ja niinpä niin..

....se on vaa niin helvetin vaikeeta. aina kun on semmonen olo et mitäpä tuosta niin sitten se kävelee vastaan...kaikkein ärsyttävintä on se että se ei tod.näk välitä musta yhtään...vai miten voi tulkita eleen että kun saavuin tuossa kerran baariin niin hän paineli pois paikalta kaverinsa kanssa vaikka mulla ei ollu ees tarkotusta mennä juttelemaan?? sitten myöh. illalla hän vilkuttelee iloisesti?? mitä kummaa?? ois ilmeisesti parempi lakata vaivaamasta päätään mut aina vaan kalvaa ajatus että "mitä jos kumminkin" ja sitten vielä se että oonko yrittäny tarpeeks!! mun luonteelle vaan ei käy ruikuttaminen ja pelkään sitä että jos hän ahdistuu siitä vaan lisää jos otan asian puheeksi...minusta tulee vielä todella kärttyisä kun nään hänet koska tiedän jotenkin päässäni että hän on vapaata riistaa ja on kiinnostunut muista! ja tämä tuskin parantaa tilannetta kun hän voi luulla että häntä inhoan, mutta "rakkaudesta se hevonenkin potkii"...tiedä sitten mitä tekisin...oon ettiny itestäni vikoja ja syitä siihen miksi en kelpaa ja siitä syystä olen alkanut stressaamaan ulkonäöstänikin, koska tiedän että se hänelle merkitsee ja pinessä mielessäni uskon että en ollut hänelle tarpeeksi hyvännäköinen...todellisessa pattitilanteessa oon. tunteet heittelee vihasta rakastamiseen ja mä haluaisin niin tietää mitä hän musta ajattelee....elättelen toiveita että hän minusta edelleen pitää mutta olisi niin ujo kuin minäkin että ei uskalla uudestaan lähestyä mutta niinkuin edellä sanoin mun luonteella en pysty mitää mihinkään suuntaa ratkasevaa elettä tekemään! parempi sitten vissii kärsiä! mutta kiitoset sulle ku viitit vastata=)

poika kirjoitti:

....se on vaa niin helvetin vaikeeta. aina kun on semmonen olo et mitäpä tuosta niin sitten se kävelee vastaan...kaikkein ärsyttävintä on se että se ei tod.näk välitä musta yhtään...vai miten voi tulkita eleen että kun saavuin tuossa kerran baariin niin hän paineli pois paikalta kaverinsa kanssa vaikka mulla ei ollu ees tarkotusta mennä juttelemaan?? sitten myöh. illalla hän vilkuttelee iloisesti?? mitä kummaa?? ois ilmeisesti parempi lakata vaivaamasta päätään mut aina vaan kalvaa ajatus että "mitä jos kumminkin" ja sitten vielä se että oonko yrittäny tarpeeks!! mun luonteelle vaan ei käy ruikuttaminen ja pelkään sitä että jos hän ahdistuu siitä vaan lisää jos otan asian puheeksi...minusta tulee vielä todella kärttyisä kun nään hänet koska tiedän jotenkin päässäni että hän on vapaata riistaa ja on kiinnostunut muista! ja tämä tuskin parantaa tilannetta kun hän voi luulla että häntä inhoan, mutta "rakkaudesta se hevonenkin potkii"...tiedä sitten mitä tekisin...oon ettiny itestäni vikoja ja syitä siihen miksi en kelpaa ja siitä syystä olen alkanut stressaamaan ulkonäöstänikin, koska tiedän että se hänelle merkitsee ja pinessä mielessäni uskon että en ollut hänelle tarpeeksi hyvännäköinen...todellisessa pattitilanteessa oon. tunteet heittelee vihasta rakastamiseen ja mä haluaisin niin tietää mitä hän musta ajattelee....elättelen toiveita että hän minusta edelleen pitää mutta olisi niin ujo kuin minäkin että ei uskalla uudestaan lähestyä mutta niinkuin edellä sanoin mun luonteella en pysty mitää mihinkään suuntaa ratkasevaa elettä tekemään! parempi sitten vissii kärsiä! mutta kiitoset sulle ku viitit vastata=)

En mä oikein tiedä, miten eleen tulkitsisin, mutta myönnän itse joskus käyttäytyneeni täsmälleen samalla lailla, toisin sanoen lähteneeni karkuun kyseisen tyypin vain ilmestyessä paikalle sen suuremmitta aikomuksitta. Vaikka varsinkin nousuhumalassa tuolla on paha tapa tulla selittelemään vaikka mitä kummallista, jonka voisi periaatteessa tulkita miten tahansa. Ja siinä sitä taas ollaan: "Mitä jos kuitenkin?"

Olenhan mäkin tässä muutaman vuoden aikana ehtinyt vuoron perään vihata ja rakastaa, kaivata ja melkein unohtaa. En silti usko, että jutusta enää koskaan tulisi mitään, sen verran epävarmaksi sellaisesta leikkimisestä tulee... Mutta kysymällähän asiat helpoiten selviäisivät. Mulla vaan ei kyllä ole pokkaa mennä tivaamaan, että "mistä nyt tuulee." Varsinkaan vaatimaan reheellistä vastausta, enkä mä edes tiedä, haluanko mä kuulla mitään lopullista. Sitä on itsekin jotenkin kieroutuneesti jäänyt peliin jumiin. Tiedät ehkä tunteen. Silti. Se ei voita mitään, joka ei pelaa. :)

Tarpeeksi hyvän näköinen? Mä olen aina ajatellut, että sille 'oikealle' (vaikka mä inhoan tota ilmaisua, niin kuitenkin) kuka tahansa on riittävän hyvän näköinen. Mutta tuleehan siitä kieltämättä sellainen tunne, ettei ole mitään annettavaa kenellekään, jos ja kun jossain suhteessa käy kehnommin.

Kuitenkin, voithan sä aina yrittää, jos todella haluat, lähestyä "vielä kerran." Joskus se johtaa jonnekin. Onnea sulle, kävi miten kävi :)