.. On tämä aina niin vaikeaa, vaikka paras ratkaisu taisi ollakin. Tavallaan helpottunut olo, mutta kuitenkin jonnekin sisälle sattuu. Miten voi vaan "unohtaa" toisen olemassaolon? Sen ihmisen, jonka kanssa vietti kaiket yöt ja jolle ensimmäisenä kertoi päivän kuulumiset. (vuoden pituinen suhde). Nimittäin ystäviä meistä ei tule, ei taida tulla edes kavereita.. Koska tunteita on mutta homma ei vaan toiminut. Toinen osapuoli ei tunnu haluavan olla oikein tekemisissä..
Kertokaas neuvoja saman läpikäyneet..
Kertokaas neuvoja saman läpikäyneet..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Omaa elämää. jos alkaa painostamaan, toista se voi olla loppullinen ystävyydenkin. Tuho ei ketään ihmistä voi pakottaa, olemaan mitä toinen ei halua enään antaa. Toisen ymmärtää näin se vaan menee, joo unohtaminen voi olla vaikeeta. Ihmisen kanssa josta välitää, mutta ajan kanssa sen ystävyyden, voi vielä takas saada. Mutta jos tunteet toiselta on jo loppu, niin sitä ei voi takasin saada. Vaikka sinä haluaisitkin, sen anna sen mennä kyllä sullekin joku löytyy, voi tietenkin viedä aikaa. Ennen kun pääsee yli siitä mutta zempii sulle.
taitaa ainaki minulla auttaa se ettei ole missään tekemisissä exän kanssa, alkuun yritettiin olla ystäviä mutta lopulta minä pistin välit poikki. Jos on niinkin paljon tunteita pelissä ni ei vaan voi heittäytyä ystäviks heti eron jälkeen, tai noh, en voi yleistää mutta näin mun kohdalla kävi. Valitettavasti mä en osaa kertoa mikä parhaiten auttais ku itsekin mietin sitä parhaillaan vaikka erosta on jo joitakin kuukausia...Voin vaan toivotella sulle voimia tohon urakkaan ja muistuttaa siitä että et oo ainut tossa tilanteessa:)
helpottuneeseen oloosi ja ratkaisuunne, jonka teitte.
Sä voit jäädä roikkumaan suhteeseen, joka loppui kun päätitte erota. Voit koko ajan elää siinä muistellen. Voit haaveilla paluusta uudelleen yhteen jolloin kaikki olisi täydellistä, koska osaatte nyt olla paremmin. Sillä voit piinata itseäsi ja toista. Voit sulkea muut ihmiset ulkopuolellesi nähden vain unelmien itsesi ja hänet. Elämäsi lipuu ulottumattomiisi. Tai voit luottaa siihen että teitte ratkaisuista parhaan. Voit katsoa mitä elämällä on sinulle tarjottavana aikaa myöten. Hänelle omalla suunnallaan. Voit nähdä itsesi iloitsemassa elämästäsi. Ehkä huomaat myös ihmisen jonka kanssa sovitte yhteen.
Niin ,ei tässä nyt todellakaan ole kyse siitä että haluaisin palata yhteen tai elättelisin toiveta tulevasta. Mutta, tämä, että ei olla oikein missään tekemisissä, tuntuu myös karulta... Haluaisin olla kaveri, ystäväkin. Mutta toisaalta, ehkä se sitten ei vaan ole mahdollista. Ero oli kovin riitaisa.....
Ei tähän taida muu auttaa kuin uusi nainen ;) no vitsi..
auttaa.
varmaan pian.... :(
Omakohtaisena koettuna vei pitkän pitkän aikaa.Kysyin jopa useita kertoja äämeen "eikö tämä jo loppuisi" odotti helpotus ahdistukseen. Mutta kun koitaa helpotus huomaa et on valmis uutta suhdetta yrittämään. Olen sellainen etten uutta ala ennenkuin entinen on läpikäyty. Voimia ja tsemppiä valoisa päivä koittaa vielä usko pois vaikka ei nyt siltä tuntuisikaan :))
muutama kuukausi jopa vuosi, ennenkö olemme pystyneet ystävyyteen.Se niin riippuu asioista.
Aluks tosiaan on ollut liian kipeää.
Täällä suhtautumisesta exiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000019&conference=705&posting=22000000011800300
Itse kävin hyvin tuskaisen eron reilu vuosi sitten avovaimostani. Ei ollut helppoa kun hän kantoi tavaransa pois juuri mitään sanomatta. Sen jälkeen meni hetki sumussa vaeltaessa ja räpistellen pinnalle. Mutta ystävien tuella tajusin ettei tämä nainen kaatanut elämääni vaikka pahalta tuntui.
Ystävyys on jokseenkin pysynyt yllä. Harvoin näemme, mutta tavatessamme välit ovat lämpimät ja luottamusta löytyy nyt kun haavat ovat parantuneet. Mutta aikaa siihen on mennyt melkein vuosi... Ja hyvä niin. Jos heti suhteen jälkeen olisimme olleet samanlaisissa väleissä, olisin jäänyt haaveilemaan ehkä pienestä mahdollisuudesta suhteeseen uudestaan hänen kanssaan... Ja toisaalta tilanne olisi voinut päätyä siihen, että välit olisi menneet lopullisesti.
Olen monesti miettinyt: Miksi kadottaa ihminen elämästä, jonka kanssa tuntuu olevansa kotona, vaikkei hänen kanssaan seurustelu toimisikkaan?
Näköjään omatkin fiilikset vaihtelee paljon.. Nyt on pari päivää tuntunut suorastaan hyvältä ja tuntuu siltä etten oikeastaan itsekään tahtoisi olla pahemmin tekemisissä hänen kanssaan -haluan vain jatkaa omaa elämää :) Jos hän ei ota yhteyttä, sitten ei, en jää murehtimaan.. Ystäviä tuskin koskaan tullaan olemaan, kavereita ehkä tosi pitkän ajan kuluttua.
"olla ystävä" tai "olla kaveri" exän kanssa? Onnistuu jos kumpaistakaa ei kiinnosta pätkän vertaa toinen osapuoli, muuten ei.
voi sitä tietty olla kaveri ja ystäväkin exän kanssa. Tiedän näinkin tapahtuvan mutta jotenkin epäilen vain oma ajatus että voi olla helpompi olla ystävänä jos vain huomaa että aikaa myöten tunteet katoavat tai loppuvat,
Koetin itse olla ystävänä tekemisissä exän kanssa mutta mennyt mikä mennyt.
tulevaisuudessa jos tulee vastaan sattumalta minulle niin köniin tulee.