Japaninpystykorva.

Tietääkö kukaa millä hinnalla nykyisin japsit liikkuvat? Tiedän että paperilliset maksavat n. 800e, mutta entäpä paperittomat.

Kuinka paljon olette maksenaat omastanne? Paperillinen vai paperiton?
5727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ehdottomasti ota paperillinen. Polvitutkimukset ovat varmasti kunnossa ja samoin kun vanhempien luonteet. Japseissa on jonkin verran arkuutta, herkkähaukkuisuutta ja polvivikaa. Ottamalla koiran kunnolliselta ja tunnolliselta kasvattajalta, jolle luonne ja terveys merkitsee, saat varmasti oivan koiran jonka kanssa on mukava harrastaa.

Paasaan siksi että minä otin(nuorena ja tyhmänä) 9v. sitten paperittoman japsin (tutun tutulta), jonka vanhempia en nähnyt. Luonne on suoraan sanottuna kamala. Pelkää kaikkia ääniä, vieraita, on eroahdistunut jne. koiran kanssa on PALJON joutunut tekemään hommia että se olisi edes niin yhteiskuntakelpoinen kun se nyt on. Lisäksi viime kesänä koiralta leikattiin polvi.. Vaikka oman perheen kanssa koira on mitä mukavin kaveri, aina lenkille lähdössä, kiltti kun mikä, ei kuitenkaan omaa yhtään miellyttämisen halua ja siksi onkin ollut todella haasteellinen kouluttaa. Agilityä ja tokoa olemme harrastaneet, nyt pappa on tosin jo eläkkeellä ja sohvanvaltaajana =)

Tietenkään kaikki paperittomat eivät ole tuollaisia, mutta varoituksen sanana vain..Ja pienet valkoisethan kuuluvat myös pentutehtailijoiden rotuvalikoimiin...

Äänestä
  • Minä ostin aikoinani paperillisen japsin, vaan eipä ole paperit tae mihinkään, ikä oli väärennetty, koira oli älyttämän sairas ja työtä todellakin sai tehdä jotta koirasta tuli normaali, useita saman paikan koiria oli jouduttu lopettamaan luonnevian takia... Että niin ne jotkut huijaavat...Mutta opinpa olemaan tarkkana ja selvitän todella hyvin kaiken koiran myyjästä/kennelistä, ennen kuin ostan, vaikka vaikuttaisi kuinka hyvälle ja vaikka olisi sadanvuoden kokemus kasvattamisesta.

    Äänestä

  • niinpä niin kirjoitti:

    Minä ostin aikoinani paperillisen japsin, vaan eipä ole paperit tae mihinkään, ikä oli väärennetty, koira oli älyttämän sairas ja työtä todellakin sai tehdä jotta koirasta tuli normaali, useita saman paikan koiria oli jouduttu lopettamaan luonnevian takia... Että niin ne jotkut huijaavat...Mutta opinpa olemaan tarkkana ja selvitän todella hyvin kaiken koiran myyjästä/kennelistä, ennen kuin ostan, vaikka vaikuttaisi kuinka hyvälle ja vaikka olisi sadanvuoden kokemus kasvattamisesta.

    mistäpäin suomee ostit pennun? mullakin on vähän samanlaisia kokemuksia

    Äänestä

Jos todella haluat japsin - et edes harkitse paperitonta !. Jos taas haluat sekarotuisen, asia erikseen. Aika lukuisaan kertaan puitu aihe :/.

Jos hinta pelottaa ja olet valmis harrastamaan koirasi kanssa, voithan kysellä sijoituskoiria ? Mulla on pelkästään positiivisiä kokemuksia sijoituskoirista. Tutkittujen terveiden vanhempien pentuja ja muutenkin pentuina sijoitukseen valitaan pentueen lupaavimmilta vaikuttavia yksilöitä.

Äänestä

3 vuotta sitten omani maksoi 700e, rekisteröity. Nykyisin voi hyvinkin olla jo ainakin 800.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pia00 kirjoitti:

Tietääkö kukaa millä hinnalla nykyisin japsit liikkuvat? Tiedän että paperilliset maksavat n. 800e, mutta entäpä paperittomat.

Kuinka paljon olette maksenaat omastanne? Paperillinen vai paperiton?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu