'huumekuskit'

Onko kellään kokemuksia huumeiden takia tulleesta rattijuopumuksesta? Päteekö siihen samat rangaistukset kuin ihan alkoholilla aiheutettuun rattiinki, vai onko rangaistukset jotenkin kovempia?
2399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

noin periaatteessa. Toisaalta on vähän vaikeaa arvioida, kuinka jokin milligrammamäärä bentsoja veressä vertautuisi tiettyyn promillemäärään ja siis päihtymystilaan.

Äänestä
  • Pari vuotta sitten tulleen lakimuutoksen jälkeen "huumekuski" saa aina syytteen törkeästä rattijuopumuksesta, riippumatta siitä paljonko huumaavaa ainetta verestä löytyi tai miten voimakkaasti se ajokykyä heikensi.

    Samoihin aikoihin tuli voimaan määräykset koskien päihderiippuvaisten ajo-oikeutta. On vielä vähän epäselvää miten tuota tulkitaan huumeiden käyttäjien osalta. Jos huumeissa ajaminen on ainoa kerta kun jää huumeista kiinni, katsotaanko henkilö silloin "käyttäjäksi", eli tarkemmin sanoen päihderiippuvaiseksi? Määräyksissä todetaan että jos taustalla on käyttörikoksia, tuo päihderiippuvaisen määriteltä täyttyy.

    Joudut siis käymään jossain päihdepsykiatrin juttusilla ja mahdollisesti myös säännöllisessä seurannassa ajokiellon aikana, ennenkuin harkitaan voidaanko kortti antaa sinulle takaisin. Siihen vaikuttaa lääkärin lausunto seuranta-ajalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..i kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia huumeiden takia tulleesta rattijuopumuksesta? Päteekö siihen samat rangaistukset kuin ihan alkoholilla aiheutettuun rattiinki, vai onko rangaistukset jotenkin kovempia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu