokauppa on hyvä jos on tarpeeksi tilaa esim vähintään kolme huonetta ja keittiö, niin ei ihan heti ole pakko vaihtaa.
enkä vasta 25v. päästä. Eli en kärvistele asumisessa nyt. Tosin ei kyllä tarvitse kärvistellä muussakaan elämänosa-aluueessa.
Jossakin on asuttava. Jos vuokra on samaa luokkaa lainanlyhennyksen koron yhteismäärän kanssa, niin maalaisjärkikin sen sanoo, että kannattaa maksaa omaa. Vaikka 30 vuotta. Itse ihmettelen, kellä on varaa asua vuokralla 50-60 vuotta? Vuokrat nousevat elinkustannusten mukana, lainat eivät: sekä nimellissumma että reaaliarvo pienenevät. Samalla itselle kertyy omaisuutta. Asunto, joka lopulta on velaton ja jonka arvo on hyvin suurella todennäköisellä kasvanut paljon alkuperäisestään. Vaikka olisi maksanut korkoja saman verran kuin lainaakin (eli kahden tönön edestä), niin onpahan saanut yhden velattoman tönön itselleen. Vuokrallaolija on pulitellut samat rahamäärät (vuokrat nousseet tasaiseen tahtiin), eikä hänellä ole sen ensimmäisen tönön perustuksistakaan murun murua. Lisäksi hän jatkaa (kasvavan) vuokransa maksamista seuraavatkin vuosikymmenet.
Mieluusti sitä velkaantuisi vähemmän. Mutta kun nuo asunnot ovat niin kalliita ja ihan perus tönön rakentaminen on kallista ja vuokrat ovat kalliita ja asuttava kuitenkin on, niin sitä yrittää tehdä omalle kohdalle parhaan ratkaisun. Ja vaikka ensin on asuttu pienemmässä asunnossa ja pyritty sitten vaihtamaan se isompaan, niin tiedä häntä, onko siitä taloudellisesti ollut erityistä etua; vaikka myydessä on jotain käteen jäänytkin, niin seuraavan askelman asunnot ovat hinnoissa kivunneet taas monta porrasta ylöspäin.
Mitä? Yritetäänkö täällä keskustella asiallisesti?
Tämä olisi pyrkimys. Jos vaikka onnistuisi. =)
Ensiasuntomme oli omakotitalo Espoossa, melko iso laina mutta ostimme laman jälkimaningeissa -93 ja myimme pois 97. Pitkän laina-ajan ansiosta kuukausikulut olivat vain hieman korkeimmat kuin vuokrakaksiomme. Myynnin yhteydessä laskin, että olimme asuneet 4 vuotta ilmaiseksi...
Ostimme seuraavaksi perheasunnon Helsingin keskustasta. Otimme lisälainaa ja pitkällä laina-ajalla. Kuukausikustannus alle vastaavan kämpän vuokra. Asuimme siinä 5 vuotta ja kämpästä saimme 53% enemmän kun myimme. Rakennutimme seuraavaksi uuden omakotitalon ja taas otimme suosiolla pitkän lainaajan ja maksamme täysin TIETOISESTI melko paljon korkoa, asumme väljästi uudessa talossa ja rahaa jää elämiseenkin. Jos olisimme ensin ostaneet yksiön ja maksaneet sitä pois kymmenessä vuodessa tilanne olisi aivan toinen.
Tätä juuri tarkoitin; ei kerralla loistoasuntoa, vaan vähitellen parempaan. Kovin pitkiä laina-aikoja en siltikään oikein ymmärrä, mutta jokainen tyylillään. Ja teillähän oli jo omaa pääomaa rakennuttaessanne nykyisen asuntonne. Tyhjätaskuna 300 000-< euron laina kolmeksikymmeneksi vuodeksi tuntuu aika lohduttomalta.