Salainen kaipaus

Rellutar

Erkani alus,
varoen luovi satamasta
ohjaten keulaansa
kohti aavaa tuntematonta.

Syksyiseen sumuun sukeltaen,
kyntäen, halkoen aallon harjan
päsrkeissä pauhuja päin.

Kättä löivät
ilta ja yö
aamu ja päivä
aluksen aavalla auratessa.

Kahdella nuorella
ikävän häivä

merimiehellä hytissänsä
tytöllä suojissa pimeän
pienessä pirtissänsä.

Alus vei miehen
kutsui työ vaaroihin.
Salassa hytin ikkunaan
huuruiseen,
sydämen piirtää itkien
tyttöään kaivaten
häpeillen julki tullutta
suruaan.

Voima meren aallokon,
painaa surun vaahtopäihin
itkun tainnoksiin.

Tyttö pieni pirtissänsä,
kuvaa miehen silittää,
painaen huulillensa.

Kaipauksen koskettava käsi
viivähtää molempien
sydämellä
unehen tuudittaen.

6

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvaamoton,
      vaahtopäitä,
      tyyntä,
      miestä rakkastaan kaummaksi vie,

      tyttö,
      yksin,
      tunteitaan tutkailee,
      kuva rakkaasta kädessään,
      kyynel vierähtää silmäkulmasta,
      aikaa kuluu, aikaa kuluu,

      molemmat,
      kaiholla rakkaintaan odottaa,
      alus satamaan hiljaa lipuu,

      tyttö satamassa vastassa,
      mies aluksesta nousee,
      he toisiinsa kietoutuvat,
      itkevät onnenkyyneleitä,
      yhdessä matkaa tehden,
      pirttiin pieneen,
      heidän yhteiseen,

      kuuluu pirtistä,
      iloista naurua ja puhetta,
      he onnellisia ovat.


      Heips Rellu, Mitä sanoisin runosrasi.. silmissäni vilisti aluksen lähteminen, miehen ja tytön kaipuu...hieno, tykkäsin. Itsekkin joskus kirjoitellut meriaiheisa, vähän samantyylisiä.

      kiitos sinulle.

      :)

      • Rellu

        ihana sun runo :)

        No, itse en ole tuohon lopputu-
        lokseen kyllä tyytyväinen, ja ihmettelen,
        miksi sen yleensä tänne toin, koska se
        omaa silmää ihan miellyttänyt.

        Kiitos kuitenkin sinulle uskollinen,
        kun aina jaksat kommentoida.


      • Rellu kirjoitti:

        ihana sun runo :)

        No, itse en ole tuohon lopputu-
        lokseen kyllä tyytyväinen, ja ihmettelen,
        miksi sen yleensä tänne toin, koska se
        omaa silmää ihan miellyttänyt.

        Kiitos kuitenkin sinulle uskollinen,
        kun aina jaksat kommentoida.

        Nyt kun mainitsit eetet ole tyytyväinen lopputulokseen, niin mikä tai mitkä kohdat Sinun mielestäsi ei Toimi?

        Minä :)?


      • Rellu
        Haaveilija60 kirjoitti:

        Nyt kun mainitsit eetet ole tyytyväinen lopputulokseen, niin mikä tai mitkä kohdat Sinun mielestäsi ei Toimi?

        Minä :)?

        Ensimmäinen säkeistö takkuaa jotenkin mielestäni.
        Kuudes säkeistö ontuu, alku ei rimmaa ollenkaan.

        Kyllä tossa runossa aihe oli mielestäni ihan hyvä,
        ja vähän poikkeavakin, ei omia runojani
        myötäilevä, eikä muutenkaan ihan massaa, että
        siinä mielessä kyllä ok.

        Kaipa tässä ajan myötä oppii, mutta aina noita
        kämmejä silti tulee.

        Kiitti taasen.


    • Jeessmoke

      ihan kunnollinen ja kaunis runo."Kaipauksen koskettava käsi"....Hienoa!

      • Rellu

        kiitosta vaan,
        vaikken täysin tyytyväinen
        tähän itse olekkaan.

        No, tuo "kaipauksen koskettava käsi"
        kuulosti omaankin korvaan hyvältä,
        mistä lie sekin singahtanut :)

        Kiitti, ja olehan ahkerana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      199
      4239
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      43
      2734
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      121
      2355
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      97
      2025
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      221
      1913
    6. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      35
      1626
    7. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      21
      1446
    8. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      106
      1398
    9. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      49
      1310
    10. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      56
      989
    Aihe