Olipa kerran pieni poika

"haluaa pitää pitkää tukkaa ja somistaa sitä erilaisin rusetein ja pompuloin, haluaa pukeutua mieluiten vaaleanpunaisiin vaatteisiin (mekkoihin, jos mahdollista), tykkää leikkiä barbeilla ja muilla "tyttöjen leluilla" jne"

Lapset kasvavat, eikä tuollaisiin kannata suhtautua yhtään mitenkään. Palataan asiaan lähempänä lapsen murrosikää tai täysikasvuisuutta.
Jos kyseessä on transsukupuolisuus, transvestisuus tai jokin muu transilmiö, voi toki omalta osaltaan tukea asiaa - tuskinpa sellainen on haitaksi. Mutta turha vielä arvailla asiaa yhtään sen enempää.

Hei!

Tuntuu siltä, että tämä pieni poika on saanut itselleen oikeanlaiset vanhemmat. Asiasta taitaa olla turha vetää vielä tässä vaiheessa pitemmälle meneviä johtopäätöksiä, antaa lapsen kehittyä omaa tahtiaan.

Haittaa voinee tehdä sekä kielloilla että kannustuksella, pahinta kuitenkin lienee tylyn kielteinen asenne. Tällöin lapsi saattaa alkaa vieroksua itseään ja vanhempiaankin.

Vahva itsetunto on parasta minkä tämä poika voi itselleen kotoa saada, olipa hän sitten tyttömäinen tai poikamainen.

Kirjallisuutta löytyy varmasti, samoin kuin asiantuntijoitakin.

Minna-Maaria

Transtukipisteen Huuskalla on paljon kokemusta samanlaisista tilanteista. Ehkä jopa vertaistukea löytyy samassa tilanteessa olevilta vanhemmilta.

Minun lapsuudessani minut pistettiin kasvatuslaitokseen josta minut lähetettiin takaisin kun heidän mielestään minussa ei mitään vikaa ollut.

Siitä tulikin mieleeni, että DOKUMENTOIKAA kaikki tällaiset normisukupuolesta poikkeamiset tarkasti, siitä saattaa olla hyötyä myöhäisemmässä vaiheessa ja etenkin jos lapsi aikuisena korjaa sukupuoltaan.

Eli kaikki piirrokset talteen, valokuvatkaa vaikka ne barbeilla leikkimiset tms.

Omien lapsuukokemusten perusteella sanoisin, että tärkeintä olisi antaa lapsen olla sellainen kuin on, siinä määrin kuin se vain on mahdollista. Omassa lapsuudessani pahinta oli käsitys siitä, että kaikki feminiininen oli häpeällistä ja sitä piti viimeiseen asti välttää jopa osoittamasta omille vanhemmilleni. Lapselle ei pitäisi työntää väkisin mitään sukupuoliroolia, mutta kannattaa selittää, että useimmat ihmiset eivät ymmärrä sellaista. Totuushan on, että koulussa on aika sukupuolittava ilmapiiri, jolle voisi ainakin kotona yrittää tarjota vastineeksi vapaan vyöhykkeen. Paras olisi jos saataisiin tasapainoteltua ainakin murrosikään asti niin, että lapsen oma käsitys omasta sukupuolesta alkaisi selkiytyä omia aikojaan ja mahdollisimman vähän ympäristön paineista. Jos kyseessä on pelkkä ohimenevä sukupuolen tutkintavaihe, se menee yleensä ohi, mutta transominaisuudet vaan hiljalleen vahvistuvat.

ihan aikuisten oikeesti nyt, ketään ei saa pakottaa olemaan sellainen miksi ei itseään tunne. Tukea ja positiivista suhtautumista asiaan

Muistan vastakkaisen tapauksen, jossa päiväkoti-ikäinen tyttö oli mielestään poika ja äiti antoi lapsen olla se mikä on. Ongelma tuli vastaan koulussa, kun lapset jakautuivat jumppatunnille. Transpojan luokkakaveritkin oli pitäneet häntä poikana ja oli erittäin noloa hänelle joutua likkojen jumppaan. Äiti harkitsi lapsen nimen muuttamista sukupuolineutraaliksi ja oli henkisesti valmistautunut siihen, että sukupuolenkorjausprosessi on ehkä myöhemmin edessä.

Tälläiset lapset on kai kautta aikojen olleet hankalia. Koska tuntuu että kukaan ei tiedä viisasten kiveä heidän kohteluun. Olen nähnyt tapauksia joissa on ollut ymmärtävät vanhemmat, ja tapauksia joissa lasta on yritetty väkisin vääntää normin mukaiseen muottiin. Samoin osa tarinoista on päättynyt onnellisesti, eikä automaattisesti siihen että hametta pitänyt poika on aikuisena nainen, mutta mukaan mahtuu myös surullisempia tarinoita.

Ehkä tässä tarinassa onnellisin puoli on se että vanhemmat tuntuisivat olevan kiinnostuneita asiasta, eivätkä kuvittele että silmät ummistamalla tämä ”paha” käytös menisi pois. Kuten jo joku sanoin antakaa lapsen olla lapsi, yhtyisin tähän ja sanoisin lisäksi että olisi hyvä että lapsella olisi paikka jonka hän kokisi kodiksi. Eli paikaksi jossa hän saisi myös olla sellainen mikä tuntuu hyvälle. Eli ainakin osittain ilmaista tyttömäisiä piirteitään.

Samalla on kuitenkin muistettava realiteetit. Vaikka itse kuten kai moni täällä vihaa sanaa ”vaihe” niin lapset kyllä kasvavat ja kehittyvät aikojen saatossa, ja kehitys voi sitten olla moneen suuntaan. Ehkä tässäkin olisi hyvä jos mielen pystyisi pitämään avoinna eikä ajaisi lasta jonnekkin joka pahimmassa tapauksessa voi olla umpikuja.

Ja kuten on jo muissa vastauksissa tullut ilmi on musitettava että tälläinen lapsi on aina törmäyskurssilla yhteiskunnan kanssa. Se tulee esille kärkevästi eism. koulussa. Yksikään vanhempi ei pysty rakentamaan täydellistä maailmaa lapsensa ympärille, joten kompromisseihin on pakko jollain tapaa suostua.

Kirjallisuutta kai on jonkun verran, mutta pääasiassa kai englanninkielisenä. Samoin suhtautuminen asiaan on kai paria eri koulukuntaa. Itse olen törmännyt joihinkin aihetta sivuaviin kirjoihin lähinnä terveydenhoito alan puolella, joten en tiedä löytyykö kirjoja erityisesti joistain esim. yliopistojen kirjastoista tai muista vastaavista.