miksi aloin tähän??

jos vielä johonkin suuntaudutaan, muuten hakeudu. Esim. mielenterveystoimistossa tai vastaavassa ei ole perushoitoa. Yleensäkin mt-potilaat ovat fyysisesti toimintakykyisiä ja pitävät itsestään huolta.

Työ on kiinnostavaa, ihmisiä voi auttaa, monen mt-ongelmaisen taustalta paljastuu viehättävä persoonallisuus. Pitää vain sietää painetta ja olla menemättä liikaa "mukaan"; liika ja liian vähäinen empatia ei tutkimusten mukaan auta, vaan enempi tasaveroinen, ihmisarvoa kunnioittava, kuntouttava ja toivoa antava työote.

Ja ainahan voit "isona" kouluttautua terapeutiksi tai terveystieteen maisteriksi johto-, opetus- tai asiantuntijatehtäviin. Ei kirvestä kaivoon.

T 20 v psykiatriaa plus opintoja väliin.

Leikkaussaliin tai heräämöön vaan töihin meidän muiden kermapeffojen kanssa, ei tarvi p*skaa korjata, potilaat käyvät toimenpiteessä ja sitten takaisin os:lle eli ei kerkii inisijät ärsyttämään ;) Vuorotytötä ei tarvitse tehdä; työaika 8-16, päivystystä silloin tällöin, jos sellaiseen saliin hakeudut, jononpurku leikkauksista saa hyvin extra rahaa ja jos oikein huipuksi tulet, niin eräs keikkafirma maksaa 50e/h osaaville leikkaussalihoitajille.

"oikeat" sairaanhoitajan työt mielestäsi ovat?? :) Kyllähän suuri osa hoitajista nimenomaan on tuota perushoitoa, jossa syötetään, pestään ja vaihdetaan niitä vaippoja. Mistähän olet saanut noin kullatun kuvan ammatista.. Sairaanhoitajan ammatti on tasoltaan täysin verrattavissa siivoojaan, keittäjään tai hitsaajaan. Ei yhtään sen kummoisempi. Tämä kommentti nyt ei sinänsä sinun tekstiin liittynyt, mutta yleensä ärsyttää, kun sh:t luulee olevansa jotain parempaa sakkia. hohhoijaa.

Mullakin oli koulutuksen aikana sillon tällön semmonen fiilis, ett oon väärällä alalla ja etten mä jaksa tätä työtä. Sitte oli taas parempia päiviä.
Perushoito on melko "tylsää", mutta se on se, minkä potilaat muistaa sairaalassa olostaan. Ei ne osaa arvioida, kuinka sä käytät jotain konetta tai jaat lääkkeitä. Ne muistaa sen hoitajan, joka ystävällisesti hoiti, silloin kun on kivuissa ja pissat housuissa. En tiedä pääseekö noita uloste juttuja täysin pakoon missään hoitoalalla. Päivystyksessä voi olla suolentyhjennystä, yhtä lailla osastoilla, vanhustenhoidosta puhumattakaan, psykiatriassa ulostetta voi olla vaikka pitkin seiniä. Sairaanhoidossa pitää vaan olla valmis näkemään ihmisyys raadollisesti. Sitä me ollaan, suonia ja suolia ja kasa kipeitä tunteita. Itse asiassa, kun on vuosia tehny töitä, huomaa, että todellinen haaste ei oo ne tekniset kikkailut, vaan se kuinka löydät ne oikeet sanat siihen perushoidon lomaan.

Moi!
Olet ymmärtänyt asian ajoissa ja itse vaihtaisin alaa. Sh työ on erikoissairaanhoidossakin raskasta ja varsinkin, kun ikää tulee, niin epäsäännöllinen vuorotyö tulee entistä raskaammaksi. Juuri vuorotöistä saa hieman korotettua palkkaa, mutta sitten pitää olla valmis tekemään jouluja, uusia vuosia, juhannuksia ym. Yö työtä, iltaa, lauantaita. Pyhistä saa kohtuullisen korvauksen, mutta kuinka usein sitten sattuu pyhätyö listassa on sitten taas eri juttu. Jotkut haluavat olla aina sunnuntaisin töissä ja myös päinvastoin. Jos tekee pelkkää päivätyötä, niin palkka on minimaalinen. Vaikka et ole ollut vielä erikoissairaanhoidossa, eipä se kovin kummallista ole, tietysti missä on töissä. Kyllä siellä sairaanhoitaja tekee ihan samoja asioita, kuin vanhusten parissa. Käytetään wc:ssä, vaihdetaan vaippoja ym. Ja vielä enemmän tullaan tekemään, kun perushoitajat poistuvat ja lähihoitajia ei valitettavasti oteta tilalle. En halua korostaa sh:n ja ph:n eroa, koska kaikki tekevät nykyään kaikkea. Itse olin perushoitajan kanssa työparina, kun aloittelin töitä ja sain todella hyvän perehdytyksen. Ehkä sieltä juontuu, että minulla on pysynyt jalat maassa. Siinä on ammattikunta, jota arvostan suuresti ja tekevät vielä hieman pienenmällä palkalla, mutta eihän se ero kovin suuri ole. Sisätöitä kyllä on lähes kaikki, mutta paskaa mätetään siinä, missä muutkin. Ja mitä tohon temppujen näyttämiseen tulee, niin saattaa kuulostaa hienolta alussa, mutta minä ainakin annan jonkun innokkaamman tehdä niitä. Se kun on sillä tavalla, että ei sinne töihin mennä näyttämään osaamista, vaan hoitamaan potilaita. Ymmärrän halusi näyttää, että mitä sitä ollaan opittu, mutta se näyttämisen halu häviää nopeasti. Itse olin varmaan alussa samanlainen. Mutta mieti kolmeen kertaan haluatko sh:ksi, sillä olet vielä ehkä nuori ja elämä edessä. En halua lannistaa sinua, mutta joitain tosiasioita halusin kertoa. Voi olla, että pidätkin työstä, mutta jos nyt jo mietit asioita, niin.... Hyvää lukukautta!

Opiskelussa itselläni oli myös jakso, jolloin tosiaan mietin koko opintojen mielekkyyttä. Suuntautumisten kautta löysin lopulta "oman alani" ja ollut valintaani (työnä) ihan tyytyväinen. Mielestäni kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta työstä - outoahan sekin olisi.

Onneksi sh on koulutus, jonka kautta voi työskennellä mitä erilaisimmissa paikoissa. Työnsaamista auttaa kyllä, jos on jo hyvissä ajoin opiskelussa päässyt valitsemaan suuntatumista tukevia harjoittelupaikkoja ym.

Siisti päivätyö, asiakkaana aikuisia, pääosin ihan tavallisella järjellä varustettuja ihmisiä: työterveyshuolto.

Tsemppiä!

Terveydenhoitajana et välttämättä joudu niin runsaasti tekemisiin erittteiden kanssa!
Toisaalta jos sinua tässä vaiheessa jo tympii niin paljon niin kannattaisiko vaihtaa opiskelupaikkaa tai ensin hankkia sh-paperit käteen ja pyrkiä sitten muualle opiskelemaan.
Vanhustenhoitoon pitäisi saada motivoituneita ja henkisesti kypsiä ihmisiä!
Kyllä vanhukset aistivat sen jos heidän hoitamistaan ei arvosta! Ketään ei pitäisi pakottaa vanhustenhoitoon vastoin tahtoaan.
Kyllä sairaanhoitaja joutuu akuuttiosastoillakin viemään potilaita wc:hen, kuivittelemaan jne. Se kuuluu sh:n ammatinkuvaan.

Realiteetti on: Terveydenhuolto on niitä harvoja aloja missä töitä on varmasti tulevaisuudessakin.

Kovasti odotat pääseväsi erikoissairaanhoidon puolelle harjoitteluun. Täällä hoidetaan paljon vanhuksia, joilla on monellakin useita perussairauksia. Kaikki eivät suinkaan ole käveleviä ja hyväkuntoisia, vaan he tarvitsevat paljon apua perustoiminnoissaan. Juuri perussairauksien vuoksi vanhuksien hoito on hyvin haastavaa: on niin paljon, mitä pitää huomioida. Oppia voi todella paljon, sekä sairauksista että elämästä yleensäkin heidän kauttaan.
Temput oppii jokainen, mutta ihmisen kohtaaminen on todella haasteellista. Sairaanhoitaja hoitaa ihmistä, ei sairautta!
Hyvä, että mietit valintojasi. Kehoitan kuitenkin suorittamaan opintosi tutkintoon asti, sillä sh-tutkinto antaa paljon mahdollisuuksia jatkossa.

Älä lannistu...olet vasta perusjaksot käynyt ja sairaanhoitajan työ on mielenkiintoisempaa ja haasteellista esim. yliopistollisissa sairaaloissa ja keskussairaaloissa. Siellä pääset tekemään sairaanhoitajan työtä..unohtamatta perushoitoa. Pyllyjä tulet pesemään koko ikäsi näissä hommissa. Mutta työ tosiaan on haastavavampaa ed. mainituissa sairaaloissa kuin Tk:n vuodeosastoilla. NM:llä 10 vuotta sairaanhoitajana keskussairaalassa ja 10 vuotta sitä ennen TK:n vuodeosastoilla.

Tiesin jo sosionomikoulutukseen hakeutuessani että tämä nyt ei ole ehkä aivan sitä mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Työni pyrin hoitamaan kyllä hyvin mm. harjoittelujen aikana ja osittain nautinkin työstä. En vain saa siitä samanlaista nautintoa mitä odotin enkä koe että se kuvastaa parhaiten omaa henkilökohtaista osaamista (joka ei ole mm. ryhmien vetäminen jne.). Halusin itsekin enemmän sellaista "siistiä toimistotyötä", mutta kyllä sosionominkin työssä joutuu työskentelemään eritteiden ja muiden ikävien asioiden kanssa, vaikka kuinka sitä hehkutetaan "korkeakoulutuksena". Pohjakoulutus on kuitenkin hyvä olla olemassa mm. työttömyyden varalta. Lisäksi voit sitten jatkaessasi esimerkiksi yliopistoon tehdä myös noita hoitotöitä. Opintokuukausia sinulla on vielä luultavastikin paljon edessä jos tutkinto on ensimmäisesi. Voithan jatkaa yliopistossa lukemalla vaikka hallintotieteitä ja päästä näin johtavaan asemaan terveydenhoitoalalle.

Itse en vielä tiedä täysin mitä tehdä tulevaisuudessa, mutta toivottavasti se tässä selkiytyy. Hyvä on muistaa sekin että esimerkiksi moni omista opiskelutovereistani on suorittanut jo jonkin tutkinnon, oli kyse sitten lähihoitajan tai tradenomin koulutuksesta. Harva ihminen tietää kaksikymppisenä mitä aikoo tehdä koko työuransa ja moni ihminen myös kouluttautuu uudelleen jossakin vaiheessa elämää. Meillä nuorilla on työvuosia luvassa ainakin tuonne 65 vuoden ikään asti, joten älä ole huolissasi. :-)

Pyri löytämään jotakin positiivista työstäsi harjoittelujesi aikana ja keskity siihen. Opinnot voivat tuntua vaikeilta motivaation puutteen vuoksi, mutta etsi se motivaatio vaikka kivoista koulutovereista tai siitä ettei opiskeluaikana tarvitse kovinkaan paljoa tehdä vuorotyötä (harjoittelujen lisäksi). Lisäksi koulussa jaksaminen ja tenttien läpisuorittaminen jo sinällään tuo tyydytystä varmasti sinullekin. :-)

ei tähän työhön tarvi väkisin yrittää. Kyllä siihen tarvitaan tietyn luonteisia ja ihmisistä aidosti kiinnostuneita! Luulenpa, että joku tradenomi tms, olisi juuri sinua varten. Innokkaita ja motivoituneita kyllä löytyy sinun paikallesi.